mitä ajattelet ihmisestä joka on laiha, mutta hänellä on leveä lantio?

  • Viestiketjun aloittaja sini
  • Ensimmäinen viesti
ei näy päällepäin
Alkuperäinen kirjoittaja dfdf:
Ajattelen, että sille naiselle tulevat synnytykset varmaan olemaan helppoja. Naisen lantion kuuluu olla leveä, jotta vauvat mahtuvat sieltä ulos.
Haha, kun esikoista odotin oli yhtä aikaa röntgenissä iso, leveälanteinen. Tuomio, sektio.
Olin varma että minulle kanssa, olen pieni ja siro, kapealanteinen. Tuomio, noin kolmikiloinen sopii hyvin syntymään.
Kaikki viisi olen luomuna synnyttänyt, anteeksi neljä kun kuopus sektiolla ennenaikaisena koolla 2040. Hän olisi varmaan vain hupsahtanut mutta kun ei ollut supistuksia ja vedet menneet, kuume nousi niin leikkasivat.
 
Sellanen itekki
Mä oon laiha, mutta lantio on leveä ja sen luut pahimmillaan näkyy esiin. Sitten kun on luihin sopiva persekin ja jalat niin kaikki sanoo läskiksi jne. Muutenki itsetunto vähän pilalla, camoon ihmiset! :(
 

Yhteistyössä