Mitä teen pojalle, joka "varastaa" kaapista keksit, karkit, sipsit yms?

meillä 5v poika ja on herkkujen perään. silti ei ikinä hae kaapista omin luvin, vaikka tietää missä herkkuja on. synttäreillekin ostettiin kaappiin herkkuja, kindermunia (pojan lempiherkkua) ym. mutta lapsi jaksoi odottaa synttäreille asti.
AP: jospa kokeilisit piilottaa herkut, ettei pojalle tulisi kiusausta. itselläkin vaikeaa välillä hillitä itseä jos kaapissa herkkuja. ostankin vain karkkipäivänä koko perjeelle, ei tule itsellekään kiusausta.

 

Mutta jos asian kanssa ei ole mitään ongelmaa, ei tarvitse kärvistelläkään. Ei vaan tee mieli. Simppeliä. Suurin osa mammoista vaan taitaa olla niin makean perään, että kestä ajatusta syömättömistä herkuista kaapissa...

Pakko sanoa. Tässä on jo minusta ongelmainen asenne takana. Että silloin ei ole ongelmaa, jos ei halua syödä makeaa ja silloin on "niin makean perään", jos kaapissa olevat herkut houkuttelevat. Minusta se, että haluaa syödä makeaa, on ihan normaalia eikä ongelmaista.

Ja ei ihme, että lihavilla ihmisillä on murhetta "luonteenheikkoudestaan", jos he kuvittelevat, että tosiaan täytyisi muuttua sellaiseksi, että kaapissa voi säilyttää herkkuja ja vaan "kontrolloida" itseään olemaan syömättä niitä. Naurettavaa. Jos makeaa tekee mieli, niin ei pidä juuri ostaa ylimääräistä kotiin.

 

Mistähän tuo hymynaama tuli..

 

[QUOTE="pop";22132648]Ei houkutus tee varastamisesta yhtään ymmärrettävämpää. Lapsen tulee tietää,että varastaminen on aina väärin! Eikä niin että häntä ymmärretään kun houkutus oli suuri tai suojellaan niin ettei mitään houkutuksia tulisikaan. Houkutuksia on sitten myöhemminkin maailma pullollaan ja on väärin antaa lapsen ymmärtää, että väärin tekeminen on hyväksyttävää, jos oikein kovasti tekee mieli toimia väärin.

Jos lapsella on tiedossa, että herkkuja ei ole lupa ottaa, tekee hän väärin niitä viedessään ja jollakin tapaa hänen tulee korvata asia esim. viikkorahoistaan.[/QUOTE]
Varastaminen on tietysti väärin, mutta minusta kyseistä toimintaa ei ole syytä kutsua varastamiseksi, vaan luvatta ottamiseksi. Totuus on kuitenkin, että ne olivat koko perheelle. Jos äiti olisi ne kammennut omaan suuhunsa, niin sekään ei olisi ollut varastamista, vaan syömistä.

 

Lapsille on tyypillistä lähteä testaamaan rajoja, vaikka hän tietäisi että karkkeja ei saa ottaa. Kyllä sitä lasta nolottaa, kun huomaa äidini keksineen hänen salaisen "operaation". Tiukka keskustelu aiheesta lapsen kanssa ja uusien karkkien ostaminen viikkorahoista on hyvä juttu. Varmasti muistuu mieleen kun seuraavan kerran raottaa kaapinoven.

Miehelläni ja serkullani ei ole lapsuudessa ollut karkkeja kotona kuin satunnaisesti ja tänä päivänäkään eivät välitä niistä. Lapsena juhlissa ovat saaneet syödä niin paljon kuin haluavat, mutta edes silloin sokeri ei suurissa määrin maistunut. Kyllä sitä sokerikoukkuun joutuu helpommin, kun niitä saa maistella tasaseen tahtiin. Suu tottuu makuun ja mieli alkaa himoitsemaan sitä.

Miksi lasten täytyy saada karkkia viikottain? Kyllä sitä voi herkutella fiksumminkin, ruoan jälkeen jälkiruoilla. Se on mukavaa yhdessäoloa ja lapsi oppii annoskoot aikusilta. Tietenkin aikuisilla täytyy olla oma syöminen hallinnassa! Meillä tytöt saavat karkkia jouluisin ja synttäreillä, muuten viikonloppuisin on ruoan jälkeen muunlaista herkkua. Pannaria, rahkaa, keksejä tms. Ei neitokaiset kauheasti jaksa syödäkään lämpimän ruoan jälkeen. Sääntönä meillä on vielä, että jos ruokaa ei jaksa syödä niin ei myös herkkujakaan.

Mukavaa synttärijuhlaa ketjun aloittajalle!

 

Mä en kyllä ajattele, että jos syö oman kodin kaapista jotain, niin se olisi varastamista. Meillä lapsi on osa samaa perhettä ja jokainen saa syödä kaappien antimia. Lapsi ei mitään sieltä itsekseen hae, kysyy jos haluaa keksin tms. Eri asia on, jos viedään rahaa vanhempien lompakosta, mutta voiko omasta kodistaan varastaa ruokaa??

 

Voi olla liian kova houkutus. Monissa perheissä karkit ja muut laitetaan lukollisiin kaappeihin. Eikä niitä herkkuja muutenkaan kannata mainostaa etukäteen. En ihan hirveästi syyllistäisi poikaa, koska siitä voi tulla myöhemmin ongelmia.

meillä oli sama tilanne 10v tytön kanssa. ei auttanut uhkailu, kiristys, huuto eikä raivo. lopulta laitettiin kaappi lukkoon mutta sekään ei pidätellyt vaan työnsi kätensä raosta sisälle sillä seurauksella että saranat meni rikki ja kaapin ovi putosi. valehteli sit vielä että saranat alkoi itsestään paukkua... just! siitä lähtien olemme ostaneet esim. karkkipäivän karkit samana aamuna kaupasta eikä mitään herkkuja ole kaapeissa koska ne ei siellä säily. jos vieraita tulee niin ei vain ole mitään tarjottavaa!

 

Jos ei ole yleensä makean perään tai jos ei joskus haluta syödä makeaa, niin toki ne pysyvät kaapissa. Ja jos huvittaa syödä, niin sitten syödään ja jos syö liikaa, niin ei osteta. Ei siinä ole mitään ylpeilyn aihetta, jos ei ole syömisen kanssa ongelmia . Ei kannata liittää niin paljon tunnetta syömiseen.

Nyt en todellakaan tajua logiikkaasi. Se nimenomaan on kaukana tunteen liittämisestä syömiseen, että ei koe sitä ongelmana että kaapissa on herkkuja. Se on tunteiden liittämistä syömiseen, jos syö esimerkiksi suruun tai palkitsee itsensä ruualla.
Omassa lapsuudenkodissa on aina ollut herkkuja kaapeissa ja on ollut itsestään selvä asia, että niitä ei sieltä oteta ja mässytetä. Samaa opetan omalle lapselleni, ja minusta se on tervettä suhtautumista herkkuihin.

 

Ettekö jo saatana älyä, että jos lapsella on pienestä pitäen karkkia aina saatavilla niin siitä ei tule himo sille, vaan niiden syönti on todella vähäistä. Säännöstelemällä saatte lapselle vain pakkomielteisen himon noihin tuotteisiin.

itseni kohdalla ainakin totta. omassa lapsuudessa karkkia sai harvoin, ja se oli "kiellettyä". aikuisiässä tuli vapaus ostaa mitä haluaa, ja siitä se ahmiminen sitten lähti. tosin nykyään olen saavuttanut kohtuuden, ja painokin normaali. mutta edelleen kaapissa olevat herkut kummittelee mielessä.

 

En usko minäkään "herra majurin" logiikkaan yhtään.

Mutta en usko kyllä piilottelemiseenkaan. Piilottelemalla asiasta saadaan tehtyä himottava, olkoon kyse karkista tai mistä muusta tahansa.

"herra majuri" opettaa kyllä lapselleen sokerinsyönnin "aakkoset" jo ihan pienestä pitäen.

 

Ettekö jo saatana älyä, että jos lapsella on pienestä pitäen karkkia aina saatavilla niin siitä ei tule himo sille, vaan niiden syönti on todella vähäistä. Säännöstelemällä saatte lapselle vain pakkomielteisen himon noihin tuotteisiin.

Mä olen kyllä samaa mieltä. Meillä on aina keksejä, suklaata ja karkkia kotona, mutta ei niitä kukaan päivitäin syö. Joskus poika pyytää jälkkäriksi keksin ja mä annan, sama jäätelön kanssa. Kun makeista ei tee numeroa ja kiellä niitä (saati sitten lukitse niitä johonkin) niin ei niitä tule houkutusta ahmia sit kun kerran niitä huomaakin olevan.

Poika on 5-v ja pääsee silloin tällöin karkkikauppaan. Valitsee tarkkaan ehkä 4 erilaista karkkia, n.3kpl kutakin laatua. Joskus jaksaa syödä kaikki kerralla, useimmiten ei. Antaa sitten muille loput, ja sit pestään hampaat. Mutta ei ole big deal, eikä kaupassa karkkihyllyn kohdalla ala kysellä että saisko jotain sillä kertaa.

 

[QUOTE="vieras";22132206]Ei herkkuja pojalle siskon synttäreissä?[/QUOTE]

Vähän laimea rangaistus 10-vuotiaalle. Laittaisin maksamaan omilla viikkorahoillaan uudet herkut ja käymään kaupassa

 

Ettekö jo saatana älyä, että jos lapsella on pienestä pitäen karkkia aina saatavilla niin siitä ei tule himo sille, vaan niiden syönti on todella vähäistä. Säännöstelemällä saatte lapselle vain pakkomielteisen himon noihin tuotteisiin.

Olen eri mieltä kanssasi. Herkkuja voi ja pitää olla kotona saatavilla (ns. vierasvaraa), mutta ei lapsella ole oikeutta niitä ottaa kun sattuu siltä tuntumaan. Omalle lapselleni en antanut karkkia ennen kuin hän oli 3-vuotias eikä sitä ole rajattomasti saatavilla nytkään, ja hänellä on erittäin terve suhtautuminen herkkuihin.

 

Majurin puheissa voi olla tottakin. Muistan kun itse saatiin valita sellaisesta kilon karkkilootasta korkeintaan viisi karkkia meidän karkkipäivänä. Joskus saatiin jotain pientä kaupasta, mutta se tapahtui harvoin. Mutta ei sitä lapsena tajunnut että miten sellaisesta tosi isosta laatikosta saa vaan viisi kun se on kuitenkin tyhjä jo viikon päästä? Jonkunhan siinä on pakko napsia hullun lailla että saa kilon kulumaan. Vanhempani olivatkin aivan hulluja herkkuhiiriä ja vain lapsille säännösteltiin herkkuja. Siinäpä kävi niin, että ahneena lapsena kävin joskus koulun jälkeen ottamassa kipollisen nameja salaa meidän "karkkikaapista". Myöhemmin juttu eteni jo siihen että leivoin salaa pieniä annoksia kakkuja tms. kun muut olivat vielä töissä ja milloin missäkin, ja tein myös varkausretkiä kellarikerroksen pakastimelle, jossa oli aina useampi litra jäätelöjä. Eli todella mukava tapa tuli minulle sitten siitä. Ja nyt aikuisena olen sellainen, että karkkipussi voi kyllä pysyä avaamattomana pidemmänkin ajan, mutta jos se on auki niin se on myös kohta tyhjä. Ja jos alan säännöstellä itseltäni herkkuja, alan ostella salaa joka välissä herkkuja ja se menee aivan yli. Nyt olen pitkästä aikaa kultaisella keskitiellä, kun kaapissa on aina pähkinöitä mitä saa napsia milloin vain. Ja sama parin sadan gramman pussi kestää pari viikkoa. Sokeriherkkuja en ole nyt syönyt kahteen kuukauteen, enkä aio aloittaakaan ennen kuin pääsen sokerihimostani paremmin eroon. Himottaa vieläkin päivittäin, mutta en suostu enää sortumaan.

(ot, mutta BMI:ni ei ole ikinä ollut yli 21, paitsi raskausaikana ) Lapseni on vielä niin pieni ettei herkkuja ole saanut, mutta mietiskelen jo hyvää tapaa johdattaa lapsi tähän yhteiskuntaan, joka on niin roskaruuan ja sokerimoskan perään...

 

Kun men teemme syväanalyysejä, miten herkuttomuus on ollut hyväksi ja huonoksi, kannattaa muistaa että ihmisiä on erilaisia. Osa on aivan toivottomia sokerihiiriä (allekirjoittanut) ja osalle herkku on enemmän suolainen (esim mun poikani). Mä en siis usko, että mun vapaa karkin ja herkuntarjoaminen on vaikuttanut noin positiivisesti lapseeni, vaan hän ei kerta kaikkiaan syö paljon sokeriherkkuja, koska ei tykkää niistä. Lapsi haluaa karkkia joskus kyllä kaupassa ja lopputuloksena on että vanhemmille jaetaan aarteet... Meihin sokerihiiriin toki auttaa rytmi ja opastus oikeisiin tapoihin. Kohtuus ja pienet herkut silloin tällöin on omasta mielestäni parempi kuin natsimeininki. Mullakin meinasi mennä teininä överiksi - äitini on noita suolaisen rakastajia ja ei voinut ymmärtää, miksi joku haluaisi herkkuja...

 

äitini on noita suolaisen rakastajia ja ei voinut ymmärtää, miksi joku haluaisi herkkuja...

Minusta ne suolaiset ninenomaan ovat niitä herkkuja ; )
Itsellenikään ei ole koskaan maistunut suklaa, kakut, pullat tms. joten meissä ihmisissä tosiaan on eroja. Mies pitää sitten vastavuoroisesti makeasta, mutta kaapista löytyy sekä makeita että suolaisia herkkuja ns. vierasvarana. Meillä ei siis taida olla kunnon sokerihiiriä perheessä yhtäkään.
Meiltä kotoakaan tullut herkunsyöntimallia. Liekö sitten perinnöllistäkin se alttius ja himo makeaan?

Itse säästin lapsena aina karkkeja purkkiin ja loppujen lopuksi ne menivät sitten kuiviksi ja pilalle.

 

Ei tietenkään ole saatavilla!! Onko yleistä, että on saatavilla aina?

Meillä on aina saatavilla, lapset ei halua syödä koska ovat kyllästyneet. Patukat ja chipsit voi lojua kaapissa kuukausia. Mut jos haluavat siitä vaan, ei se haitallistakaan ole kohtuudessa.

 

Olen eri mieltä kanssasi. Herkkuja voi ja pitää olla kotona saatavilla (ns. vierasvaraa), mutta ei lapsella ole oikeutta niitä ottaa kun sattuu siltä tuntumaan. Omalle lapselleni en antanut karkkia ennen kuin hän oli 3-vuotias eikä sitä ole rajattomasti saatavilla nytkään, ja hänellä on erittäin terve suhtautuminen herkkuihin.

Olen huomattavan eri mieltä kanssasi, onhan aikuisellakin oikeus mättää namia naamaan jos maistuu.Omani on 1v ja mussuttaa just nyt pätkistä.

 

Meillä on aina saatavilla, lapset ei halua syödä koska ovat kyllästyneet. Patukat ja chipsit voi lojua kaapissa kuukausia. Mut jos haluavat siitä vaan, ei se haitallistakaan ole kohtuudessa.

On meilläkin ns aina saatavilla, siis että niitä on kaapissa ja poika tietää missä kohtaa. Mutta ilman lupaa ei ota koskaan. Kun pyytää niin annan tai sanon että saa ottaa. Pyytää harvoin.

 

Olen huomattavan eri mieltä kanssasi, onhan aikuisellakin oikeus mättää namia naamaan jos maistuu.Omani on 1v ja mussuttaa just nyt pätkistä.

Onnea valitsemallasi tiellä. Jospa nyt kuitenkin pysyttäisiin asialinjalla.

 

Mun lapsella on aina ollut karkkia saatavilla, eikä se niitä himoitse, eikä ahmi. Sille riittää 0,5 kg irtokarkkeja jopa kolme kuukautta

 

:vampire:

 

Tosin ei .. ole kovin originelli .

 

Ettekö jo saatana älyä, että jos lapsella on pienestä pitäen karkkia aina saatavilla niin siitä ei tule himo sille, vaan niiden syönti on todella vähäistä. Säännöstelemällä saatte lapselle vain pakkomielteisen himon noihin tuotteisiin.

En ole lainkaan tuota mieltä. Omassa lähipiirissä on paljon toteutettu tuota että on aina karkkia kulhossa ja popcornia kipossa, varsinkin kun tulee vieraita. Ja kyllä se käsi käy siinä kipossa ihan taukoamati lapsilla. Eikä voi sanoa että olisi liian myöhään aloitettu, ihan siitä lähtien kun kävelemään oppinut. Poikkeuksetta kaikki nämä lapset (kolmen eri perheen yhteensä kuusi lasta) ovat sellaisia pyyleviä, tynnyrimahaisia lapsia. Samat perustelut äidillä: ei meidän Jaska ja Tiinu-Liinu syö kuin kolme kiloa karkkia viikossa, parempi syödä joka päivä vähän kuin että yhtenä päivänä ahmii...

Mä en ole muutenkaan ymmärtänyt miksi sitä karkkia pitää olla niin helvetisti muutenkaan. Olisi ihan hyvä lapsenkin oppia että ei se karkki ole mikään välttämättömyys. Ei joka päivä eikä karkkipäiviäkään. Antakaa perkele niille lapsille kunnon RUOKAA niin ei karkki edes maistu.

 

Kävin 3-vuotiaan tyttäreni kanssa hammaslääkärissä ja tyttäreni sai erityiskehuja hyväkuntoisista hampaistaan. Hammaslääkäri kuitenkin sanoi, että on jo 3-vuotiaita lapsia joillai hammasluusto on hapertunut ja kiille vaurioitunut, johtuen mehujen ja karkkien syömisestä useita kertoja viikossa. Jo pieni annos kerralla riittää. Mun mielestä tää on järkyttävää ja syytä ei voi sysätä erilaisiin hammasluulaatuihin vaan kyllä se vastaus löytyy peilistä vilkaisemalla. Onkohan uusi "tekari"-sukupolvi syntymässä?