T
tahdon uuden elämän
Vieras
Mä olen yrittänyt sopeutua 10v elämään paikkakunnalla jonne muutin miehen perässä.
Halunnut lapsille pysyvyyttä ja lyhyttä koulumatkaa.
Mutta ei, en vain sopeudu, jotain puuttuu.
Puhuttukin on ja mies ihmettelee mun ajatuksia kun hänestä kaikki on hyvin ja
minähän lupasin pysyä paikallani kun lasten koulu alkaa (muutimme 5 kertaa eri osoitteisiin lasten ollessa alle kouluikäisiä, aina isompaa asuntoa tarvien).
Lapset kärsii koulukiusaamisesta ja kaiken kaikkiaan olen 3v käynyt lukuisia keskusteluja opettajien ja kiusaajien vanhempien kanssa, mutta loppua ei näy. Opettajat ovat tosin mukavia.
Lapsilla ei ole harrastuksia ja lääkäriinkin on n.35km matka eikä mulla ole autoa.
Miehellä on kamala pomo joka huutaa jatkuvalla syötöllä ja työpäivät raskaita ja pitkiä. selkä ja kädet miehellä ovat menneet jo "sököiksi" ja hän syö mielettömän määrän särkylääkkeitä käydäkseen töissä.
Mietin vain kuinka itsekäs minä olen jos pyytäisin "aloittamaan" jossain alusta.
Mies joutuisi luopumaan vakityöstään ja miehen suku joka ei käy meillä juuri koskaan jäisi tänne.
Kasvaisiko miehen katkeruus, kärsisikö avioliitto.
Meille on tulossa vauva syyskuussa ja mietin jos ehdottaisin miehelle, että hän jäisi kotiin kun kotihoidon tuki alkaa ja minä lähtisin opiskelemaan, mutta se opiskelupaikka mihin haluan on n. 400km päässä täältä eli kaikki menisi uusiksi.
Onko joku joka olisi tehnyt tämmöistä ratkaisua, miten puoliso on sopeutunut muutokseen?
sekin mietityttää, että vakitöitä on enää harvassa, mutta en tiedä kauanko miehen selkä enää kestää ja onko elämä rakennettava vain p....n työpaikan varaan.
Halunnut lapsille pysyvyyttä ja lyhyttä koulumatkaa.
Mutta ei, en vain sopeudu, jotain puuttuu.
Puhuttukin on ja mies ihmettelee mun ajatuksia kun hänestä kaikki on hyvin ja
minähän lupasin pysyä paikallani kun lasten koulu alkaa (muutimme 5 kertaa eri osoitteisiin lasten ollessa alle kouluikäisiä, aina isompaa asuntoa tarvien).
Lapset kärsii koulukiusaamisesta ja kaiken kaikkiaan olen 3v käynyt lukuisia keskusteluja opettajien ja kiusaajien vanhempien kanssa, mutta loppua ei näy. Opettajat ovat tosin mukavia.
Lapsilla ei ole harrastuksia ja lääkäriinkin on n.35km matka eikä mulla ole autoa.
Miehellä on kamala pomo joka huutaa jatkuvalla syötöllä ja työpäivät raskaita ja pitkiä. selkä ja kädet miehellä ovat menneet jo "sököiksi" ja hän syö mielettömän määrän särkylääkkeitä käydäkseen töissä.
Mietin vain kuinka itsekäs minä olen jos pyytäisin "aloittamaan" jossain alusta.
Mies joutuisi luopumaan vakityöstään ja miehen suku joka ei käy meillä juuri koskaan jäisi tänne.
Kasvaisiko miehen katkeruus, kärsisikö avioliitto.
Meille on tulossa vauva syyskuussa ja mietin jos ehdottaisin miehelle, että hän jäisi kotiin kun kotihoidon tuki alkaa ja minä lähtisin opiskelemaan, mutta se opiskelupaikka mihin haluan on n. 400km päässä täältä eli kaikki menisi uusiksi.
Onko joku joka olisi tehnyt tämmöistä ratkaisua, miten puoliso on sopeutunut muutokseen?
sekin mietityttää, että vakitöitä on enää harvassa, mutta en tiedä kauanko miehen selkä enää kestää ja onko elämä rakennettava vain p....n työpaikan varaan.
.