Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?

  • Viestiketjun aloittaja "Pulassa"
  • Ensimmäinen viesti
"Pulassa"
Käyn kokopäiväisesti töissä (herätys joka arkiaamu klo 04:45), opiskelen ja olen taaperon yksinhuoltaja.
Nyt tilanne on mennyt siihen pisteeseen, etten henkilökohtaisen huolen ja stressin takia ole nukkunut yli kuukauteen keskimäärin kuin 2-4h yössä.
Olen yrittänyt silti opiskella joka päivä ja olla muutenkin sillä tavalla, ettei (henkinen ja fyysinen) väsymys vaikuttaisi lapseen, mutta se on välillä vaikeaa ja pari kertaa onkin hermostuneena tullut puhuttua lapselle tosi rumasti. Hermot on nykyisin aika heikot.

Sitten on vielä se pahin, eli en jaksa aina herätä töihin (en siis vain herää ajoissa, en edes kuule herätystä ja muutaman kerran on käynyt niin, etten ole saanut liikutettua itseäni, vaikka olen herännytkin ajoissa).
Tänään kävi taas niin ja hävettää niin paljon. Ja itkettää vaan. En mä tiiä mitä mä teen, miten saan itsestäni reippaamman?
Onko kellään ideoita?
Niin ja tarkoitus ei ole hakea sääliä, en ryve itsesäälissä ja olen oikeasti yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni. Mä oon niin epätoivoinen jo, en tiedä mitä teen saadakseni itseni ruotuun.
 
"vieras"
Et voi jatkaa noin. Itseasiassa olet antanut tilanteen mennä "reippaudella" jo liian pitkälle. Jossakin vaiheessa tulee täysstoppi ja sitä et voi tehdä lapsellesi. Jostakin täytyy nyt luopua hetkeksi.
 
Kaikkea ei tarvitse jaksaa. Etsi töitä johon ei tarvitse herätä tollasiin aikoihin tai lykkää opintoja. Itsestään ja omasta jaksamisestaan huolehtiminen ei ole laiskuutta tai itsekkyyttä, päinvastoin.
 
Ap pulassa
Missä opiskelet? Kenties on jokin terveydenhoitaja tms. edes saatavilla opiskelun puitteissa? Taikka työterveyshuolto. Haet sieltä jeesiä nyt ehdottomasti.
En ole päätoiminen opiskelija kun käyn kokopäiväisesti töissä (opiskelu pääosin etänä ja verkossa, mutta silti aika aikaavievää eli päivittäin useampi tunti menee siihen).
Työterveyshuollon piiriin kuulun.
 
..
Akuutein ongelma taitaa nyt olla se, että et saa stressin takia nukuttua. Siihen voisit hakea parin viikon satsin nukahtamislääkkeitä, että pääsisit nukummattomuuden kierteestä yli.

Voiko joku muu hoitaa lasta viikonloppuna, että saisit levättyä? Tai vaihtoehtoisesti keskittäisit koulutehtävien tekemisen viikonloppuna yhteen päivään, ellei niitä ole ihan pakko tehdä päivittäin. Näille viikonloppupäiville etsisit hoitoapua.
 
Ap pulassa
Akuutein ongelma taitaa nyt olla se, että et saa stressin takia nukuttua. Siihen voisit hakea parin viikon satsin nukahtamislääkkeitä, että pääsisit nukummattomuuden kierteestä yli.

Voiko joku muu hoitaa lasta viikonloppuna, että saisit levättyä? Tai vaihtoehtoisesti keskittäisit koulutehtävien tekemisen viikonloppuna yhteen päivään, ellei niitä ole ihan pakko tehdä päivittäin. Näille viikonloppupäiville etsisit hoitoapua.
Miten tuollaiset lääkkeet sitten, tuleeko niistä kuinka sikeä uni eli onko vaarana, etten heräisi tarpeen vaatiessa yöllä tai aamulla töihin?
Lääkkeitä kartan viimeiseen saakka, mutta kieltämättä haaveilen usein makaavani vain jossain sairaalassa, vain makaavani.
Alkaa melkein naurattaa kun miettii, että ennen haaveilin erilaisista reissuista ja tulevaisuudesta, nykyään haaveilen siitä, että pääsisin jonnekin hoitolaitokseen makaamaan.

Lapsenhoitoapua olen taas lähiaikoina saamassa, mutta en tiedä, auttaako se pidemmän päälle.
Sain myös tammikuussa lapsenhoitoapua parin viikon ajan, eikä se auttanut pitkässä juoksussa, vaikka toki sillä hetkellä oli hyvä apu.
Opiskeluja on pakko hoitaa päivittäin, en valmistu ikinä jos tekisin niitä vain viikonloppuisin.
 
Ap pulassa
Kamalan usein ei laitakaan viitsi hoitoon viedä (eikä olisi mahdollistakaan), sillä hän on jo arkipäivät päiväkodissa.
Opintoja ei "voi" lykätä, tutkinto on todella tärkeä meidän molempien tulevaisuuden kannalta.
Eikä ole varaa siirtyä päätoimiseksi opiskelijaksi.

Umpikuja siis. Ja sille, joka on aikeissa tulla viisastelemaan lapsen hankkimisesta huonossa tilanteessa tiedoksi, ettei lasta enää takaisin kohtuunkaan saa muhimaan parempaa hetkeä varten.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28477756]Onko mahdollista, että menisit esim. vanhemmillesi lapsen kanssa toipumislomalle pariksi kuukaudeksi? Jos siis asuvat samalla paikkakunnalla.[/QUOTE]
Eli ihan konkreettisesti äidin helmoihin, joka hoitaisi pyykit, ruoat ja lapsenhoidon iltaisin. Jos on normaalit välit, niin varmaan auttaisivat mielellään.
 
Onko työpaikka sinulle tulevaisuuden kannalta tärkeä, eli onko luvassa vaikkapa ylennys siellä kun opinnot on saatettu loppuun?

Jos työn tarkoitus on vain opintojen ajan saada jotain leivän päälle, kannattaa etsiä jotain muuta. Kannattaa myös laskea, pärjäisitkö tekemällä esim. 75% työaikaa tai jopa puolikasta. Uni ja terveys on tärkeämpää kuin raha.
 
Ap pulassa
[QUOTE="vieras";28477756]Onko mahdollista, että menisit esim. vanhemmillesi lapsen kanssa toipumislomalle pariksi kuukaudeksi? Jos siis asuvat samalla paikkakunnalla.[/QUOTE]

Periaatteessa se olisi mahdollista ja meillä on kyllä hyvät välit, mutta he eivät asu Suomessa.
Olen kyllä välillä leikitellyt ajatuksella muuttaa opintojen ajaksi heidän nurkkiin (silloin olisi taloudellisesti mahdollista pelkkään opiskeluun), mutta tiettyjen asioiden vuoksi se ei onnistuisi pitkässä juoksussa.
 
Ap pulassa
Onko työpaikka sinulle tulevaisuuden kannalta tärkeä, eli onko luvassa vaikkapa ylennys siellä kun opinnot on saatettu loppuun?

Jos työn tarkoitus on vain opintojen ajan saada jotain leivän päälle, kannattaa etsiä jotain muuta. Kannattaa myös laskea, pärjäisitkö tekemällä esim. 75% työaikaa tai jopa puolikasta. Uni ja terveys on tärkeämpää kuin raha.
Ei ole tulevaisuuden kannalta tärkeä. Työ on ns. paskaduunia ja käyn siellä vain vuoksi, että saan pidettyä katon pään päällä ja leipää pöytään.

Jos laskisin työprosenttia, se ei olisi enää rahallisesti kannattavaa siinä mielessä, että saisin sitten vähemmän rahaa nettona, kuin perus tuilla elävä ihminen.
 
"vieras"
Eikö olisi olemassa jotakin toista "paskaduunia", joka olisi normaaliaikaan. Noin aikaisin herääminen ei minusta sovi sinun elämäntilanteesesi ollenkaan eikä lapsellekaan.
 
Kinkkinen tilanne mutta ihan varmasti lääkäri katsoo sinut jo niin loppuun palaneeksi että kirjoittaa sinulle sairaslomaa :) Ja se on vain hyvä! Saat nollattua tilanteen ja levättyä. Älä pitkitä lääkäriin menoa sillä jossain vaiheessa romahdat varmasti jos tilanne jatkuu pitempään tuommoisena. Itku herkkyys on jo merkki masennuksesta ja kovasta uupumisesta :hug: Voima haleja hiiiirveen paljon!!!
 
Ap pulassa
Kannattaa nyt ehkä vähän miettiä sitäkin, kannattaako merkityksettömän työn ja parin lisälantin toivossa tuhota terveytensä. Ja ikävä tosiasia on se, että et sinä voi estää tuota vaikuttamasta lapseesi.
Tiedän..hankalaa vain kun pitäisi työt jättäessä ottaa sitten opintolainaa, mikä taas ei (ainakaan mielestäni?) olisi kovin fiksua tässä vaiheessa, kun on vasta toisen vaiheen opinnot kesken, eli niiden jälkeen vielä vuosia (päätoimista) opiskelua jäljellä, jolloin joudun luultavasti ottamaan lainaa.
Ellei sitten jatkaisi opintoja pääasiassa etänä ja saisi jäätyä virallisesti kotia jollain muulla nimikkeellä/tukimuodolla, kuin opintotuki.
 
"Eee"
Työterveyteen hakemaan sairaslomaa. Aikalisä, jonka aikana pistät asiat tärkeysjärjestykseen. Et voi jatkaa noin, mutta sun täytyy itse miettiä, miten pystyt jatkamaan. Tässä ketjussa onkin jo ehdotettu montaa mahdollista juttua. Mieti ne kaikki läpi!

Tsemppiä!
 
Tähän olikin jo tullut ne oleelliset neuvot ja vinkit.

Eikös sen lapsen päivästäkin tule aika mielettömän pitkä, jos herätys todella on 4.45 joka aamu. Sinuna miettisin jo ihan tuotakin.. ei kuulosta pidemmän päälle kovin normaalilta ajatellen pientä lasta.
 
  • Tykkää
Reactions: jenttu
Ap pulassa
[QUOTE="vieras";28477820]Eikö olisi olemassa jotakin toista "paskaduunia", joka olisi normaaliaikaan. Noin aikaisin herääminen ei minusta sovi sinun elämäntilanteesesi ollenkaan eikä lapsellekaan.[/QUOTE]

Työ on periaatteessa normaaliaikaan, sillä työaika on 7-15, mutta matkan ja päiväkotikoukkauksen vuoksi noin aikainen herätys.

Ja toisaalta sitten, jos olisin sellaisessa työssä, joka alkaisi esim klo 10, pääsisin töistä kotiin vasta klo 18..
 
Ap pulassa
Tähän olikin jo tullut ne oleelliset neuvot ja vinkit.

Eikös sen lapsen päivästäkin tule aika mielettömän pitkä, jos herätys todella on 4.45 joka aamu. Sinuna miettisin jo ihan tuotakin.. ei kuulosta pidemmän päälle kovin normaalilta ajatellen pientä lasta.
Ei lapsi tietenkään herää kanssani samaan aikaan, vaan puen hänet kun itse olen valmis ja lähdemme (eli klo 05:40).

Tähän ketjuun on tosiaan vastattu varmaan jo kaikki mahdollinen, nyt mun vaan pitäisi saada jotain tolkkua omaan päähän.

Kiitos teille jokaiselle avusta! :) Yllätyin, miten "ei-syyllistäviä" vastauksia sain.
Ajattelin itse valittavani vähän turhasta.
 
ylisuorittaja
Miten tuollaiset lääkkeet sitten, tuleeko niistä kuinka sikeä uni eli onko vaarana, etten heräisi tarpeen vaatiessa yöllä tai aamulla töihin?

Kohtalotoveri täällä hei :) Itse olen samassa tilanteessa, kokopäiväisesti töissä ja opiskelen samalla yliopistossa. Kaksi pientä lasta ja muut arkitouhut päälle. Syksy ja talvi etenkin oli tosi rankkaa aikaa ja yöunet jäivät vähiin. Huomasin itsestäni että mieliala alkoi laskea ja vaikka pääsi ajoissa nukkumaan ei aamulla ollut virkeä olo.

Minä kävin lääkärin pakeilla ja sain mietoa lääkitystä auttamaan unen tuloon. Muutamat kunnon yöt alle teki terää. Olisinko noita lääkkeitä käyttänyt ehkä 7-8 iltana, enää ei ole ollut tarvetta kun unirytmi palautui normaaliksi. Kunnon unien avulla ne arjen pienet murheet eivät tuntuneetkaan enää niin isoilta ja ylipääsemöttömiltä joten stressikin väheni. Opinnot on jo tältä lukuvuodelta suoritettu mutta tuntuu silti hyvältä tietää että tarvittaessa lääkkeitä kaapista löytyy ;)

Minä kyllä heräsin yöllä lasten itkuihin eikä aamullakaan ollut ongelmia herätä. Yöllä rauhoiteltuani lapset takaisin nukkumaan tai otettuani heidät viereeni unet jatkuivat saman tien siinä missä ennen olisin saattanut hakea uudestaan unta pidempään.

Kannattaa oikeasti mennä lääkärin juttuille ennen kuin palat loppuun ja tarvitset useamman kuukauden sairaslomaa!!
 
"vieras"
Vähennä aamutoimista kaikki ylimääräiset. Yli tunnin aikasemmin herääminen on aivan turhaa. Aamukahvit koneeseen ja syömiset ja eväät valmiiksi illalla, samoin molempien vaatteet valmiiksi. Suihkussa ehtii käymään, mutta hiukset pesee illalla vasta ja meikkaaminen on tuossa tilanteessa ihan naurettavaa.
 
..
[QUOTE="vieras";28477983]Vähennä aamutoimista kaikki ylimääräiset. Yli tunnin aikasemmin herääminen on aivan turhaa. Aamukahvit koneeseen ja syömiset ja eväät valmiiksi illalla, samoin molempien vaatteet valmiiksi. Suihkussa ehtii käymään, mutta hiukset pesee illalla vasta ja meikkaaminen on tuossa tilanteessa ihan naurettavaa.[/QUOTE]

Tästä samaa mieltä. Puolessa tunnissa ehtii käydä pikaisesti suihkussa, pukeutua ja syödä aamupalan. Sitten lapsi hereille ja matkaan. Hiukset peset jne samaan aikaan kun illalla kylvetät lapsen. Ei ole tarpeen edes joka ilta.
 

Yhteistyössä