Poika 1 v 3 kk on nyt siirtymässä yksiin päiväuniin. Siirtyminen vaan ei sikäli ole lähtenyt kovin hyvin käyntiin, että unet ei tahdo pidentyä entisistä ja kokonaisunimäärä jää nyt tuntuvasti aiempaa vähäisemmäksi (noin 1 - 1,5 tuntia / vrk). Ja vähäiset unet tekee pikkumiehen kiukkuiseksi.
Ennen nukkui kahdet 1,5 tunnin päiväunet ja yöllä n. 9-10 tuntia. Nyt päiväunet on samanmittaiset, joskus on onnistunut nukahtamaan uudelleen kun vaunuja lykitään, jolloin päikkärit n. 2- 2,5 tuntia. Välttämättä uni ei jatku vaikka nukuttaisi pitkäänkin ja poika on selvästi vielä väsynuyt. Yöunet on edelleen samanmittaiset, vaikka aluksi tuntui nukkuvan mukavasti pidempään. Joskus pojan saa nukutettua aamulla hetkeksi uudestaan, yleensä ei. Entinen rytmi toimi siis muuten paljon paremmin, mutta päikkäreille nukahtaminen kesti paljon kauemmin kun ei vielä ollut väsy. Palaaminen vanhaan rytmiinkään ei tunnu kovin järkevältä. Hyvin on jaksanut olla välit hereillä, kunhan saa "päivän käyntiin" unien jälkeen.
Miten siis pidennän päivä- ja yöunia? Nukuttamalla vaan sitkeästi? Vai voiko asia korjaantua ajan kanssa itsestään?
Nykyinen unirytmi (ei vielä kovin vakiintunut) on siis kutakuinkin tällainen:
Yöunille klo 20-21.30 (riippuu päiväunista), herää klo 6-7. Päiväunille klo 12 - 12.30.