Mitäs sanotte tämän lapsen nukkumisesta?

Kerron nyt lapsesta, jonka elämää seuraan hyvin läheltä (ei kuitenkaan ole minun omani)

Olen alkanut ihmettelemään hänen nukkumistaan, siis sitä että hän nukkuu niin älyttömästi! Pelkään että kaikki ei ole kohdallaan, olen aika huolissani jo tästä.

Eli kysymys on 12kk ikäisestä pojasta, reipas poika, kävelee jo ja on motorisesti hyvin kehittynyt mutta tämä nukkuminen ihmetyttää.

Minäpä kerron vähän hänen päivästään, se menee suurinpiirtein näin.Tai siis kerron nämä nukkumisajat..

Herää n.6 , on hereillä korkeintaan tunnin eli jo 7 alkaa nukkumaan ja unta riittää tuonne 9 asti eli parin tunni unet.

Jaksaa olla nipinnapin lounaaseen hereillä eli 11, ja kiireesti nukkumaan, nukkuu 3-5h eli saattaa herätä klo 15

ja vielä alkuillasta nukutaan 16-18 välillä ja klo 20 mennään yöunille... aamulla herää klo 6

Eikö tämän ikäisen jo pitäisi jaksaa olla hereillä vähän enemmän?
Ihmettelen kun jotkut samanikäiset vetelevät jo yksiä päiväunia, ja jaksavat koko päivän, niin tämä ei jaksa olla kuin hädin tuskin kaksi tuntia hereillä.

Kertokaa missä voi mättää?
 
En kyl osaa sanoa et missä mättää mut meitin neiti kun oli yks vee nukkui vain yhdet päikkärit ja noin 11h yö unet.. Oli aika pieni kun jätti toiset päikkärit ihan omaan tahtiin pois.. Kyllä mun mielestä pitäisi ton ikäisen jo jaksaa useampi tunti väsymättä heti..
 
Heips!
Herääköhän poika aamulla kesken unien ja siksi"jatkaa"varmaan yöuntaan sitten seitsemän aikaan,eli tuo ei ainakaan ole epänormaalia.Päiväunen tarve on kaikilla vähän erilainen ja toiset nukkuvat helposti kolmenkin tunnin unet(5 tuntia ehkä liikaa)Ja ne toiset iltapäiväunet varmaan riippuu kuinka muut unet on nukuttu.Meidän reilu vuoden ikäinen ainakin nukkuu esim.yöt todella huonosti,saattaa valvoa parikin tuntia kesken yöunien ja sitten on väsynyt jo tod.aikaisin illasta ja olisin hyvilläni jos saisin hänet toisille päiväunille juuri klo 16-17.30 maissa.Tietty jos lapsi on koko ajan todella uninen ym.niin ottaisin yhteyttä neuvolaan,ettei ole esim.sokeriarvoissa tms,jotain..
 
Lapset on yksilöitä myös unentarpeensa osalta!

Yleensä sanotaan, että vastasyntynyt nukkuu noin 16 tuntia vuorokaudesta ja 1-vuotiaana noin 14 tuntia ja 1,5 - 2 vuotiaana noin 12 tuntia. Sitten lähempänä kouluikää unentarve saattaa laskea tuonne 10 tunnin nurkille.

Jos 1-vuotias nukkuu 10 tunnin yöunet, niin ihan hyvin voi päiväunia riittää kahteen kolmeen otteeseen 1-2 tuntia kerrallaan ilman, että lapsella olisi mitään erityistä vaivaa.

Jos lapsi on reipas ja motorisesti yms kehittynyt normaalilla tavalla. Syö hyvin, jaksaa leikkiä ja on iloinen, niin tuskin mikään on vialla. Tämä lapsi on sitten vain sellainen, joka pärjää vähemmällä unella. Jos taas lapsi on voipuneen oloinen myös hereillä ollessaan tai unentarve yhtäkkiä kasvaa, niin kyseessä voi olla esim. oireeton korva- tai muu tulehdus.
 
Tiedätkö, nukkuuko tosiaan yöt vai kenties kukkuu? Mä kyllä ihmettelisin, jos omani nukkuisi päivällä noin paljon ja kysyisin neuvolasta tai jostain. Vaikkakin just toisessa ketjussa toivoin, että nukkuis nyt vähän enemmän vuorokaudessa... Meidän tytsy on hereillä n. 5-6 tuntia ennen päiväuniaan, jotka kestävät vähän yli tunnin. Sit taas n. 6 tuntia valvoo ennen yöunille menoaan. Yhteensä nukkuu n. 12h/vrk.
 
selena
Meidän poika on kanssa kova nukkumaan. ekat kuukaudet 15-45 min. pätkissä, ja unet on sitten pidentyneet. edelleenkään ei jostaan syystä pysty nukkumaan kovin pitkiä uniä yölläkään, vaan herää usein aamulla älyttömän aikaisin mennäkseen taas heti kohta päiväunille. poika on nyt 1 v 2 kk ja nukkuu pääsääntöisesti 2 unet, ja 9-10 tunnin yöunet, aina ei sitäkään. muuten kaikki on OK, kävelee ja jutustelee. ehkä kehitystä on hieman viivästyttänyt se, että hän on usein ollut kipeänä, mutta ei siis mitään erityistä, vaan flunssaa ja vatsatautia.
 
Tuo voi mielestäni olla ihan normaalia varsinkin jos se mennä tohottaa ne pari tuntia kovaa!!
Meillä poika nukkui tuon ikäisenä melkein 12 tunnin yöunet ja kans 2-3 tunnin päästä veti päikkyjä 3-4,5h ja siitä oltiin jotenkuten hereillä 3-4h ja mentiin yöunille (joskus kävi mielessä että olisin laittanut vielä toisille päikyille mutta sitten ajattelin että nukkuu illalla sitten suoraan yöunille!!
Nyt poika 1v 1kk ja rapiat ja nukkuu yöllä 10-12h ja päivällä 1,5-2h joskus ajat heittelee. meillä tosin ei vielä osata kävellä ja olen ajatellut että uniaika varmaan hieman lisääntyy kun se aika tulee!!

Jos tuo lapsi mistä puhuit nukkuu vielä kahden-neljän kuukauden päästä samanlailla niin sitten olisin ehkä enemmän huolissani!!

annetaan lapsen nukkua ja levätä niin jaksaa sitten enempi!!
 
Mimosa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.01.2006 klo 20:28 murmeli81 kirjoitti:
En kyl osaa sanoa et missä mättää mut meitin neiti kun oli yks vee nukkui vain yhdet päikkärit ja noin 11h yö unet.. Oli aika pieni kun jätti toiset päikkärit ihan omaan tahtiin pois.. Kyllä mun mielestä pitäisi ton ikäisen jo jaksaa useampi tunti väsymättä heti..

Meillä kans 1 weellä yhet päikkärit ja 11-12 tuntia yöunia. Mutta kai ne lapset vaan on erilaisia unentarpeiltaan. Näin ainakin mulle sanottiin neuvolassa, kun hän nukkuin vain n. 11 tuntia vastasyntyneenäkin vuorokaudessa...
 
anne-68
Joko sil muksulla on yöunet täysin rempallaan tai sit on jotain vialla.eihän toi nyt normaalia ole!Kyllä ton ikäisellä lapsella on tietty tuntimäärä vrk:ssa kun tarvitsee unta,ei se enää millään ole tuollaisia määriä!Herraisä,millä ajalla se on oppinut liikkumaan edes kun nukkuu suurimman osan vuorokaudesta??
 
Kannattais varmaan verikokeet ottaa, ja muutenkin perus mittaukset tehdä.. oon kuullu vastaavasta nukkumisesta puolitoistavuotiaalla ja lopulta sieltä löytyi keuhkokuume.. en kyllä tiedä miten se on mahdollista, mutta näin kuulin tutulta jonka tutuntutun lapsesta oli kyse..
 
Meidän poika nukkui just noin vuoden ikäisenä. On ollut aina kova nukkumaan ja voin kertoa että sukuunsa on tullut.
En ole koskaan ajatellut että olisi pitänyt olla jotenkin huolissaan, poika on ihan normaali ja virkeä hereillä ollessaan. Nyt on 1,5v ja edelleen nukkuu paljon vaikka yksillä päikkäreillä mennäänkin.

En muuten tajua miksi mietit toisen lapsen nukkumisia...
Kai sillä on oma äiti? :D
 
aaaaaaaa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.01.2006 klo 23:02 Outo Päivä Onnelassa kirjoitti:

Jos väsymys on lisääntynyt entisestä oleellisesti niin silloin varmaan syytä tehdä asialle jotain... Mutta kuten edellinenkin jo mainitsi, eiköhän vanhemmat tunne itse lapsensa parhaiten.
 
Meillä esikko nukkuu yön kellon ympäri ja yhdet 2-3tunnin päiväunet. Mut me myös leikitään ja käydään pihalla joten mielenkiinto pysyy yllä.
En miekään jaksaisi tuijottaa samoja leluja joka päivä tunnista toiseen ja leikkiä yksin.
MUt tottakai jokainen on yksilö,mut enempi tekemistä niin kyl se siitä.
Esim. meillä kuopus 10kk:tta herää n.klo.9 ja rupeaa vikisee jo klo.11 aikaan jolloin puen pojille vaatteet päälle ja pihalle. Ja taas pysyttiin hereillä parituntia.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.01.2006 klo 23:02 Outo Päivä Onnelassa kirjoitti:
Meidän poika nukkui just noin vuoden ikäisenä. On ollut aina kova nukkumaan ja voin kertoa että sukuunsa on tullut.
En ole koskaan ajatellut että olisi pitänyt olla jotenkin huolissaan, poika on ihan normaali ja virkeä hereillä ollessaan. Nyt on 1,5v ja edelleen nukkuu paljon vaikka yksillä päikkäreillä mennäänkin.

En muuten tajua miksi mietit toisen lapsen nukkumisia...
Kai sillä on oma äiti? :D
Ikävää mutta totta, tällä lapsella ei ole enää omaa äitiä :(
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.01.2006 klo 20:14 Emppu kirjoitti:

Perun kommenttini :(
Anteeksi!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.01.2006 klo 20:24 Outo Päivä Onnelassa kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.01.2006 klo 20:14 Emppu kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.01.2006 klo 23:02 Outo Päivä Onnelassa kirjoitti:
Meidän poika nukkui just noin vuoden ikäisenä. On ollut aina kova nukkumaan ja voin kertoa että sukuunsa on tullut.
En ole koskaan ajatellut että olisi pitänyt olla jotenkin huolissaan, poika on ihan normaali ja virkeä hereillä ollessaan. Nyt on 1,5v ja edelleen nukkuu paljon vaikka yksillä päikkäreillä mennäänkin.

En muuten tajua miksi mietit toisen lapsen nukkumisia...
Kai sillä on oma äiti? :D

Ikävää mutta totta, tällä lapsella ei ole enää omaa äitiä :(
Perun kommenttini :(
Anteeksi!
jaa... olisko taas provo...

ja jos ei oo, ni miellä poika 1v. 7kk vetelee 12-13tunnin yöunet, 3-4tunnin päiväunet, ja monesti on illalla pari tuntia ennen nukkumaanmenoa ihan unta vaille.. mut ei viitti laittaa päiväunille.

Vähän vajaa 1v. nukkui n.11tuntia yöllä + 2x 3tunnin päiväunet..
 
terhikki74
Tietty on hyvä tarkistuttaa, ettei tosiaan ole jotain sairautta, mutta oma 1v 3kk vanha poika nukkuu 11-12 h yöunia ja aamupvällä on 2-3 h hereillä, jonka jälkeen nukkuu 2-3 h ja on taas muutaman tunnin hereillä ja nukkuu 1-1,5 h. Eli vrk:ssa yhteensä 14-16h. Ja minusta hän on ihan terve ja hyväuninen! Onneksi! Minäkin nukkuisin noin paljon, jos saisin!
:)
 
Kiitos teille asiallisista vastauksista, pääosinhan ne olivat sellaisia =)

Mikään provo tämä ei todellakaan ole, sellaiseen minulla ei ole edes aikaa eikä haluja. On pikkasen muutakin tekemistä.

Asiaa on nyt selvitetty, neuvolaan oltu yhteydessä yms. ja ilmeistä on että lapsi on nyt stressaantunut isosta elämänmuutoksesta, ja siksi nukkuu paljon. Joku täällä palstalla sitä jo epäilikin, oikeassa oli.

Toivotaan että tämän pienen ihmisen elämä palaa taas raiteilleen, vaikka äiditään hän ei koskaan tulekaan muistamaan mitään.

melkosta menoa
meillä on kanssa 1vuoden ikäinen poika(ei tosin kävele vielä itse)
ja juuri tuosta nukkumisesta puhuin eilen neuvolassa...
meillä poika herää isoveikan herättäessa 07aikaan, syö leikkii töhöttöö ja 9jälkeen nukkuu tunnin unet.
sitten onkin jo päiväruokaa, syö leikkii, on pirtee kun peipponen sitten t aas 14aikaan nukutaan tunnin kaksi kolme.
vielä sitten on tullut klo.17taika, jolloin aina haluaa nukkumaan
ja 20aikaan yö unilla.

mutt nyt 3päivää ollaan menty rytmillä, että ei nukuta 17 unia vaan ollaan yöunilla 18-19aikaan.

eli max3päikkärit ja yöunet.
neuvolas pyysin ottaa verensokerin(oli hyvä 4.3.) ja täti sanoi että jos tuon 17 unet jää pois niin ei mitään hättää, mut jos itseään huolettaa voi käyttää lääkärillä varmuudeksi.
kaikki motoriset taidot ja muut oli ihan ok.
jotkut sitten vaan omaavat unenlahjat-
 
Yhteistyössä