mitä tehdä kun lapsi satuttaa itseään?

Olisko kellään vinkkejä mitä tehdä kun lapsi 5,5v satuttaa itseään? :'( Tilanteet tulee, kun joudutaan torumaan poikaa jostakin. Alkaa lyömään itseään ja sanoo että haluaisi kuolla. ollaan yritetty puhua asiasta ja päästä käytöksestä eroon hyvällä ja pahalla.. Alkaa itsellä olemaan keinot loppu ja ahdistaa tuo käytös tosissaan. Ollaan psyk. tutkimuksissa, mutta ennenkun sieltä saadaan mitään apua on joulu.. :'(

 

Tossa ei auta kuin äärettömän kovat keinot. Saat hankalan vanhemman leiman, mutta ei se mitään. Menette päivystykseen ja sanot, ettette lähde ennen kuin lapsi saa apua. Mitkään kunnan rahavaikeudet eivät saa estää henkisen avun saamista!

 

Ottaa lasta syliin ja korostaa sitä, että vaikka on tehnyt väärin, on kuitenkin teille äärettömän rakas ettekä pysytyisi elämään ilman häntä?

 

psyk alkukaroituksessa tuli esiin kyvyttömyys ottaa kontaktia aikuiseen ja ehdottomuus asioissa.. jos ei kysymys miellytä ei ota mitään kontaktia aikuiseen. on kun ilmaa. tuli lähete toimintaterapeeutin luo kartottamaan hienomotorisia piirteitä. Mietin vaan että mitä oon tehny väärin..
:'(

 

Missä asutte? Pikaisella googletuksella ainakin täällä HUS:n alueella ottavat reilun kuukauden tai parin osastojaksolle, jos tuon tasoisia ongelmia. Älä turhaa kaunistele, sanot suorana miten asiat ovat, siis lääkärille. Sanot, että lapsi on itsetuhoinen. Valitettavasti noin pienetkin voivat uhkauksensa toteuttaa ja jouluun on käsittämättömän pitkä aika.

 

Ottaa lasta syliin ja korostaa sitä, että vaikka on tehnyt väärin, on kuitenkin teille äärettömän rakas ettekä pysytyisi elämään ilman häntä?

Ollaan kokeiltu jotain tän tapasta mutta voisi kokeilla taas. joskus aika ei vaan oo otollinen asioiden perille menoon. Meillä nuoremmalla pojalla on keskittymisvaikeuksia ja vaikeat allergiat, siksi yritetty antaa isommalle mahdollisemman paljon huomiota. myös äidin / isän kanssa kahdestaan.

 

osastojaksolle kuullostaa ihan kamalalta, vaikka toki sen teen jos se vaan on lapsen parhaaksi. asutaan Seinäjoella, täällä resurssit pienemmät kuin pk seudulla, mutta toisaalta myös jonot lyhyemmät... jotenki vaikka kuinka oon psykologeille puhunu tosta pojan käytöksestä niin sitä ei pidetä pahana. tai siis tarpeeksipahana.

 

Ottaa lasta syliin ja korostaa sitä, että vaikka on tehnyt väärin, on kuitenkin teille äärettömän rakas ettekä pysytyisi elämään ilman häntä?

Ollaan kokeiltu jotain tän tapasta mutta voisi kokeilla taas. joskus aika ei vaan oo otollinen asioiden perille menoon. Meillä nuoremmalla pojalla on keskittymisvaikeuksia ja vaikeat allergiat, siksi yritetty antaa isommalle mahdollisemman paljon huomiota. myös äidin / isän kanssa kahdestaan.

Meilläkin kun joskus on kokeiltu tuollaista "huomionhakua" ja muistanhan minäkin - kuten moni muukin varmaan - et joskus lapsena suuttuessaan vanhemmille ajatteli, että kumpa kuolisin, niin sitten katuisivat. Eli minusta kuulostaa sen "hyväksymisen kerjäämiseltä", mikä on ymmärrettävää vielä jos nuoremmalla on omia "ongelmia". Rasittavaahan se on ottaa raivoava lapsi ja hermoja ja rauhallisuutta vaatii, että tarpeeksi monta kertaa hukutetaan hellyyteen periaatteella "rakasta minua eniten silloin kuin sitä vähiten ansaitsen". Esikoisenne on kuitenkin vielä niin kovin pieni. Voimia!

 

osastojaksolle kuullostaa ihan kamalalta, vaikka toki sen teen jos se vaan on lapsen parhaaksi. asutaan Seinäjoella, täällä resurssit pienemmät kuin pk seudulla, mutta toisaalta myös jonot lyhyemmät... jotenki vaikka kuinka oon psykologeille puhunu tosta pojan käytöksestä niin sitä ei pidetä pahana. tai siis tarpeeksipahana.

Minusta tuntuu kans, että kovin helpolla ei pitäisi lähteä noin koviin toimenpiteisiin. Voi lapsi kokea, että nythän he minut hylkäsivät...

 

Ottaa lasta syliin ja korostaa sitä, että vaikka on tehnyt väärin, on kuitenkin teille äärettömän rakas ettekä pysytyisi elämään ilman häntä?

Ollaan kokeiltu jotain tän tapasta mutta voisi kokeilla taas. joskus aika ei vaan oo otollinen asioiden perille menoon. Meillä nuoremmalla pojalla on keskittymisvaikeuksia ja vaikeat allergiat, siksi yritetty antaa isommalle mahdollisemman paljon huomiota. myös äidin / isän kanssa kahdestaan.

Meilläkin kun joskus on kokeiltu tuollaista "huomionhakua" ja muistanhan minäkin - kuten moni muukin varmaan - et joskus lapsena suuttuessaan vanhemmille ajatteli, että kumpa kuolisin, niin sitten katuisivat. Eli minusta kuulostaa sen "hyväksymisen kerjäämiseltä", mikä on ymmärrettävää vielä jos nuoremmalla on omia "ongelmia". Rasittavaahan se on ottaa raivoava lapsi ja hermoja ja rauhallisuutta vaatii, että tarpeeksi monta kertaa hukutetaan hellyyteen periaatteella "rakasta minua eniten silloin kuin sitä vähiten ansaitsen". Esikoisenne on kuitenkin vielä niin kovin pieni. Voimia!

tää kuullostaa silleen tutulta, että oon ollu kovin tulistuva jo lapsena.. mä usein puhuin kotoa karkaamisesta. pitää kokeilla nyt toistuvasti sitä hellyyttä tuossa tilanteessa. Pakkaan vaan itse ahdistumaan noista puheista niin, etten pysty toimimaan rationaalisesti. (mulla siis taustalla vaikea masennus, johon syön lääkkeitä edelleen..)

 

minun kohta neljä vuotias kanssa satuttaa itseään,jos torutaan tai joku asia ei mene hänen laillaan.hänellä on paha puheen viivästys joten puhu ei tuommoisia.meillä oli juuri keskustelu kuntoutusryhmän kanssa ja nyt hänellä on eka aika veuvola psykologille ja sit siitä katotaan eteenpäin!voimia sinne teille!

 

Lapsi ei ota kontaktia ja on kuin ilmaa ja ehdoton.. hmm... olisiko mahdollista että tutkimuksissa epäiltin jotain autismin kirjoon kuuluvaa oireilua? Hienomotoristen piirteiden selvittäminen viittaa myös ehkä siihen, että halutaan selvittää lapsen kokonaistilanne kehityksen suhteen. Ongelmaa ei ehkä voida todeta suoraan psyykkiseksi oireiluksi ennen kuin muut vaihtoehdot on suljettu pois. Enpä osaa neuvo muuta kuin että annan lapselle aikaasi. Pyyteetöntä aikaa, siis aikaa vaikka lapsi ei sitä haluaisikaan. Yritä tuoda olemuksellasi esiin kaikkea hyvää, vahvista hyvää. Ja tietokonepelien, videoiden, uutisten katselu yms. mahdollisimman vähäksi ja tilalle jotain muuta vaikka yhteisiä harrastuksia.

 

Ottaa lasta syliin ja korostaa sitä, että vaikka on tehnyt väärin, on kuitenkin teille äärettömän rakas ettekä pysytyisi elämään ilman häntä?

Ollaan kokeiltu jotain tän tapasta mutta voisi kokeilla taas. joskus aika ei vaan oo otollinen asioiden perille menoon. Meillä nuoremmalla pojalla on keskittymisvaikeuksia ja vaikeat allergiat, siksi yritetty antaa isommalle mahdollisemman paljon huomiota. myös äidin / isän kanssa kahdestaan.

Meilläkin kun joskus on kokeiltu tuollaista "huomionhakua" ja muistanhan minäkin - kuten moni muukin varmaan - et joskus lapsena suuttuessaan vanhemmille ajatteli, että kumpa kuolisin, niin sitten katuisivat. Eli minusta kuulostaa sen "hyväksymisen kerjäämiseltä", mikä on ymmärrettävää vielä jos nuoremmalla on omia "ongelmia". Rasittavaahan se on ottaa raivoava lapsi ja hermoja ja rauhallisuutta vaatii, että tarpeeksi monta kertaa hukutetaan hellyyteen periaatteella "rakasta minua eniten silloin kuin sitä vähiten ansaitsen". Esikoisenne on kuitenkin vielä niin kovin pieni. Voimia!

tää kuullostaa silleen tutulta, että oon ollu kovin tulistuva jo lapsena.. mä usein puhuin kotoa karkaamisesta. pitää kokeilla nyt toistuvasti sitä hellyyttä tuossa tilanteessa. Pakkaan vaan itse ahdistumaan noista puheista niin, etten pysty toimimaan rationaalisesti. (mulla siis taustalla vaikea masennus, johon syön lääkkeitä edelleen..)

Niin, lapsi vaistoaa niin monia asioita, kuka tietää sitten miten ahdistumisesi kokee. Mutta mielestäni sen hellyyden lisäksi on tärkeää, että muistaa korostaa, että teko oli väärä - se mistä kielletään, kuten myös että ei saa satuttaa itseään tai puhua tuollaisia - mutta että kaikesta huolimatta tulette aina häntä rakastamaan. Uskon, että kunhan muutaman kerran saatte sen läpi rauhallisissa merkeissä, alkaa viesti mennä perille ja helpottaa. Mutta tiedän, että voimia se vaatii - vielä enemmän tuolla taustallasi.

 

Lapsi ei ota kontaktia ja on kuin ilmaa ja ehdoton.. hmm... olisiko mahdollista että tutkimuksissa epäiltin jotain autismin kirjoon kuuluvaa oireilua? Hienomotoristen piirteiden selvittäminen viittaa myös ehkä siihen, että halutaan selvittää lapsen kokonaistilanne kehityksen suhteen. Ongelmaa ei ehkä voida todeta suoraan psyykkiseksi oireiluksi ennen kuin muut vaihtoehdot on suljettu pois. Enpä osaa neuvo muuta kuin että annan lapselle aikaasi. Pyyteetöntä aikaa, siis aikaa vaikka lapsi ei sitä haluaisikaan. Yritä tuoda olemuksellasi esiin kaikkea hyvää, vahvista hyvää. Ja tietokonepelien, videoiden, uutisten katselu yms. mahdollisimman vähäksi ja tilalle jotain muuta vaikka yhteisiä harrastuksia.

hmmm.. meille kerrottiin todella vähän mitään tuolla ns. koontikäynnillä. Oikeastaan vaan että huoli oli herännyt. yritän järjestää mahd. paljon aikaa lapselle.. Pitää yrittää vaan vielä enemmän!

 

Ottaa lasta syliin ja korostaa sitä, että vaikka on tehnyt väärin, on kuitenkin teille äärettömän rakas ettekä pysytyisi elämään ilman häntä?

Ollaan kokeiltu jotain tän tapasta mutta voisi kokeilla taas. joskus aika ei vaan oo otollinen asioiden perille menoon. Meillä nuoremmalla pojalla on keskittymisvaikeuksia ja vaikeat allergiat, siksi yritetty antaa isommalle mahdollisemman paljon huomiota. myös äidin / isän kanssa kahdestaan.

Meilläkin kun joskus on kokeiltu tuollaista "huomionhakua" ja muistanhan minäkin - kuten moni muukin varmaan - et joskus lapsena suuttuessaan vanhemmille ajatteli, että kumpa kuolisin, niin sitten katuisivat. Eli minusta kuulostaa sen "hyväksymisen kerjäämiseltä", mikä on ymmärrettävää vielä jos nuoremmalla on omia "ongelmia". Rasittavaahan se on ottaa raivoava lapsi ja hermoja ja rauhallisuutta vaatii, että tarpeeksi monta kertaa hukutetaan hellyyteen periaatteella "rakasta minua eniten silloin kuin sitä vähiten ansaitsen". Esikoisenne on kuitenkin vielä niin kovin pieni. Voimia!

tää kuullostaa silleen tutulta, että oon ollu kovin tulistuva jo lapsena.. mä usein puhuin kotoa karkaamisesta. pitää kokeilla nyt toistuvasti sitä hellyyttä tuossa tilanteessa. Pakkaan vaan itse ahdistumaan noista puheista niin, etten pysty toimimaan rationaalisesti. (mulla siis taustalla vaikea masennus, johon syön lääkkeitä edelleen..)

Niin, lapsi vaistoaa niin monia asioita, kuka tietää sitten miten ahdistumisesi kokee. Mutta mielestäni sen hellyyden lisäksi on tärkeää, että muistaa korostaa, että teko oli väärä - se mistä kielletään, kuten myös että ei saa satuttaa itseään tai puhua tuollaisia - mutta että kaikesta huolimatta tulette aina häntä rakastamaan. Uskon, että kunhan muutaman kerran saatte sen läpi rauhallisissa merkeissä, alkaa viesti mennä perille ja helpottaa. Mutta tiedän, että voimia se vaatii - vielä enemmän tuolla taustallasi.

kiitos paljon avustasi. helpotti todella kun sai purkaa asiaa tänne. ja toisaalta syytän itteäni siitä että joskus ajattelen, että miksi juuri meille?? Että eikö kuopuksen ongelmat olisi jo riittäneet.. että tämäkin vielä. Olen kuitenkin yrittänyt pitää tämän sisälläni ja tottakai soimaan itseäni kun näin ajattelen..

 

Zaron-meillä ollut lähes täysin samanlainen tilanne! Käytiin monta kertaa koko perhe perheneuvolassa keskustelemassa, siellä oli perheterapeutti ja psykologi, jotka keskusteli ja pelasi myös pojan kanssa kaksistaan. Jos tämä ei olisi auttanut, seuraavaksi oltaisiin menty "kunnon" tutkimusjaksolle lastenpsykiatrille ja mietitty jatkoa. Nämä siis olivat ohjeet... Vaikea selittää "hoitoa", mutta huomasin että avasi pahoja solmuja pienen, herkän lapsen sisällä. Esim. pelkoja joita ei osaa sanoin selittää...

Koeta jaksaa, mä tiedän tasan tarkkaan mitä helvettiä käyt läpi :hug: Ja kyllä sä itse tiedät onko "pelkkää" normi huomionhakuisuutta vai jotain askelta vakavampaa. Sä et ole tehnyt mitään väärin, tää maailma on vaan niin pirun julma paikka kaikkein herkimmille. Onneksi olet tajunnut hakea apua, sä ja lapsesi saatte tukea ja apua ja opastusta. Se on kaikkein parasta mitä äiti voi lapselleen tarjota, myöntää ettei tiedä ja osaa kaikkea, mutta pitää huolta että joku joka osaa, auttaa teitä molempia! Mieti kuinka paljon paremmat eväät pieni lapsesi saa elämälleen, kun huomaa että äiti on vahva ja äiti osaa auttaa, äiti tietää mitä tehdä eikä jätä yksin! Ole ylpeä itsestäsi, toimi todella hienosti! Voimia! :hug:

 

Ottaa lasta syliin ja korostaa sitä, että vaikka on tehnyt väärin, on kuitenkin teille äärettömän rakas ettekä pysytyisi elämään ilman häntä?

Ollaan kokeiltu jotain tän tapasta mutta voisi kokeilla taas. joskus aika ei vaan oo otollinen asioiden perille menoon. Meillä nuoremmalla pojalla on keskittymisvaikeuksia ja vaikeat allergiat, siksi yritetty antaa isommalle mahdollisemman paljon huomiota. myös äidin / isän kanssa kahdestaan.

Meilläkin kun joskus on kokeiltu tuollaista "huomionhakua" ja muistanhan minäkin - kuten moni muukin varmaan - et joskus lapsena suuttuessaan vanhemmille ajatteli, että kumpa kuolisin, niin sitten katuisivat. Eli minusta kuulostaa sen "hyväksymisen kerjäämiseltä", mikä on ymmärrettävää vielä jos nuoremmalla on omia "ongelmia". Rasittavaahan se on ottaa raivoava lapsi ja hermoja ja rauhallisuutta vaatii, että tarpeeksi monta kertaa hukutetaan hellyyteen periaatteella "rakasta minua eniten silloin kuin sitä vähiten ansaitsen". Esikoisenne on kuitenkin vielä niin kovin pieni. Voimia!

tää kuullostaa silleen tutulta, että oon ollu kovin tulistuva jo lapsena.. mä usein puhuin kotoa karkaamisesta. pitää kokeilla nyt toistuvasti sitä hellyyttä tuossa tilanteessa. Pakkaan vaan itse ahdistumaan noista puheista niin, etten pysty toimimaan rationaalisesti. (mulla siis taustalla vaikea masennus, johon syön lääkkeitä edelleen..)

Niin, lapsi vaistoaa niin monia asioita, kuka tietää sitten miten ahdistumisesi kokee. Mutta mielestäni sen hellyyden lisäksi on tärkeää, että muistaa korostaa, että teko oli väärä - se mistä kielletään, kuten myös että ei saa satuttaa itseään tai puhua tuollaisia - mutta että kaikesta huolimatta tulette aina häntä rakastamaan. Uskon, että kunhan muutaman kerran saatte sen läpi rauhallisissa merkeissä, alkaa viesti mennä perille ja helpottaa. Mutta tiedän, että voimia se vaatii - vielä enemmän tuolla taustallasi.

kiitos paljon avustasi. helpotti todella kun sai purkaa asiaa tänne. ja toisaalta syytän itteäni siitä että joskus ajattelen, että miksi juuri meille?? Että eikö kuopuksen ongelmat olisi jo riittäneet.. että tämäkin vielä. Olen kuitenkin yrittänyt pitää tämän sisälläni ja tottakai soimaan itseäni kun näin ajattelen..

Kiva kuulla että helpottaa - se oma tunne on tärkeä osa tuollaisesta kierteestä irtipääsyä. Mutta turhaan syyttät itseäsi ja etsit vikaa. Lapset ovat vaan erilaisia, toiset herkempiä, toiset eivät syystä tai toisesta osaa ilmaista pahaa tunnettaan "rakentavammin". Varmaan vaatii aikuisilta apua, jos tosiaan on ongelmia "ottaa yhteyttä". Ehkä voitte samalla itsekin antaa lapsen tunteille nimiä, auttaa häntä ymmärtämään miksi hänellä on paha olo. Eli "tiedän että sinua suututtaa, kun et saanut sitä, mutta se ei ollut mahdollista. Minusta tuntuu ikävältä, kun sinua noin harmittaa, mutta siitä huolimatta et saa lyödä"... ja kenties ehdottaa jotakin vaihtoehtoista tapaa purkaa tätä tunnetta, vaikka yhteisen pelin tmv avulla?

 

oon siis 13 vuotias tyttö, viillelly nyt vuoden. ite en tiiä kunnolla syytä, aluks se oli haukkumine. kannattaa kysyy, onko lapsen mieles jotai, mikä on jääny vaivaamaan, vaikka nähny jotai, mitä ei ois pitäny. jos jää vaa hiljaa paikoillee, alkaa itkee, tai sanoo jännittyneen oloisena ei, kannattaa kysyy uudestaan, koska mulla se ainaki merkkaa et valehtelen. jos käskee mennä pois, anna omaa tilaa.