Mitä sinä, me kaikki, voisimme tehdä torjuaksemme ilmastonmuutosta???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jotain on tehtävä, mutta mitä?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ne teot mitkä teen/aion tehdä ympäristön hyväksi johtuu ihan itsekkäistä syistä, lähinnä taloudellisista ja mukavuuteen liittyvistä. Olen periaatteessa samaa mieltä siitä että tarvitaan kaikki jotta asioita voidaan todellisuudessa muuttaa, mutta liian moni erittäin iso asia on vaikutusvaltani ulottumattomissa enkä todellakaan koe oman panokseni voivan muuttaa yhtään mitään.

Ilmastonmuutos, luonnon luonnollinen kiertokulku omasta mielestäni, ei ole asia jonka ihminen pystyy muuttamaan. Kuten jokunen on jo sanonut, on paljon tärkeämpää miettiä miten pystyttäisiin tulevaisuudessa turvaamaan ruuansaanti, pitää saastuminen kurissa (varsinkin merien) ja hillitä ehdottomasti väestönkasvua. Ja jälleen kerran en usko ratkaisun olevan siinä että suomalaiset lakkaavat lisääntymästä tai laitetaan Kiinan säännöt voimaan täälläkin.

Omilla valinnoilla on vaikutusta, mutta täytyy ymmärtää mitä valintoja todella kannattaa tehdä ja minkä takia.

Niin että valitkaa vaan rauhassa ne viis lasta ja parkukaa samaan aikaan, että minkätakia Pakistanin surkiat musulmaanit kehtaa hankkia neljä?

Miten on niin vaikea ymmärtää, että meidän rikkaiden lapset kuluttaa joka vinkuintian peltopintaa ja sademetsää? Jos meidän elintaso tai siis kulutustaso on niin korkea, että omat maat ja vedet ei riitä kaiken sen ryönän tuottamiseen, niin se on silloin muilta pois. Kun niiden maatalous vielä turmellaan dumppaamalla halvalla öljyllä ja ekologisella välinpitämättömyydellä tuotettua länsiruokaa alle tuotantokustannusten sinne, niin irroitetaan niiden köyhät maasta ja vähennetään ihmisten kykyä tuottaa oma ruokansa.

Sitten me vielä syötetään peltilehmälle niiden köyhimpien metsien tilalla kasvavaa öljypalmua, ja vaihdetaan isompaan lehmään, että viideskin kersa mahtuu kyytiin. Ja suhataan ympäri maakuntia järjestämässä kullannupuille ostettuja elämyksiä, kun ensin vieroitetaan ne elävästä elämästä muuttamalla ne pelikoneen jatkeiksi. Niin voisiko olla syytä lopettaa tuo ikuinen paasaaminen siitä, että ei suomalaisten kannata eikä tartte tehdä mitään, koska me ollaan niin pieni osa? Täi on pieni eläin, mutta loinen yhtäkaikki ja tulee kyllä huomatuksi aika äkkiä.
 
kun unohtui mainita, että miksi se on tärkeetä tuottaako ne kehitysmaiden köyhimmät ruokansa ite vai syökö ne amerikkalaista ylijäämäviljaa: siksi, että sitten kun sitä amerikkalaista halpamaissia ei enää riitä noiden kaikkien ongelmien takia, eikä ympäri maailman ihmisillä enää ole taitoa tai maata ruokkia itseään, niin sitten tulee se maailmansota viimeistään.
 
Lasten hankkimatta jättäminen ei ole niin suuri ekoteko kuin moni täällä väittää. Maailmassa riittäisi kyllä ruoka ja muu kaikille, jos se vain jaettaisiin tasan. Mutta näin ei tapahdu. Jos sinä laskisit elintasoasi, lakkaisit ostamasta halpamarketista epäeettisiä tuotteita jne. ja muut tekisivät samoin, muutos olisi mahdollinen.
 
elintasoa on meillä laskettu jo, mutta ainakin osittain epäeettisellä ruualla täällä on käytännössä kaikkien pakko elää, ellei ite kasvata ja semmoiseen ei ole aikaa. Lasten hankkimatta jättäminen nyt vain on se suurin ekoteko, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Meitä ihan oikeasti on liikaa ja aina vaan enemmän, eikä se ruoka tule riittämään sitten enää muutaman vuosikymmenen päästä jos edes osa noista uhkakuvista toteutuu. Jos nyt ymmärrettäisiin lännestä alkaen vähentää se lapsiluku sinne yhden paikkeille, niin paineet helpottaisivat edes hiukan.
 
"Himoksen festivaalialue on kokonaan asfalttia, joten lämpötila kohoaa alueella entisestään korkeammaksi. Rosendahl vertaa lämpötiloja saunaan, jopa 70 asteen tuntumaan auringon paahtaessa asfalttikenttään.

– Olemme myös asennoituneet oikein tulevaan viikonloppuun. Pidämme silmät auki enemmän. Täällä on todella kuuma, hän jatkaa." -IL tänään
 

Yhteistyössä