Mä en tekisi enää noin vanhana lasta. Itse haluan, että jaksan lasteni kanssa, eivätkö he joudu häpeään, kun "mummu" tulee hakemaan heitä koulusta.
No ei vaan, kunhan karrikoin. Juttu on niin kuitenkin, että moni nelikymppisenä äidiksi tullut (niistä muutamasta, jotka tunnen) ovat ulihuolehtivia, liian varovaisia ja paapovan lapsensa pilalle. Yksi äiti ei esim. anna poikansa 7 v. ajaa pyötällä ilman apupyöriä ja narua, josta itse pitää kiinni eikä myöskään viime kesänä kiivetä puistosssa kipeilytelineessä jossa kaksivuotiaat kiipeilee huoletta. Ettei vaan satu mitään. Ja toisen perheen vauvalle ostetaan ihan kaikki, mitä vauvoille on ikinä valmistettu hajuvedestä lähtien. Onhan se ihanaa, mutta tarpeellista...? Tai edes hyväksi lapselle?
Itse olen onnellinen, että esikoiseni on täysi-ikäinen, kun itse olen 38-vuotias. Ja kuopukseni 5 vuotta myöhemmin
Jaksan ja ehdin tehdä heidän kanssaa paljon, enkä pidä ajatuksesta, että itse jään eläkkeelle samana kesänä kuin lapseni on rippikouluikäinen. Tuntuisi aika karmivalta...
Mutta mietä on moneksi. Moni 20-vuotoas ei osaa ottaa vastuuta lapsesta eikä tajua lapsen tarpeita siitä yksinkertaisesta syystä, että ei tunne vielä omiakaan tarpeitaan ja on monessa asiassa kypsymätön. Itselläni on käynyt siinä mielessä hyvä onni, että olen pärjännyt lasteni kanssa vaikka sainkin esikoiseni verrattain nuorella iällä.
Joten ihan on ihmisestä kiinni, miten tulee sujumaan. Koulukaverisin sai kolmanne lapsensa pari vuotta sitten 41-vuotiaana, ja än ei ole kaikilta osin ollut tyytyväinen ratkaisuunsa.