H
harmissaan ja peloissaan
Vieras
Meillä oli 1,5v aupair. Meillä meni hurjan hyvin ja pidimme tytöstä paljon. Kotona meillä oli hyvä henki ja luotin aupairiimme kuin kiveen. Pidimmekin milteipä oman lapsena, vaikka hän olikin toki aikuinen ja töissä meillä. Hän oli tärkeä apu, mutta samalla ikään kuin perheenjäsen.
Muutimme ja Aupair kotiutui hänkin. Olisin luullut, että lapsillamme olisi ollut kova ikävä häntä, sillä meidän silmissä kaikki meni loistavasti ja aupair hoisi lapsiamme kuin omiamme. Nyt kun olen kysellyt lapsilta, että onko heillä ikävä tai haluaisivatko he soittaa tai kirjoittaa äidin kanssa yhdessä aupairillemme, lapset sanovat, että heillä ei ole yhtään ikävä ja että aupair aina kiusasi heitä. Olen kysellyt, että niin, kiusasi silleen pelleillen, mutta kuulemma ei. Aupair ei kuulemma hoitanut heitä hyvin ja oli ikävä heille.
No, onneksi en ollut töideni takia koskaan paljoa poissa. Mutta silti tämä kuulostaa nyt ikävältä ja pelottaa. Mitä tästä pitäisi ajatella.... Jutut tuntuu uskomattomilta, sillä lapset halivat ja hyppivät aina aupairimme sylissä onnellisina ja heillä oli aina hurjan kivat leikit. Kävivät illan tullen huikkaamassa hyvät yöt ja muutenkin talo oli aina naurua täynnä heidän touhutessa yhdessä. Ei olis käynyt aiemmin mielessäkään, että jotain olisi ollut pielessä. Nyt muuton jälkeen jutut ovat olleet ihan toisia. Miten tämä on mahdollista?
Muutimme ja Aupair kotiutui hänkin. Olisin luullut, että lapsillamme olisi ollut kova ikävä häntä, sillä meidän silmissä kaikki meni loistavasti ja aupair hoisi lapsiamme kuin omiamme. Nyt kun olen kysellyt lapsilta, että onko heillä ikävä tai haluaisivatko he soittaa tai kirjoittaa äidin kanssa yhdessä aupairillemme, lapset sanovat, että heillä ei ole yhtään ikävä ja että aupair aina kiusasi heitä. Olen kysellyt, että niin, kiusasi silleen pelleillen, mutta kuulemma ei. Aupair ei kuulemma hoitanut heitä hyvin ja oli ikävä heille.
No, onneksi en ollut töideni takia koskaan paljoa poissa. Mutta silti tämä kuulostaa nyt ikävältä ja pelottaa. Mitä tästä pitäisi ajatella.... Jutut tuntuu uskomattomilta, sillä lapset halivat ja hyppivät aina aupairimme sylissä onnellisina ja heillä oli aina hurjan kivat leikit. Kävivät illan tullen huikkaamassa hyvät yöt ja muutenkin talo oli aina naurua täynnä heidän touhutessa yhdessä. Ei olis käynyt aiemmin mielessäkään, että jotain olisi ollut pielessä. Nyt muuton jälkeen jutut ovat olleet ihan toisia. Miten tämä on mahdollista?