Mitäs ootte mieltä?? Olenko huijattu vai vaan liian sinisilmäinen tyhmyri..?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mamma8o
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mamma8o

Vieras
Teinpä tuossa vkloppuna kauppoja rattaista, ostajana. Löysin ilmoituksen tori.fi-sivustolta. Sain nähdä yhden kuvan rattaista sivusta kuvattuna, myyjä kertoi rattaiden olevan siistit ja ehjät. Ainoa miinus oli myyjän sanojen mukaan että työntöaisan säätö on erittäin raskas. Ikää ei osannut sanoa tarkkaan, kertoi rattaiden olleen heillä noin kaksi vuotta ja sitä ennen yhdellä lapsella joilloin mielessäni arvioin että rattailla olisi ikää noin 5-6 vuotta. Noh, varasin rattaat ja sovittiin koska niitä menen katsomaan ja ostamaan.

Lauantaina sitten ajelin tuohon naapuri paikkakunnalle, rattaat esiteltiin mulle pihalla autokatoksessa. Ensinnäkin rattaat oli aivan likaiset, myyjä ei ollut viitsinyt niitä pestä (minkä itse kyllä olisin tehnyt myyntiä varten). Kankaissa tahroja, renkaat ja ratasosa kurassa ym. En tätä nyt vielä säikähtänyt, saahan ne ny pestyä.

Sunnuntaina sitten irrottelin kankaat ja pistin pesukoneeseen ja aloin pesemään ratasosaa joilloin huomasin ettei se kaikki kura ja lika lähekkään noin vaan. No eihän se tietysti lähekkään kun onkin RUOSTETTA!! Tästä myyjä ei maininnut minulle yhtään mitään ja mun mielestä tälläinen on mainitsemisen arvoinen asia.
Kankaat kun otin koneesta ja laitoin kuivumaan oli tahrat ym. lähtenyt mutta niiden alta paljastuikin pieniä mustia pisteitä muutamassa kohtaa, eli homepilkkuja! Voi sitä kiukun määrää... =(

Sunnuntai iltana sitten laitoin myyjälle sähköpostia asiasta, mielestäni ihan nätisti kerroin näistä vioista ja siitä että mielestäni ne olisi pitänyt mainita. Kerroin että harmittaa, en ollut ostamassa uudenveroisia rattaita mutta en osannut ajatellakkaan että niissä olisi ruostetta ja hometta. Myyjä antoi ymmärtää että rattaat ovat kuitenkin hyvässä kunnossa vaikka ovatkin käytetyt.

Eilen myyjä vastasi ja kielsi homeen, ei mahdollista. Ruosteen myönsi mutta sehän kuuluu hänen mielestään asiaan eikä siksi erikseen maininnut. Ja viat ja rattaat ovat nyt mun ongelma ei enään hänen. Ja jos en mitään muuta keksi ni käski myydä!

Tähän viestiin vastasin tuohtuneena että ruoste ei ole ns. normaalia ja kyllä se olisi pitänyt mainita. Ja en mä niitä pilkkujakaan ole siihen kankaaseen keksiny. Kerroin että kyllä musta vähän huijatulta tuntuu ja kävi mielessä että näiden vikojen takia niitä rattaita ei oltu pesty myyntiä varten koska sillon ostajana olisin ne huomannut. Sanoin että mä en kehtaa homeisia rattaita alkaa myymään koska mulla on omatunto joka kolkuttaa jos myyn rattaat enkä niiden vioista kerro. Enkä halua vaarantaa kenenkään lapsen terveyttä homeitiöillä joita luultavasti kankaissa on. Sanoin myös että rikosilmoitus tuollaisista huijareista pitäisi tehdä jotka ei osaa ees hävetä... Mutta tuskin maksaa vaivaa. =/

Tuon viestin jälkeen hän hieman pahoitteli mutta varoitti uhkailemasta... Ja kertoi olevansa korkeastikoulutettu terveydenhuollon ammattilainen ja tietävänsä että jos kankaissa hometta olisi ei minun lapseni eikä muidenkaan lasten terveys siitä kärsisi.

Kertokaapa mitä te tekisitte vastaavassa tilanteessa? Mä ny täälä liottelen kankaita piimässä, saunassa haisee tosi eroottiselle. =D Patapataa kävin ostamassa ja koitan niitä ruosteita hinkutella pois. Rattaat ei maksanu kuin 50 euroa mutta mulle sekin on rahaa ja ostin ne kiireellä kun edelliset hajosi ja tarvin vielä jonkin aikaa rattaita. Nythän mulla ei rattaita ole ennenkö saan nuo kankaat ainakin puhtaaksi...ja kaiken tämän myyjä tiesi. Että voi ketuttaa!!!
 
Olisin kyllä jättänyt ostamatta ne rattaat, jo ihan sen takia että ne oli likaiset..ei kovin luotettavaa kuvaa anna myyjästä, joka kauppaa likaisia tuotteita.Jos rattaat oli kiire saada, niin mikset ostanut kaupasta ehjiä?Alle 100€ maksaa ja saat ihan uudet.
 
Minä tekisin tuossa tilanteessa niin, että veisin ne ruostuneet ja homeiset rattaat joka tapauksessa takaisin myyjälle. Vaikka sitten pihalle.

Rahoja tuskin tulisit kuitenkaan takaisin saamaan, mutta eipä tarvitse varastoida käyttökelvottomia vaunuja tai yrittää itse hankkiutua niistä eroon.


Vitutus pitää vain niellä, valitettavasti.
 
[QUOTE="selma";27386956]No jos rattaat maksaa 50€ niin osaa varmaan päätellä missä jamassa ne on.[/QUOTE]Sepäse mutta kun urpot eivät osaa. Mä en myy enää mitään käytettyä tavaraa pois vaan joko annan tutuille tai vien kaatopaikalle. Mä en kerta kaikkiaan jaksa sitä kun kaiken maailman nuijat ja köyhät odottaa että pikkurahalla saa uudenveroista ja nillittävät ja pillittävät sitten kun tajuavat että niin ei olekaan.
 
Mun mielestä oot nyt joutunut huijatuksi. Vaikka rattaat ei sinänsä kalliit olleetkaan, niin jos niitä väitetään hyväkuntoisiksi niin niiden silloin olettaisi olevan hyväkuntoiset. Itse ostin 40e ihan uudenveroiset rattaat vuosi sitten, eikä tullut mieleenikään, etteikö ne olis uudenveroiset alhaisesta hinnasta huolimatta, kun nerran myyjä niin ilmoitti. Antaisin varmaan negatiivista palautetta moisesta. Harhaanjohtavaa mainontaa vähintään!
 
No joo, kieltämättä typerää toimintaa myyjältä, mutta olen samaa miletä siitä, että jos rattaita käytetään ulkona, niin miten sen lapsen terveys siitä vaarantuisi? Tuolla ulkona leijuu koko ajan paljon muitakin tauteja aiheuttavia itiöitä ja muita pöpöjä, joten miksi juuri ne rattaiden homepilkut aiheuttaisivat jotain ja muut ei (jos siis ylipäänsä on aiheuttaakseen)?
 
"Selma", ei siitä hinnasta aina voi kaikkea päätellä.
Bonaire, olisin varmasti ostanut jos minulla olisi ollut se 100 euroa ylimääräsenä mutta juuri nyt ei ollut.
jepjep., niinpä, hinta ei aina kerro kaikkea. =)
Lilith, mä nyt sinnikkäästi koitan putsailla noita jos niistä vaikka saisi vielä käyttökelpoiset...
ei kannata, eihän tämä ongelma vissiin sinua koske? Onko sinulla oikeus nimitellä ja haukkua koska itsellesi on osunut joskus myyjänä huonot kaupat kohdalle?
"hilma", näin mäkin asian aattelisin. itse myyjänä puhun aina totta ja kerron kaikki viat. ja jos joskus tulee tehtyä huonot kaupat niin kyllä mä myyjänä vastuuni kannan.
"vieras", sinua ei siis haittaisi lykkiä lastasi homeisissa rattaissa ja säilyttää sitten niitä sisätiloissa sillon kun et niitä tarvisi?
ei voi mitään, juu, en sitä kielläkkään eikö olisi ollut oma mokakin, näin rattaat mutta tarkastin ne liian huolimattomasti ja nämä kaksi vikaa jäi likaisuuden takia huomaamatta.

Iso kiitos kaikille vastaajille! =D
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei voi mitään;27387111:
Oma moka. Itse näit rattaat ennen ostipäätöstä. Olisit tarkastanut huolellisemmin. Eri asia jos olisit ssaanut ne postitse.

Niinpä. Sulla oli tilaisuus tosiaankin tarkastaa tuote ennen ostopäätöstä, joten omaan piikkiis menee. Mä en olis kyllä maksanu likasista, käytetyistä rattaista tommosta hintaa, kun uudetkin on ihan sopuhintasia. Sekin että ovat tommosessa kunnossa kertoo aika paljon siitä miten niitä on muuten kohdeltu ja pidetty.
 
Yhden hyväkuntoinen on toisen surkeakuntoinen. Ostopäätöksen teit nähtyäsi rattaat, joten pitkälti saat laittaa kaiken omaan piikkiisi. Todennäköisesti myyjä ei ole edes niitä muutamia homepilkkuja koskaan nähnyt.
 

Yhteistyössä