Mitä teen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mahdotontako
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mahdotontako

Vieras
Rakastan miestäni hyvin paljon, vaikka yhteistä menneisyyttä ei ole vasta kuin vuoden verran. Yhdessä majaillaan vaikka virallisesti onkin eri osoitteet. Ongelma tässä on ahdistus joka kertyy koko ajan suuremmaksi. Ennen minulla ei ole tämänkaltaista oloa ollut hänen kanssaan.

Ahdistukseni syy on tulevaisuus. Minä olen ruutineissa elävä, joka kaipaa järjestystä ja vakautta elämään. Kaikki arkiset asiat tulee minusta hoitaa ajallaan, esimerkiksi laskut. Mieheni taas on tottunut elämään hetkessä, ja vähän hällä väliä meiningillä. Mitään pitkäkestoisempaa työpaikkaa hänellä ei ole tähän mennessä ollut, eikä myöskään ammattia, eli ei ole opiskellut vaan elää lähinnä sossun turvin. Tosin hänellä on rankkoja asioita tapahtunut lapsuudessa ja nuoruudessa, joka on varmasti osaltaan ajanut elämää raiteiltaan. Hän on niin sanottu boheemiluonne ja myös taipuvainen masennukseen.

Nuoria vielä olemme, mutta minua on alkanut ahdistaa ajatus, että mitä jos en saakkaan hänen kanssaan turvallista ja vakaata elämää? Pystyykö hän koskaan sopeutumaan yhteiskunnan normeihin? Vielä kun on ajatusmaailmaltaan niitä vastaan (opiskelu, työ, perhe...ym ja sitä loppuelämä) minulle kyseiset asiat taas ovat elämän perusta. Mahtaako moiheni "aikuistuessaankaan" koskaan elämään ns normaalia elämää, jonka minä tarvitsen? Minä olen kasvanut ns keskituloisessa perheessä ja hän taas alempituloisessa. Työtä tekevässä kylläkin...

Välitämme toisistamme kovasti, mutta luulen että kyseiset asiat ahdistaa meitä molempia tällä hetkellä...en tiedä miten toimia, pitäisikö vain antaa ajan vielä kulua ja katsoa, josko muuttuisi parempaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mahdotontako:
en tiedä miten toimia, pitäisikö vain antaa ajan vielä kulua ja katsoa, josko muuttuisi parempaan?

Ei muutu. Sinä annat hänelle mahdollisuuden pysyä juuri samanlaisena ihastuttavana hulttiona. Loppujen lopuksi sinusta tulee niuhottaja, hän saa hyvän syyn pakoilla suhteesta baariin + uusiin suhteisiin, koska SINÄ ET YMMÄRRÄ.

Anteeksi, jos sanon vähän töksähtäen. Mutta lyhykäisyydessään se on siinä.

Tai sitten, jos molemmat olette valmiit tekemään töitä, sitoutumaan ja kasvamaan yhdessä, erilaisuutenne voi hyvinkin täydentää toisianne. Kuitenkin kuvatuilla luonteenpiirteillä on vaarana, että sinusta tulee perheen äiti, joka hoitaa ikävät asiat (koska jonkun on pakko huolehtia että rahat riittää palkkapäivästä toiseen ja laskut tulee maksettua ja ruokaa on pöydässä).

Juuri hänen erilaisuutensa kiehtoo sinua. Hänessä on sitä vapautta, jota haluaisit itsellesi - mutta jos ulkoistat kaiken sen boheemiuden häneen, sinulle jää vaan niuhon osa. Älä muuta siipeilijän kanssa yhteen. Niin tylsältä kun kuulostaakin, niin kyllä ihmisellä työpaikka pitää olla, tai ammattitaito ainakin. Kyky elättää itsensä, muutenkin kuin pelaamalla tuilla.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Mahdotontako:
Tosin hänellä on rankkoja asioita tapahtunut lapsuudessa ja nuoruudessa, joka on varmasti osaltaan ajanut elämää raiteiltaan. Hän on niin sanottu boheemiluonne ja myös taipuvainen masennukseen.

jatkan vielä... Maailmassa on ihmisiä, joille tapahtuu rankkoja asioita. Itse pitää valita, onko niiden uhri vai elääkö sellaista elämää mitä haluaa. Haluaako ajelehtia ja odottaa että joku ihana enkeli tulee ja pitää huolta.

Mä en epäile, että rakkaus olisi molemminpuolista. Varmasti on. Mutta arki koettelee senkin. Siitä enemmän tuossa ylläolevassa kirjoituksessani.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Vendredi:
Alkuperäinen kirjoittaja Mahdotontako:
Ei muutu. Sinä annat hänelle mahdollisuuden pysyä juuri samanlaisena ihastuttavana hulttiona. Loppujen lopuksi sinusta tulee niuhottaja, hän saa hyvän syyn pakoilla suhteesta baariin + uusiin suhteisiin, koska SINÄ ET YMMÄRRÄ.

Anteeksi, jos sanon vähän töksähtäen. Mutta lyhykäisyydessään se on siinä.

Tai sitten, jos molemmat olette valmiit tekemään töitä, sitoutumaan ja kasvamaan yhdessä, erilaisuutenne voi hyvinkin täydentää toisianne. Kuitenkin kuvatuilla luonteenpiirteillä on vaarana, että sinusta tulee perheen äiti, joka hoitaa ikävät asiat (koska jonkun on pakko huolehtia että rahat riittää palkkapäivästä toiseen ja laskut tulee maksettua ja ruokaa on pöydässä).

Juuri hänen erilaisuutensa kiehtoo sinua. Hänessä on sitä vapautta, jota haluaisit itsellesi - mutta jos ulkoistat kaiken sen boheemiuden häneen, sinulle jää vaan niuhon osa. Älä muuta siipeilijän kanssa yhteen. Niin tylsältä kun kuulostaakin, niin kyllä ihmisellä työpaikka pitää olla, tai ammattitaito ainakin. Kyky elättää itsensä, muutenkin kuin pelaamalla tuilla.

Kuulostaa kyllä ikävästi tutulta ja myös omilta ajatuksiltani. Minä olisin valmis tekemään töitä ja olen sitä jo yrittänyt, mikä on tosiaan tehnyt minusta niuhon, toisesta en sitten olekkaan niin varma jaksaako hän tehdä töitä, en usko että hän on (ainakaan vielä) valmis muuttamaan elämäntapojaan...Onkoa ainoa mahdollisuus siis lähteä suhteesta? Luopua toivosta...Luovuttaminen on taas täysin omia periaatteitani vastaan. Kaikki vaihtoehdot näyttävät pahalta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mahdotontako:
Luovuttaminen on taas täysin omia periaatteitani vastaan. Kaikki vaihtoehdot näyttävät pahalta.

Tuota noin... mä ymmärrän sua. Ihan oikeasti. Olen yrittänyt, väkisin ja pelkällä tahdonvoimalla. Koska olin ymmärtänyt, että suhteen eteen pitää tehdä töitä ja luovuttaminen merkitsee sitä, etten olisi tarpeeksi vahva.

Ihan hyvä pysähtyä katsomaan tilannetta. Tee paperille jana, jonka jaat 10 osaan. Jokainen osa vastaa kymmentä vuotta elämästäsi. Merkitse itsesi sille janalle, missä olet nyt menossa. Tee merkintöjä itsellesi tärkeistä käännekohdista.

Sitten pohdi, mitä haluat elämältä. Haluatko käydä Pariisissa ennen kuin täytät 30 (sanoit, että olet nuori) vai haluatko omistaa asuntosi 45-vuotiaana, ehkä lapset, miten ne sijoittuu... Asioita, mitä haluat kokea elämäsi aikana.

Tuosta luovuttamisesta. Parisuhde on PARIsuhde, ei yhden ihmisen saavutus. Toista ei voi omistaa, muuttaa ja hallitsemisen kanssakin on vähän niin ja näin.

Mun pakkoyrittäminen loppui lopulta aika rumasti. Hyvä että loppui. Siitä seurasi tietenkin aika, jolloin onni tuntui olevan parisuhteessa, kahdehdin seurustelevia pareja, jokaisen ikkunan takana tuntui asuvan onnellinen perhe.

Piti tehdä ratkaisuja, sellaisia jotka eivät rakentuneetkaan sen varaan että on mies elämässä. Loppujen lopuksi siinä kävi hyvin klassisesti: olin juuri pari viikkoa aiemmin julistanut, että ryhdyn vanhaksipiiaksi (useamman vuoden sinkkuilun jälkeen) kun se Herra Oikea (ainakin toistaiseksi oikea) käveli elämään.

 

Yhteistyössä