Mitä sellaisia mielipiteitä sinulla on, joita olisi epäkorrekti sanoa ääneen?

  • Viestiketjun aloittaja ---
  • Ensimmäinen viesti
JONSERED Karhunkantaja
[QUOTE="Hmmm";25061041]Miksi uskonnollinen syy on hyväksyttävä? Mun mielestä on hyväksyttävämpää, jos sen päätöksen on kuitenkin tehnyt ihan itse ja itse jotenkin pystynyt järkeilemään mitä syö ja miksi syö, kuin että tottelisi jonkun tuntemattomien hemmojen kirjoittamia käskyjä joistakin kirjoista.
Joissa määrätään mitä sä saat syödä ja juoda, mihin kellonaikoihin ja millä tavoilla. Se vasta älytöntä on ;)[/QUOTE]

Jos toimii uskonnollisen vakaumuksen pohjalta, ei ole tarpeen itse tehdä jakoa, on tehnyt päätöksen jo silloin, kun on alkanut noudattaa uskontonsa säädöksiä siksi, että ne ovat osa uskontoa ja sen harjoittamista - tietoinen valinta. Mutta jos jotenkin järkeilemmällä tulee siihen tulokseen, että esim kala ei ole yhtä eläin, kuin nauta, ei ole täysin järjissään. Ja minulla on oikeus pitää asiaa absurdina omien lähtökohtieni pohjalta. Korrektia tai ei.

Ehkä ei...
 
  • Tykkää
Reactions: nokkimus
[QUOTE="rulli";25061325]Mutta onko tuo epäkorrektia sanoa ääneen? Kyllä tuon varmaan useimmat allekirjoittaa, jos sanot ääneen vaikka kahvipöydässä. Eri asia on se mitä kukin pitää typeränä.[/QUOTE]

On, kun sen sanoo sille valinnan tehneelle.
 
Suurin osa mun mielipiteistä on sellaisia, joita ei kannata sanoa ääneen.

Mä en esimerkiksi jaksa kuunnella ihmisiä, jotka ei muuta tee kuin valittaa milloin mistäkin.
Joko ne on lihavia, eikä muka laihdu (aivan varmana laihtuu, olen itsekin joskus 11 kiloa laihduttanut).
Tai nyt sattuu sinne ja tänne (ota buranaa tai mee lääkäriin jos oikeesti koko ajan vaan sattuu).
 
"Hmmm"
Jos toimii uskonnollisen vakaumuksen pohjalta, ei ole tarpeen itse tehdä jakoa, on tehnyt päätöksen jo silloin, kun on alkanut noudattaa uskontonsa säädöksiä siksi, että ne ovat osa uskontoa ja sen harjoittamista - tietoinen valinta. Mutta jos jotenkin järkeilemmällä tulee siihen tulokseen, että esim kala ei ole yhtä eläin, kuin nauta, ei ole täysin järjissään. Ja minulla on oikeus pitää asiaa absurdina omien lähtökohtieni pohjalta. Korrektia tai ei.

Ehkä ei...
No, mutta jos järkeileekin niin että syö etupäässä vaan kotimaista kalaa ja peruste on se, että kala on saanut elää vapaana ja nauta ei ole? Samalla perusteella voi syödä riistaakin, mutta ei ihmisen ns. tehotuotanto eläimiä. Syön itse kyllä kaikkea, mutta tiedän ihmisiä joilla on tämäntyyppisiä perusteluja.
 
JONSERED Karhunkantaja
Ja ne ihmiset, jotka huokailevat raskaasti ja pyörittelevät silmiään, kun oma lapsi tekee ilkeyksiä ja kiusaa ja riehuu ja toteavat vain, että "se on iha aadeehoodee, ei se voi tolle mitään" ovat laiskoja tai tyhmiä tai molempia.

Ja ne ihmiset, jotka eivät usko, että adhd on neurologinen epätyypillisyys, ovat hölmöjä. Tai ne, jotka käyttävät (ihan asiallistakin, oikein kriteerein saatua) diagnoosia tekosyynä olla auttamatta lasta oppimaan, kuinka yhteiskunnassa pärjätään tai selittämään omaa silkkaa moukkamaisuuttaan tai itsekkyyttään ovat emäpölvästejä.

Ugh! Olen puhunut.
 
JONSERED Karhunkantaja
[QUOTE="Hmmm";25061378]No, mutta jos järkeileekin niin että syö etupäässä vaan kotimaista kalaa ja peruste on se, että kala on saanut elää vapaana ja nauta ei ole? Samalla perusteella voi syödä riistaakin, mutta ei ihmisen ns. tehotuotanto eläimiä. Syön itse kyllä kaikkea, mutta tiedän ihmisiä joilla on tämäntyyppisiä perusteluja.[/QUOTE]

Ei minun mielipiteeni ole tarpeen ollakaan korrekti. :D
 
Jostakin syystä
Oman lapsen saamisen jälkeen en voisi harkita aborttia varmaan mistään syystä. Enkä oikein osaa suhtautua muidenkaan abortteihin, paitsi jos syy on selkeän lääketieteellinen (kuoleva sikiö siis käytännössä).

Tätä mielipidettä en juuri jakele, koska se on syvästi subjektiivinen.
 
Voi vaikka mitä :D


Ajattelen mielessäni esimerkiksi, että tupakkaa polttava ja lastenvaunuja työntävä vanhempi on typerä. Samoin ajattelen vanhemmista, jotka ostavat kaljaa, tupakkaa ja keltaisen lehdistön lehtiä ja joiden lapset sitten kulkee rytkyissä. Että voisi ne rahansa parempaankin laittaa, jos viitsisi.

Jos elää pelkästään tukien varassa, on väärin ja typerää olettaa että saisi saman tulotason (ja samat tavaroidenostomahdollisuudet) kuin työssäkäyvä.

Usein vähävarainen kuvittelee, että lapsi tarvitsee ihan tajuttoman määrän tilpehööperiä, ja että sen saa ilmaiseksi lahjoituksena tai puoli-ilmaiseksi jostain. Ja lapsi oppii saman mallin.
 
Ja sitten yksi tosi paha: pitkäaikainen lapsettomuus aiheuttaa sellaisia psyykkisiä vajaavaiksuuksia, että toivoisin lapsettomuushoitojen ohella annettavan myös terapiaa, että sitten selviää lastensa kanssa. Ja muiden ihmisten, jos niitä lapsia ei tulekaan.
 
eiymmärrä
Tupakoitsevat raskaana olevat äidit eivät ansaitse lastaan. Eivät ajattele lapsensa parasta, eivät ole valmiita "uhraamaan" oman "tarpeensa" syntymättömän lapsensa takia. Olisivatko valmiita oman terveytensä takia? Mutta eivät lapsensa? En ymmärrä. Oksettavaa.
 
pro life
[QUOTE="mee";25061298]

Abortin takarajaa pitäisi laskea huomattavasti pienemmille viikoille.

[/QUOTE]

Sitä ei pitäs saada ollenkaan ilman todella vakavia terveydellisiä syitä. Vihaan itsekkäitä lapsentappajia!!
 
"vieras"
Ja sitten yksi tosi paha: pitkäaikainen lapsettomuus aiheuttaa sellaisia psyykkisiä vajaavaiksuuksia, että toivoisin lapsettomuushoitojen ohella annettavan myös terapiaa, että sitten selviää lastensa kanssa. Ja muiden ihmisten, jos niitä lapsia ei tulekaan.
Ja sulla oli oikein omakohtasta kokemustakin siitä "vajavaisuudesta" ja terapian tarpeesta..? Muussa tapauksessa en tajua mitä voi liikuttaa miten joku muu katsoo parhaakseen selvitä eräästä elämän pahimmista kriiseistä.
 
Ja sitten yksi tosi paha: pitkäaikainen lapsettomuus aiheuttaa sellaisia psyykkisiä vajaavaiksuuksia, että toivoisin lapsettomuushoitojen ohella annettavan myös terapiaa, että sitten selviää lastensa kanssa. Ja muiden ihmisten, jos niitä lapsia ei tulekaan.
Onks 4 vuotta pitkäaikainen?
Mä vaan haluaisin tietää, että olenko sun mielestä terapian tarpeessa? ;)
 
[QUOTE="vieras";25061481]Ja sulla oli oikein omakohtasta kokemustakin siitä "vajavaisuudesta" ja terapian tarpeesta..? Muussa tapauksessa en tajua mitä voi liikuttaa miten joku muu katsoo parhaakseen selvitä eräästä elämän pahimmista kriiseistä.[/QUOTE]

On. Mun adoptioäidillä ei kaikki ollut enää kotona sen nyöryytyksen jälkeen, mitä joutui läpi käymään. Eikä kaksi siskopuoltanikaan ihan täysillä asian suhteen käy.
 

Yhteistyössä