Mitä voi tehdä sille, kun ilmeisesti jo pelkkä olemukseni on ongelma muille.

[tympii....]

Näin se on ilmeisesti ymmärrettävä, että jo pelkkä läsnäoloni on suunnaton ongelma erittäin monelle ihmiselle uudessa työpaikassa. Muuten en voi asiaa ymmärtää, sillä miettimisestäni huolimatta en ole keksinyt mitään, mitä olisin sanonut tai tehnyt, mitä olisi voinut pitää loukkaavana. (ja etenkään että olisin onnistunut loukkaamaan jokaikistä heistä.)

Ja en kyllä usko edes kuvittelevani olemattomia, kun väitän näin, sillä sitä kyllä jotenkin tulee kiinnittäneeksi huomiota siihen, että minua ei esimerkiksi tevehditä, jos en itse tervehdi ensin, jos ruokatunnilla istun yksin pöydässä (mihin mahtuu useita ihmisiä, niin kukaan ei tule istumaan samaan pöytään, vaan kaikki istuvat muualle ja myöskään minulle ei kukaan puhu mitään, ellen itse puhu toisille ensin, vaikka muille jutellaan ilman mitään ongelmia.

Ja jos koitan itse olla oma-aloitteisempi ja ottaa enemmän kontaktia muihin, niin tuntuu, että sekään ei kelpaa, ja että minun seurani ei vaan kerta kaikkiaan kelpaa muille.

 

[.....]

Sellaista se joskus on.
Jos on ulkonäöltään poikkeuksellinen (tosi pelottava, ruma, kaunis), niin pitää tehdä monin verroin töitä tutustumisen eteen.

 

[vierailija]

Oon huomannut että pitäisi vaan jutella enemmän ja enemmän eikä saisi tulla vaivaannuttavia hetkiä. Itse esim hymyilen paljon, mutta huono smaltalkissa.. ne puheliaammat vaivaantuu.. :/ en tosiaan mikään mykkä ole, huomaan et sillon ihmiset hakeutuu mun seuraan kun juttelen ensin yhden ihmisen kanssa. Mutta kaikkoaa taas kun tulee hiljasta..

 

[vierailija]

Itse olen puhelias, kuten myös koko lähisukuni, meillä ei ikinä ole hiljaista, ei lapsuuden kodissa, eikä omassa perheessä. Enkä jaksa yhtään sellaisen ihmisen seuraa joka kykenee ehkä 10min keskusteluun ja sit on hiljaista kuin hautuu maalla. Eikä yksin tee mieli höpöttää jos toinen totee vaan jaa, juu. Kaunis päivä.

 

[Elena777]

Mä olen ujo ja arka, mutta silti mulle on kertynyt jostain syystä kavereita...en anna paljon katsekontaktia ihmisille, mutta kun joku alkaa juttelemaan keskustelen takaisin (tosin en pahemmin katso ketään silmiin pitkiä aikoja).
Ajattelen tään asian niin, että jos joku ei tykkää tai hyväksy minua tällasenaan niin se ei ole mun ongelma, vaan sen ihmisen ongelma ja jatkan elämääni. Ei näille asioille mitään voi, jotkut tykkää ja toiset ei, minkä sä sille voit?

 

[vierailija]

Turussa tämä on ihan tavallista. Pöydässä ollaan hiljaa.

 

[vierailija]

Joskus uusi työntekijä ottaa päähän, jos siitä heti huomaa ettei tule talossa pysymään, työn laatu tai työtahti on heikkoa. Silloin en jaksa alkaa kaveerata, enemmänkin odotan että vaihtuisi jo saataisiin joku tehopakkaus tilalle.

 

[viisikymppinen isoäiti]

Ujo ihminen on usein sen oloinen, että monet ei uskalla käyttäytyä normaalisti. Ja ujo voi jopa joskus luulotella asian

 

[Fantzu]

Mä antaisin olla. En hakeutuisi heidän seuraan tauolla. Puhuisin heidän kanssa vain työasioista. Ei ole pakko jos heitä ei kiinnosta.

 

[vierailija]

Onko tätä tapahtunut kaikissa työpaikoissa vai vain tässä yhdessä, uudessa työpaikassa? Jotkut työyhteisöt ovat vaikeita ja jotkut täysin mahdottomia noin työilmapiirin kannalta. Välttämättä vika ei ole sinussa. Sitten, jos ei kerta kaikkiaan missään koe tulevansa kohdelluksi normaalisti, niin voi alkaa vaivihkaa katsella peiliin. Ehkä omassa käytöksessä on jotain sellaista, jota ei ole hoksannut katsoa tavallaan ulkoapäin, toisten näkökulmasta, eikä siksi huomaa miksi omat keinot hakea kontaktia eivät toimi. Silloin pienikin keskustelu jonkun luotettavan, tutun ihmisen kanssa voi olla iso apu.

Työyhteisöissä on eroja. Jotkut ovat suorastaan kammottavia. Ja jotku avoimia, reiluja, suvaitsevaisia ja valmiita oppimaan uutta. Joissakin olo on heti tervetullut, ja joissakin se työyhteisö on sitä mieltä, että ainakin vuosi katsellaan ja tavallaan testaillaan, ennen kuin uusi työntekijä otetaan porukkaan mukaan. Jos silloinkaan, koska näin hierarkisissa työyhteisöissä on hysteerisen tarkasti pidettävä huoli, että kanalaumalla on se hierarkian alin jota nokkia ja jos sinne joutuu niin sieltä harvemmin ilman apua pääsee laumajärjestyksessä ylöspäin. Jos joutuu tällaiseen työyhteisöön, niin kannattaa miettiä voisko sittenkin vielä valita uudelleen. Parempiakin työpaikkoja on olemassa. Työ on kuitenkin aina vain työtä. Jos työyhteisön kohtelu painaa mieltä vielä iltamyöhään, kuten sinun kohdallasi, niin kannattaa miettiä ihan raakasti oma etuaan ja sitä voiko koskaan voida hyvin tuollaisessa työtyhteisössä. Voiko siinä kasvaa ihmisenä ja ammattilaisena. Millaista elämä olisi, jos työpäivän lisäksi ei tarvitsisi koko ajan analysoida itseään ja muita - kuinka paljon energiaa vapautuisi muihin asioihin.