Hauskaa! Juu, kyllä minä olen väsyneenä käynyt kampaajalla, nukkunut sinne kampaajan tuoliin, mutta en siltikään ottanut vauvoja matkaan mukaan. Ja kyllä, joskus on aamulla palaverissa haukotuttanut (kaksoset kun ovat jo koululaisia ja minä olen palannut puolipäiväisenä töihin), kun on yöllä tullut valvottua. En minä ole "aina lykännyt itkevää vauvaa jonkun muun hoitoon" vaan kyllä sitä hoidettavaa on ollut ihan riittämiin minullakin. Joka väittää että kyllä se kaksi menee siinä missä yksikin erehtyy pahemman kerran!
Varmastikin olen onnekas, kun mies on ollut työelämässä koko ajan, tehnyt arkisin 8-10h päivää ja sen lisäksi on kotona ollessa (iltaisin, öisin ja viikonloppisin) osallistunut lasten hoitoon, niin että on ollut mahdollisuus käydä yksin esim ruokakaupassa (ja lasten kasvettua esim toisen kaksosista kanssa kahden, jotta nämä saavat omaa aikaa vanhemman kanssa eivätkä aina ole vain toinen puolisko parista) tai lenkillä. En ole tehnyt itsestäni korvaamatonta marttyyriä, joka olisi kaikkensa uhrannut lastensa eteen ja sitten itkisi väsyneenä miehen vaihtaessa nuorempaan ja hehkeämpään! Mieskin pääsee meillä menemään iltamenoihinsa, on aina päässyt, myös pikkuvauvavaiheessa (harrastaa laskettelua ja moottoripyöräilyä sekä sitten on työporukalla illallisia noin kerta kuukauteen - tottahan toki hän pääsee näihin rientoihin, kun pääsen minäkin. Eikä noita lasketa meillä edes, että "nyt sä oot saannu olla 50min omalla ajalla ilman lapsia, nyt mun pitää saada olla samat"). Yhteisellä sopimuksella, yhteisellä halulla. Mies on sanonut että hän on jopa ollut minulle kateellinen, kun olen saanut tutustua lapsiin olemalla kotona paremmin kuin hän, kun joutuu kuitenkin töitä tekemään.
Meillä lapset syntyivät yhteisestä halusta ja toiveesta saada lapsi ja yhdessä heitä olemme hoitaneet. Bonusta toki se, että saimme kaksi kerralla, eikä heillä ollut korvakierrettä, ei koliikkia eikä muutakan ongelmaa vauvana. Miehen mielestä tämä on ollut aivan luonnollista, että hän hoitaa sitten noita pyllynpesuja ja vaipanvaihtoja vauvavaiheessa, kun hän ei imettääkään voinut, olisitte nähneet miehen onnen kun lapset alkoivat kiinteinä maistelemaan, sai isikin osallistua ruokintaan! Miestä ei tosiaan ole tarvinnut pakottaa olemaan isä ja mies, vaan hän on ottanut vastuun aivan täysin ja tästä hänelle kaiken kunnian olen antanut, monesti ääneen kavereitten ja sukulaisten kesken. Mies aina nolostuu, että tottahan hän hoitaa, kun lapset yhdessä haluttiin ja saatiin.
Eikä meillä muuten sitten muita hoitajia lapsille ole edes, sukulaiset asuvat kauempana. Kyllä sitä kaksi aikuista kahden lapsen kanssa pärjää, jos tahtoa ja halua löytyy. Ei sitä varten tarvitse itseään väsyttää ja marttyyrinkruunua päähänsä sovittaa. Mutta nyt nukkumaan, mies juuri laittoi pyykit narulle kuivumaan minun palstaillessa
