Miten auttaa tosi arkaa koululaista?

Loma loppui ja koulut alkoi. Se olikin taas kova pala nyt nelosen aloittaneelle pojallemme. Poika on ollut vauvasta saakka hitaasti lämpiävä temperamentiltään ja hyvin arka isossa joukossa.
Niinpä koulun pihaan astuminen, kun se oli täynnä lapsia, oli pojalle mahdottomuus ja hän tuli kotiin. Juttelimme kotona ja saatoin pojan kouluun toiselle tunnille, valmiiksi luokkaan muiden ollessa välitunnilla. Luulen ja toivon, että jatko menee omalla painollaan.
Tällainen arkuus on kuitenkin rankkaa myös pojalle itselleen. Uudet tilanteet pelottavat ja hän pelkää myös toisten pilkkaa ja naurua. Kotona poika uskaltaa kokeilla vaikka mitä ja osaa myös nauraa itselleen jos jokin menee pieleen.
Poika tykkää edelleen rakennella legoilla, omaa hyvän mielikuvituksen ja saa helposti kavereita esim leikkipuistossa. Kaikki valmiit ryhmät kuitenkin pelottavat. Tästä syystä emme ole saaneet houkuteltua häntä myöskään mihinkään harrastustoimintaan seuraan. Pyöräilemme yhdessä, käymme uimassa jne.

Kuinka auttaa lasta rohkeammaksi? Onko jollakin kokemusta ja vinkkejä omasta elämästä? Tuntuu pahalle äitinä seurata lapsen kamppailua näissä tilanteissa

 

Siis oletteko jo kolme vuotta katselleet vierestä ja antaneet lapsen väistää kaikkia sosiaalisia tilanteita ja ryhmiä ja muita lapsia vaikka tiedätte että lapsella on isoja vaikeuksia selviytyä näiden asioiden kanssa? Miksi? Miksi ette ole jo hakeneet apua ja miksi ette ole totuttaneet lasta vähitellen näihin asioihin? Mitä isommaksi lapsi kasvaa (ja mitä lähemmäksi murrosikää ehtii kasvaa) sitä vaikeampaa totuttelu ryhmiin ja toisiin lapsiin tulee olemaan. Nyt on jo tosi iso syrjäytymisen vaara...

Onko lapsella kavereita?

 

Nyt koulukuraattorille (vai mikä se on nykyään nimeltään...) yhteys ja sitä kautta selvitystä miten lasta voi tukea tässä asiassa.

 

Kyllä pojalla on koulussa kavereita ja harrastuksiin emme koe tarvetta pakottaa, kannustamme kyllä. Myös koulun jälkeen meni usein kavereille tai kavereita tuli meille.
Koulusta kysyimme jo kolmosella olisiko tarvetta johonkin tukeen, mutta opettajan mielestä hommat sujui hyvin ja lapsi kyllä rohkaistuu iän myötä lisää.
Emmekä me mitenkään välttele tilanteita, tänään koin parhaaksi tukea poikaa saattamalla luokkaan, jotta päivästä jäisi muutoin hyvä muisto eikä pojan tarvitsisi kohdata tilannetta yksin.
Kuraattoriin ajattelinkin ottaa yhteyttä, jospa hänellä olisi konkreettisia keinoja neuvoa arkuutta varten. Perheneuvolaan kun tuntuu olevan kauheat jonot ja saatu apu on ollut mitä ollut (tämän kuullut siis muilta).

 

Ap meillä on arka ekaluokkalainen.
Hän on todella ujo ja esikoulu ja tarha ovat menneet, kun ovat olleet tarhantädit avittamassa.

Hän on joka vuosi tullut reippaammaksi.
Siinä on tuo ryhmäharrastus auttanut.
lapsi itse jännitti kovasti vielä silloin kun esikoulu alkoi noita ryhmätilanteita joista ap puhuit oman lapsesikin jännittävän.

Mutta tein itse saman "virheen" kuin sinä ap eli emme menneet tilanteisiin jotka pelottivat lasta.

Mutta sitten ensin ilmoitin lapsen jumppatunnille.
Ensimmäisen viikon istuin siellä jumppasalissa ja katsoin kun lapsi oli siinä ryhmässä.
Ekan tunnin lapsi istui vieressäni ja seurasi kun muut olivat tunnilla.
Sitten sain hänet jäämään sinne.


Sekä laitettiin hänet sen jälkeen taidekerhoon ja sinne jäi hyvin.
Nyt menee partioon tänä syksynä

Ei ole vieläkään porukan keskipiste, mutta porukan jatkona, vaikka on ujo.

Joten ap, nyt mietit mikä lasta kiinnostaa. onko liikunta, onko taide, onko pelit.
Sitten katsot kaupunkisi tarjonnan ja ilmoitat lapsen harrastusryhmään.
Sinne joukon jatkoksi, jos pelottaa, niin olet mukana.
siitä se lähtee.

Entä partio, siellä on hyvä yhteishenki ja nyt syksyllä pääsee toimintaan hyvin mukaan.
Siellä ohjaajat pitää silmällä ja on yhteistä tekemistä.
Ota oman alueen ryhmä, niin voi olla, että on saman koulun oppilaita siellä

 

Ensinnä rohkaisemalla ja kannustamalla sekä käymällä lapsen kanssa uusia tilanteita mielikuvaharjoitusten avulla läpi. Ehkä myös google mapsin street viewiä voisi käyttää apuna, jos on uusi paikka minne mennä. Toisekseen antaa lapsen olla oma itsensä, ei kaikkien tarvitse olla kovin reippaita.

 

Kyllä pojalla on koulussa kavereita ja harrastuksiin emme koe tarvetta pakottaa, kannustamme kyllä. Myös koulun jälkeen meni usein kavereille tai kavereita tuli meille.
Koulusta kysyimme jo kolmosella olisiko tarvetta johonkin tukeen, mutta opettajan mielestä hommat sujui hyvin ja lapsi kyllä rohkaistuu iän myötä lisää.
Emmekä me mitenkään välttele tilanteita, tänään koin parhaaksi tukea poikaa saattamalla luokkaan, jotta päivästä jäisi muutoin hyvä muisto eikä pojan tarvitsisi kohdata tilannetta yksin.
Kuraattoriin ajattelinkin ottaa yhteyttä, jospa hänellä olisi konkreettisia keinoja neuvoa arkuutta varten. Perheneuvolaan kun tuntuu olevan kauheat jonot ja saatu apu on ollut mitä ollut (tämän kuullut siis muilta).

Hyvä että lapsella on kavereita! Mutta kyllä, ryhmätoimintoihin (ei välttämättä harrastuksiin jos niitä ei koe hyväksi jostain syystä) pitää nyt vaikka väksin lasta viedä. Hankalien tilanteiden välttäminen kostautuu myöhemmin jos niihin ei totuttele.

Ja kuten Tallu sanoi, kaikkien ei tarvitse olla reippaita, voi olla sellainen kuin luonne on, mutta on tilanteita joista arempienkin tulee selvitä (esim. juuri koulunpihalle meno).