Mitä tekisitte tilanteessani? (avioliitto/-ero asiaa)

[särkynyt enkeli]

Olemme olleet yhdessä n. 14v. ja naimisissa 10v. Suhteessa on ollut paljon hyvää, toki vaikeitakin aikoja.
Nyt on kuitenkin kynnyskysymykseksi noussut mieheni tapa kohdella/suhtautua lapsiimme... Tätä on jatkunut enemmän ja vähemmän noin kaksi vuotta. Olemme puhuneet asiasta ja mieheni on yrittänyt muuttaa tapaansa, ei kuitenkaan kovin hyvällä menestyksellä...
Nyt oli viimeinen pisara kun 4v. lapsemme on muutamia kertoja saninut haluavansa itselleen jotakin pahaa tapahtuvaksi, kun isä aina huutaa eikä tykkää!
Pakkohan se oli taas neuvottelu pitää ja riidaksihan se muuttui... ymmärrän että mies on väsynyt työstä, remontista yms. mutta se ei oikeuta kohtelemaan muita huonosti. Mies ehdotti että muuttaisi pois hetkeksi ja katsottaisiin mitä sen jälkeen... Eli hän "olisi mukana" elämässämme kuin ennenkin, siis mm. taloudellisesti ja autorempat yms. Jotenkin vaan tuntuu että ei se pidemmän päälle toimisi....
Siis nyt ajattelin että ehdotan että mies asuu täällä edelleen ja yrittää tosissaan itse ja minun avullani, ja tarvittaessa ammattiavun kanssa saada apua stressiinsä ja pahaanoloonsa. Jos ei esim. vuoden päästä tilanne muutu, olisiko syytä laittaa lusikat jakoon? Ja miehenä mieheni on loistava, ainoastaan isänä olisi toivomisen varaa...
Kyselkää ja kommentoikaa, auttakaa pohtimisessa! Enkä todellakaan ole itse mikään täydellisyys, mutta mitä mä teen!!!

 

[Älä heitä heti hanskoja tiskiin]

Kerro miehellesi että koko teidän perheen edun mukaista on nyt kokeilla kaikkea mikä voisi mahdollisesti auttaa. Niinkun parisuhdeneuvojalla käynnit ymm. puhuminen. Teillä on pitkä historia takana ja kun kun se ei yleensä vaihtamalla parane..
Monesti ulkopuolinen ihminen auttaa näkemään omat ja toisen viat selkeämmin. Voimia!

 

[¤]

"4v. lapsemme on muutamia kertoja saninut haluavansa itselleen jotakin pahaa tapahtuvaksi, kun isä aina huutaa eikä tykkää! "

En ymmärrä? Siis pitäisikö tykätä siitä, että lapsi haluaa jotain pahaa tapahtuvaksi itselleen?
Lapsi taitaa olla se jolle apua on haettava ja pian!

 

[Turbojurpo]

"4v. lapsemme on muutamia kertoja saninut haluavansa itselleen jotakin pahaa tapahtuvaksi, kun isä aina huutaa eikä tykkää! "

En ymmärrä? Siis pitäisikö tykätä siitä, että lapsi haluaa jotain pahaa tapahtuvaksi itselleen?
Lapsi taitaa olla se jolle apua on haettava ja pian!

:headwall:

 

[vieras]

"4v. lapsemme on muutamia kertoja saninut haluavansa itselleen jotakin pahaa tapahtuvaksi, kun isä aina huutaa eikä tykkää! "

En ymmärrä? Siis pitäisikö tykätä siitä, että lapsi haluaa jotain pahaa tapahtuvaksi itselleen?
Lapsi taitaa olla se jolle apua on haettava ja pian!

luetun ymmärtäminen

 

[vieras]

Lopussa oli varmaan aika tärkeä pointti. Jotenkin mies aina joutuu syytteeseen perheen vaikeuksista. Ehkä vain ei osaa tuoda omaa näkökantaansa esiin. Nainen osaa nalkuttaa ja puuttua kaikkiin asioihin, mitkä näyttävät hänen kannaltaan olevan huonosti. Mies sietää ja kestää, lähtee pakoon työhön, remonttiin tms. ja antaa asioiden olla ja pahentua, stressaantuu ja masentuu, kun ei haluaisi loukata ja kantaa taakkaansa, kun se on aina ollut velvollisuus. Mies jää yllättävän usein perheessä ulkopuoliseksi äidin päättäessä kasvatuksesta, kouluasioista ja muista lapsiin liittyvistä seikoista. Se vain naisista tuntuu luonnolliselta, eikä sitä mietitä tai edes tule mieleen kysyä miehen mielipidettä joistain asioista. Mies vaan turhautuu ja stressaantuu. Miehet ja naiset ovat erilaisia muutenkin kuin alapäästään. Naiset eivät sitä tahdo hyväksyä.

 

[ap]

Yritin ehdottaa että vaikka koko perhe mentäisiin johonkin ammatti-ihmisen pakeille, mutta ei nyt ainakaan heti lämmennyt. Eniten häiritsee että hän oli heti valmis niinkin isoon ratkaisuun kuin asumuseroon... Ja mieheni on saanut paljon omaa aikaa erilaisiin harrastuksiin, nytkin on juuri neljän yön reissussa harrastuksen merkeissä serkkunsa kanssa. Ajattelin että jaksaisi arkeamme paremmin kun annan mennä harrastuksiin vapaasti. Eipä se ainakaan ole tilannetta korjannut...

 

[Harmuli]

"4v. lapsemme on muutamia kertoja saninut haluavansa itselleen jotakin pahaa tapahtuvaksi, kun isä aina huutaa eikä tykkää! "

En ymmärrä? Siis pitäisikö tykätä siitä, että lapsi haluaa jotain pahaa tapahtuvaksi itselleen?
Lapsi taitaa olla se jolle apua on haettava ja pian!

Ap varmaankin tarkoitti tässä lapsen kokevan, ettei isä tykkää hänestä ja sen takia haluaa jotain pahaa tapahtuvan itselleen.

Nyt kun saisi isän näkemään kuinka paljon jatkuva ärsyyntyminen lapsiin vahingoittaa heitä.

 

[ap]

Mä en oikeasti ole nalkuttavaa sorttia... Ja meillä on mies se joka "sanelee" lasten kasvatuksen linjat ja joskus "kävelee" minun kasvatuskeinojeni ylitse lasten kuullen ja nähden... Ja olemme käyneet sellaisella parin kuukauden kurssillakin lasten kasvatukseen liittyen yhdessä.
Muita ajatuksia?

 

[Harmuli]

Lopussa oli varmaan aika tärkeä pointti. Jotenkin mies aina joutuu syytteeseen perheen vaikeuksista. Ehkä vain ei osaa tuoda omaa näkökantaansa esiin. Nainen osaa nalkuttaa ja puuttua kaikkiin asioihin, mitkä näyttävät hänen kannaltaan olevan huonosti. Mies sietää ja kestää, lähtee pakoon työhön, remonttiin tms. ja antaa asioiden olla ja pahentua, stressaantuu ja masentuu, kun ei haluaisi loukata ja kantaa taakkaansa, kun se on aina ollut velvollisuus. Mies jää yllättävän usein perheessä ulkopuoliseksi äidin päättäessä kasvatuksesta, kouluasioista ja muista lapsiin liittyvistä seikoista. Se vain naisista tuntuu luonnolliselta, eikä sitä mietitä tai edes tule mieleen kysyä miehen mielipidettä joistain asioista. Mies vaan turhautuu ja stressaantuu. Miehet ja naiset ovat erilaisia muutenkin kuin alapäästään. Naiset eivät sitä tahdo hyväksyä.

Mutta turhautuminen ei ole mikään syy käyttäytyä huonosti lapsia kohtaan. Aikuisen ihmisen tulisi osata ottaa paikkansa perheyhteisössä ja puhua asioista, jotka aiheuttavat stressiä. Moni mies on haluton puhumaan edes ammattiauttajalle, koska eivät halua pureutua ongelmien todellisiin syihin.

 

[ap]

Joo, siis lapsi tarkoitti että haluaisi mennä esim. autotielle (tietää että siellä voi käydä huonosti) koska isä huutaa = ei tykkää hänestä...
Mieheni kyllä jutteli ko. asiasta lapsen kanssa ja kertoi että rakastaa häntä eikä halua hänelle käyvän huonosti, mutta jos puheet ja "teot" ei kohtaa, niin...
Enkä haluaisi luopua avioliitosta kun muuten menee suht hyvin, mutta eihän lasten hyvinvointia voi uhrata. Täytynee katsoa pystyykö mies muuttumaan vai mitä tapahtuu...

 

[kohtalotoveri]

Voi kun kuulostaa samalta miltä meillä -yhdessä oltu suunnilleen samat ajat -onkohan tämä yleistä tässä vaiheessa parisuhdetta?
Tuntuu ettei aikuiset pysty purkamaan omia tunteitaan -tuntuu että omien vanhempien kuoleminen, työstressi ym on vaan liikaa kuormitusta tässä vaiheessa.
Lapset joutuu liian usein maksumiehiksi...

 

[ap]

Mä sanoin miehelle jo aiemmin että lasten etu menee kaiken edelle, hän ilmeisesti kuvitteli että tarkoitin sillä että hänellä ei ole merkitystä minulle... Korjasin asian kyllä hänelle, mutta eikö sitten muille lasten paras ole ykkösjuttu? Tai paremminkin perheen paras on ykkösjuttu, nautitaan koko perheen yhteisestä ajasta nyt kun lapset on pieniä. Tätä ei tunnu mieheni tajuavan, on sanonut lapsillekin että odottaa niin sitä kun lapset muuttaa pois kotoolta. Siis voi elämä! Jotenkin tuntuu että kun näitä juttuja kirjoittaa ja taas muistaa, tuntuu että onko tässä edes mahdollisuutta parempaan?

 

[Kristiina]

Kuinka tutun kuuloista, meillä painitaan samojen asioiden kanssa. Yhteistä taivalta takana 16 vuotta, naimisissa 12 vuotta. Kaksi lasta, poika erityislapsi.

Olen kanssa sitä mieltä että lasten etu menee kaiken edelle! Kamala sanoa mutta tunnelma kotona paljon rauhallisempi kun mies töissä. Isän ollessa kotona lapset ja minä varpaillaan kun hermostuu niin helposti, ihan mieletön valittamaan joka asiasta. Toki rajat pitää olla, en sitä sano mutta jos aukaisee suunsa vain kun on moitittavaa niin oikein ei ole sekään.

En tiedä minäkään miten tästä eteenpäin, kaksin miehen kanssa kun ollaan niin menee ihan hyvin, perheenä vain tämä tilanne ei toimi. Meillä kanssa poika on mulle kertonut kuinka isi ei häntä rakasta kun aina huutaa, valittaa...Rikkoohan tuo äidin sydämen.

Toivotaan jotain ratkaisua sekä teille että kaikille samassa tilanteessa oleville!

 

[miina]

me ollaan oltu kans yhdessä suunnilleen saman verran. Meillä mies alkoi stressaamaan töistä, iästänsä ja vapaa-ajan puutteesta... mä yritin ymmärtää, mutta ei se ymmärrys aina riittänyt. Lopulta mies "haki apua" huonoon oloon pettämällä mua ja nyt asutaan erossa .

Kohteli lapsia kans huonosti, huusi ja oli aina väsynyt. Meidän olisi pitänyt tajuta jo silloin ottaa aikalisä suhteeseen, ehkäpä pettämistä ei olisi silloin tapahtunut, en tiedä...

Mun neuvo on, että te asuisitte hetken erossa. Ennenkuin tilanne menee siihen, että TODELLAKIN tulee se ero. Kun kumminkin rakastat miestäsi ja hän on hyvä mies, niin ei kannata heti luopua toivosta. Mä oon vaan paljon hyviä juttuja kuullut pareista, jotka ovat asuneet erossa. Silloin todella huomaa (ja useimmiten se mies) että tarvitseeko toista ja haluaako elää lasten kanssa 24/7. Voihan olla, että asumusero tuntuukin jommasta kummasta teistä niin hyvältä, että päätyisitte kumminkin eroon, mutta jos tulehtunuttta tilannetta jatkatte nyt noin, niin siinä ei ole onnellinen kukaan. Ja sama juttu oli mun miehellä, ammattiapua ei huoli.

Meillä on varmasti avioero tulossa, koska tuntuu niin vaikealta antaa tuota pettämistä anteeksi. Toivon vaan nyt jälkikäteen, että olisimmepa ajoissa huomanneet hoitaa suhteemme kriisit kuntoon, niin ehkä olisimme vielä ehjä perhe.

 

[miina]

Mä sanoin miehelle jo aiemmin että lasten etu menee kaiken edelle, hän ilmeisesti kuvitteli että tarkoitin sillä että hänellä ei ole merkitystä minulle... Korjasin asian kyllä hänelle, mutta eikö sitten muille lasten paras ole ykkösjuttu? Tai paremminkin perheen paras on ykkösjuttu, nautitaan koko perheen yhteisestä ajasta nyt kun lapset on pieniä. Tätä ei tunnu mieheni tajuavan, on sanonut lapsillekin että odottaa niin sitä kun lapset muuttaa pois kotoolta. Siis voi elämä! Jotenkin tuntuu että kun näitä juttuja kirjoittaa ja taas muistaa, tuntuu että onko tässä edes mahdollisuutta parempaan?

Myös mun mies sanoi, että voi kun lapset olis jo isoja ja muutais omilleen. meillä 3 pientä lasta, jotka olivatkin sitten liikaa miehelle, vaikka itse myös halusi nämä lapset. Yritin sanoa, että yhtäkkiä huomataan, että lapset on isoja ja menot kavereiden kanssa tärkeimpiä, että nyt eletään tätä hetkeä. Mut ei, ei se riittänyt, mies halusi vapauden heti.

 

[vieras]

Lopussa oli varmaan aika tärkeä pointti. Jotenkin mies aina joutuu syytteeseen perheen vaikeuksista. Ehkä vain ei osaa tuoda omaa näkökantaansa esiin. Nainen osaa nalkuttaa ja puuttua kaikkiin asioihin, mitkä näyttävät hänen kannaltaan olevan huonosti. Mies sietää ja kestää, lähtee pakoon työhön, remonttiin tms. ja antaa asioiden olla ja pahentua, stressaantuu ja masentuu, kun ei haluaisi loukata ja kantaa taakkaansa, kun se on aina ollut velvollisuus. Mies jää yllättävän usein perheessä ulkopuoliseksi äidin päättäessä kasvatuksesta, kouluasioista ja muista lapsiin liittyvistä seikoista. Se vain naisista tuntuu luonnolliselta, eikä sitä mietitä tai edes tule mieleen kysyä miehen mielipidettä joistain asioista. Mies vaan turhautuu ja stressaantuu. Miehet ja naiset ovat erilaisia muutenkin kuin alapäästään. Naiset eivät sitä tahdo hyväksyä.

Mutta turhautuminen ei ole mikään syy käyttäytyä huonosti lapsia kohtaan. Aikuisen ihmisen tulisi osata ottaa paikkansa perheyhteisössä ja puhua asioista, jotka aiheuttavat stressiä. Moni mies on haluton puhumaan edes ammattiauttajalle, koska eivät halua pureutua ongelmien todellisiin syihin.

Kyllä se on syy, vaikka ei sallittu ja toivottu. Vastauksesi on juuri sitä lässyn lässyä, jota tällä palstalla saa lukea. Ei edes yritetä löytää todellisia syitä, vaan kaivetaan niitä miehen "itsestään selviä" vikoja. Miksi koko keskustelu aina lähtee siitä olettamuksesta, että miehessä on joku vika, jos perhe voi huonosti. Näin voi olla, mutta asiaa voisi joskus lähestyä toiseltakin kannalta. Avauksen hätähuuto oli perusteltu, mutta nyt jatkokommenteissa halutaan taas puuttua vain oireiden hoitoon. Ei pahoivoinnin perimmäisiin syihin. Kun mennään ammattiauttajan puheille, niin klassisesti nainen alkaa auttajalle selittämään, mikä miestä vaivaa.

 

[miina]

Kamala sanoa mutta tunnelma kotona paljon rauhallisempi kun mies töissä. Isän ollessa kotona lapset ja minä varpaillaan kun hermostuu niin helposti, ihan mieletön valittamaan joka asiasta.

Näin se meilläkin oli . Valitti jopa lasten leluista, jos niitä oli joku eksynyt olohuoneeseen, että kun täällä on aina tämmönen helvetin sotku... ja meillä ei ikinä ole ollut sotkuista. Vaikea sitä on 1-vuotiaalle sanoa, että älä levitä leluja, pitäähän sen saada leikkiä. Nyt kun ollaan asuttu ilman isää, tuo 1-v on muuttunut paljon iloisemmaksi, ei itke paljon yhtään enää. Ennen itki aivan muuten vaan. Mutta kaippa se lapsi aisti isän ahdistavan olon tai jotain...

On tämä kamalaa... miksei jotkut miehet jaksakkaan perhe-elämää pienten lasten kanssa? Kyllä, se on raskasta, tottakai, mutta ohimenevä vaihe.

 

[ap]

Helpottavaa huomata että en ole yksin näitä asioita kokenut... Mä en jaksa niin juurtajaksain kertoa kaikkea taustastamme, mutta olen useasti sanonut miehelleni että vikaa on varmasti myös minussa ja pitäisi yhdessä tehdä töitä perheen hyvinvoinnin eteen... Olen vuosien saatossa mielestäni (myös mieheni myöntää sen), oppinut paremmaksi parisuhteessa. Olen oppinut paremmaksi taloudenpitäjäksi, siivoan ahkerasti ja pidän järjestystä yllä kotona. Olen opetellut halkojen pilkkomista ja muita pieniä hommia esim. autojen huollosta. Ihan siksi että tiedän sen merkitsevän miehelleni paljon, onko siis liikaa pyydetty että hän kohtelisi asiallisesti yhteisiä yhdessä toivottuja lapsiamme...? En tiedä... Voi kun ei tarvis pohtia näin isoja juttuja...

 

[Sirkkeli]

No jos tilanne on jatkunut jo kaksi vuotta, niin kyllä mie kokeilisin sitä asumuseroa jo. Ehkä mies silloin huomaa, mitä on menettänyt...tai sitten ei menetä mielestään mitään...

 

[ap]

Eipä tässä kai vaihtoehtoja ole... varsinkin kun mies itse ehdotti tuota asumuseroa... Jotenkin tuntuu pahalta kun ei oikein tiedä miten tässä lopulta käy. Kun kuitenkin tunteita miestä kohtaan on edelleen ja pelottaa miten tulen käytännössä toimeen lasten kanssa... Kiitos kaikille kannanotoista!

 

[evita]

Jotenkin ajattelisin, että olisi hyvä puhua asiasta jonkun ulkopuolisen kanssa, joka ei ole kenenkään puolella eikä ketään vastaan. Joku lukkohan miehellä on, joka pitäisi saada avattua, eikä se välttämättä erossa asumalla avaudu.

Pois lähteminen kuulostaa minusta jotenkin huonolta ratkaisulta, vaikka on ymmärrettävä juttu. Mutta minä hoitaisin ongelmaa ensin kotosalta käsin.

 

[ap]

Täytynee katsoa millä mielellä mies palaa reissusta kotiin. Kaikki ovet täytyy pitää avoinna...

 

[hp]

jos mies löytää sinusta ja lapsista syyllisen omaan oloonsa niin eikö ole parempi nostaa kissa pöydälle. ole vahva mies alistaa ja sehän on helppoa,lapset ovat rakkaita ja se koskee.se on hänen tarkoitus.oli sinulla lapset jo kotoa lähteneet niin löytyy vikaa muusta asiasta. esin koirat,kissat tai sinun ystävät. lue narsismista.

 

["hei"]

Ymmärsinkö mä nyt oikein, että 4 v sanoi että toivoo itselleen tapahtuvan jotain pahaa? koska isä ei tykkää hänestä?? Jos näin on, niin mä kyllä todellakin suostuisin siihen että ukko muuttaa pois! Perheneuvolaan koko perhe tai ainakin äiti ja lapsi/lapset jossei isä lähden. Tuntuu tosi pahalta lapsia ja äitiäkin ajatellen tuollainen käytös