V
vieras
Vieras
Tämä on nyt vähän hankala tilanne...
Ystäväpariskuntamme erosi ja johtuen ystäväni pahasta olosta hän lopulta suuttui myös minulle. Monivaiheinen juttu, mutta vaikka olen ns. monta kertaa heittänyt pallon hänelle niin hän on pitänyt hiljaiseloa pian viisi kuukautta. Satunnaisia tekstiviestejä lukuunottamatta ja jokainen vastauksia viesteihin, jotka olen itse ensin lähettänyt. Ja vain vastannut, ei ole mitenkään jatkanut itse asiaa vaan pitänyt etäisyyttä. Olenkin antanut pölyn rauhassa laskeutua.
Ex miehensä on sanonut minulle, että kannattaa antaa ajankulua ja että se ei ole mitään henkilökohtaista.
No nyt ystäväni kutsui meidät esikoisensa syntymäpäiville. Olemme lapsen kummeja. Ja ilmanmuuta olemme menossa. Olin jo etukäteen tosi pahoillani ja surullinen, kun mietin että meitä ei ehkä kutsutakaan tämän tilanteen takia.
Mutta ystäväni siis avioeron vuoksi muuttanut uuteen kotiin ja tahtoisin viedä myös hänelle jotain. Mitä veisin? Jotenkin en nyt osaa ajatella mikä olisi kiva viedä, kun on tämä tilanne... enkä edes tiedä millaista hänen kodissaan nyt on.
Lisäksi mietin, että mitenköhän se homma menee... Menemmekö vain ja käyttäydyn kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja että mitään hiljaiseloa ei olisi koskaan ollutkaan`? Paikalla on onneksi muitakin vieraita ja me tunnemme heidät eli ehkäjuttua piisaa hyvinkin. Ja meille syntyi juuri hiljattain kolmas lapsikin, joten varmaan sekin jo ns. murtaa muureja kun eivät ole vauvaa nähneet tämän tilanteen takia.
Vai onko kauhean vaivaantunutta?