Hei, mutta oletpas fiksu kun pohdit tuollaisia etukäteen. En minä vain tajunnut pohtia, ja olen kuitenkin "vanha akka." Jos tajuat pohtia etukäteen, varmasti selviät.
Onhan se usein vaikeaa, ainakin minulle. Yhden lapsen kanssa kaikki on vielä helppoa, mutta kaksi on jo työtä.
Ja näin jälkikäteen ajatellen, en olisi varmasti tuota esikoistakaan vauvana vienyt perhepäivähoitajalle, jos olisi ollut kokemusta kahdesta eri ikäisestä lapsesta.
On varmasti saanut itsekseen vauvana nukahtaa, kun 3 leikki-ikäistä (joista yksi osa-aikainen), yksi taapero meidän vauvan lisäksi. Mitenhän sekin on mennyt.
Mutta en yhden lapsen äitinä tajunnut ollenkaan, että on aivan eri asia hoitaa yhtä lasta kuin vaikka kahta.
Vie mehut aivan eri tavalla, koska lepoa ei ole.