Mitä kuuluu -82 syntyneille?

Millaisessa elämänvaiheessa olette?

Mitä unelmia olette saavuttaneet, mitkä vielä edessä?

Onko elämä laiffii?

Kyselee yksi -82 syntynyt, jolla on paha kriisi siitä, että koko elämä tuntuu valuvan hukkaan, kun mitään ei saa aikaiseksi, eikä vieläkään tiedä, miksi haluaa isona...

 

Avoliitossa,1 lapsi(11kk),viikon päästä palaan töihin hoitovapaalta.
Tulevaisuudessa aion vielä opiskella,en vaan tiiä milloin...

 

avioliitossa kohta 5 vuotta. 3 lasta ja opiskelemaan lähdössä syksyllä...

 

avioliitossa 4 vuosi menossa, lapsi 7 kk, vakityö (tuskin lopullinen) ja asuntolaina

 

Ihanaa, että on muitakin vielä opiskelemaan lähtijöitä! Musta tuntuu, että voisko sitä enään lähteä opiskelemaan (4 v. koulu), kun valmistuttuaan on jo melkein 30! Kauheeta...

Mulla on kyllä jo yksi tutkinto suoritettu ja työelämässä olen ollut muutamia vuosia, mutta tää nykyinen ala tuntuu niin tylsältä... Tämä ei ole sitä, mitä haluaisin tehdä eläkeikään saakka.

Toisaalta haluaisin olla kotiäiti... =)

Mitähän sitä elämässä tekisi? Hmmm... kinkkistä. Onneksi rinnalla on vakaa mies, joka ei paljon ressaa.

 

Naimisissa 5 vuotta, kolmas lapsi syntyy ens kuussa, ammatti (köksänope), vuoden olen ollu töissä, omakotitalo ostettiin viime syksynä (eli korviani myöten veloissa )... Olen aika eri tilanteessa kuin suurin osa kavereistani.
Mulla vaan jotenkin istuu tähän se PMMP:n biisi: "Tässä elämä on, oma kallis ja tarpeeton"... Niinku että jokaisella on se oma elämä ja se on jokaiselle kallis, vaikka muille ehkä oliskin tarpeeton

 

Profiilissahan nuo tärkeimmät tulevaisuuden suunnitelmista sen verran, että yksi ammattihaave olisi, oppisopimuksella, mutta sen verran erikoinen ala, että ihan kovin usein eivät ota oppisopimuksella... Jos en siihen sitten tulevaisuudessa pääse, enpäs tiedä mitä keksin :/ ehkä jotain lapsiin tai eläimiin liittyvää sitten, mutta enpä tiedä sen tarkemmin... Pitäis kyllä olla varasuunnitelma.

 

Hyvää kuuluu. 2 lasta on ja avioliitossa olen.
Itselläni oli noin 22 vuotiaaksi asti hirmuinen tarve päästä takasin opiskelemaan, mutta nyt osaan jo nauttia siitä mitä minulla jo on, enkä aseta itselleni kohtuuttomia tavotteita. =)
Opiskeluja kerkeän jatkamaan myöhemminkin lisää.

 

\

Naimisissa 5 vuotta, kolmas lapsi syntyy ens kuussa, ammatti (köksänope), vuoden olen ollu töissä, omakotitalo ostettiin viime syksynä (eli korviani myöten veloissa )... Olen aika eri tilanteessa kuin suurin osa kavereistani.
Mulla vaan jotenkin istuu tähän se PMMP:n biisi: "Tässä elämä on, oma kallis ja tarpeeton"... Niinku että jokaisella on se oma elämä ja se on jokaiselle kallis, vaikka muille ehkä oliskin tarpeeton

Mulla on myös samankaltainen elämäntilanne. Lainaa on niin että hirvittää, siksi haluaisin käydä töissä. Toisaalta, rahatilanne sallisi myös kotiinjäännin. Siksi valinta onkin niin vaikea, kun se on ihan minusta kiinni. Jatkanko nykyisessä työssä, lähdenkö opiskelemaan uutta ammattia vai jäänkö kotiin lasten kanssa...

Radiossa tällä viikolla joku tyyppi sanoi osuvasti, että ei maailma pidättele hengistystään sinun valintojen edessä, vaan valinnat liikkuttavat eniten sinua itseäsi. Niinpä, munkaan ei tarvitsisi ajatella muita kuin itseäni ja perhettäni, ei sitä, mitä lähipiiri ajattelee mun valinnoista... =)

 

\

Hyvää kuuluu. 2 lasta on ja avioliitossa olen.
Itselläni oli noin 22 vuotiaaksi asti hirmuinen tarve päästä takasin opiskelemaan, mutta nyt osaan jo nauttia siitä mitä minulla jo on, enkä aseta itselleni kohtuuttomia tavotteita. =)
Opiskeluja kerkeän jatkamaan myöhemminkin lisää.

Oletko kotiäitinä vai työelämässä? Kuinka kauan olet suunnitellut jatkavasi kotona/töissä?

 

Täällä myös -82 syntynyt.

Naimisissa oltu kohta 4 vuotta, 2 lasta. Ekaa yliopistotutkintoa takana 4 vuotta (6-vuotinen tutkinto), mutta alanvaihto edessä ja syksyllä aloitan toisen alan yliopisto-opinnot. (Identiteettikriisi siis täälläkin...) Tällä hetkellä kotiäitinä.

Vuokralla asutaan, todennäköisesti niin pitkään kuin tässä opiskelija-asunnossa saa asua.

Muutenkin elämä muuttunut jotenkin nyt vuoden aikana, tosiaan koulu vaihtuu, harrastukset ovat muuttuneet, tyyli ja ulkonäkö vaihtuneet, myös ajatusmaailma muuttunut. Ehkä olen aikuistumassa viimeinkin?

 

avoliitossa kohta 7 vuotta 3 lasta..
kotona hyöriny 6 vuotta
ja mieli tekis lähtee johonkin kouluun,töihin,oppisopimukseen mihin vaan huolivat

 

Avoliitossa ja tällä hetkellä 2 lasta, kolmas syntyy heinäkuun lopulla. Synttärit on kesäkuun alussa, perus kaksonen olen ja sen kyllä huomaa (tutut ainakin)

Miehen kanssa menee hyvin ja olemme muuttamassa takaisin kotikonnuille kesän aikana ja siinä siis lähi tulevaisuuden suunnitelmat. Elämä tuntuu hymyilevän

 

Lapsena/nuorena, ainut mitä todella halusin oli olla äiti. Saavutettu.

on avoliitto ja oma talo. koulu melkein käyty, mutta niinhän se on ollut jo monta vuotta kun aloin monta ipanaa pukkaamaan samojen opintojen aikana.. että koulu loppuun niin valmistun työttömäksi. toivottavasti tästä kasvukeskuksesta nyt sitte töitäki joskus saa..

multa on monet kyselleet, että miksi lähin opiskelemaan merkonomiksi, kun niitä on tuhotttomasti työttömänä. no mitäs minä siihen? en khdannu sanoa mitään. aikoinaan vertailin eri tutkintoja ja tämä tuntui olevan sellainen jost avoi jatkaa sekä yliopistoon että ammattikorkeaan. aattelin että jos sellasiin vaikka pääsis. silloin. nyt olen niin täynnä opiskelua, etten kyllä enää ikinä mene mihinkään kouluun. hävettää kuin monta vuotta olen puurtanu samoja opintoja..

 

Nemo!

Olisikohan tämäkin aikuistumista vai mitä tämä mun kriiseily tästä elämän tarkoituksesta, sisällöstä ja päämääristä? En tiedä...

Tuntuu vain siltä, että ne asiat, jotka ennen olin asettanut tavoitteekseni elämässä, ei enään kiinnosta pätkän vertaa. Nyt kaipaisin elämään jonkun uuden "koukun", joka innostaa, kiinnostaa... Mistä mä sellasen itelleni keksin?
=)

Jos rehellisiä ollaan, mulla on yksi haave, mutta se ei voi ikimaailmassa toteutua... :ashamed:

Siksi mun täytyy unohtaa se ja keksiä sellaisia realistisia haaveita.

Vielä selvennykseksi: rakastan miestäni ja lapsiani. Oma henk.koht. elämäni vain tuntuu olevan hieman hakusessa. Haluaisin jotain persoonallista sisältöä elämääni... =)

 

\

\

Hyvää kuuluu. 2 lasta on ja avioliitossa olen.
Itselläni oli noin 22 vuotiaaksi asti hirmuinen tarve päästä takasin opiskelemaan, mutta nyt osaan jo nauttia siitä mitä minulla jo on, enkä aseta itselleni kohtuuttomia tavotteita. =)
Opiskeluja kerkeän jatkamaan myöhemminkin lisää.

Oletko kotiäitinä vai työelämässä? Kuinka kauan olet suunnitellut jatkavasi kotona/töissä?

Kotiäitinä olen tällä hetkellä. Olen ehkä vuoden vielä kotona kun kuopus on vielä niin pieni.
Pääni ei kestäisi olla kotiäitinä vuosia, olen niin aktiivinen ja sosiaalinen etten pysy "järjissäni" lasten kanssa, ilman aikuiskontakteja. ( jos asuisin kaupungissa niin saattaisin viihtyä kotiäitinä koska ympärillä olisi enemmän ihmisiä, toisin kuin täällä korvessa.)


Pieni lisäys vielä, en muutaisi kaupunkiin takasin, viihdyn mainiosti maalla.
Lapsuudestani asti olen haaveillut muuttavani aikuisena maalle, omakotitaloon jossa on eläimiä ja lapsia. Siltä osin on unelmani toteutuneet.
<br><br>

 

Täällä kans -82!!!

Suurimmat haaveet, avioliitto, koti ja lapsia =) Ja naimisissa olen ja 1 lapsi, ihana pieni tyttö :heart: Nii ja kotikin on, rivitalossa asustellaan mut ois tässä tarkoitus alkaa pikkuhiljaa suunnittelemaan ihan omaa taloa.

 

Hei pelle, kuulostaa juuri mun elämältä...

Jotenkin sitä on nyt ihan erilainen ihminen kuin silloin, kun nämä aikaisemmat opinnot aloitti, eivätkä ne enää kiinnosta (tai no mulla on myös muita syitä miksi se ala ei sovi, liika stressi ja työajat yms.). Muutenkin on tuntunut elämä jotenkin tyhjältä, oma itse on unohtunut kun lapset on tulleet.

Nyt olen aloittanut urheilun (ikinä ennen ei mua lenkille saanut!), laihtunut 10 kiloa (ja uusinut vaatekaapin sisältöä), ja tosiaan ajattelen asioista eri tavalla. Monet ihmiset ovat ihmetelleet, kuinka paljon olen muuttunut.

Ihanaa, jos sinulla on edes se yksi unelma, josta sanoit ettei se voisi ikinä toteutua. Miksi ei voisi? Jos se oikeasti ei ole mahdoton, vaan hyvin epätodennäköinen, niin yritä ihmeessä saada se toteutumaan! Minusta tuntuu, että minulla ei ole unelmia, ja se on masentavaa! No, ehkä haluaisin laihtua vielä toiset 10 kiloa...

 

Nemolle vielä...

Onnittelut urheiluinnostuksesta!

Ehkä oma elämä onkin jäänyt muun perheen jalkoihin, niin kuin sanoit. Nyt, kun on oppinut organisoimaan elämänsä niin, että on omaakin aikaa, niin se tuntuu todella tyhjälle se aika. Mihin mä käytän omaa aikaani?

Se unelma josta puhuin, ei voi toteutua lähinnä mieheni vuoksi. Mutta ei se mitään, mä voin aina haaveilla!

Mä koen olevani jotenkin arvottomampi mieheni rinnalla, kun miehelläni on arvostetumpi työ, korkeampi palkka, huikemmat mahdollisuudet edetä uralla, jne. Hänen ei tarviste pohtia uutta ammattia, kotiin jäämistä tai muutakaan. Sen kun painaa työelämässä. Ja siitä hän nauttii ja sen minä hänelle suon! Haluaisin vain olla itse yhtä auvoisessa tilassa, että ei tarvitse miettiä ja pähkäillä... Tyytyväisyys, missä olet?

Saas nyt nähdä, mistä sitä itsensä löytää kymmenen vuoden päästä? Hmm.. jännä spekuloida! Elämänhalua tai kokeilunmieltä en ole vielä heittänyt pois! Kaikkihan on vielä mahdollista, saisi vain sen innostuksen kipinän johonkin suuntaan!

 

Yksi lapsi, opiskelija, asuntolaina, avoliitossa, ihanat harrastukset. En halua enää vanheta!

 

avioliitossa, 4 lasta, oma omakotitalo..ammattina lähihoitaja...

 

Olipa mukava lukea näitä. Minulla on näin: en ole peruskoulun jälkeen käynyt muuta koulua, töissä olen ollut silloin tällöin. Kärsin masennuksesta ja peloista. Minulla ei ole mitään tietoa siitä mikä minusta tulee isona. Luultavasti ei mitään. Naimisiin en ole päässyt ja raskaaksi en luultavasti voi edes tulla... että näin.'


Muistakaa arvostaa sitä mitä teillä on, kaikilla ei siihen ole koskaan mahdollisuutta.

 

Avoliitossa, 1 lapsi (1v 1kk). Nyt vielä kevään ja kesän pojan kanssa kotona ja syksyllä odottaa paluu koulunpenkkiin. Sh-opintoja vuoden verran jäljellä

 

:attn:

 

\

Olipa mukava lukea näitä. Minulla on näin: en ole peruskoulun jälkeen käynyt muuta koulua, töissä olen ollut silloin tällöin. Kärsin masennuksesta ja peloista. Minulla ei ole mitään tietoa siitä mikä minusta tulee isona. Luultavasti ei mitään. Naimisiin en ole päässyt ja raskaaksi en luultavasti voi edes tulla... että näin.'


Muistakaa arvostaa sitä mitä teillä on, kaikilla ei siihen ole koskaan mahdollisuutta.

:hug:

Ymmärrän sinua. Arvostan niin sinun kuin itsenikin elämää, siitä ei ole kyse. Olen vain hakemassa elämälleni suuntaa ja siksi tämä avautuminen... Olet varmasti itsekin ajatellut paljon, mitä elämältäsi haluat ja mitä olet siltä tähän mennessä saanut. Kait se on osa ihmisen luonnette, silleesti spekuloida. Mutta hei, sinulla ja minulla on kummallakin kuitenkin aivan ainutlaatuinen elämä ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään vielä vaikka kuinka! Onko sinulla mitään unelmia? Edes sellaista ihan pientä? Entä jos alat pyrkiä sitä kohti? Rakenna elämääsi uudenlaisia kuvioita, hylkää vanhat ennakkoluulot ja kuvittele itsesi rohkeati johonkin uuteen elämäntilanteeseen! Se voi kannustaa yrittämään vaikka mitä! Toisaalta kenenkään ei ole pakko pyrkiä mihinkään. Elämässä voi vain olla ja nauttia, antaa elämän virrata ja katsoa mihin se vie! :flower:

Voimia masennukseen ja pelkojen kestämiseen! Yritä tunnistaa elämässäsi sellaiset tekijät, jotka aiheuttavat masennusta ja pelkäämistä ja vältä niitä! Niin on paljon helpompaa!