Mitä 30-vuotiaalla pitäisi olla vähintään saavutettuna??

Olisi hyvä jos ihminen viimeistään siinä vaiheessa osaisi rakastaa itseään läskeineen kaikkineen. Ihmisen olisi hyvä olla tyytyväinen siihen mitä tekee ja mitä omistaa tai ei omista.

 

Näyttäs siltä, että suurimmalla osalla tavoitteena on aiheuttaa 30v mennessä mahdollisimman paljon ympäristötuhoa: isoo hiilijalanjälkee, mielikuvituksettomia opittuja haaveita. Syökää pallo lapsiltanne ja selittäkää niille sitten, että miten paljon saitte aikaan...

Vittu. Meidän isovanhempia kiitetään itsenäisyydestä, mutta sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat aloittivat järjestelmällisen ympäristötuhon. Jotku nuoremmat ajattelee toisin, mutta suurin osa vetää samoilla tuhon arvoilla.

 

Mulla ei ollut mitään tavoitteita; siis avioliitto, lapsia, ok-talo tai muuta vastaavaa.
Pidin aina lapsellisena haihatteluna moista suunnittelua kun ei voi tietää miten elämä kuljettaa.

Kun olin 30v mulla oli koulutus, vakityöpaikka, oma velaton asunto, auto, uudehko avomies ja onnellinen fiilis

 

Olisi hyvä jos ihminen viimeistään siinä vaiheessa osaisi rakastaa itseään läskeineen kaikkineen. Ihmisen olisi hyvä olla tyytyväinen siihen mitä tekee ja mitä omistaa tai ei omista.

Mä taas haluan olla tosi timmissä kunnossa 30-vuotiaana Ei läskeihin tartte tyytyä, se on vielä epäterveellistäkin.

 

Mulla ei ollut mitään tavoitteita; siis avioliitto, lapsia, ok-talo tai muuta vastaavaa.
Pidin aina lapsellisena haihatteluna moista suunnittelua kun ei voi tietää miten elämä kuljettaa.

Kun olin 30v mulla oli koulutus, vakityöpaikka, oma velaton asunto, auto, uudehko avomies ja onnellinen fiilis

No minulle ne on lähinnä toiveita, ei mitään pakollista suunnittelua, en myöskään toivo mitään epärealistista joten... Jos toivoo jotain se on lapsellista haihattelua?

 

uudehko avomies

Eli siis lähes käyttämätön?

 

[QUOTE="...";24520006]Tiedostaminen, ettei mitään "pidä" olla saavutettuna. Ymmärrys, että ainoastaan tekemällä asioita, mitä oikeasti haluaa, tulee onnelliseksi. Ja elämää ei kannata tuhlata muiden miellyttämiseen.[/QUOTE]

Hyvin sanottu. Minä saavutin pohjamudissa rypemällä tuon mielentilan jo kaksvitosena Ja rehellisesti sanottuna minulla on yksi ainoa toive. Se, että toipuisin näistä mielenterveysongelmistani normaalia elämää eläväksi onnelliseksi ihmiseksi
Ja ehkä se omakotitalo Tällä hetkellä on koulutus, mieleinen työ, olen naimisissa ja lapset on tehty.

 

Ei ne asiat mulle olleet sellaisia "pakko saada" -juttuja, vaan parikymppisenä ajattelin elämääni kymmenen vuoden päähän ja ajattelin, että tuollaisia asioita siellä varmaan on (mies, lapset, talo, eläimiä..). Olen jotenkin perustyytymätön ihminen, kun aina keksin jotain uutta tavoiteltavaa, enkä voi vain nauttia siitä, mitä jo on. Tai sitten kolmenkympin kriisi puskee päälle jo ihan todella.

 

Minä taas olin 30-vuotiaana juuri eronnut avoliitosta, lapseton, koulunpenkillä (toista tutkintoa tekemässä) täyspäiväisenä opiskelijana. Opintolainaa päällä, eikä mitään omistusasuntoa/autoa tms, asuin vuokrayksiössä. Meinas pukata hikeä....

Nyt 5 vuotta myöhemmin, uus avomies, 1 lapsi, vakiduunipaikka ja omakotitalo, 2 autoa ja mitä vielä? ONNELLISUUTTA ja RAKKAUTTA

 

Kun mä olin 30v, mulla ei ollu juuri mitään. Ei ainakaan täällä mainittuja juttuja. Avovaimo oli. Asuin vuokralla ja olin velkakierteessä. Kaikki koulut oli jääny kesken. Töitä ei ollut ja en saanu ees työttömyyskorvausta (siis lainkaan mitään koska joku työssäoloehto ei täyttynyt). Olin niin masentunut että en ees jaksanut taistella minkään eteen.

Kovin saavutus oli lukio. JEEE!!!!

No nyt oon 40v ja suurin osa teidän 30v-tavoitteista ei oo toteutunut, mutta pikkasen on edistynyt. On kuitenkin oma (pankin) kerrostaloasunto, kaksi lasta, kaksi autoa (pakko olla), kesämökkipaikkakin on ja mökki sinne rakenteilla... Koulutukset jäi väliin tältä ADD:ltä mutta siedettävää duunia painan...

Mitkä on tavoitteenne 100v ?

 

Kuvittelin nuorempana, että 30-vuotiaana minulla olisi jo lapsia.

Nyt minulla on aviomies, vakityö, omakotitalo, auto (ei Volvo kuitenkaan) ja koira (mutta ei kultainen noutaja) . Lapsia olemme nyt alkaneet miehen kanssa toivomaan

 

[QUOTE="kolmekymppinen";24519970]Mitä itse haluat saada aikaan ennen kuin täytät 30? Tai jos olet jo yli, millaista elämäsi oli 30-vuotiaana?[/QUOTE]

mulla oli korkeakoulutus, mies löydettynä, ja eka lapsikin jo. ja mulla oli eka virkakin jo olemassa.

Olin saavuttanut aika paljon.

 

Olen nyt 33v mutta silloin kun olin 30v minulla oli ne kuuluisat omakotitalo, tyttö ja poika, farmariauto ja koira ja onnellisesti naimisissa. Ja onhan ne vieläkin. Työpaikkaa ei ole enää, mutta talo on maksettu.

 

[QUOTE="Cathy";24520365]mulla oli korkeakoulutus, mies löydettynä, ja eka lapsikin jo. ja mulla oli eka virkakin jo olemassa.

Olin saavuttanut aika paljon.[/QUOTE]
materiaa ei yhtään, kun opiskelin melkein kolmikymppiseksi. eli köyhä olin kuin kirkonrotta.

 

[QUOTE="hmm";24520295]Eli siis lähes käyttämätön?[/QUOTE]

Niinkin vois melkein sanoa.

 

Emmä oo viittiny materiaan panostaa kun kerran pärjää kummiskin. Kuiteskin tulee suht. mukavat perinnöt mun ja miehen puolelta, että se riittää vanhuuden turvaksi. Kämppä saadaan maksettua vasta pikkasen ennen eläkeikää, mutta so what. Kyllä sitä sit pienelläkin eläkkeellä pärjää ku ei oo asuntovelkaa. Ja sitten kuitenkin mökit tulee perintönä ja ne kustannetaan vanhempien kämppien myynneillä. Tosin eiköhän luovuta perinnöistä ja laiteta lapsille.

Emmä sillä, että mä vanhempiemme poissaoloo odottaisin. Mut niinkauan kuin ne on tämän maan päällä, on kuitenkin muuta tukea ja turvaa. Eli hyvä niin...

 

Mä olen "saavuttanut" 29-vuotiaana kaikki ne tavalliset; ihana mies, lapset, okt, koulutus, työpaikka... Mutta silti olo on levoton. Toivoisin, että kolkytvuotiaana osaisin arvostaa ja hyväksyä itseni, olisi parempi itsetunto. Jos mieli on tyyni ja itsetunto kohdillaan, niin se aivan sama, asuuko hulppeassa omakotitalossa vai kunnan vuokra-asunnossa 30-vuotispäivänään.

 

Ei mulla varsinaisesti ollut mitään tavoitteita, jotka olisi tiettyyn ikään mennessä pitänyt saavuttaa. Elämäni 30-vuotiaana? Aviomies (siinä kohtaa olimme olleet yhdessä reilut 7 vuotta), kolme lasta, koulutusta vastaavia töitä (ei vakipaikkaa, mutta kuitenkin töitä oli niin paljon kuin tehdä jaksoi), opiskelupaikka unelma-alalleni ja oma rivitalopätkä.

Asiat olivat ihan jees, mutta mullakin oli joku kriisi tuossa vaiheessa ja olisi muka pitänyt olla enemmän saavutettuna. Sit mä vaan päätin (kyllä, alkuun se oli puhdas päätös) olla iloinen ja onnellinen kaikesta siitä, mitä mulla on, sen sijaan, että murehtisin sitä, mitä minulla ei ole.

 

Ei mulla varsinaisesti ollut mitään tavoitteita, jotka olisi tiettyyn ikään mennessä pitänyt saavuttaa. Elämäni 30-vuotiaana? Aviomies (siinä kohtaa olimme olleet yhdessä reilut 10 vuotta), kolme lasta, koulutusta vastaavia töitä (ei vakipaikkaa, mutta kuitenkin töitä oli niin paljon kuin tehdä jaksoi), opiskelupaikka unelma-alalleni ja oma rivitalopätkä.

Asiat olivat ihan jees, mutta mullakin oli joku kriisi tuossa vaiheessa ja olisi muka pitänyt olla enemmän saavutettuna. Sit mä vaan päätin (kyllä, alkuun se oli puhdas päätös) olla iloinen ja onnellinen kaikesta siitä, mitä mulla on, sen sijaan, että murehtisin sitä, mitä minulla ei ole.

Korjaus...

 

Haluan lisää lapsia, viisautta ja kasvaa henkisesti. Vahvistaa sisäistä valoa. Löytää itseni, ja arvostaa itseäni sellaisena kuin olen.
Sekä 7 oikein lotossa tai muu äkkirikastuminen.

 

Ymmärrys siitä, että elämä voi olla onnellista myös ilman miestä, kahta lasta ja kultaista noutajaa. Ja että uskaltaa toteuttaa omia unelmiaan myös ilman sitä toista puoliskoa, jos sellaista ei ole ollut löytyäkseen.

 

nämä oli:
avioliitto
4 lasta
ok-talo
oma yritys
1 auto
Ja onnellisia oltiin, kuten nytkin 10 vuotta myöhemmin =)

 

Ei kai mulla mitään erikoisempia tavoitteita ole. En mä jaksa ajatella, että "pitää" olla sitä ja "pitää" olla tätä. Kukainenkin elää tavallaan.

Sen verran olen miettinyt, että 30-vuotiaana (kahden vuoden kuluttua) voisin oikeasti päättää, mitä haluaisin vielä opiskella. Silloin ei ole vielä liian myöhäistä jatkaa opiskeluja pidemmälle, nyt ei ole kuin ammattikoulu käytynä. Jotenkin kuitenkin tuntuu aika hurjalta jättäytyä kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Työn ohella en pysty opiskelemaan, sen olen kantapään kautta oppinut.

Mutta saa nähdä mitä tässä vielä tapahtuu!

 

Kolmikymppisenä oli...

- onnellinen avioliitto
- kaksi lasta
- iso omakotitalo
- auto
- akateeminen koulutus
- vakituinen työpaikka.

Eli kaikki, mitä olinkin asettanut tavoitteeksi. Kultaista noutajaa en halua. Sen sijaan akvaario on listalla sitten, kun pikkulapsivuodet vähän helpottavat.

Nyt muutamaa vuotta myöhemmin lapsiluku on kasvanut kolmeen, mutta muutoin lista on yhä voimassa.

(Ja ei se elämä aina ihan auvoa ole ollut. Koulutus- ja talouspuoli on luonnollisesti vaatinut ponnistelua, ja avioliitossakin on ollut raskaammat kautensa.)

 

Mulla 6vuotta vielä 30 vuoden ikään.
Haluisin vielä sen oman asunnon, mieluiten omakotitalo tai iso rivarin pääty, ja uuden auton, ja vakityöpaikan. ja naimisiin ja vielä kolmas lapsi jos siunaantuis. ja lottovoitto kiitos. ennen 3kympin ikää thänks.
Valmistuin juuri hyvään ammattiin, meillä on kaks lasta ja olen kihloissa ihanan miehen kanssa.

kaikesta sitä saa haaveilla