Harmillista tuo kuinka monella niin tulehtuneet välit anoppiinsa!
Nimim.oma vanhin tyttäreni 17v =) mutta mun mielestä olkoon kyse suhteesta omiin vanhempiinsa tahi appivanhempiin on sama kuin mikä tahansa ihmissuhde(samallalailla niistä ikävistä sukulaisista voi pysyä erossa,oli ne sitten miniöitä tahi anopeita kuin liiaksi neuvovista ystävistä!!!)
Luin pikasesti ketjun läpi ja huomasin jonkun kertovan anoppinsa olevan narsistisesta persoonallisuus häiriöstä kärsivä,minulla se on oma äitini!Joka vei yhden lapseni ja sittemmin luovutin hänelle huoltajuuden kunnen enää jaksanut!
siittä sen enämpi tässä vaiheessa,mutta oman äitini kanssa en ole ollut moneen vuoteen tekemisissä,koska sairastuttaa koko lähiympäristön olemassaolevalla sairaudellaan!
mutta tässä ketjussa kai puhutaan edes jotakuinkin terveistä ihmisistä?
Minä olen jo kohta 40v ja vanhin tyttöni kohta täysi-ikänen,mutta nuorimmaiseni on 1,5v ja sitä seuraava 5v (nämä siis mieheni kanssa yhteisiä lapsia)eli en tosiaan ollut anopille mikään unelma-miniä,kun aloimme seurustella olin yh ja kaheksan vuotta miestäni vanhempi ja mieheni oli tuolloin 21v!!!!!
Alku anopin kanssa oli tosi nihkeetä(ymmärrettävää mielestäni!)mutta sittemmin,kun asiat selkeentyivät(mulla erittäin vilkas menneisyys jos näin kauniisti voisi asian ilmaista :ashamed: ja samoten miehelläni myös,mikä selvisi anopille vasta myöhemmin)
Nykyään toi anoppi on mulle äidin-korvike jos näin voi sanoa,ei meillä mitään ystävyyssuhdetta ole,kumpikaan meistä ei ole niitä avoimimpia tyyppejä,mutta kun nyt yli kymmenen vuotta ton miehen kanssa on taivallettu ja anoppikin on ymmärtänyt että poikansa mua rakastaa ja minä ymmärrän,että hän rakastaa poikaansa(kiitos kuopukseni,joka poika!
muut ovat tyttöjä)niin me kunnioitetaan toisiamme,koska rakastetaan samaa ihmistä eli mä tiedän,että jos mulle kävis jotain pahasti,anoppi hoitas homman ja se tietää,että jos sille kävis jotain,mä hoidan sen pojan!
Arkipäivät meillä sujuu siten,kun anoppi jo osaaika-eläkkeellä(vaikka pitäs olla jo kokoaikasella mun mielestä vaan ku toi ei työstänsä voi luopua vaikka sairas jo)että meitin viisvuotias useesti hänellä viikonloppuja,koska mieheni tekee paljon ylitöitä viikonloppuna ja appiukko taas viihtyy kalassa viikonloput ja tuon 1,5 vuotiaan kanssa ei anoppi jaksais pahemmin sairautensa takia,kun ton ikästä joutuu paljon vielä nostelee,mutta sekin helpottaa paljon mua ja myös häntä ettei tartte yksinään viikonloppuja kököttää! =)
Anoppi antaa karkkeja ja muuta huomattavasti enämpi kuin me ja ostelee leluja mukuloille,mutta mun mielestä se onkin se "mummola-juttu",kyllä mummulassa pitääkin saada enämpi periksi kuin kotona!
eikös se ole se mummuloiden "taika"?
Mutta toisaalta anoppini myös kyselee tosi paljon miten ruuat ja miten se ja se............yleensä annan ne "ääriviivat" hoitamiselle ja totean jotta tee sitten miten parhaimmaksi näet ja hän kokee sen luottamuksen osotuksena!tietysti vauva-ikäsinä annoin tarkempia ohjeita,enkä niistäkään niin ressannu jos mummu vähän "lipsu",niinkus yleensä teki!
Hän ei neuvo meitä elämään tietyllä tapaa eikä ole edes kauheen innokas tuleen meille kylään(me käydään siellä),joskus soitellaan,mieheni ja hän enämpi tietty.Anoppini on niin hieno ihminen vaistoamaan asioita,että antaa mulle omaa tilaa tarvittaessa,mutta kun kyselen neuvoja tmv.hän niihin innokkaasti perehtyy jne.jne.
Ja on hassua kuinka tuollanen ainatyötätehny-ihminen,anoppi siis ja tällänen suurinpiirtein työtävieroksuva entinen rikollinen voi tulla toimeen???????
Sitä vois miettiä kukin miniä tai anoppi!!