Mitä hyvää on tulla äidiksi esimerkiksi 18-25 vuotiaana?

Ja vastaus itse kysymykseen: sitä hyvää, että ehtii halutessaan saada vielä toisen satsin lapsia ensimmäisten ollessa isoja.

 

nyt 34vuotiaana en jaksais enää eikä kuntokaan kestäisi.

 

Nuorena jaksaa paremmin yövalvomiset ym. Musta on kiva ajatella, että olen nuori äiti ja olen lasteni elämässä mahd. Pitkään. Samoin tein omasta äidistäni mummon 42 vuotiaana, mistä hän on erittäin ylpeä sain esikoisen 22 vuotiaana ja toinen syntyy kun olen 24. Siihenhän se lapsiluku taitaa jäädä, vaikka ei ole myöhäistä kolmannellekaan.

 

Nuorena jaksaa paremmin yövalvomiset ym. Musta on kiva ajatella, että olen nuori äiti ja olen lasteni elämässä mahd. Pitkään. Samoin tein omasta äidistäni mummon 42 vuotiaana, mistä hän on erittäin ylpeä sain esikoisen 22 vuotiaana ja toinen syntyy kun olen 24. Siihenhän se lapsiluku taitaa jäädä, vaikka ei ole myöhäistä kolmannellekaan.

Joku jaksaa paremmin parikymppisenä, joku toinen kolmekymppisenä. Itse jaksoin ehkä parikymppisenä paremmin bilettää aamuun asti, mutta sen sijaan tämä epäitsekäs vauvan kanssa valvominen on helpompaa nyt mitä olisi varmaan ollut silloin.

Tai mistäs sitä tietää - et sinäkään voi tietää, kuinka hyvin tai huonosti mitäkin jaksaisit sitten vanhempana. Sitten kun omat lapset on tehty, tuntuu aina, ettei enää mitään vauva-aikaa jaksaisi, koska on jo siirtynyt seuraavaan elämänvaiheeseen. Toisella samanikäisellä, esikoisvauvan äidillä, puolestaan se vauva-aika on vasta ajankohtainen ja sen myötä motivaatio ja halu jaksaa. Ja sama varmaan päinvastoin, nuorena lapsia hankkiva haluaakin jaksaa vauva-arkea toisin kuin joku muu ikätoverinsa, jolle asia ei ole ajankohtainen.

 

Itselläni on endometrioosi (mm. verta vatsaontelossa, kysta munasarjoissa, todella kipeät ja runsaat kuukautiset) ja en halua ottaa riskiä lapsettomuudesta lykkäämällä lastentekoa kolmikymppiseksi.

Tämä ei tokikaan ollut syy, miksi päätimme lapsen hankkia nyt, kun olen 20, mutta hyviä puolia miettiessä tuo tulee mieleen.

 

sama kuin edellinen. minusta oli mukavaa olla 30 sinkku vielä ja vasta 35 tehdä lapsia ja nyt olen niin fressi, nuori 43 kun lapset lähtee kouluun. en ole mikään mummo.

Meinaat että oot jotenkin muita freessimpi?

 

Meinaat että oot jotenkin muita freessimpi?

Missä kohtaa näin luki?

 

Missä kohtaa näin luki?

Yritin vaan tajuta mitä sillä oikein tarkoitettiin ja miten se freesiys liittyy siihen että tekee lapset kolmevitosena. Oletin että on jotenkin muita freesimpi kun se piti mainita siinä.

 

On ihanaa olla nuori ja jaksava, ihmiset ihastelee paljon herkemmin. Olet aina nuorin vanhempainilloissa tai vähintään nuorimmasta päästä, lapsetkin (oman ystävät) ihailee.

Reps. En ole samaa mieltä, enkä edes kaipaa "ihailua" vierailta ihmisiltä, itsetuntoni ei ole niin heikko.

Hyviä puolia mulla se että vanhempana en todennäköisesti olisi saanut lapsia, terveyteni takia. Mulle oli ainut mahdollisuus tehdä lapset nuorena. Ja hyvin on mennyt.

 

Hyviä puolia: Ehtii erota vielä monta kertaa lasten isästä, koska 20-vuotiaana valittu puoliso harvemmin on se sama ihminen jonka 30-vuotiaana haluaa.

Pienten lasten vanhemmat eroavat kaikista eniten. Ne kolmekymppisetkin.

 

No musta on ainakin kiva nyt olla 4-kymppinen, jonka lapset on jo niin isoja, ettei tarvi vaivata päätään lasten hoidollisilla asioilla, jos tekee mieli lähteä johonkin tms.
Onhan ne vauvat söpöjä ja vauvakuumekin välillä on, mutta oikeesti, kyllä mä jo odotan, että lapset lentää pesäsät ja saadaan olla ihan kaksin miehen kanssa.

 

Olen saanut lapset 24v ja 31v iässä. Huomasin kyllä valtavan eron omassa jaksamisessa näiden kahden raskauden ja vauva-ajan välillä. Toinen kerta oli paljon raskaampi. Nyt kun 40v ei ole enää kovin kaukana, niin en kyllä enää haluaisi tulla äidiksi tässä iässä. Se voi olla jolle kulle muulle aivan ok, jokaisen oma valinta, mutta minä en enää jaksaisi. Nykyisin kun hoidan pieniä tuttavien lapsia joskus, niin onhan niitä ihana nähdä, mutta on myös ihana antaa ne takaisin vanhemmilleen ja nauttia siitä kun omat eivät ole enää aivan pieniä.

 

Mä tulin ekaa kertaa äidiksi 18v. Kun toinen lapsi syntyi olin 21v ja kun kolmas syntyi 23v. Mä olen aina halunnut saada lapset nuorena. En osaisi kuvitellakaan että saisin yli 30v lapsen vielä.. Kun meidän lapset on täysi-ikäisiä ollaan miehen kanssa 40-vuotiaita. Nyt nuorena lapsien kanssa jaksaa touhuta erilailla kuin yli kolmekymppisenä. Eikä edes yövalvomiset väsytä, kyl nuorena jaksaa! Ja synnytyksetkin on menneet helposti ja kilot jääny kaikista sairaalaan.. Ja toipuminen kesti vain jokaisesta sen viikon! Ja mistään me emme ole jääneet paitsi vaikka lapset ollaan saatukin nuorena, on työpaikat, uusi omakotitalo, kaksi autoa..

 

No jaa, itse sain ekan lapseni vasta 23-vuotiaana. Olisi saanut pari vuotta aikaisemmin jo ilmoitella itsestään. En näe siinä mitään pahaa, että äiti on nuori.
Nyt meidän nuorempi täytti jo 6 vuotta, niin elämä alkaa hymyillä. Mulla ei ole enää mitään intressejä ryhtyä siihen vaipparumbaan ja 24/7 vauvan/lapsen hyysäämiseen. Onneksi tässä vaiheessa pääsee jo enemmänkin irtautumaan harrastusten pariin.
Ei sillä, onhan nuo omat vesselit tosi ihania, mutta en kyllä enää jaksaisi yhtään vauva-aikaa... Olen liian mukavuudenhaluinen.

 

[QUOTE="sanni";29731809]Mä tulin ekaa kertaa äidiksi 18v. Kun toinen lapsi syntyi olin 21v ja kun kolmas syntyi 23v. Mä olen aina halunnut saada lapset nuorena. En osaisi kuvitellakaan että saisin yli 30v lapsen vielä.. Kun meidän lapset on täysi-ikäisiä ollaan miehen kanssa 40-vuotiaita. Nyt nuorena lapsien kanssa jaksaa touhuta erilailla kuin yli kolmekymppisenä. Eikä edes yövalvomiset väsytä, kyl nuorena jaksaa! Ja synnytyksetkin on menneet helposti ja kilot jääny kaikista sairaalaan.. Ja toipuminen kesti vain jokaisesta sen viikon! Ja mistään me emme ole jääneet paitsi vaikka lapset ollaan saatukin nuorena, on työpaikat, uusi omakotitalo, kaksi autoa..[/QUOTE]

mä olen myös saanut esikoisen 18vuotiaana ja kuopuksen 20 vuotiaana, y yli kolmekymppisenä jaksaisin varmasti aivan samalla tavalla vauvanhoitoa, luuletteko te nuoret, että 30-40vuotias on jo ihan rupsahtanut ja väsynyt vanhus?

Ja tuossa jo aiemmin kirjoittaneelle, edelleen saman miehen kanssa yhdessä onnellisesti, vaikka teinistä asti yhtä ollaan pidetty.

Ehkäpä jos nyt saisi lapsen tekisi varmaan joitakin asioita toisin ja ottaisi rennommin, mutta eipä siinä kai iällä ole väliä vaan sillä, että on jo ennestään lapsia ja lasten mukana myös äiti on kasvanut henkisesti, esikoinen on aina esikoinen oli äiti siten 20v. tai 40v.

 

Parastahan se on, että löytää itselle sen parhaimman iän tehdä ne lapset. Jos kolmikymppisenä on jo vanhus, eikä jaksa mitään niin tosi hyvä että on älynnyt ne lapset tehdä parikymppisenä!

Itse halusin elää parikymppisenä ihan vaan itelle. 33-vuotiaana sain esikoiseni ja 35-vuotiaana kuopukseni, molemmat raskaudet ja synnytykset ihan normaalisti jaksoin ja toipuminen nopsaa kun alateitse tuli molemmat. Yötkin oon jaksanut, ei vaivaa väsymys ja jaksan jopa ulkoilla lasten kanssa ja touhuta muutenkin.

 

Mä olin 24 kun esikoinen syntyi. Oli ihan sopiva ikä mielestäni.
En tiedä mikä ero olisi ollut jos olisimme odotelleet pidempään. En voi verrata siis omasta kokemuksesta.
Mutta itse ainakin näen sen niin että ollaan vielä aika nuoria ja jaksetaan pitää hauskaa lasten kanssa. (en sano etteikö vanhemmatkin niin tekisi ). Omasta lapsuudesta ja nuoruudesta ei ole niin pitkä aika joten ehkä lapsia/nuoria ymmärtää paremmin, ehkä.
Ei nipoteta turhasta.
Ja kyllä mulle on tosi merkittävä juttu se että me ollaan vasta reilu nelikymppisiä kun lapset ovat jo itsenäisiä. Meillä on monia suunnitelmia ja haaveita sille ajalle.
Elämää myös lasten jälkeen
Ja onhan sekin kiva ajatus että meillä on aikuiset tyttäret joiden kanssa meillä on yhtä läheiset välit kuin omien vanhempieni kanssa ja tehdään kivoja juttuja yhdessä sittenkin

En myöskään haluaisi että 30-vuotias lapsemme joutuisi huolehtimaan pikkuhiljaa meistä vanhemmistaan, jos meille tulisikin joku muistisairaus tms... sen ikäisen pitäisi saada vielä täysin keskittyä omaan elämäänsä eikä hätäillä "vanhuksien" terveyttä tms...
Jos vaikka lapsemme haluavat omia lapsia niin ihana ajatus olla virkeä ja nuorekas mummo joka voi auttaa lastenlasten hoidossa ja arjessa omia lapsia.

 

luuletteko te nuoret, että 30-40vuotias on jo ihan rupsahtanut ja väsynyt vanhus?

Ilmeisesti luulee. Melko huvittavaa kyllä.

Mä täytän kesällä 35v. enkä mä kyllä tajua miks täs iäs ei jaksaasi valvoa vauvan kans. En mä kuitenkaa mikää väsyny vanhus oo, siihen on viä vuosikymmeniä aikaa. Kyllähän mä välillä valvon koko yön ku oon töis, että miks sitä ei jaksaasi herätä vauvan kans yöllä.

 

Mä olin 24 kun esikoinen syntyi. Oli ihan sopiva ikä mielestäni.
En tiedä mikä ero olisi ollut jos olisimme odotelleet pidempään. En voi verrata siis omasta kokemuksesta.
Mutta itse ainakin näen sen niin että ollaan vielä aika nuoria ja jaksetaan pitää hauskaa lasten kanssa. (en sano etteikö vanhemmatkin niin tekisi ). Omasta lapsuudesta ja nuoruudesta ei ole niin pitkä aika joten ehkä lapsia/nuoria ymmärtää paremmin, ehkä.
Ei nipoteta turhasta.
Ja kyllä mulle on tosi merkittävä juttu se että me ollaan vasta reilu nelikymppisiä kun lapset ovat jo itsenäisiä. Meillä on monia suunnitelmia ja haaveita sille ajalle.
Elämää myös lasten jälkeen
Ja onhan sekin kiva ajatus että meillä on aikuiset tyttäret joiden kanssa meillä on yhtä läheiset välit kuin omien vanhempieni kanssa ja tehdään kivoja juttuja yhdessä sittenkin

En myöskään haluaisi että 30-vuotias lapsemme joutuisi huolehtimaan pikkuhiljaa meistä vanhemmistaan, jos meille tulisikin joku muistisairaus tms... sen ikäisen pitäisi saada vielä täysin keskittyä omaan elämäänsä eikä hätäillä "vanhuksien" terveyttä tms...
Jos vaikka lapsemme haluavat omia lapsia niin ihana ajatus olla virkeä ja nuorekas mummo joka voi auttaa lastenlasten hoidossa ja arjessa omia lapsia.

Pakko sanoa, että mun isä (62-vuotias) sanoo, ettei se ihmisen perusluonne muutu mihinkään vaikka ikää tulee lisää. Eli jos ei ole nuorempana nipo, niin ei ole sitä kyllä vanhempanakaan. Jos taas nuorena nipottaa, niin vanhempana se luonteenpiirre (kuten muutkin) vaan korostuu, mutta ei ihminen muuten siinä matkalla kyllä muutu.

Ja kuuskymppiset on vielä työelämässä, eläkeikäähän nostetaan muutenkin kokoajan.

On teillä hassuja käsityksiä vanhenemisesta

 

Jaa, ainokaisen lapseni sain 19vuotiaana, jotenka enpä osaa sanoa millaista olisi nyt 24-vuotiaana, ja verrata.

En oikeastaan kyllä ajatellut mitään "Hei haluun nyt lapsen KOSKA...", vaan elämäntilanne oli miehellä ja mulla sopiva lapsen tuloon. Hyvää meillä ainakin se, että oltiin siinä vaiheessa valmiita vanhemmiksi joten ei ole tarvinnut kaua

 

Yritin vaan tajuta mitä sillä oikein tarkoitettiin ja miten se freesiys liittyy siihen että tekee lapset kolmevitosena. Oletin että on jotenkin muita freesimpi kun se piti mainita siinä.

Tämä nyt ei liity mitenkään freesiyteen, mutta kyllähän vastuu toisista pitää ihmisen käynnissä ja jollain tapaa tyytyväisenäkin, jos taakka ei ole liian raskas. Eritoten sen huomaa vanhusten kohdalla: kun se hoidettava omainen tai ulkoilutettava koira kuolee, romahtaa hoivaajankin kunto.

Uskon aika vahvasti, että yöheräilyjä jaksaa niin kauan kuin on tarvis.

 

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";29731962]Tämä nyt ei liity mitenkään freesiyteen, mutta kyllähän vastuu toisista pitää ihmisen käynnissä ja jollain tapaa tyytyväisenäkin, jos taakka ei ole liian raskas. Eritoten sen huomaa vanhusten kohdalla: kun se hoidettava omainen tai ulkoilutettava koira kuolee, romahtaa hoivaajankin kunto.

Uskon aika vahvasti, että yöheräilyjä jaksaa niin kauan kuin on tarvis.[/QUOTE]

Juu kyllä mäkin uskon. Jotenkin tajusin sen viestin vaan niin, ettäuka nuorena lapsia saanut ei sitten enää nelikymppisenä ole freesi. Se ei ehkä tarkoittanut sitä kumminkaan vaan varmaan enemmän noin kun sanoit.

 

nyt 34vuotiaana en jaksais enää eikä kuntokaan kestäisi.

Toiset ne antaa itsensä mennä rapakuntoon ja on jo kolmekymppisinä kun mummelit vaivoineen. Toiset sitten pitää huolta itsestään ja kropastaan ja kas kummaa, sitä arkeakin jaksaa pyörittää ihan mainiosti vielä pajon vanhempanakin, kun vaan on fyysisesti hyvässä kunnossa.

 

Jos saa lapset 25/25+ on mahdollisesti saattanut opiskelut loppuun, tai ainakin hyvälle mallille. Urakin on joillakin ennättänyt ureta->mahdollisesti vähän pääomaakin jo löytyy->voi vietellä mukavasti vanhempain vapaita, eikä töihin ole niin kiire.
Työkokemusta kun löytyy, työllistyminen vapaiden jlk. on helpompaa, vaikka sitten olisikin päivitystä vailla.

 

Pakko sanoa, että mun isä (62-vuotias) sanoo, ettei se ihmisen perusluonne muutu mihinkään vaikka ikää tulee lisää. Eli jos ei ole nuorempana nipo, niin ei ole sitä kyllä vanhempanakaan. Jos taas nuorena nipottaa, niin vanhempana se luonteenpiirre (kuten muutkin) vaan korostuu, mutta ei ihminen muuten siinä matkalla kyllä muutu.

Ja kuuskymppiset on vielä työelämässä, eläkeikäähän nostetaan muutenkin kokoajan.

On teillä hassuja käsityksiä vanhenemisesta

Kuuskymppisenä joo kyllä meinasinkin olla se virkeä mummo joka tekee ja elää vielä täysillä. Ja meidän suvun naiset tuntuvat elävän tuonne 90-vuotiaaksi. Mutta eivät terveinä. Tiedän ja tunnen tosi virkeitä seitenkymppisiä jotka reissaavat ja tekevät vaikka mitä mutta paljon on myös sairastunut ja kuollut tuossa kuudenkympin tietämillä.
Tekemällä lapset nuorena, voi ainakin vähän toivoa ettei ole kenenkään nuoren, omaa elämää rakentavan ihmisen rasitteena ja vaivana.

Minun puolestani jokainen tekee lapset kun haluaa ja huonoa ikää ei varmaan olekaan ellei ole lapsiteini tai 40+. Me tehtiin näin ja ollaan enemmän kuin tyytyväisiä.