V
vierastakin vieraampi
Vieras
Eli eilen mieheni päästi lapsemme tekemään valvomatta jotain todella vaarallista, josta olisi pahimmillaan voinut seurata vaikka mitä. Selvisimme kuitenkin säikähdyksellä. Siinä tilanteessa kutsuin miestä idiootiksi, mutta enempää en ole miestä haukkunut (ja hän haukkui minut kyllä sitten tästä sanastani). Myöhemmin illalla tästä asiasta puhuttiin ja totesin, että miehen syytähän se oli, johon mies kovasti vastasi ettei hän ole syyllinen. Varmasti itsekin pelästyi tilannetta enkä koe hedelmälliseksi tästä asiasta jankuttaa hänelle.
Mutta olen edelleen niin vihainen. Ajatuskin siitä, mitä olisi voinut käydä, niin tuskan hiki tulee vieläkin otsalle. Pelästyin niin kauheasti. En ole koskaan pelästynyt niin pahoin kuin eilen, kun tilanteen huomasin. Se tunne on jotain sanoinkuvaamatonta.
Näin kun mies ei ole kotona, oloni ihan hyvä. Mutta kun vain näenkin miehenkin, niin raivostun uudelleen. Miten tästä pääsee yli?
Mutta olen edelleen niin vihainen. Ajatuskin siitä, mitä olisi voinut käydä, niin tuskan hiki tulee vieläkin otsalle. Pelästyin niin kauheasti. En ole koskaan pelästynyt niin pahoin kuin eilen, kun tilanteen huomasin. Se tunne on jotain sanoinkuvaamatonta.
Näin kun mies ei ole kotona, oloni ihan hyvä. Mutta kun vain näenkin miehenkin, niin raivostun uudelleen. Miten tästä pääsee yli?