tylsistynyt äiti
Olen siis kotona yhden 1,5vuotiaan lapsen kanssa. Ulkoillaan päivittäin, kauppapäivinä käymme yhdessä kaupassa, ja joskus tulee leikkikavereita kylään. Olemme kuitenkin paljon kahdestaan, sillä mies tekee reissutyötä. Miten voisimme viettää aikaa yhdessä? Tai tarviiko tehdä jotain yhdessä, tunnenko turhaan huonoa omaatuntoa jos katselen telkkaria tai elokuvaa ja lapsi puuhailee omiaan?
Tänään:
käyty ulkona leikkimässä 1-1,5h
käyty kaupassa
katsoneet muumipeikon ja pyrstötähden
olen lukenut lapselle muutaman kirjan
olemme syöneet
hassuteltu ja hellitty
jne
lisäksi lapsi on katsonut yksin yhden 20 min lastenohjelman ja leikkinyt yksin. Lapsen leikkiessä itse olen katsonut tv:tä.
Miten muut äidit saatte päivän kulumaan? Kuinka paljon on mielestänne liikaa tämän ikäiselle lapselle esim lastenohjelmia. Katselee ohjelmia mielellään, joskus kyllästyy kesken ja alkaa leikkiä muita juttuja. Mietin pitäisikö lähteä ulos vielä kävelylle, muta en taida viitsiä kun lapsi kuitenkin nukahtaa vaunuun ja yöunet sitten viivästyy.