M
Mitätön
Vieras
Hei, olen jatkuvasti todella masentunut parisuhteeni takia.Sain esikoisen 5kk sitten, ja sen jälkeen suhteemme menee vain huonompaan suuntaan. Raskausaikana poikaystäväni helli minua..näytti kaikille jatkuvasti miten paljon hän rakastaa minua ja kuinka olen maailman ihanin nainen ja hän onnellisin mies takiani. Tytön syntymän jälkeen kaikki pikkuhiljaa muuttui.. aluksi mies vietti hyvin vähän aikaa vauvan kanssa mutta keskittyi silti välillä minuun. Sitten asiat johtivat siihen että minä hoidin kaikki kotityöt ja tytön, valvoin kaikki yöt kun hän oli niin huonouninen. Mies ei "pystynyt" sitä omasta mielestä tekemään koska kävi töissä..ja tosiaan hän kävi töissä 2päivää viikossa. Hellyyttä minua kohtaan ei pahemmin ole enään ollut, eikä hän näytä haluavansa minua seksuaalisesti tai muutenkaan. Lopulta päätin itse lähteä töihin kun en jatkuvasti kestänyt tulla torjutuksi kotonq. Saipahan mieskin alkaa hoitamaan poikaa kun ite olin päivät tai illat töissä. Työpaikka on kauhea, mutta kuitenkin odotan aina sinne pääsyä koska siellä tunnen itseni tärkeäksi ja saan kiitosta päivittäin.
Huomaan että suhteeni on ajautunut karille. Ihastuin töissä erääseen työkaveriin , hän sanoi että olen kaunis, näytän hyvältä ja kanssani on mukavaa tehdä töitä. Hän tosin itse on kihloissa, joten uskon että tarkoitti vain työkaverimielessä sanoa noin.
Kotiin menen hymy huulilla, mutta vastaanotto kotona on aina surkea. Valitetaan miksi en ole käynyt kaupassa, ei jakseta kuunnella mitä minulle kuuluu ja millainen päivä oli. Mies usein itse lähtee ulos kun tulen töistä kotiin, sillä verukkeella että hän on koko päivän hoitanut tyttöä ja tarvitsee omaa aikaa. Sitten jos minä pyydän päästä johonkin niin ei koskaan onnistu. Minä saan kuulemma tarpeeksi omaa aikaa kun ol3n töissä, mutta kun hän on töissä on aivan eri asia...
Tämä työkaverini sai minut tajuamaan etten ansaitse saamaani kohtelua mieheltäni. Ei minun kuulu tuntea itseäni turhaksi, epätöivotuksi, inhottavaksi ja rumaksi. Ansaitsisin jonkun joka oikeasti välittää ja yrittää edes näyttää sen välillä...
En vain voi erota tällä hetkellä. Joutuisin lopettaa työt eikä rahani riittäisi korkeaan vuokraan ja laskuihin. Niihin menee kuukaudessa 2000e. Ja vielä elämiseen rahat 400. Olin tyhmä ja otin kaikkia eri osamaksuja yms minun nimiin kun muutimme yhteen vuosi sitten ja kaikki kalusteet sun muut puuttuivat. Jos otan eron, mies ei ole velvoitettu maksamaan mitään. Menin myös sen vuoksi töihin että saisin kaikki osamaksut pikkuhiljaa pois.
Mitä minun pitäisi tehdä?