Mitäs tekisitte 14-vuotiaan kanssa,joka ei halua mennä kouluun

[Meilläkin]

Meillä rankanlaista kokemusta vastaavasta, nyt jo (toivottavasti) taaksejäänyttä elämää, yläaste päättyi viime keväänä. Viimeiset 1½ vuotta raskasta vaikeaa aikaa meille kaikille, meinasi vanhemmiltakin voimat loppua. Keskusteltiin asioista eri tahojen kanssa, jotain koulussa oli, kiusaamista (ei kuitenkaan meidän tyttöön kohdistuvaa, ahdistui vain niistä), epämääräistä pahaa oloa.

Ei tuon ikäistä voi pakottaa kouluun, rangaistuksista ei ole mitään hyötyä, 24/7 et voi kuitenkaan vahtia. Puhumista, puhumista, rakkautta, ymmärtämistä.. Meillä kun yläaste loppui, tytöstä tuli jälleen sama tuttu tytär (paitsi niitä normaaleita ikään kuuluvia tuittuiluja..). Tosin se vaikutus temppuilulla oli, että opiskelupaikka ei avautunut toiveiden mukaan, mutta aikaahan tuon ikäisellä on, näin olen sen nyt ajatellut. Ikää ja järkeä tulee koko ajan lisää.

Voimia, paljon voimia, kyllä se siitä aikanaan menee ohi - kokemusta (ikävä kyllä) on.

 

["Hmmm"]

Keskusteletteko te lastenne kanssa asioiden pitkävaikutteisemmista seurauksista? Siis tosi pitkällä tähtäimellä, tyyliin 10 vuotta tai 20 vuotta?

 

["vieras"]

Täällä on tullutkin jo tosi hyviä neuvoja, mutta 14-vuotiaan ollessa kysessä, niin mä varmaan yrittäisin ensin keskustelunavausta kyselemällä onko niissä perjaintaissa jotain erityistä, minkä takia hän ei kouluun halua? Jos ei tuota tulosta, niin kertoisin huoleni ja myös, mitä aion seuraavaksi tehdä eli ehkä ne koulukuraattorijutut ym.

Tämä keskustelu olisi hyvä käydä ihan "pyöreän pöydän ääressä" eli ei ohi mennen vaan sanoa tytölle, että nyt meidän pitää puhua.

Toivottavasti saatte asiaan selvyyttä, olen itse 13-vuotiaan tytön äiti ja kyllä on tasapainoilua! Yleensä kuitenkin olen todennut, että kysyvä ja neuvotteleva lähestymistapa tuottaa parhaimman tuloksen. Vaikka se välillä on pirun vaikeaa!

 

["vieras"]

Kyllä mä olen laittanut myös kiusaamisen takia lintsanneen tyttöni kouluun menemään, mutta olen myös mennyt itse hoitamaan kiusaamis asiaa opettajien kanssa. Asia järjestyi onneksi ja kiusaaminen loppui ja tyttö lähtee mielellään taas kouluun. Olen itse ollut myös koulukiusattu, eikä mielestäni asiaa auta juurikaan se että jäädään kotiin piiloon koulupäivän ajaksi. Minua ei kyllä kauaa kiusattu, kun en perääntynyt enkä suostunut pelkäämään. Ja siinä samalla puolustin myös muita kiusattuja.

Minäkin toimin aikoinani samoin ja kiusaaminen loppui nopeasti Asiaa!

 

[Aamuäree]

Mitäkö tekisin?

No helevetinmoisen riidan nyt ens alkuun.

Kyselisin toki että miksi ei, onko mitään 'oikeaa' syytä- kiusaamista, näkemyseroja open kanssa tai jotain sen suuntaista.

Varmasti soittelisin koululle myöhemmin ja kyselisin onko teinillä ongelmia koulussa tms.

 

[KS]

Onpa muuten jännä että parikin keskustelijaa on heti olettanut ap:n lapsen olevan poika.

 

["vieras"]

Onpa muuten jännä että parikin keskustelijaa on heti olettanut ap:n lapsen olevan poika.

Ja tytöt on kuitenkin vielä pahempia suostuteltavia/pakotettavia.

 

[Emilia94]

Mä rakastin aina mennä perjantaisin kouluun kun tietää että alkaa viikonloppu.

 

["vieras"]

Oispa jännä tietää mitä ap:n lapselle nykyään kuuluu! Tuliko siitä ihan hunsvotti vai kunnon ihminen?

 

[depressiivinen opiskelija]

Ei ne aina ne kylmät vesikannut, nalkuttaminen ja sen-ja-sen vieminen viikoksi auta. Itse en enää jaksa opiskella kun aivan poikki muutenkin. Ala-asteella ei koulussa ollut paljoakaan posiitiivista, kun on eskarista lähtien ollut syrjinnän ja kiusaamisen kohde. Intoa ei siis ollut kun yläasteelle siirryin ja murrosikä pisti kaiken sekaisin. Siksi nyt ei pohjaa lukiolle, jokainen tehtävä jonka teen, epäonnistuu ja yhä edelleen vihaan itseäni. Masennus on vanhempien mielestä taikauskoa, mutta pahimpina viikkoina en ole nähnyt elämässäni yhtään posiitivista asiaa. Joulukin oli minulle vain päivä muiden joukossa, päivä joka vie lähemmäksi kuolemaa ja epäonnistumista.

 

[vinkki]

Kännykkä pois jos ei kouluun mene, varmasti ei kauaa kestä ilman puhelinta!

 

[14 v tyttö koulusta]

Ihan oikeasti. Järkyttäviä noi osan vanhemmista kertomat tavat. Että oikeita syitä ei muka ole ja kouluun mennään vaikka mikä olisi. En väitä ettö omani olisi, mutta on niitä hyviäkin syitä kuultu. Voin luvata, että se pakottaminen vain pahentaa asiA, jos taustalla on muutakin kuin laiskuus.Omalla kohdalla toi koulupäivän väliinjättämisen tarve ei johdu siitä etteikö huvittaisi. Tuntuu vain että en pysty. Huomenna aamusta juoksemaan cooper poikien kanssa... Itkettää ajatuskin siitä kuinka muut ohittavat minut viidettä kertaa. Omat kaverini ovat yhtä lukuunottamatta lähteneet jo syyslomille. Istun siis ruokalassa yksin. Sen jälkeen tämä yksi "kaverini" saapuu kouluun ja joudun kestämään sen kanssa loppupäivän. Aineet ovat tappavan tylsiä, mutta eivät sinänsä haittaa... On joulunäytelmäharjoituksia, mutta nekin vain masentavat kun pitkään toivotusta näytelmästä ei löytynyt kuin pienistä pienin sivurooli. Ja joulunäytelmä on meidän koulussa aika iso juttu. Tällä hetkellä y untuu vaan siltä että ei enää kykene enää kiduttamaan itseään kun on koko viikon raatanut. (Kyllä, olen mielestäni raatanut) Viimeiset kaksi päivää on koulussa oksettanu + pyörryttänyt + päätä särkenyt ja mahaan sattunut. Kuumetta ei kuitenkaan nouse joten kouluun on mentävä. Itken illat aina kun mietin seuraava koulupäivää. Mun yöunet jää usein siihen 7-8 tuntiin joka on kuitenkin liian vähän mulle. Johtuu siitä että hoidan lemmikkini joka on yöeläin. Eikä koulusta poisjääminen ole vain huonojen oppilaiden ongelma. Mun keskiarvo oli 9.4 ja silti haluaisin lintsata. Päivä kotona ilman konetta/puhelinta ja kavereita olisi unelmien täyttymys. Ei tarvitsisi kärsiä sitä yhtä päivää...

 

[14 v tyttö koulusta]

Pakko vielä lisätä, että ainakin itsestä tuntuu kauhealta ja ahdistavalta, kun aikuiset puhuu murrosikäistä murkku- tyylillä. " kyllä sua taas rupee pian koulu kiinnostamaan kun toi pahin murkkuikä on menny"
" kaikillahan se murrosikä jossain vaiheessa koittaa, ja koulussa on vaikeaa"
Onneksi ei omat vanhemmat tommosta ole sanonut. Se tosta yllä mainitusta kauheaa tekee tyyli, jolla murrosikäisiä puhutaan, kuin me emme itse tarkoittaisi sanojaan. Meitä ei oteta tosissaan.
"Nyt ehkä tuntuu siltä, mutta parin vuoden päästä se taas on helpompaa"
Murrosikä ei ole vain aikaa jolloin sitä muuttui laiskaksi hirviöksi. Ettekö itse muista mitään tällaista teini-iästänne? Monet teistä ovat väkisin vääntämässä lapsiaan kouluun, sillä ajattelevat sen auttavan. Kenties on omasta takaa kokemusta, miten tuli lintsattua eikä kukaan puuttunut jne. ja siitä oppineena pistää oman lapsensa kouluun vaikka mikä olisi. Mutta ihmiset on erilaisia, sille sun lapselle saattaisi olla parasta joku muu.

 

[emt]

Älä pakota menemään ja juttele, ja yritä selvittää oikea syy, miksi ei halua mennä...

Ehkä hän onkin oikeasti kipeä...
Ehkä kyseessä on esimerkiksi, kiusaamista, masennusta, tai jotain muuta vakavampaa...

 

[vierailija]

Pakko vielä lisätä, että ainakin itsestä tuntuu kauhealta ja ahdistavalta, kun aikuiset puhuu murrosikäistä murkku- tyylillä. " kyllä sua taas rupee pian koulu kiinnostamaan kun toi pahin murkkuikä on menny"
" kaikillahan se murrosikä jossain vaiheessa koittaa, ja koulussa on vaikeaa"
Onneksi ei omat vanhemmat tommosta ole sanonut. Se tosta yllä mainitusta kauheaa tekee tyyli, jolla murrosikäisiä puhutaan, kuin me emme itse tarkoittaisi sanojaan. Meitä ei oteta tosissaan.
"Nyt ehkä tuntuu siltä, mutta parin vuoden päästä se taas on helpompaa"
Murrosikä ei ole vain aikaa jolloin sitä muuttui laiskaksi hirviöksi. Ettekö itse muista mitään tällaista teini-iästänne? Monet teistä ovat väkisin vääntämässä lapsiaan kouluun, sillä ajattelevat sen auttavan. Kenties on omasta takaa kokemusta, miten tuli lintsattua eikä kukaan puuttunut jne. ja siitä oppineena pistää oman lapsensa kouluun vaikka mikä olisi. Mutta ihmiset on erilaisia, sille sun lapselle saattaisi olla parasta joku muu.

Olet oikeassa. Ennenvanhaan saattoi samalla luokalla olla 3 vuotta vanhempia oppilaita siksi kun olvat jääneet luokalle. Onko nykyään sellaista? Itse en lintsannut koskaan, mutta piti olla 2kk pois, kun olin kipeä ja harmitti kovasti, kun ei niitä asioita koskaan kukaan erikseen keretonut, mitä siellä sillaikaa opetettiin.

 

[vierailija]

Mun aikaan yläasteella (90-luku) luokanvalvoja lähetti pari luokkakaveria hakemaan lintsarin kotoaan kouluun. No tämä oli vielä silloin, kun lähimmäisestä välitettiin ja tapahtui maaseudulla. Oli hyvä luokanvalvoja muutenkin.

 

[vierailija]

Itse lintsasin todella paljon ja pääosin liikunta eli kiusaamistunneilta.