Mitä tarkoittaa "menettää nuoruus" jos haluaa äidiksi nuorena?

["hehe"]

[QUOTE="vieras";27980379]Ei se ole nuoruutta, jos lapsi tulee kuvioihin. Nuoruuteen kuuluu vastuuttomuus ja huolettomuus, ei lapset.

Mutta mitäpä te siitä tiedätte, nuoruudesta, kun ette ole sellaisesta ehtineet edes nauttia. Niinpä tämäKIN vääntö lapsentekoiästä on ihan yhtä tyhjän kanssa [/QUOTE]

Sinäpä et nuoresta äitiydestä voi tietää kun sen menetit. Joten turha tulla kertomaan miten asiat on kun et voi edes tietää.

Joten turha on vääntö tosiaan.

 

["vieras"]

Me saimme esikoisen kun minä olin 17 ja mieheni 20v. En omasta mielestä unohtanut elämää, kun lapsi syntyi. Tosin me kumpikin ollaan niitä ehkä todella harvoja joita ei se biletys ja älytön viinan käyttö kiinnosta. Olimme olleet 2v yhdessä kun lapsi syntyi. Kävimme nuorten paikoissa silloin ja toki ryypättyä jonkun kerran, mutta se ei meitä niin hirveästi kiinnostanu kuten monia muita meidän ikäisiä silloin. Toinen lapsi syntyi kun olin 20 ja mies 23, kolmanne syntymän aikoihin olin 22 ja neljännen 25 viides syntyi kun olin 29. Nyt olen 37 ja mies 40 ja elämä mukavaa.

Lapset isompia ja heidän kanssa on mahtavaa, esikoinen jo elää omaa elämää omassa asunnossa. Vietetään toki lapsivapaita viikonloppuja 4-5 kertaa vuodessa , tavataan silloin ystäviä joita harvoin muutenkin nähdään. Käydään tansseissa yms. Mutta myös lasten kanssa ollaan tultu ja menty.

Me ei ainakaan omasta mielestämme olla elämää menetetty. Ja ollaan sitä mieltä, että parasta on ollut se kun nuorena saimme ekan lapsen. Monet entisistä koulukavereista saavat vasta nyt ensimmäisiä lapsia, mutta se on heidän valintansa jota en tuomitse. Jokainen itse tietää milloin on oikea hetki.

 

["vieras"]

Minusta taas on mukavaa, etten ole kuusikymppinen kun lapset muuttavat kotoa. Monesti näillä "villiä nuoruutta" muistelevilla on ihme ajatus, että elämä loppui lasten syntymään, puhutaan lapsiperhehelveteistä jne. Ei musta nuorena siltä tuntunut, lapset tulivat luontevana osana mukaan elämään, eivät sen keskipisteeksi ja ainoaksi tarkoitukseksi.

Sitä voi hyvinkin kuolla kupsahtaa jo nelikymppisenä, että en suunnittelis lapsia sen mukaan, minkä ikäisenä olen kun ne lähtee pois kotoa...

Ja edelleenkin, jos ei ole nuoruudesta ehtinyt nauttia, niin mistäpä tuota silloin tietää, mistä on jäänyt paitsi. Ei sitä kaipaa, mistä ei tiedä. Mutta jos se sitten pois vietäisiin kun tietäis, miten ihanaa se voi olla, niin ihan takuulla kaipais. Sen takia varmaan moni vanhempana äidiksi tullut säälii niitä, jotka hankkii lapset nuorempana.

 

["vieras"]

[QUOTE="hehe";27980390]Sinäpä et nuoresta äitiydestä voi tietää kun sen menetit. Joten turha tulla kertomaan miten asiat on kun et voi edes tietää.

Joten turha on vääntö tosiaan. [/QUOTE]

Minä tiedän, mitä on olla äiti, joten voin kyllä tietää myös mitä olisin menettänyt jos olisin pukannut lapset nuorena. Olisin menettänyt koko nuoruuteni, sellaisena kuin itse sen elin. Ja se olis ollut ihan kamalaa.

 

[järkyttävää]

Jotenkin kauheaa ajatella minkälaisia äitejä ivat ne jotka voivat ihan yleisesti olla sitä mieltä että voi MENETTÄÄ jotain jos saa lapsia! :O Omasta puolestaan tottakai voi puhua jos jonkin tietynlaisen kaavan mukaan elämänsä eli. Mutta että menettää! :O
Surullista jos jollekin lapset ovat niin iso taakka.

Menettivätköhän hekin omasta mielestään aikuisuuden tai keski-iän jos tuli niitä lapsia pilaamaan sen? Samalla logiikalla. Joidenkin lapsettomien mielestä kun parasta aikaa on juuri silloin 30+ iässä kun on rahaa matkustella ja saa mennä ihan vapaasti. Menettävätkö 30+v kolmekymppisensä? :O

 

[MsGodDammit]

En minä kokenut itseäni nuoreksi äidiksi kun esikoiseni sain 23-vuotiaana

Pitäisikö minunkin nyt tuntea suurta tarvetta selitellä täällä kuinka uskomattoman onnellinen olin ratkaisuuni tehdä esikoiseni juuri tuolloin? Ketä se ihan oikeasti täällä edes kiinnostaisi, jonkun uppo-oudon ihmisen tekemiset tai tekemättä jättämiset? Kyllä, minusta on outoa että nuoret/vanhat/muumiot kokevat noin kovaa tarvetta todistella omien ratkaisujensa oikeellisuutta. Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee ja kahden eri ihmisen elämä voi olla täysin eri vaiheessa 25-vuotiaana, so what?

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";27980400]Me saimme esikoisen kun minä olin 17 ja mieheni 20v. En omasta mielestä unohtanut elämää, kun lapsi syntyi. Tosin me kumpikin ollaan niitä ehkä todella harvoja joita ei se biletys ja älytön viinan käyttö kiinnosta. Olimme olleet 2v yhdessä kun lapsi syntyi. Kävimme nuorten paikoissa silloin ja toki ryypättyä jonkun kerran, mutta se ei meitä niin hirveästi kiinnostanu kuten monia muita meidän ikäisiä silloin. Toinen lapsi syntyi kun olin 20 ja mies 23, kolmanne syntymän aikoihin olin 22 ja neljännen 25 viides syntyi kun olin 29. Nyt olen 37 ja mies 40 ja elämä mukavaa.

Lapset isompia ja heidän kanssa on mahtavaa, esikoinen jo elää omaa elämää omassa asunnossa. Vietetään toki lapsivapaita viikonloppuja 4-5 kertaa vuodessa , tavataan silloin ystäviä joita harvoin muutenkin nähdään. Käydään tansseissa yms. Mutta myös lasten kanssa ollaan tultu ja menty.

Me ei ainakaan omasta mielestämme olla elämää menetetty. Ja ollaan sitä mieltä, että parasta on ollut se kun nuorena saimme ekan lapsen. Monet entisistä koulukavereista saavat vasta nyt ensimmäisiä lapsia, mutta se on heidän valintansa jota en tuomitse. Jokainen itse tietää milloin on oikea hetki.[/QUOTE]

Kuulostaa, että teille nuori vanhemmuus sopi. Mutta mä en ymmärrä tuota luuloa, että nuoruus ilman lapsia tarkoittaa vaan viinaa ja biletystä. Minä esimerkiksi olen kiertänyt maailmaa, asunut pari kuukautta yhdessä paikassa, pari toisessa ja seuraavaksi pari vuotta kolmannessa paikassa. Kieränyt lempibändin perssä eri maissa, päättänyt spontaanisti lähteä tänään lomamatkalle toiselle puolelle maapalloa. Kaikkia ei todellakaan tällainen kiinnosta, ymmärrän sen. En vain ymmärrä sitä ajatusta, että jos ihminen ei halua tehdä lapsia nuorena, johtuu se siitä, että hän haluaa läträtä viinan kanssa.

 

["vieras"]

Jotenkin kauheaa ajatella minkälaisia äitejä ivat ne jotka voivat ihan yleisesti olla sitä mieltä että voi MENETTÄÄ jotain jos saa lapsia! :O Omasta puolestaan tottakai voi puhua jos jonkin tietynlaisen kaavan mukaan elämänsä eli. Mutta että menettää! :O
Surullista jos jollekin lapset ovat niin iso taakka.

Menettivätköhän hekin omasta mielestään aikuisuuden tai keski-iän jos tuli niitä lapsia pilaamaan sen? Samalla logiikalla. Joidenkin lapsettomien mielestä kun parasta aikaa on juuri silloin 30+ iässä kun on rahaa matkustella ja saa mennä ihan vapaasti. Menettävätkö 30+v kolmekymppisensä? :O

Sain ensimmäisen lapseni 33-vuotiaana. Menetin samantien sen, etten ollut vastuussa enää vain itsestäni. Sehän on nyt ihan selvä, ei sitä lapsen kanssa mennä ja tulla kuten ilman lasta. En minä voi lähteä keskellä päivää shoppailemaan ja unohtua sille tielle ja palata aamulla kotiin, mulla on nyt lapsi, josta olen mieheni kanssa vastuussa!

Ihan hullua ajatella, ettei menetä yhtään mitään eikä elämä muutu mitenkään, jos saa lapsen! Nyt onneksi on elettyä elämää sen verran takana, että tuo muutos vastuulliseen elämään tuntuu ihan hyvältä ja tästä osaa nyt nauttia ihan täysillä

 

["Vieras"]

Joku urbaanilegenda tuo että nuorena pitäisi muka nuorten mielestä dokata ja jakaa pesää kaikille. Nuoruuteen liittyy ennen kaikkea kaikkea muuta.Mielestäni se ei ole sitä mitä tekee tai jättää tekemättä vaan enemmänkin sellaisia henkisiä asioita tai vaiheita jotka jää "välistä" sen vastuun myötä. Enkä tarkoita että niiden kokeminen on välttämätöntä ja monesti ihan hyväksi ihmiselle kuin ihmiselle. 20-25v on jo varmaan nuo vaiheet käynyt osin ainakin läpi eli ehkä 15-21 kohdistuisi parhaiten siihen "jonkin menettämiseen".

 

["hehe"]

[QUOTE="vieras";27980414]Minä tiedän, mitä on olla äiti, joten voin kyllä tietää myös mitä olisin menettänyt jos olisin pukannut lapset nuorena. Olisin menettänyt koko nuoruuteni, sellaisena kuin itse sen elin. Ja se olis ollut ihan kamalaa.[/QUOTE]

Minä tiedän millaista on olla nuori, äiti ja nuori äiti. Kamalaa olisi ollut menettää se mitä elin juuri sellaisena kuin itse sen elin.
Pääasia että olemme itse tyytyväisiä ja itsehän sen valitsimmekin. Tätä sinun on vaikea käsittää. SINÄ olisit varmasti menettänytkin sen, minä en menettänyt asioita joita en halunnut elää juuri kuten sinä elit.

Vai menetitkö nyt aikuisuudestasi iän 30-40v kun tuli lapsia?

 

["hehe"]

[QUOTE="vieras";27980440]Sain ensimmäisen lapseni 33-vuotiaana. Menetin samantien sen, etten ollut vastuussa enää vain itsestäni. Sehän on nyt ihan selvä, ei sitä lapsen kanssa mennä ja tulla kuten ilman lasta. En minä voi lähteä keskellä päivää shoppailemaan ja unohtua sille tielle ja palata aamulla kotiin, mulla on nyt lapsi, josta olen mieheni kanssa vastuussa!

Ihan hullua ajatella, ettei menetä yhtään mitään eikä elämä muutu mitenkään, jos saa lapsen! Nyt onneksi on elettyä elämää sen verran takana, että tuo muutos vastuulliseen elämään tuntuu ihan hyvältä ja tästä osaa nyt nauttia ihan täysillä [/QUOTE]

Minustakin muutos tuntuu hyvältä, ajattelepas sitä.

En koe menettäväni asioita jos en itse niitä ole kaivannut, se meidän ero on siis.
Tottakai asiat muuttuivat, siitä pidänkin!

 

[bud]

Mutta ei tämä tarkoita, etteikö voisi olla hyvä vanhempi. Ei se ole 40-vuotiaalle automaattisesti yhtään sen helpompaa.

Ei tietenkään tarkoita. Kyllä minäkin olen mielestäni ollut hyvä vanhempi, vaikka nuorena äidiksi tulinkin. Koskaan ei ole tuntunut siltä, etten pärjää.

 

["hmm"]

Nämä standardiäidit tuntuvat usein olevan todella lapsellisia ja mustavalkoisia omissa ajatuksissaan. Outoa.. Tuntuu että laajemmin osaa ajatella tällaisia asioita nuoret äidit ja sitten ne iäkkäät äidit.
kolmekymppinen mamma usein ajattelee asiat liikaakin itsensä kautta mikä on aika huolestuttavaa. Ei nähdä ympärille ollenkaan. Ehkä elämä menee liiankin kavoihin pusertumalla ja jotenkin tyhmennytään helposti. Onneksi ei kaikilla, eikä edes suurimmalla osalla käy näin, mutta selvästi enemmistä on heitä.

 

[bud]

Jotenkin kauheaa ajatella minkälaisia äitejä ivat ne jotka voivat ihan yleisesti olla sitä mieltä että voi MENETTÄÄ jotain jos saa lapsia! :O Omasta puolestaan tottakai voi puhua jos jonkin tietynlaisen kaavan mukaan elämänsä eli. Mutta että menettää! :O
Surullista jos jollekin lapset ovat niin iso taakka.

Menettivätköhän hekin omasta mielestään aikuisuuden tai keski-iän jos tuli niitä lapsia pilaamaan sen? Samalla logiikalla. Joidenkin lapsettomien mielestä kun parasta aikaa on juuri silloin 30+ iässä kun on rahaa matkustella ja saa mennä ihan vapaasti. Menettävätkö 30+v kolmekymppisensä? :O

No miten se muka on kauheaa myöntää, että menetti jotain? Mun menetykset ainakin oli ihan todellisia menetyksiä, meinaan niitä vanhoja ystäviä. Kamut oli siinä teinien maailmassa edelleen ja itse tuli pika-aikuistuttua lapsen myötä ja tiet vaan luisui erilleen.

 

[fdgf]

Menetättekö vanhuudenkin jos tulee lapsenlapsia?

On tämä elämä menetyksiä täynnä ääh! Kauheita nuo syntyvät lapset.

Sydän verellä 22vuotiaana lapsettomuushoidoissa itkien viimein se sydämen syke näkyi ruudulta ja siitä mieheni ja minun onnenkyynelistä lähtien kaikki on ollut yhtä onnea. Halusimme todella kovasti vanhemmiksi ja saimme kaksi lasta, voiko enempää toivoa, mutta sitten joku omahyväinen lehmä kehtaa ynistä meidän menettäneen jotain. Oikein vihlasee miten joku edes voi puhua noin ylimielisesti.

Me olisimme menettäneet hyvin paljon jos emme olisi kahta suurta lahjaamme saaneet. Silti en ole niin nokkaani pystyyn saanut, että kuvittelisin ylväänä jokaisen kolmekymppisen mamman menettävän minun ylhäinen nuori äitiyteni. Tiedostan hyvinkin, että elän omaa elämääni ja toivon sen menevän omien toiveiden mukaisesti.

Että ällöttää nämä äidit. Onneksi en tunne noin oksettavia ihmisiä.

 

["vieras"]

No miten se muka on kauheaa myöntää, että menetti jotain? Mun menetykset ainakin oli ihan todellisia menetyksiä, meinaan niitä vanhoja ystäviä. Kamut oli siinä teinien maailmassa edelleen ja itse tuli pika-aikuistuttua lapsen myötä ja tiet vaan luisui erilleen.

Mun mielestä tuntuu enemmänkin siltä, että jos ei ole mitään menettänyt lapsien myötä, ei elä kuten hyvän vanhemman kuuluu. Kyllä nyt jokainen on menettänyt jotain, itsenäisyyttä, omaa aikaa, parisuhdeaikaa, unta...

 

["hehe"]

No miten se muka on kauheaa myöntää, että menetti jotain? Mun menetykset ainakin oli ihan todellisia menetyksiä, meinaan niitä vanhoja ystäviä. Kamut oli siinä teinien maailmassa edelleen ja itse tuli pika-aikuistuttua lapsen myötä ja tiet vaan luisui erilleen.

Sinun tilanne on hyvin erilainen kuin meidän, joten aika vaikea lähteä vertaamaan. En todellakaan menettänyt mitään. Ei olisi vaikea myöntää jos olisin.

Jos olisin tullut yllättäen raskaaksi vaikka entiselle poikaystävälle 17v:nä, kokisin ehkä jotain menettäneeni. Tässä tilanteessa en koe. Enpä ole muuten yhen yhtä ystävääkään menettänyt.

 

["hehe"]

[QUOTE="vieras";27980514]Mun mielestä tuntuu enemmänkin siltä, että jos ei ole mitään menettänyt lapsien myötä, ei elä kuten hyvän vanhemman kuuluu. Kyllä nyt jokainen on menettänyt jotain, itsenäisyyttä, omaa aikaa, parisuhdeaikaa, unta...[/QUOTE]

Varmaan sinun ajatuksissasi noin, ehkä joku ei KOE sitä menetykseksi. Ymmärrätkö?

Nuoruutta en silti voi sanoa menettäneeni, koska nuoruus ei ole minulle sitä mitä ehkä sinulle on. (nuori aikuisuus tarkemmin)

 

["jenni"]

Jotenkin kauheaa ajatella minkälaisia äitejä ivat ne jotka voivat ihan yleisesti olla sitä mieltä että voi MENETTÄÄ jotain jos saa lapsia! :O Omasta puolestaan tottakai voi puhua jos jonkin tietynlaisen kaavan mukaan elämänsä eli. Mutta että menettää! :O
Surullista jos jollekin lapset ovat niin iso taakka.

Oletko sä oikeasti naiivi vai esitätkö vain? Onhan se nyt aivan päivänselvää, että lasten myötä menettää ison luidan asioita, mutta saa toki eri asioita takaisin. Huolettomuus menetetään sillä hetkellä kun tikkuun piirtyy viiva ja sitä tunnetta sitten kestääkin omaan hautaan saakka vaihtelevin annoksin.

 

["vieras"]

[QUOTE="hmm";27980477]Nämä standardiäidit tuntuvat usein olevan todella lapsellisia ja mustavalkoisia omissa ajatuksissaan. Outoa.. Tuntuu että laajemmin osaa ajatella tällaisia asioita nuoret äidit ja sitten ne iäkkäät äidit.
kolmekymppinen mamma usein ajattelee asiat liikaakin itsensä kautta mikä on aika huolestuttavaa. Ei nähdä ympärille ollenkaan. Ehkä elämä menee liiankin kavoihin pusertumalla ja jotenkin tyhmennytään helposti. Onneksi ei kaikilla, eikä edes suurimmalla osalla käy näin, mutta selvästi enemmistä on heitä.[/QUOTE]



Juu, ne 30+ äidithän tosiaan yleensä on niitä kypsymättömiä laput silmillä kulkijoita, jotka ei tiedä elämästä yhtään mitään eikä näe omaa napaansa pidemmälle... Eikun...

 

["vieras"]

Minusta taas on mukavaa, etten ole kuusikymppinen kun lapset muuttavat kotoa. Monesti näillä "villiä nuoruutta" muistelevilla on ihme ajatus, että elämä loppui lasten syntymään, puhutaan lapsiperhehelveteistä jne. Ei musta nuorena siltä tuntunut, lapset tulivat luontevana osana mukaan elämään, eivät sen keskipisteeksi ja ainoaksi tarkoitukseksi.

Kolmekymppisenä lapsensa saavatkaan eivät ole kuusikymppisiä kun lapset muuttavat kotoa. Minusta oli kuitenkin ihanaa, että ehdittiin matkustaa ja tehdä paljon asioita kahdestaan ennenkuin tuli lapsia. Nyt arki on tosi erilaista, kun miehellä on paljon matkustamista vaativa työ ja minä olen suuren osan ajasta lasten kanssa yksin.

Mua ei todellakaan harmita että olen itsekin reissannut, tehnyt uraa ja nähnyt riittävästi hotellielämää tietääkseni ettei se ole herkkua se matkustaminenkaan kun sitä joutuu tekemään työkseen.

 

["vieras"]

[QUOTE="hehe";27980528]Varmaan sinun ajatuksissasi noin, ehkä joku ei KOE sitä menetykseksi. Ymmärrätkö?

Nuoruutta en silti voi sanoa menettäneeni, koska nuoruus ei ole minulle sitä mitä ehkä sinulle on. (nuori aikuisuus tarkemmin)[/QUOTE]

Ehkä meillä on hieman erilaiset määritelmät menetykselle.

 

[zx]

Itse elin "villin" nuoruuteni 15-20 vuotiaana. Koiran sain 13-vuotiaana, eli siitäl ähtien minulla on ollut velvoitteita, enkä ole voinut lähteä esim. extempore reisuille yms. Esikoisen sain 22-vuotiaana ja nyt 27-vuotiaana kahden lapsen äitinä taaksepäin katseltuani tiedän, että olen kasvanut viiden vuoden aikana henkisesti paljon, mutta mitään ongelmia ei siitä ole perhe-elämään tullut.

Alkoholi kuului elämääni jonkinverran alle kaksikymppisenä, sen jälkeen olen juonut n. 0-4 krt/v. Nuoruudestani en osaa kaivata mitään.

 

[sama.]

[QUOTE="jenni";27980541]Oletko sä oikeasti naiivi vai esitätkö vain? Onhan se nyt aivan päivänselvää, että lasten myötä menettää ison luidan asioita, mutta saa toki eri asioita takaisin. Huolettomuus menetetään sillä hetkellä kun tikkuun piirtyy viiva ja sitä tunnetta sitten kestääkin omaan hautaan saakka vaihtelevin annoksin.[/QUOTE]
Kaikki eivät ehkä koe sitä menettämiseksi jos "menettää" täydet yöunet vauva-ajalta, koska saa sen toivomansa ihanan pienokaisen. Koko nuoruuden menettämisestähän tässä puhuttiin. Toki "menetän" ne asiat jota iäkkäämmätkin äidit menettävät, mutta jos lähetään vertailemaan.

En vain osaa sanoa tuota menetys-sanaa kun olen niin onnellinen elämäni oikeaa reittiä kulkemisesta. Kaikki eivät saa haluamaansa, minä sain. Olen saanut niin niin paljon enemmän. Koen sitten todella menettäneeni jotain kun olen onneton asian vuoksi.
Nuoruuden enemmänkin sain! Sain nuoren perheen mikä oli unelmani.

 

["vieras"]

Menetättekö vanhuudenkin jos tulee lapsenlapsia?

On tämä elämä menetyksiä täynnä ääh! Kauheita nuo syntyvät lapset.

Sydän verellä 22vuotiaana lapsettomuushoidoissa itkien viimein se sydämen syke näkyi ruudulta ja siitä mieheni ja minun onnenkyynelistä lähtien kaikki on ollut yhtä onnea. Halusimme todella kovasti vanhemmiksi ja saimme kaksi lasta, voiko enempää toivoa, mutta sitten joku omahyväinen lehmä kehtaa ynistä meidän menettäneen jotain. Oikein vihlasee miten joku edes voi puhua noin ylimielisesti.

Me olisimme menettäneet hyvin paljon jos emme olisi kahta suurta lahjaamme saaneet. Silti en ole niin nokkaani pystyyn saanut, että kuvittelisin ylväänä jokaisen kolmekymppisen mamman menettävän minun ylhäinen nuori äitiyteni. Tiedostan hyvinkin, että elän omaa elämääni ja toivon sen menevän omien toiveiden mukaisesti.

Että ällöttää nämä äidit. Onneksi en tunne noin oksettavia ihmisiä.

Todella kypsää kielenkäyttöä ja selkeästi olet ihan aikuinen ja sopiva äidiksi kun nimittelet toisia lehmäksi. Eikun...