Mitä tämä on?

Olen ollut nyt vajaan vuoden uudessa suhteessani.
Muutin lapsineni hänen luokseen,olemme nyt uusioperhe.
Lapsia 1 hänellä ja kolme minulla + 1 lomakyläilyillä (minun lapsi).
Hän moittii minua lasten kasvatuksesta,olen kuulemma liian lepsu.Pitäisi olla ankarampi,en vain osaa.
Lapsilla on kyllä rajat ja säännöt,en tiedä miten olisin ankarampi,en halua aina nähdä lapsia surullisina kieltämällä oikeestaan ihan kaikkea heiltä.
Hänen oma lapsi on siis malliainesta,mitään vikaa ei löydy,hänen mielestään.Kuten ei hänestä itsestäänkään.Pitää itseään lähes täydellisenä.

Ystävilleen sanoo minun tietämättään,että tuo akka ei tajua kuriattaa lapsiaan ja ystävät ylistävät häntä..

Ja kun hän suuttuu,menee jopa viikkoja niin ettei meillä ole mitään läheisyyttä tai kosketuskontaktia.
Nykyään,hän ei sano enää että rakastaa minua,niinkuin alkuaikoina sanoi.
Ei kehu minua yhtään,mussa ei ole hänen mielestään mitään hyvää.
Ennen suukoteltiin alvariinsa,nyt sitä saa kerjätä.
Seksiä harrastetaan kun hänelle sopii.
Minä en vongu,en uskalla sanoa enää että rakastan koska vastaus on aina sama,niin mäkin.
Mutta en tunne sitä rakkautta enää.
En uskalla koskea ilman lupaa...olen vain kotona,käyn kaupassa...
Hän on täysraitis ja minäkin päätin lopettaa ne pienet hetket hänen vuokseen.
Mutta nyt kyllästyin.
Huomenna lähden ystäväni luokse yöksi ja meinaan ottaa sidukkaa ja olla hetken ihan ilman lapsia.
Tarvin tilaa,tuntuu että happi loppuu...
En ole minkään arvoinen hänelle,sen tunteen olen saanut.
Hänen eksänsä oli täydellinen,vartaloineen,rakastelutaitoinee...kaikkineen.Sen hän on tehnyt selväksi. Olihan tää ex toki liki 18v häntä itseään nuorempi.
Minä,kypsempänä 33v en ole samanmallinen.
Minulla on lapsia ja jäljet lapsista näkyvät minussa.
Ja luoja kuinka nyt häpeän itseäni kun enne olin ihan tyytväinenkin...

Olenko ite siis liian vialline ja vainoharhainen vai haiseeko tää juttu ihan oikeesti...
 
Olen usein mietinytkin että tämmönen loppuu.
Muutettiin justiin ekaan yhteiseen vuokra-asuntoon jossa minä olen päävuokralainen (onneksi) ja kerran sanoinki että mun ja lasten muutot on sitten muutettu(muutettiin siis 300km päästä..) .Hän kysyi mitä tarkotat ja sanoin että me ei ainakaan enää muuteta ja sanoin ton et olen päävuokralainen,että sinä ja tyttös muutitte vain mukana..Siihen tokas että sä olet hyvin asiat järjestäny johon sitten heitin että elämä opettaa..

Mun vanhin on alottanu uuden koulun ja saanu uusia ystäviä.En todellakaan ala jälleen muuttamaan ja elämää lapsilta mullistamaan..

Tein myös selväksi että mäkin alan kulkemaan kavereideni kanssa,että mä en aijo enää vaan istuu kotona ja ravata kaupassa ja olla hänel valmiina ku hän sitä haluu..ilmeisesti ei ymmärtänyt,mutta ehkäpä jo huomisen jälkeen tajuaa etä mä ihan oikeesti alan liikkumaan.
Mähän en tunne täältä kun tasan kaks ihmistä,joten mun kaveripiiri täällä on tosi pieni.
Mä oon täysin yksin eron tullessa,tiän et saan sen kaveriporukalta vihat silmille,mutta muahan se ei haittaa koska se pieni piiri mikä mulla täällä on,on kyllä mun tukena sitten....

Hauskinta on ehkä se että mulla ei ole lupaa komentaa yhtään hänen tytärtään,kun taas mä olen anatnu hänelle livan komentaa omiani,ihan koska yhdessä asutaan.Mutta olenhan mä häne tytöllee suori sanoja päästelly,ja siks se minuu sit vihaakin....aina siihen asti ku tarvii jotain jonka tietää et saa vaan multa...esim nyt tulevat synttäri ja oon luvannu ostaa sille 400e kameran ku sen isä ei oikee kykene..Tosin,oon miettiny et sillekki rahalle olis parempaaki käyttöö,eritote ku tytöllä on jo kaksi kameraa ja iha toimia ja riittäviä 13vuotiaalle....
 
Noniin.
Viikko sitten mies teki päätöksen ilmoittamalla ettei voi elää tälläistä elämää.
Ei näin kun lapset eivät kuulemma usko mitään ja minussa on liikaa korjattavaa,lähinnä kurinpitomenetelmissäni.
Kyllä se surkeeks mut veti ja itku tuli ja tulihan siinä madeltuakin mutta...toisaalta,ehkä sittenkin parempi näin.
Nyt sitten meinas tulla riitaa siitä kuka jää asumaan tähän taloon missä nyt asumme.
Minä sanoin että minä en ainakaan enää lasten kanssa muuta koska juuri kolme kk sitten muutimme lasten kanssa tänne kolmensadan kilomterin päästä!
Hän lupasi tyttönsä kanssa lähteä,mutta vasta kun saavat uuden asunnon.
Vaan kun ei ole edes kaupungilta koittanut hakea!!
En tiedä odottaako että joku yksityinen tulee oven taakse tarjoamaan asuntoa??

Vuokrasopimuksessa minä olen ykkösvuokralainen,hän kakkos ja mukana muuttanut..
Mietin vain että kuinka kauan mun soveliasta antaa hänen täällä oleilla ja "etsiä" auntoa??

Ero olisi helpompi kaikille jos muuttaisivat pois pian...
Hänen tyttärelleen hän ei ole kertonut mitään erosta,se ei kuulemma kulu sille vielä...Minä kerroin omilleni kyllä heti koska he kyllä huomaavat...
Nyt elämme kämppiselämää...sillä erolla että mies menee miten tahtoo ja minä istun kotona,edelleen...

Otsaan nousee savukiehkura kun aloin haalimaan huonekaluja itselleni,siis kun täällä kaikki ovat hänen paitsi lasteni sängyt. Hän sanoi ettet sinä niitä sisälle tuo ennenkuin hänellä on asunto mihin viedä omansa...????
Pitääkö mun todella odottaa niin kauan?
Sit ku se joskus lähtee,ja jos silloin ei olekkaan rahaa päällä niin siinähän sitten istutaan lasteni kanssa tyhjässä talossa....
Sanoi että voit niitä ostamiasi tavaroita tuonne autotalliin viedä...mutta mä haluaisin kyl sit rakentaa tästä kotia mulle ja lapsille,eikö se voisi viedä omiaan sinne odottamaan uutta kotia?

Toivottavasti tää ei tän vaikeemmaks enää mene....
 
Kuule Ranstu. Kova paikka on sulla, mutta kirjoituksestasi päätellen asiat on menossa paermpaan suuntaan: pääset omille jaloillesi. Jos kaikki huonekalut ovat sun miehen, joka on muuttamassa pois asunnosta, jonka päävuokralainen sinä olet, niin totta hitossa sun pitää hommata huonekaluja. Hommaat niitä huonekaluja ja mies tyytyköön siihen, etä on kaks sohvaa, kaks ruokapöytää tuoleineen ym. vieri vieressä. Mies näkee myös, että sinä olet tosissasi, ja että hän tajuaisi olla myös. Jos hän on sanonut muuttavansa, tehkööt sen asian eteen sitten kanssa töitä - ja nopeasti. On kummallekin kiduttavaa elellä saman katon alla niin kuin muka jotkut kämppikset. EI TOIMI.

Ja JOS tilanne menee siihen, että miehes ei osaa panna asioita tuulemaan vaan näyttää siltä, että jää siihen roikkumaan odottaen jonkun tulevan tarjoamaan hänelle asuntoa, sä voit silti muuttaa. Ei tarvitse muuttaa paikkakuntaa, voit muuttaa vaikka viereisieen kortteliin. Irtisanot asunnon ja kerrot ukolle asunto pitää olla tyhjänä esim. kuun lopussa tai viikon päästä.

Voi vitsi mikä inhottava tilanne teillä. Hurjasti tsemppiä Rantsu, kyllä sä selviät! Ajattele, että SINÄ voitat tässä erossa! :flower:
 
Kiitos Vinni <3
Piti tulla sitten tänne taas vuodattaan kun ottaa niin pattiin...Mies ku lähti yönselkään..saa vaan arvata että mihin!!
No se ei harmita silleen mutta kun sopimus oli että ei uusia ennenku erossa ollaan kunnolla.

Hitto!

Kaveri sano mulle,että koska mä olen päävuokralainen,mä voin tehdä ns. häätöpaperin miehelle,ja toimittaa se esim kaupungin asuntoja hoitavalle.
Hitto tää pitääs löytää jostain lakipykälineen koska muuten en voi asiasta hälle edes mainita!

On meinaan niin idioottimaista toimintaa tää oikeesti!

Ja mä tosiaan nois huonekaluis meinasin tehdä juuri noin. Mä nostan sen kalut ( :D ) vaikka seinälle pystyyn mutta kun mä alan uusia ostaan niin tottahan ne tasan tarkkaan tulee tänne ,koska mun ja mun lasten kodiksihan tää nyt jäi...eihän sillä enää mitää sanavaltaa ole,itse halusi eron ja suostui lähtemään...
Miks miehet osaa olla noin jukuripäitä?? ja herrajumala vielä tolla ikää,nelikymmpinen!!!!
 
Aika pian ootte kyllä muuttaneet yhteen. Mutta onneksi jo tuossa vaiheessa tuli miehen oikea luonne esiin eikä sitten kun on mahdollisesti yhteisiä lapsia ja asuntolaina tms. Huolestuttaa vaan lapsien kannalta millaisia jälkiä tuollainen juupas-eipäs seurustelu ja muuttelu tekee. Lapsille kuuluisi mahdollisimman tasapainoinen lapsuus ilman vaihtuvia isä-ja äitipuolia. Koita nyt olla lapsille se turvallinen ja tasapainoinen aikuinen, sitä he nimenomaan tarvitsevat eivätkä mitään lisäkuria niinkuin tuo miehesi väittää! Hymy ja hellyys ovat paljon parempia lasten kasvatuksessa kuin huuto ja uhkaukset!
 

Yhteistyössä