"Epätoivoinen"
Moi!
Kirjoitan nyt tännekin vaikeasta tilanteestani. Käsittelen asiaa myös terapiassani, mutta ajattelin josko täällä olisi samassa tilanteessa olevia tai olleita.
Olen seurustellut avomieheni kanssa 5 vuotta ja meillä on kolmevuotias lapsi. Olen miettinyt jo ainakin kolme vuotta sitä haluanko enää olla tässä suhteessa vai en.
Miheni on loistava, vastuullinen ja isä ja erittäin tärkeä lapsellemme. Lisäksi hän on perhekeskeinen ja kaikin puolin kunnon mies.
Mutta en tiedä rakastanko häntä enää. En halua häntä seksuaalisesti ja joskus minua jopa inhottaa katsella häntä (lihavaa kaljamahaa ja muutenkin turvonnutta olemusta). Hänellä on tapana oleskella kotona ilman paitaa ja minua inhottaa katsella.
Lisäksi minua on aina häirinnyt se, että meillä ei ole yhteistä ystäväpiiriä.
Lisäksi hän on saanut joskus näyttäviä raivareita riitojemme seurauksena. Hän ei ole ikinä väkivaltainen, mutta on muutamia kertoja huutanut minulle rumasti lapsemme kuullen ja nähden. Raivarit ovat vähentyneet viime aikoina, mutta silloin tällöin niitä vielä on.
Olen joskus kertonut miehelleni harkitsevani eroa. Siihen hän on todennut, että hän ei missään tapauksessa halua erota ja että hän on valmis tarvittaessa jopa taistelemaan oikeudessa lapsemme huoltajuudesta. (Minä haluaisin mahdollisen eron jälkeen yhteishuoltajuuden).
Lisäksi hän syyllistää minua ja haukkuu perheenrikkojaksi jos puhun erosta.
Olen epätoivoinen kun en tiedä mitä minun tulisi tehdä. Asia ei tunnu ratkeavan terapiassakaan. Olemme käyneet myös pariterapiassa, mutta siitä ei ollut apua.
Olen kiitollinen jos aiheesta syntyy keskustelua ja jos joku voisi kertoa ihan vaikka omia kokemuksia jos on ollut vastaavassa tilanteessa.
Kirjoitan nyt tännekin vaikeasta tilanteestani. Käsittelen asiaa myös terapiassani, mutta ajattelin josko täällä olisi samassa tilanteessa olevia tai olleita.
Olen seurustellut avomieheni kanssa 5 vuotta ja meillä on kolmevuotias lapsi. Olen miettinyt jo ainakin kolme vuotta sitä haluanko enää olla tässä suhteessa vai en.
Miheni on loistava, vastuullinen ja isä ja erittäin tärkeä lapsellemme. Lisäksi hän on perhekeskeinen ja kaikin puolin kunnon mies.
Mutta en tiedä rakastanko häntä enää. En halua häntä seksuaalisesti ja joskus minua jopa inhottaa katsella häntä (lihavaa kaljamahaa ja muutenkin turvonnutta olemusta). Hänellä on tapana oleskella kotona ilman paitaa ja minua inhottaa katsella.
Lisäksi minua on aina häirinnyt se, että meillä ei ole yhteistä ystäväpiiriä.
Lisäksi hän on saanut joskus näyttäviä raivareita riitojemme seurauksena. Hän ei ole ikinä väkivaltainen, mutta on muutamia kertoja huutanut minulle rumasti lapsemme kuullen ja nähden. Raivarit ovat vähentyneet viime aikoina, mutta silloin tällöin niitä vielä on.
Olen joskus kertonut miehelleni harkitsevani eroa. Siihen hän on todennut, että hän ei missään tapauksessa halua erota ja että hän on valmis tarvittaessa jopa taistelemaan oikeudessa lapsemme huoltajuudesta. (Minä haluaisin mahdollisen eron jälkeen yhteishuoltajuuden).
Lisäksi hän syyllistää minua ja haukkuu perheenrikkojaksi jos puhun erosta.
Olen epätoivoinen kun en tiedä mitä minun tulisi tehdä. Asia ei tunnu ratkeavan terapiassakaan. Olemme käyneet myös pariterapiassa, mutta siitä ei ollut apua.
Olen kiitollinen jos aiheesta syntyy keskustelua ja jos joku voisi kertoa ihan vaikka omia kokemuksia jos on ollut vastaavassa tilanteessa.