Mitä kaikkea lasten neuvola täti saa kysellä?

  • Viestiketjun aloittaja lisuu124
  • Ensimmäinen viesti
lisuu124
Eli muutin uudelle paikkakunnalle ja ensimmäisellä kerralla lastenneuvolassa täti laittoi minut mielestäni melkoiseen kuulusteluun. Kysyin häneltä miksi hän näin tarkkaa kyselee kun ei aikaisemmassa kotikunnassa kyselty näin. Hän vaan sanoi, että semmoiset ohjeet on heille annettu ja vetosi vieläpä lapsen etuun. Mun piti kertoa, mitä työtä olen tehny ennen raskautta, kuka työnantajani on (ei riittäny, ammatin nimi) .Kerroin, että minulla on tukiverkostot, mutta silti kyseli, että ketä henkilöt tarkalleen on, missäpäin asuu. Tuntuu, että hän halusi vaan tietää miksi juuri olen muuttanu tähän paikkakuntaan? En mielestäni ole velvollinen kertomaan syitä miksi minnekin muutan.
 
öh...
No siis mun mielestä ihan normaaleja kysymyksiähän nuo ovat. Kyllä täällä ainakin äitiysneuvolassa jo joutuu vastaamaan paljon henkilökohtaisempiin kysymyksiin, enkä koe sitä mitenkään outona. Tottakai on neuvolan homma varmistaa, että teillä on riittävät tukiverkot yms. varsinkin jos olette vasta muuttaneet vieraalle paikkakunnalle.
 
Toki ymmärrän, että neuvolassa kysellään,
jotta voidaan perhettä ja lasta oikealla tavalla tukea.
ja jotta esimerkiksi löydetään ne äidit joilla on masennusta,
eivätkä sitä itse tunnista....
MUTTA
eihän sinun äitinä ole neuvolan kaikkiin kysymyksiin pakko vastata,
etenkin jos sinusta tuntuu,
että kyselyt menevät "ohi asian"
eivätkä liity lapsen ja perheenne hyvinvointiin milllään tapaa.
esimerkiksi edellisellä työnantajallasi ei ole mitään merkitystä neuvolan näkökulmasta...

Suuresti ihmettelen..
 
lissuu900
Lisään vielä, että piti tarkkaan kertoa tämänhetkinen työtilanne myös, sekä työpaikka. En hakenut päivähoitopaikkaa. Lisäksi kysyi tarkkaan mitä teen syksyllä. Pidän tälläista kyselyä kyllä outona. On kai minullakin oikeus olla kertomatta kaikkia asioitani?
 
ymmärrän
Eikös neuvolan tätien tehtävä ole vähän selvitellä perheen taustojakin. Siis että osaavat auttaa juuri ko. perhettä? Muutoinhan se on vaan tyhmää rutiinien läpkäyntiä. Mä olen ainakin tykännyt kun neuvolassa mua kuunnellaan ihmisenä, ja puhutaan meidän perheestä. En ole yksi äiti kaikkien satojen joukossa.
 
No kyllä minultakin kysyttiin äitiysneuvolassa aika paljon molempien vanhemmista ja sisaruksista, missä asuvat jne. Työpaikkaakin varmaan kysyttiin. Kai se kuuluu asiaan, en mä pitänyt sitä mitenkään kiusallisena.
 
tytönjapoikienmamma
Joskus henkilökemiat ei oikein kohtaa ja tulee kuvatunlainen tunne, eli, että toinen urkkii ja vähän tökerösti kyselee. Mun neuvolatäti ja minä jutellaan aina tosi paljon, mulla on yksi vaikeavammainen lapsi ja terveitä lapsia, joten meidän arki on erilaista kuin useamman muun, omanlaistansa. Siitä syntyy juttua, mutta koskaan ei ole tullut tunnetta , että olisin jossakin "tentissä". Nää on niin arkoja ja henkilökohtaisia juttuja, mutta uskon, että neuvolatäti on vain hoitanut työtään, kaikilla ei ole viimeisen päälle tilannetajua ja sen vuoski voivat olla vähän töksäyttelevämpiä...
 
oikeesti???
Oikeestiko joku on sitämieltä että ei ole outoa kysellä esim. työnantajan nimeä, haloo??? Ei kyllä kuulu pätkääkään neuvolalle. Kyllä, pitäisin törkeänä tuollaista utelua. Mitä pienempi paikkakunta, sen tarkempi saa olla mitä kertoo ellei halua tiedon leviävän. (Juu, onhan vaitiolovelvollisuus mutta niin on myös suuria suita.)
 
"vieras"
Kyllä meiltäkin kysyttiin äitiysnevolassa työnantajien nimet, siis sekä minun että mieheni, ammattinimikkeet ja kysyipä jopa olemmeko määräaikaisia vai vakinaisia. Lisäksi kysyi tukijoukoista ja missä isovanhemmat asui. Kirjoitti kaikki tiedot ylös. En pitänyt mitenkään outona enkä asiana jota olisi tarvinut salata. Terveydenhoitaja osasi sitten neuvoa hieman työsuhteeni pohjalta miten hakea äitiyspäivärahaa ja kun isovanhemmat eivät asu samalla paikkakunnalla ja se on myös merkitty papereihin, olemme oikeutettuja saamaan lastenhoitoapua neuvolan kautta.
 
"vieras"
Siis mitä CIA:n agentteja te oikein olette, kun ette voi työpaikkaanne paljastaa?? Itsekään en alkaisi vastaamaan yhtään mitään uteluihin esim. seksielämästämme tms. oikeasti intiimistä asiasta, mutta ei mun mielestäni ole mitään yletöntä utelua kysyä toisen työpaikkaa, asuuko sukulaisia tai ystäviä lähistöllä. Miksi kukaan tällaisia asioita haluaa pitää salassa?

Ja jos vanhemmat eivät ole halukkaita vastaamaan mihinkään juuta eikä jaata, kyllähän sekin voi herättää neuvolan terkassa kummastusta ja huoltakin, että miksi salamyhkäisyys ja mitä muuta piilotellaan...
 
tytönjapoikienmamma
Oikeestiko joku on sitämieltä että ei ole outoa kysellä esim. työnantajan nimeä, haloo??? Ei kyllä kuulu pätkääkään neuvolalle. Kyllä, pitäisin törkeänä tuollaista utelua. Mitä pienempi paikkakunta, sen tarkempi saa olla mitä kertoo ellei halua tiedon leviävän. (Juu, onhan vaitiolovelvollisuus mutta niin on myös suuria suita.)
Joo, on se kyllä asiaankuulumatonta. Ja muutoinkaan en ymmärrä tuollaista kyselymeininkiä, tulee kumma olo ja vaivaannuttavaa puolin ja toisin. On muitakin tapoja selvitellä tilanteita ja kartoittaa avuntarvetta.
 
"fiksu"
Mielestäni siinä ei ole mitään outoa, että utelias juorukello koittaa kysyä kaikkea mahdollista. Mutta se on outoa, että aikuinen ihminen ei osaa pitää puoliaan, ja sanoa suoraan mitä mieltä on kyselyistä.

Tällä palstalla monet pitää neuvolan hoitsuja jonain korkeana auktoriteettina. Mulla on sukulaisissa parikin sellaista, ja ne eivät todellakaan ole mitään ruudinkeksijöitä. Lakatkaa tuijottamasta sitä titteliä, ja ajatelkaa se hoitsu tavallisena ihmisenä.
 
78lisss
Äitiysneuvolassa ymmärrän kyselyt, mutta koen lastenneuvola eri asiaksi. Ensinnäkään en tykänny tädistä muutenkaan eli kemiat ei kohdallaan. Toiseksi kaikki ei ole semmoisia, että tykkäävät puhua elämästään vieraalle ihmiselle. Ylipäätäänkin pystyn kyllä itsekin apua pyytään terkkarilta jos tarvetta olisi. Tämä täti uteli asioita kyllä ihan utelun ilosta, sellainen tunne tuli. Mitään huolestuttavaa en kyllä keksi joka voisi olla syy tuommoiseen.
 
Mä olisin entisellä paikkakunnalla vielä utelun sulattanut,mut neuvolantäti oli entisen anopin paras kaveri ja kertoi mulle,että mä olen huono äiti kun en jää suhteeseen entisen mieheni kanssa.
Siis toi neuvolantäti ilmeisesti tosissaan oli sitä mieltä,et mun olis ollu parempi jäädä alkoholi ongelmaisen ja väkivaltaisen miehen luon :O

Enpä käynyt sillä tätillä enää elämän neuvoja kuuntelemassa!!!!:kieh:
 
Kyllä täällä lastenneuvolassa on kyselty miehen ammatista lähtien kaikki, tietää missä meidän sukulaiset asuu ja nytkin 1v neuvolaa varatessa naurahti et laitetaan tähän ennen juhannusta, ootte sillon varmaan vielä täällä... :D

Mut mikäs siinä, mukavahan se on jutustella mukavalle neuvolan tädille, eri asia jos olis ihan kaamee..
 
juuu
[QUOTE="minttu";23712867]Katsoisitko asiaa hieman laajemmin, kun kyse on kokonaisvaltaisesta tukemisesta ja auttamisesta. Ei pelkästään siitä että täti mittaa sen sf-mitan ja kuuntelee sydänäänet.[/QUOTE]

Katson asiaa laajemmin ja monet kysymykset ymmärränkin, mutta todella tarkkaan täällä joka asia kyseltiin. Esikoisen aikana toinen terkkari kyseli paljon vähemmän ja jotenkin asiallisemmin. Kaikkia esikoisenkin asioita kyseli, ymmärrän esim. sen, että kysyi kauanko imetin esikoista, mutta en ymmärrä miten esikoisen päiväkoti ja kerhoasiat tulossa olevaan vauvaan vaikuttaa... Kaippa niilläkin jotakin haettiin, mutta tuosta terkkarista jäi vähän sellainen olo, kuin olis kuulustelussa ollut. Varmaan aika paljon henkilöstä kiinni, miten asiat esittää.
 
Tuossa voi kyllä olla ihan henkilökemiajuttu. Siis neuvolantäti on voinut olla ihan omasta mielestään vaan rupattelumielessä liikkeellä, eikä mitenkään kokenut utelevansa. Eikä ne niitä tuollaisia tietoja mihinkään kirjaa (siis tarkempia juttuja), eli todennäköisesti unohtaa pian. Kyllähän nyt uusi paikkakuntalainen kiinnostaa, itsekin jutustelisin juuri tuollaisia jos tapaisin vaikka leiksalla uuden paikkakuntalaisen. Voi sitten tuntua utelulta. Pitää muistaa, että neuvolantätien yksi TEHTÄVÄ on saada asiakas tuntemaan, että täti on läheinen ja oikeasti kiinnostunut. Ihminenhän hänkin on, vaikka onkin ammattinsa puolessa vähän eri asemassa kuin kaksi kadulla kohtaavaa.

Mutta aina voi tosiaan jättää vastaamatta, tai sitten sanoa suoraan, että nyt ei tunnu hyvältä. Mulla on aina terkkareiden kanssa tullut rupateltua suunnilleen isomummojenkin työpaikat ja naapurin koirat, minusta se on luonnollista. Mulla ei ole mitään salattavaa!
 
"vieras"
Itse kyllä ihan auliisti kerroin ettei ole minkäänlaista tukiverkkoa, koska ei ole kavereita ja suku mitä on asuu kaukana ja on vanhuksia. Tiesi muistakin taustoistani koska olin niistä kertonut ja nyt kysyy joka käynnin yhteydessä millainen on mieliala. Ei masentunut välttämättä jaksa ottaa asiaa esiin, joten hyvä kun kysyy ja on tieto, että välitetään. Kärsin ennen raskautta ja alkuraskaudessa jonkin asteisesta masennuksesta(järkyttäviä tapahtumia elämässä), mutta en käyttänyt lääkkeitä raskauden vuoksi ja tuo meni ohi. Uusiutumis vaara on olemassa.
 

Yhteistyössä