mitä odotatte anopilta/mummolta?

  • Viestiketjun aloittaja anoppimummu
  • Ensimmäinen viesti
anoppimummu
Minkälaisia odotuksia teillä miniät on anopille ja mummolle?

Mitä meidän tulisi tehdä ja mitä jättää ehdottomasti tekemättä?

esim. lastenhoitoapu: jos en ole jatkuvasti tyrkyllä, en välitä lapsenlapsesta ja jos ilmaisen haluni hoitaa lasta olen nuoren perheen asioihin tuppautuva.
 
Kuulostaa siltä ettet tule toimeen miniäsi kanssa. Minulla on anoppi joka hoitaa lapsia kyllä hyvin, mutta minusta tuntuu aina että hän kävelee minun ylitseni, että olen hänelle vain välttämätön välikappale suloisten lastenlasten synnyttäjänä. HÄn ei milloinkaan juttele kanssani, ei koskaan kysy mitä kuuluu tai kuinka jaksan (meillä on ollut väliällä tosi hankalia aikoja ja surullisiakin asioita perhepiirissä), hakee vain lapset mahdollisimman äkkiä. Luultavasti välillämme on väärinkäsityksiäkin, mutta kun ei koskaan jutella niin ei niitä oikein voi purkaakaan.

Jos löytäisit yhteisen sävelen miniäsi kanssa, niin ehkä asioista sopiminen sujuisi paremmassa hengessä.
 
Eri aaltopituuksilla
Anoppi eläköön omaa elämäänsä - me elämme omaamme B)! Anoppini tuppautuu ja sekaantuu liikaa perhe-elämäämme. Hän tekee vaikka tikusta asiaa soittaakseen meille ja urkkiakseen uusimmat juorut, suvulle levitettäväksi! Oikeastaan - en halua olla juurikaan tekemisissä anoppini kanssa!

En kaipaa anopilta mitään apua (lastenhoito, kodinhoito, puutarhatyöt, remonttiapu tms.). Vastaavasti, kun kyläilemme anoppilassa, muutaman kerran vuodessa, en rupea anopin rästitöitä tekemään. Anoppia en pyydä meille ikinä lastenhoitajaksi. En vie lapsia myöskään mummolaan hoitoon. En luota anoppiin lastenhoitajana. Jos tarvitsemme lastenhoitajaa kotiin, se pyydetään muualta.

Olemme ihmisinä niin eri aaltopituuksilla anoppini kanssa, että yhteisiä puheenaiheita ei meillä oikeastaan ole. Eniten odotan anopilta, että hän jättäisi meidät rauhaan B)!
 
Merike
Anoppi eläköön omaa elämäänsä - me elämme omaamme B)! Anoppini tuppautuu ja sekaantuu liikaa perhe-elämäämme. Hän tekee vaikka tikusta asiaa soittaakseen meille ja urkkiakseen uusimmat juorut, suvulle levitettäväksi! Oikeastaan - en halua olla juurikaan tekemisissä anoppini kanssa!

sama juttu meillä. kaikki asiat levitetään pitkin sukulaisia jos ei erikseen sanota,että ei tarvi kertoa eteenpäin. ja muitten asioista juorutaan meille puhelimes tai sit kun nähdään niin juoruaa vaa, vaikka mä oon tehny harvinaisen selväksi että mua ei juoruilut toisista esim sukulaisista tai ventovieraistakaan kiinnosta.
utelee kaikki asiat, kuten toisten ihmisten palkat kiinnostaa ja mitä kukin milloinkin tekee. ja hän näki kaupungilla sitä ja tätä toisten ihmisten tekevän :headwall: ei mä en kestä!!!

mä itse odottaisin anopilta, lähinnä mummuna, että rehais ne luunsa joskus meillekin lapisen takia. :whistle:
ja että ainakin olisi luotettavampi, kuin mitä on.ja olis sekaantumatta meidän elämään ja puuttumaan sellaisiin asioihin jotka sille ei kuulu.

muuten mulle on siis aivan sama koko akka. kunhan on lapsille mummu ja pojalleen äiti, mä en anoppia ittelleni tarvi,eikä sekään mua. sillä on parempi miniä ja tytär lapsineen. ja hyvä näin. mut mä kyllä katon, että musta ei tuu miniälleni yhtä kamalaa.
 
Ohops
Kylläpäs taas anopit sai silmilleen.
Ei tarvinnut kuin kysyä miten tuli toimia.

Vastatkaa hyvät (!) miniät asialliseen kysymykseen älkääkä vetäkö heti hernepussia nenään. Eihän täsät mitään tule jos ei miniät suostu vastaamaan ensimmäiseenkään nätisit esitettyyn kysymykseen.

Täsät kyllä huomaa missä vika piileksii.
 
Unelma anoppi olisi lapsille mummi, joka välittää lapsista, ei hössötä, mutta touhuaa kuyityenkin lasten kanssa. Ei puutu aikuisten lastensa elämään, mutta auttaa kuitenkin tarvittaessa. Anoppi kyläilee ja hänenkin luona voi kyläillä ihan vapaasti ja hänen kanssaan voi jutella ihan melkein kaikista asioista, kuin aikuiset yleensäkin juttelee. Anopinkin kanssa voi miniä tehdä kaikenlaista kivaa. Itselläni ei ole anoppia, surullista kyllä. On kuollut ennenkuin olen tavannut mieheni, ja oma äitinio on jo niin paljon vanha, että ei jaksa enää niin kauheasti touhuta lapseni kanssa, mutta kuitenkin välittää ja rakastaa lastani.

Itsekin olen jo kahdelle anoppi, toivon että välit pysyvät yhtä hyvinä, kuin jo ovat nytkin.
 
Eri aaltopituuksilla
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.06.2006 klo 13:35 anoppimummu kirjoitti:
Minkälaisia odotuksia teillä miniät on anopille ja mummolle?

Mitä meidän tulisi tehdä ja mitä jättää ehdottomasti tekemättä?

esim. lastenhoitoapu: jos en ole jatkuvasti tyrkyllä, en välitä lapsenlapsesta ja jos ilmaisen haluni hoitaa lasta olen nuoren perheen asioihin tuppautuva.
Minulla on vain 3 odotusta anopille:
1. Anopin ei tarvitse tehdä miniän kotona yhtään mitään.
2. Lastenhoitajaksi en anoppia tarvitse enkä halua.
3. Anopin tulee ehdottomasti olla puuttumatta aikuisten lastensa, miniöittensä, vävyjensä ja lastenlastensa elämään.

Lastenhoitoapua en kaipaa anopilta. Silloin harvoin, kun tarvitsemme lapsille hoitajaa, hoitaja pyydetään muualta. Kasvatusperiaatteet eivät mene anopin kanssa yksiin. Lue: Kun äiti kieltää jotakin, mummo sallii. Mummo haluaa tuputtaa, hemmotella ja antaa salaa.

Ärsyttää, kun anoppi ei voi kysyä, mihinkä aikaan lapset ovat tottuneet syömään kotonaan tms. Vaan mummo laittaa anoppilassa ruoan kun (jos) häntä sattuu huvittamaan. Nukkumaanmeno anoppilassa on hankalaa. Kun alat valmistella lapsia nukkumaan, anoppi saattaa laittaa TV:n auki tai videon pyörimään. Appiukko vääntää tietokonepelin auki tms. Miniän ja pojan kotona mummo ei uskalla puuttua asioihin samalla tavalla kuin omassa kotonaan.

Olen anopin kanssa tekemisissä vain pakosta B)!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.06.2006 klo 13:01 mummimamma kirjoitti:
Unelma anoppi olisi lapsille mummi, joka välittää lapsista, ei hössötä, mutta touhuaa kuyityenkin lasten kanssa. Ei puutu aikuisten lastensa elämään, mutta auttaa kuitenkin tarvittaessa. Anoppi kyläilee ja hänenkin luona voi kyläillä ihan vapaasti ja hänen kanssaan voi jutella ihan melkein kaikista asioista, kuin aikuiset yleensäkin juttelee. Anopinkin kanssa voi miniä tehdä kaikenlaista kivaa. Itselläni ei ole anoppia, surullista kyllä. On kuollut ennenkuin olen tavannut mieheni, ja oma äitinio on jo niin paljon vanha, että ei jaksa enää niin kauheasti touhuta lapseni kanssa, mutta kuitenkin välittää ja rakastaa lastani.

Itsekin olen jo kahdelle anoppi, toivon että välit pysyvät yhtä hyvinä, kuin jo ovat nytkin.
Tähän ei ole omalta puoleltani mitään lisättävää. Teksti on kuin minun elämästä omaa anoppia, äitiä ja anoppina kahdelle oloa myöten! Nytkin tässä lähden hakemaan lapsen lasta hoidosta, kun vanhempansa ovat töissä. Sitä pojua on niin ilo hoitaa kun sillä on niin kovasti asiaa mummille päiväkodista (jossa vasta aloittanut). Hyvää päivänjatkoa kaikille =)
 
merike
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.06.2006 klo 15:29 Merike kirjoitti:
mä itse odottaisin anopilta, lähinnä mummuna, että rehais ne luunsa joskus meillekin lapisen takia. :whistle:
ja että ainakin olisi luotettavampi, kuin mitä on.ja olis sekaantumatta meidän elämään ja puuttumaan sellaisiin asioihin jotka sille ei kuulu.

muuten mulle on siis aivan sama koko akka. kunhan on lapsille mummu ja pojalleen äiti, mä en anoppia ittelleni tarvi,eikä sekään mua. sillä on parempi miniä ja tytär lapsineen. ja hyvä näin. mut mä kyllä katon, että musta ei tuu miniälleni yhtä kamalaa.
ei tässä oo mitään herneitä vedetty yhtään mihinkään. en ainakaan minä.
kerroin vaan lopussa mitä omalta anopiltani odotan ja millainen hän ikävä kyllä on.

vaikee odottaa eenempää kuin mitä anoppi on. jokainen kyllä varmasti toivoo unelma anoppia. minkäs teet, anoppia ei voi valita, mutta miehen voi :D
 
meillä kans anoppi tuppautuu joskus liikaa meidän asioihin ja mitä se meillä käy niin ei oikee puhu mulle mitään vaan kysyy poikansa kuulumisia ja lasten eli ite olen lasten synnyttäjä ja niin sanotusti äiti mut sillon kun anoppi on kylässä niin ihankuin se ois niiden äiti,
kuulemma ite imettäiski meidän 3kk ikäisen tyttö vauvan jos tulis maitoo ja meillä esikoinen poika on 1v6kk ikäinen joka on sen lelli lapsi :headwall: <br><br>
 
Odotin aikoinaan anopilta poikansa eli mieheni äitinä olemista. Käytännössä se olisi tarkoittanut poikansa valitseman vaimon hyväksymistä. Se ei olisi vaatinut mitään muuta kuin lyhyttä ystävällisyyttä silloin harvoin kun tavattiin. Jatkossa sitten asiallista käyttäytymistä kun ilmoitettiin kihlautumisesta. Asiallista käyttäytymistä häissä, jotka maksoivat minun vanhempani. Asiallista käyttäytymistä kun tulivat katsomaan ensimmäistä lapsenlastaan ja sitten lapsenlapsen syntymäpäiville osallistumista asiallisesti. Minä en ainakaan odottanut muuta, koska olin itsenäinen ihminen, mutta erilainen nainen kuin anoppini, eli en ollut mieheen ripustautuva kana.
Näitä asioita en saanut, en ensimmäistäkään.

Jos neuvoa voisin anoppeja niin olkaa aikuisia, antakaa poikanne ja miniänne elää omaa elämäänsä, mutta hyväksykää heidät ja heidän lapsensa joista teidän kuuluu olla kiinnostuneita. Silloin saatte mahdollisuuden auttaa ja osallistua seuraavan polven elämään. Näin autatte myös nuoremman polven elämää, josta he takuulla ovat myöhemmin kiitollisia ja mikä tärkeintä, luotte korvaamattomat suhteet seuraavaan sukupolveen. Teillä on elämä valmis ja viisauttakin pitäisi olla, nuorellaparilla ei. Näin se vain ei aina mene.
 
Eri aaltopituuksilla
Ihmissuhteissa ei päde sääntö, että vanhempi olisi aina viisaampi ja oikeassa. Ihminen voi viisastua ja vanhentua niin monella tavalla. Vanhuus ja viisaus eivät asu aina samassa anopissa ja mummossa!

Anopissani ärsyttää omassa miehessään (apessa) ja aikuisissa lapsissaan roikkuminen. Lapsenlapsia hän pyrkii omimaan kaikin tavon. Kun äiti (minä) ja isä (poika) kieltävät lapsia anopin nähden ja kuullen, mummo on heti hyvittelemässä ja sallimassa kieltoja lapsille.

Anoppi oli parisuhteemme alussa aikuisessa pojassaan kiinni järkyttävällä tavalla. Koko parisuhteen alkuaika meni kasvattaessa ja repiessä anoppia irti aikuisesta pojastaan. Jopa erokin oli alkuaikoina mietinnässä appivanhempien käytöksen takia!

Aikuisen tyttärensä ja vävynsä elämää anoppi valvoo tarkasti. Soittelee heille päivittäin monta kertaa, kyttää kaikki tyttären menemiset ja tekemiset, mitä miniä ja vävy ostavat kotiinsa, kuka käy tyttärellä ja vävyllä kylässä ja koska jne.

Onneksi mieheni siskolla ja vävyllä ei ole vielä lapsia! Jos liittoon tulee lapsia, mummo juoksee entistä useammin tyttären kotona, valvoo lastenlastensa hoitoa ja antaa toivomusmääräyksiä, miten lapsia pitäisi hoitaa ja kasvattaa. Tytär ja vävy asuvat samalla paikkakunnalla anopin ja apen kanssa. En uskalla edes ajatella, millaista perhehelvettiä oma arkemme olisi, jos mummo ja vaari asuisivat vain muutaman kilometin päässä meiltä!

Onko anoppi saanut mallin anoppina olemiseen omalta äidiltään? Tämä oli katkera, negatiivinen, muita ihmisiä alistava valittaja. Hänellä oli periaate: Miniät ja vävyt on opetettava talon tavoille, vaikka väkisin! Miniöiltä ja vävyiltä ei ole mitään opittavaa, koska he ovat väärässä aina ja kaikessa. Jos siis uskaltavat olla julkisesti eri mieltä kuin anoppinsa.

Olisi hienoa olla tekemisissä appivanhempiensa kanssa mielellään, vapaaehtoisesti ja aikuisten ihmisten tasolla. Minulle ei ole sitä mahdollisuutta suotu. Omista kurjista kokemuksista huolimatta onnittelen kaikkia miniöitä ja vävyjä, joilla on mukavat anopit ja apet! Olkaa kiitollisia, jos tulette toimeen appivanhempienne kanssa. Appivanhemmat voivat todellakin tehdä nuoren perheen parisuhteesta ja perhe-elämästä #&%?$!*!
 
Herranjestas
Anoppi ei saa sekaantua lasten perheiden elämään. Okei. Mutta ei saa siis kysyä oman poikansa vointia., miniästä puhumattakaan. Toisaalta pitäisi pystyä juttelemaan miniän kanssa kaikesta. Miten juttelee jos ei saa puhua.

Lasten perheessä on tiukasti omat säännöt. Mummu ei saa hemmotella lapsia mitenkään. Mummulaankin pitäisi muuttaa lasten säännöt. Mummon säännöt ja elämäntavat joutaa romukoppaan. Mummokin varmaan.

Kerokaapa ihan konkreettisesti mitä mummu saa sanoa, mitä ei.
Muistaen tietenkin että samoin mummu sitten määrää mitä mummulassa sanotaan ja mitä ei. Puolin ja toisin samat oikeudet määrätä omassa kodissaan.

Varovaisena mummuna en soittele lasten perheisiin enkä kysele kuulumisia. En vie karkkeja enkä muita tuliaisia. Istun kauniisti sohvalla vierailun ajan. kehun lapsia varovasti.: onpa sievä. kylläpäs on nätti jne. Vierailen vain erikseen pyydettäessä. Olen tarjoutunut katsomaan lapsia mutta aina kun tarvitaan on jotain estettä. Näin siksi etten tulisi hoitaneeksi lapsia väärin.


Tulen toimeen miniän kanssa. Hän juttelee ja minä kuuntelen. En tuputa omiani. Jos kysyy neuvoa niin sanon etten taida enää osata. Lahjatoivomukset kysyn ja ostan halvemmasta päästä ettei raha mene hukkaan jos ei kelpaakaan. Lainantakaajaksi lupauduin mutta järjestin asiat niin etten kelvannut pankille. Oli omia velkoja liikaa, tosin maksoin ne sitten pois. Lapsenlapsille olen aikonut kustantaa ulkomaanmatkan kun täyttävät 18v. Silloin en joudu vastuuseen vanhemmille jos lapset törttöilevät matkalla. Kesämökin ostin mutta kerroin että olen tuttavan mökillä. En halua että lasten perheet tulevat sinne rajoittamaan elämääni.

Kukin perhe eläköön miten haluaa omassa kodissaan, myös mummot.


 
Eri aaltopituuksilla
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.06.2006 klo 10:46 Herranjestas kirjoitti:
Anoppi ei saa sekaantua lasten perheiden elämään. Okei. Mutta ei saa siis kysyä oman poikansa vointia., miniästä puhumattakaan. Toisaalta pitäisi pystyä juttelemaan miniän kanssa kaikesta. Miten juttelee jos ei saa puhua.

Lasten perheessä on tiukasti omat säännöt. Mummu ei saa hemmotella lapsia mitenkään. Mummulaankin pitäisi muuttaa lasten säännöt. Mummon säännöt ja elämäntavat joutaa romukoppaan. Mummokin varmaan.

Kerokaapa ihan konkreettisesti mitä mummu saa sanoa, mitä ei.
Muistaen tietenkin että samoin mummu sitten määrää mitä mummulassa sanotaan ja mitä ei. Puolin ja toisin samat oikeudet määrätä omassa kodissaan.

Varovaisena mummuna en soittele lasten perheisiin enkä kysele kuulumisia. En vie karkkeja enkä muita tuliaisia. Istun kauniisti sohvalla vierailun ajan. kehun lapsia varovasti.: onpa sievä. kylläpäs on nätti jne. Vierailen vain erikseen pyydettäessä. Olen tarjoutunut katsomaan lapsia mutta aina kun tarvitaan on jotain estettä. Näin siksi etten tulisi hoitaneeksi lapsia väärin.


Tulen toimeen miniän kanssa. Hän juttelee ja minä kuuntelen. En tuputa omiani. Jos kysyy neuvoa niin sanon etten taida enää osata. Lahjatoivomukset kysyn ja ostan halvemmasta päästä ettei raha mene hukkaan jos ei kelpaakaan. Lainantakaajaksi lupauduin mutta järjestin asiat niin etten kelvannut pankille. Oli omia velkoja liikaa, tosin maksoin ne sitten pois. Lapsenlapsille olen aikonut kustantaa ulkomaanmatkan kun täyttävät 18v. Silloin en joudu vastuuseen vanhemmille jos lapset törttöilevät matkalla. Kesämökin ostin mutta kerroin että olen tuttavan mökillä. En halua että lasten perheet tulevat sinne rajoittamaan elämääni.

Kukin perhe eläköön miten haluaa omassa kodissaan, myös mummot.
Mummo eläköön omassa kotonaan ihan niin kuin lystää. Mummo toimikoon lastenlasten kanssa niin kuin lasten kotonakin toimitaan. Mummo ei määrää sääntöjä aikuisten lasten perheisiin.

Mummon ei tarvitse soitella jatkuvasti. Ilmoitamme kyllä mummolle, jos meillä on hänelle asiaa. Harvoinpa on! Karkkeja ja tuliaisia ei tarvitse kantaa lapsille jatkuvasti. Lasten hampaat menevät pilalle ja lapset oppivat mankumaan muiltakin aikuisilta tuomisia.

Mummon ei tarvitse hoitaa lapsenlapsia eikä sekaantua lapsiperheen elämään muutenkaan. 2-3 kyläilyä/vuosi riittää mainiosti. Mummolla voidaan käväistä 2 kertaa vuodessa ja mieluummin ihan päiväseltään. Ei mene lasten rytmit sekaisin, kun ei tarvitse yöpyä mummolassa.

Lainantakaajaksi ei isovanhempien tarvitse ryhtyä. En ikinä pyytäisi isovanhempia esim. asuntolainan takaajiksi. Mummo viettäköön kesämökillään vaikka koko kesän. Hänen ei tarvitse kutsua sinne aikuisia lapsiaan ja lastenlapsiaan passattavaksi. Lastenlapsille ei tarvitse kustantaa ulkomaanmatkoja.

Mikähän näitä mummoja vaivaa, kun heillä ei tunnu olevan omaa elämää ollenkaan? Mummojen elämä pyörii vain aikuisten lasten ja lastenlasten ympärillä. Eikö mummoilla ole työtä, harrastuksia, parisuhdetta, ystäviä? Ei ole ihme, että avioeroja tulee, kun läheisriippuvaiset isoäidit roikkuvat tiiviisti kiinni aikuisissa lapsissaan ja tuhoavat lastensa parisuhteet.
 
anoppimummu
Kovasti on kitkeriä muutaman miniän tekstit!.. toisaalta juuri tälläista odotinkin.

No onneksi omalla kohdalla on onni suosinut; olen saanut miniän joka tietää mitä tahtoo, mutta silti meillä on oikein hyvät välit keskenämme.

Miniäni hoitaa tyttärensä mainioisti viimeisimmän tiedon mukaan jonka hän esim. neuvolasta saa, joskus kysyy minulta ja silloin kerron kuinka minä olen asiat aikanani tehnyt. Monta hyvää vinkkiä olen hänelle ilmeisesti antanut kun tuntuu niitä jatkuvasti käyttävän =)

Asumme kaukana toisistamme, joten tapamme n. kerran kuukaudessa, mutta webbikamera välittää kuvaterveiset viikoittain, ja sen käyttöhän on aivan nuoresta perheestä kiinni!
Silloin kun tapaamme, vierailut ovat 3-5 pv, nuoret ovat yleensä meillä, mutta jos me olemme eteläsuomessa niin pyrimme olemaan vain yhden yön lapsiperheissä, muuten majotumme hotelliin tai ystävien luona.

Kun nuoret tulevat meille, he usein lähtevät kahden ostoksille tai syömään ulos tms.ja pikkuneiti jää mummon ja vaarin kanssa. Ei meillä ole mitään tarvetta tehdä asioita toisin kun vanhemmat toivoo ja neuvoo, mutta maalaisjärki on kyllä käytössä. Koen tunnistavani koska lapsi on esim. väsynyt ja voin laittaa hänet ½-1 tuntia aiemmin päiväunille, ehkä viiden lapsen hoitokokemus on kuitenkin jotain antanut... ja kun se kokemus ei kuitenkaan ole vuodelta sirppi ja vasara, vaan kahdeksankymmenluvulta :wave:

Halusin herättää keskelun lähinnä siksi kun tuntuu että monet anopit/mummot tuntuvat olevan epäsuosiossa
 
Mikähän näitä mummoja vaivaa, kun heillä ei tunnu olevan omaa elämää ollenkaan? Mummojen elämä pyörii vain aikuisten lasten ja lastenlasten ympärillä. Eikö mummoilla ole työtä, harrastuksia, parisuhdetta, ystäviä? Ei ole ihme, että avioeroja tulee, kun läheisriippuvaiset isoäidit roikkuvat tiiviisti kiinni aikuisissa lapsissaan ja tuhoavat lastensa parisuhteet.

Vaikka kuinka olisistkin eri aaltopituuksilla OMAN anoppisi kanssa, niin älä yleistä tätä kaikkiin anoppeihin ja mummoihin!! Tuo teksti kokonaisuudessaan on yhtä jankkausta saman asian ympärillä. Monella mummolla on todellakin se oma elämä; harrastukset, työ, ystävät. Se mikä passaa toiselle, ei käy toiselle. Minä mummona ja anoppina olisin pahoillani todella, jos tuon kaltainen miniä ilmestyisi elämääni.

Minä haluan pitää yhteyttä lasteni perheisiin, enkä odota, että vain sieltäpäin otetaan yhteyttä. Tämä tyyli sopii meille, eikä siitä ole kukaan suuttunut, jos soittelen tai menen käymään, päinvastoin. Näen lapsiani ja lapsenlapsiani monta kertaa viikossa. Tuntuisi hirveältä, jos minulle annettaisiin sellainen määräys, että tänne ei tarvitse pakkautua eikä soitella. Meidät ssaatetaan kutsua iltakahville, vaikka vasta päivällä oltais nähty. Eikä tämä tarkoita sitten sitä että oltais mitenkään läheisriippuvaisia!!

Niin lapsillani kuin meillä vanhuksilla on kaikilla omat kuviot, vaikka tapailemmekin. Jutellaan, nauretaan ja leikitään pienen kanssa. Miehet käyvät pelaamassa jalkapalloa tai lenkillä, me naiset jutellaan tai käymme vaikka ostoksilla. Jos on halu tulla toimeen ihmisten kanssa, niin se on myös itsestä kiinni. Niin isovanhemmista kuin miniöistä/vävyistä/lapsista.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.06.2006 klo 23:59 minni kirjoitti:
Odotin aikoinaan anopilta poikansa eli mieheni äitinä olemista. Käytännössä se olisi tarkoittanut poikansa valitseman vaimon hyväksymistä. Se ei olisi vaatinut mitään muuta kuin lyhyttä ystävällisyyttä silloin harvoin kun tavattiin. Jatkossa sitten asiallista käyttäytymistä kun ilmoitettiin kihlautumisesta. Asiallista käyttäytymistä häissä, jotka maksoivat minun vanhempani. Asiallista käyttäytymistä kun tulivat katsomaan ensimmäistä lapsenlastaan ja sitten lapsenlapsen syntymäpäiville osallistumista asiallisesti. Minä en ainakaan odottanut muuta, koska olin itsenäinen ihminen, mutta erilainen nainen kuin anoppini, eli en ollut mieheen ripustautuva kana.
Näitä asioita en saanut, en ensimmäistäkään.

Jos neuvoa voisin anoppeja niin olkaa aikuisia, antakaa poikanne ja miniänne elää omaa elämäänsä, mutta hyväksykää heidät ja heidän lapsensa joista teidän kuuluu olla kiinnostuneita. Silloin saatte mahdollisuuden auttaa ja osallistua seuraavan polven elämään. Näin autatte myös nuoremman polven elämää, josta he takuulla ovat myöhemmin kiitollisia ja mikä tärkeintä, luotte korvaamattomat suhteet seuraavaan sukupolveen. Teillä on elämä valmis ja viisauttakin pitäisi olla, nuorellaparilla ei. Näin se vain ei aina mene.

Saman olen kokenut minäkin ja samat ohjeet antaisin minäkin.

Kerran vahngoitettua anoppi-miniä suhdetta on vaikea korjata.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.06.2006 klo 16:39 ämmi kirjoitti:
Mikähän näitä mummoja vaivaa, kun heillä ei tunnu olevan omaa elämää ollenkaan? Mummojen elämä pyörii vain aikuisten lasten ja lastenlasten ympärillä. Eikö mummoilla ole työtä, harrastuksia, parisuhdetta, ystäviä? Ei ole ihme, että avioeroja tulee, kun läheisriippuvaiset isoäidit roikkuvat tiiviisti kiinni aikuisissa lapsissaan ja tuhoavat lastensa parisuhteet.

Vaikka kuinka olisistkin eri aaltopituuksilla OMAN anoppisi kanssa, niin älä yleistä tätä kaikkiin anoppeihin ja mummoihin!! Tuo teksti kokonaisuudessaan on yhtä jankkausta saman asian ympärillä. Monella mummolla on todellakin se oma elämä; harrastukset, työ, ystävät. Se mikä passaa toiselle, ei käy toiselle. Minä mummona ja anoppina olisin pahoillani todella, jos tuon kaltainen miniä ilmestyisi elämääni.

Minä haluan pitää yhteyttä lasteni perheisiin, enkä odota, että vain sieltäpäin otetaan yhteyttä. Tämä tyyli sopii meille, eikä siitä ole kukaan suuttunut, jos soittelen tai menen käymään, päinvastoin. Näen lapsiani ja lapsenlapsiani monta kertaa viikossa. Tuntuisi hirveältä, jos minulle annettaisiin sellainen määräys, että tänne ei tarvitse pakkautua eikä soitella. Meidät ssaatetaan kutsua iltakahville, vaikka vasta päivällä oltais nähty. Eikä tämä tarkoita sitten sitä että oltais mitenkään läheisriippuvaisia!!

Niin lapsillani kuin meillä vanhuksilla on kaikilla omat kuviot, vaikka tapailemmekin. Jutellaan, nauretaan ja leikitään pienen kanssa. Miehet käyvät pelaamassa jalkapalloa tai lenkillä, me naiset jutellaan tai käymme vaikka ostoksilla. Jos on halu tulla toimeen ihmisten kanssa, niin se on myös itsestä kiinni. Niin isovanhemmista kuin miniöistä/vävyistä/lapsista.

Samaa mieltä minäkin, kuin ämmi kirjoittelee.
Vaikka pojan lapsia välimatkasta johtuen harvemmin näenkin, niin kyllä puolin ja toisin soitellaan ja miniän kanssa meseillään tiheäänkin. Kyllä luulen, että jos yhteydenpito jäisi vain sen varaan, että odotan kun sieltä päin soitellaan, niin taitais nuo jo huonoakin tykätä. Ja täällä kun tulevat käymään, niin miniän kanssa voimme käydä jopa terassilla ja paljon muuallakin. Paremmin meillä taitaa olla ystävyys suhde, kuin että olisi vain anoppi-miniä. Ja hän on jopa neuvoja kysellyt lasten hoitoon ja parhaani mukaan olen antanut, kun on pyydetty. En tietenkään tyrkytä omia ohjeita, mutta jos kysytään niin kerron, miten minä olen toiminut.
Tyttö käy perheensä kanssa melkein päivittäin, ja sekin sopii meille. Varsinkin kun tulevat ihan omasta tahdosta. Ja mulla on toki myös omakin elämä, mutta tottakai olen myös kiinnostunut lasteni ja lastenlastenkin voinnista, sama koskee myös miniää ja vävyä.
Puolin ja toisin autetaan kukin kykyjen mukaan.
ja tämä tyyli on meille sopinut.
 
olipas monenlaista anoppia ja miniää/vävyä. Minulla on kaksi vävyä ja kaksi miniää ja jokaisen perheen kanssa on eri tilanne. Kaikille pitää periaatteessa varata aika , kun menee kylään. Ymmärrän sen toki. Onhan niitä omia menoja ja töitä jokaisella. emme saa tehdä talon töitä, paitsi remonttia, missään. Lasten kanssa saamme leikkiä ja olla heille tärkeitä. Emme vie karkia tuliaisiksi ja otamme muutenkin ruoka-ajat huomioon.lastenlapsemme ovat ihania ja myös vanhemmat kysyvät meiltä mielipidettä asioista, emme tyrkytä omiamme.
Viemme lapsia uimaan , elokuviin , pitsalle, opetan käsitöitä yms.
Tapaamme 400km päässä olevia n. kerran kuukaudessa ja lähellä asuvia käymme katsomassa kerran viikossa, ihan sen takia etteivät lapset ala vierastamaan.
 
kikka10
Taidanpa olla harvinaisen onnekas ihminen,kun noita luin.Itselläni oli aikoinaan ihan asiallinen anoppi,ei moittimista!Minulla on vallan ihanat miniät ja vävy!En koskaan ole edes miettinyt,mitä voisin heille puhua.Lapsenlapsiakin saan hoitaa ,lauantaina tulee viimeisin lapsenlapsi ja ensimmäinen tyttö 1kk ekakerran yökylään.Mummia ihan jännittää miten menee,mutta en usko heidän miettivän osaanko hoitaa!Kunnioitan kyllä lasteni periaatteita,en tuputa neuvoja mutta kyllä he joskus mielipidettäni kysyvät.Oikein hyvää kesää kaikille mummuilla,anopeille,miniöille ja vävyille! :heart: B) :flower:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.06.2006 klo 13:35 anoppimummu kirjoitti:
Minkälaisia odotuksia teillä miniät on anopille ja mummolle?

Mitä meidän tulisi tehdä ja mitä jättää ehdottomasti tekemättä?

esim. lastenhoitoapu: jos en ole jatkuvasti tyrkyllä, en välitä lapsenlapsesta ja jos ilmaisen haluni hoitaa lasta olen nuoren perheen asioihin tuppautuva.
Jätän nyt välissä olevan keskustelun kommentoimatta... ja palaan alkuperäiseen kysymykseen.

Itselläni on hyvä anoppisuhde ja muistan oikeastaan yhden isomman asian, joka olisi voinut vaurioittaa tätä suhdetta, jos olisin niin antanut tapahtua. Kun synnytin esikoisemme ja anoppini ensimmäisen lapsenlapsen, oli hän tietenkin aivan tohinoissaan asiasta. Kun kävimme heillä muutaman kuukauden ikäisen vauvan kanssa, halusi hän pitää lasta koko ajan. Tottakai, koska hän näki tätä pientä harvoin ja lisäksi hän varmaan ajatteli antavansa meille aikaa hengähtää. Tämä oli kuitenkin meidän tapauksessamme aivan väärä toimintatapa!

Itse koin uutena äitinä, että tarvitsen rauhallisen ajan leimautua lapseen ja opetella hänen tapojaan. Koin suorastaan fyysistä kipua ja ahdistuin anoppiviikonloppujen aikana, kun oma fyysinen kontaktini lapseen jäin pelkkien syöttöjen varaan. Lisäksi ahdistuin siitä, että en saanut lasta välittömästi syliini, kun hän alkoi huutaa, vaan anoppini yritti itse rauhoitella lasta. Koin tämän aivan turhaksi. Miksi edes yrittää, kun vauvan oma äiti istuu vieressä?

Anopit! Antakaa uudelle äidille ja vauvalle ensin rauha ja vapaus tutustua toisiinsa myös silloin, kun ollaan anoppilassa. Tottakai haluaisitte itsekin helliä lasta, mutta malttakaa noin puoli vuotta. Ainakin itse koin, että n. puolen vuoden jälkeen oma suhtautumiseni lapseen ja äitiyteen yleensä muuttui ja pystyin helpommin "jakamaan" lapsen isovanhempien kanssa. Nyt meillä on vilkas yksivuotias ja suorastaan nautin, kun voin antaa hänet hetkittäin isovanhemmille.
 
Kikka10
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.06.2006 klo 23:59 Vesineito kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.06.2006 klo 13:35 anoppimummu kirjoitti:
Minkälaisia odotuksia teillä miniät on anopille ja mummolle?

Mitä meidän tulisi tehdä ja mitä jättää ehdottomasti tekemättä?

esim. lastenhoitoapu: jos en ole jatkuvasti tyrkyllä, en välitä lapsenlapsesta ja jos ilmaisen haluni hoitaa lasta olen nuoren perheen asioihin tuppautuva.
Jätän nyt välissä olevan keskustelun kommentoimatta... ja palaan alkuperäiseen kysymykseen.

Itselläni on hyvä anoppisuhde ja muistan oikeastaan yhden isomman asian, joka olisi voinut vaurioittaa tätä suhdetta, jos olisin niin antanut tapahtua. Kun synnytin esikoisemme ja anoppini ensimmäisen lapsenlapsen, oli hän tietenkin aivan tohinoissaan asiasta. Kun kävimme heillä muutaman kuukauden ikäisen vauvan kanssa, halusi hän pitää lasta koko ajan. Tottakai, koska hän näki tätä pientä harvoin ja lisäksi hän varmaan ajatteli antavansa meille aikaa hengähtää. Tämä oli kuitenkin meidän tapauksessamme aivan väärä toimintatapa!

Itse koin uutena äitinä, että tarvitsen rauhallisen ajan leimautua lapseen ja opetella hänen tapojaan. Koin suorastaan fyysistä kipua ja ahdistuin anoppiviikonloppujen aikana, kun oma fyysinen kontaktini lapseen jäin pelkkien syöttöjen varaan. Lisäksi ahdistuin siitä, että en saanut lasta välittömästi syliini, kun hän alkoi huutaa, vaan anoppini yritti itse rauhoitella lasta. Koin tämän aivan turhaksi. Miksi edes yrittää, kun vauvan oma äiti istuu vieressä?

Anopit! Antakaa uudelle äidille ja vauvalle ensin rauha ja vapaus tutustua toisiinsa myös silloin, kun ollaan anoppilassa. Tottakai haluaisitte itsekin helliä lasta, mutta malttakaa noin puoli vuotta. Ainakin itse koin, että n. puolen vuoden jälkeen oma suhtautumiseni lapseen ja äitiyteen yleensä muuttui ja pystyin helpommin "jakamaan" lapsen isovanhempien kanssa. Nyt meillä on vilkas yksivuotias ja suorastaan nautin, kun voin antaa hänet hetkittäin isovanhemmille.
Toisetpa haluaa antaa lapsen hoitoon ja nauttia omasta ajsta!Olen sen heille suonut,mutta omia lapsiani en antanut koskaan minnekään ja tahdoin omia heidät kuten sinä!Minulla on aina kestänyt lasteni kanssa kauan symbioosi enkä ole halunnut heitä luovuttaa minnekään.Vanhana tehtyyn nuorimmaiseeni symbioosi kesti niin kauan,että siitä täytyi aivan tieten päästä eroon.Olisiko nykynuoret vapaudenhalusimpia,eivätkä ole niin sitoutunut lapseen.Haluan heitä siinä tapauksessa auttaa,ettei lapsi ainakaan vieraan hoitoon joudu! :heart: :saint:
 
omalta anopiltani olisin odottanut että olisi ollut normaali ihminen,mutta käykääs narsistien uhrien tuki-sivuilta lukemassa millainen anoppini on.ei olla oltu moneen vuteen oltu missään tekemisissä eikä aiota koskaan enää ollakkaan, se on ainoa keino että pystytään viettämään normaalia ja tasapainoista perhe-elämää...

mitenkään en halua toisten anoppeja haukkua tai arvostella , kerroin vain oman kokemukseni.on varmaan aika harvinaista että anoppi on oikeasti mielisairas, niinkuin omani on..
 
kylläpä se nyt on vaikeaa anopin kanssa. Ihmisiähän ne anopitkin vain on. Miksihän tämä sukupolvesta toiseen jatkuva anoppi riita jatkuu. Olen neljälle anoppi ja ei ole mitään valittamsita puolin eikä toisin.
Vanhimman lapset ovat olleet kesä- ja muilla lomilla jo vuosia ilman vanhempia meillä, odottovat pääsyä mummolaan. emme hemmottele heitä, meillä on aseina rakkaus ja rajat ja jos tulee ongelmia kysytään kotoa, että miten teillä tehdään, että pysytään samoissa normeissa. Lapset tykkäävät kun saavat rauhassa touhuta, leikkiä, auttaa askareissa ja mennään tartsankiikkuun , uimaan yms ,ihin vanhemmilla ei riitä aikaa työpaljouden kanssa. eikä heidän puistossa ole tartsankiikkua.

seuravalle syntyi talvella kaksoset ja olen tarjonnut hoitoapua heille. joitakin kertoja ovat tarvinneet, kun lapset ovat plleet sairaina. Leikkimässä ja katsomassa saamme käydä, kun siltä tuntuu, Pojat ovat aivan ihania, niin syötävän söpäjä
seuraavalle olenkin vain äiti ja anoppi, heillä on kaksi karvakorvaa, ei vielä lapsia. Mutta emme ole kyselleetkään asiasta. kertovat sitten kun itse haluavat. Voi olla ettei lapsia tule.
Kuopuksella ja hänen miehellään on aivan ihana 1 1/2 tyttö, ajoittain äkäinen kuin ampiainen, kun ei saa tahtoaan läpi. Siitä huolimatta anopilla ja vanhemmilla on samat linjat hoidossa. Mummu on tätä lasta hoitamassa, äidillä alkaa äloma kohta. lapsi ei soeutunut päivähoitoon, kun hoitopäiviä oli niin vähän 1-2/vko. tällä lapsella on tapana vetäää itku henkeensä, pahannäköitä mútta suhteellisen vaaratonta. vävy kysyi, että voisko anoppi hoitaa lasta tarvittaessa, ja anopillehan tietysti sopi.
Onhan niitä tietysti olemassa hankalia ihmisiä, mutta älkää ottako niin vakavasti.
ei munkaan anoppi koskaan tuonut mitään kun tuli katsomaan vauvaa, `Sitten siskoni,jonka isä ajoi kotoa pois kun hän sai vauvan,asui meillä niin häntä anoppi tuli tuliaisten kanssa katsomaan.Mulla ei itsellä ole mitään anoppi- miniä kauhuja, koettakaa tekin jo päästä niistä eroon. HOmmahan jatkuu jos koku ei katkaise sitä. Miten kohtelet äitiä/anoppia siten lapsesi kohtelee omaansa
 

Yhteistyössä