Mitä miehen mielessä liikkuu?

Kertokaa nyt muut miehet, mitä tämä mies ajattelee.
Ollaan oltu yhdessä 6 vuotta, naimisissa 3. Kaks lasta, omakotitalo, jota remppaillaan pikku hiljaa, velkaa ei ole.
Mies jäi pois töistä alkuvuodesta työuupumuksen takia. SAi masennuslääkkeet, joita syö melko säännöllisesti. Alkoholia kuluu tosi runsaasti, nyt ollut putki päällä tiistaista asti. Ikinä ennemmin ei ole ryypännyt näin kauaa ja oli selvinpäin melkein kuukauden.
Sanoo, että vituttaa, ja viina helpottaa. Kaikki tekemättömät työt vituttaa, mutta miten ihmeessä ne tulee tehtyä kunnolla tai ylipäätään ollenkaan, kun pitää ryypätä?
Mä olen saanut nyrkistä ekan kerran viime syksynä, tokan kerran pari päivää sitten. Lapset jää mun hoidettaviksi, vaikka välillä mies onkin aivan ihana isä, ja lapset todella pitävät isästään.
Mies kiukkuilee lapsillekin, kun vituttaa. Ja alkoholiongelmaahan hänellä ei omasta mielestään ole, koska voi lopettaa koska vaan, mutta kun ei halua. On niin kiva olla kännissä! Tämähän on tyypillistä alkoholisteilta.
Koko yhdessäoloajan mies on juonut paljon, mutta ainoastaan viikonloppuisin, nyt tilanne on riistäytynyt käsistä. Mies oli alussa positiivinen ja aurinkoinen, suhtautui kaikkeen positiivisesti.
Olenko minä siis muuttanut miehen? Miten voin häntä auttaa? Mitä hän ylipäätään ajattelee? Onko tämä tilanne siis mun vika? Johtuuko masennus musta vai mikä mättää?
Nyt mies on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan (lyöntiä ja meidän riitaa siis), ja sanoo, ettei hänen viinankäyttönsä kuulu mulle.
Mä todella haluaisin ymmärtää, mitä mies ajattelee. En kaipaa nyt neuvoja tyyliin "jätä se", koska mä oikeesti haluaisin ymmärtää, mitä sen päässä liikkuu.

 

Miten tilanne muka susta johtuisi? Onko sulla joku syy syyllistää itseäsi vai ihan tuulesta temmattu ajatus? Sille ei voi mitään, jos masentuu. Hyvä, että lääkkeet on keksitty. Mutta eipä niistä taida miehellesi juurikaan apua olla, jos viinaan pitää turvautua. Teidän pitää saada nyt apua, parempaa apua kuin vain lääkkeet. Viina+väkivalta on nyt ne pahimmat asiat teillä. Niistä pitää lähteä liikkeelle. Miehesi käy varmaan keskustelemassa ammattiavun kanssa? Voisitko mennä mukaan? Siellä voisit ottaa puheeksi noi masennuksen lisäongelmat. :hug:

 

No kun muahan mies syyttää..
Mies kävi juttelemassa psykologille ja psykiatrille, mutta siellä oli kysytty muutaman kerran jälkeen, että onko vielä tarvetta käynneille. MIes sanoi ei, eikä enää ole sitten kevään jälkeen käynyt missään.
Rupee vaan niin väsyttämään tilanne, ja olen niin ymmälläni, kun en ymmärrä miehen mielenliikkeitä. Meillä menee tosi hyvin, ja yhtäkkiä mies alkaa ryyppäämään ja alkaa vituttaa. Miehestä on tullut tosi äkkipikainen, eikä meidän keskusteluista tule yhtään mitään tilanteen ollessa päällä, kun minä kuulemma vain syyttelen.

 

On melkein vaikee olla sanomatta sitä "jätä se", koska et sinä tuon perusteella todellakaan ole se syyllinen!!! Mutta kyllähän suhdetta pitää yrittää parantaa. Tosin jos mies ei halua sitä, niin eihän sulla ole järjellistä vaihtoehtoa. Hakkaavan, haukkuvan juopon ihmisen kanssa ei pidä olla!

Hyvä ois jos kävisitte ammattiavun luona, eipä tässä muuta osaa sanoa: Apua tai sit lopullinen potku #&%£$!*. Ei oo oikein tollanen käytös kenenkään kannalta. Suututtaa niin #&%£$!* tollaset ukot, ja miksei akatkin.

Mitä miehen päässä liikkuu??? Ei ainakaan mitään järjellistä!!! Kokeile, tulisko se järkiinsä jos sinä ja lapset olisitte x-aikaa jossain muualla. Onnistuisko?

No mut mä toivon sulle valoista tulevaisuutta, ja ainaski ratkaisua suhteeseen. Älä alistu tohon kohteluun - se on ehdottoman väärin! :hug:

 

Meillä on edelleen tilanne päällä. Ei olla juteltu mitään. Mä olin lasten kanssa pois pari päivää, mutta kun tulin takas, niin sama meno jatkuu. Nyt lupas lopettaa toistaseksi, mutta oonpa oppinu tässä viime aikoina olemaan uskomatta enää yhtään mitään mitä se sanoo.
Mä tiedän, että parempi olis lähteä. Mä olen melkein valmis, mutta se vaatii vielä sen viimeisen riuhtaisun.

 

Meillä aika tasan sama tilanne, tosin väkivallasta on aikaa jo yli vuosi (hakkaamisia kaksi). Samaan syssyyn masennus- sairaslomaa maksimiajan- potkut - uusi työ 4kk - uudet potkut - ja nyt ansiosidonnaista reilu vuosi. On poissaoleva, äkkipikainen, nukkuu iltapäivään, ei halua mennä töihin eikä kuulemma tarvitse rahaa - ei hoida laskuja, pesee joskus pyykkejä, ei touhua lasten kanssa.
Olemme käyneet miehen aloitteesta parisuhdeterapiassa (kun minä olen niin hankala ja kylmä), nyt sai lähetteen psykiatrille. Meillä on edessä parin kuukauden mittainen ero koemielessä - vahvasti näyttää sille, että lakanat menevät lopullisesti eri pinoihin. En vaan jaksa enää ymmärtää ja venyä. Tavallista arkea kun ei ole. Paljon, paljon voimia alkuperäiselle, ja viisautta tehdä ne ratkaisut, jotka ovat väistämättömiä. Ymmärryksestä en tiedä, mutta sen olen oppinut, ettei jatkuva perheen mukautuminenkaan auta miestä löytämään itseään. (Vaan itse asiassa ruokkii ja jopa mahdollistaa vastuuttoman käytöksen). Joskus on parasta vain laskea irti, vaikka se tekeekin kipeää.

 

mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa? yrittäkää nyt #&%£$!* ryhdistäytyä!

ja pliis, kun muodostatte parisuhteen, niin pitäkää edes jonkinlaista tasoa, tää maa on liian täynnä pahoinvoivia lapsia ja lapsiperheitä :attn:

 

Jätä se yksikinlyöti on liikaa ei tatrvitse sietää tuollaista

 

Ihmiset ikävä kyllä muuttuvat ja sairastuvatkin, myös henkisesti. Eipä meilläkään tämä parisuhteen alku tällaista ollut, ei todellakaan. Niin että ryhdistäytymisestä jos puhutaan, se koskee tätä hetkeä, eikä suhteen alkua. Voimia kaikille, joilla elämä ei ole mennyt suunnitelmien mukaisesti. Ja toleranssia niille, jotka eivät ole kokeneet vastoinkäymisiä. Kaikille tasapuolisesti onnellista elämää.