V
Vepasto
Vieras
Perjantaina, kun esikoinen tuli eskarista, hän sanoi, että eskarikaveri tulee hakemaan häntä kylään. Ajattelin, että joopa joo. No, tunnin päästä meidän oven taakse ilmestyi tyttö ja pihalla odotti poika. Menin ovelle ja tyttö kysyi esikoista. Kysyin ensin, kukas sä olet ja tyttö kertoi nimensä. Sitten hain esikoisen ovelle ja menini itse keittiöön. Tyttö kysyi, saako esikoinen tulla heille. Mä kielsin, koska pojan olisi pitänyt lähteä niiden kanssa pyörällä sinne ja mä en päästä vielä tuon ikäisiä keskenään pyöräilemään. Matkaa kuitenkin on jonkin verran. Sitten tyttö kysyi, saako hän jäädä meille. Mä kielsin, koska meillä oli synttärivalmistelut meneillään, enkä mä muutenkaan ota tänne ketään, jos en ole varma, että lapsen äit/isä tietää asiasta.
No, äsken kun esikoinen tuli eskarista, hän sanoi, että se tyttö tulee pian hakemaan häntä kylään. Mä sanoin heti, että se ei nyt sovi. Tytöllä on kuulema isoveli, en tiedä, kuinka vanha, esikoinen sanoo, että kuudennella luokalla. Ne lapset ovat päivisin keskenään kotona. Mä en kyllä päästä meidän poikaa sinne, ellei siellä ole toista vanhempaa kotona. Enkä päästä, ellen mä pääse itse viemään esikoista. Mä oon nyt ihan tyhmä äiti. :snotty: