Mitä se onni on, olla vaan onneton...

[pettynyt]

Viimeiset puoli vuotta on ollut todella raskasta. En löydä yhtään positiivista asiaa vaan pelkkää pettymystä. Kaikki mitä on suunniteltu peruuntuu tai muuten vaan kaatuu päälle, mies sairastaa jatkuvaan, raha-asiat painaa, maatilan tulevaisuus huolettaa, kesän sää mikä vaikuttaa koko vuoden tulokseen ym. Pahinta mulle vauvakuume. Vauvaa yritetty vuosi mut mitään ei tapahdu, joka kertaa vaan pettyy. Eilen mies sit kiivastuksissaan sanoi etten osaa muuta kuin negatiivisia asioita murehtia ja puhua miten v*ttua kaikki on...no ehkä näin teen mut tuntuu etten enää osaa edes iloita kun mitä se hyödyttää takapakkia tulee kohta ja paljon. Pahin mitä mies sanoi oli ettei halua enää lisää lapsia...Vaikka tajuan et vaan sanoi sen nyt tuskin tarkoittaa (sanoikin niin) lopullista mut mun järkeen se ei ihan mene. Tuntuu et viimeinenkin toive, unelma murskattiin viime yönä. Toive et edes joku asia muuttuis valoisammaksi . Asia stressaa kauheesti minua. Oon vaan etsinyt postiivista asiaa kiertojen ajan, kolunnut netit löytäin tietoa oireista ym ja mitä saan pettymyksen. Vauvakuumeesta on tullut mulle pakkomielle ja nyt kun sekin vietiin niin en tiedä miten jatkaa.... Tuntuu et ois vaan helpompi lähtee...
Hölmöjä ajatuksia ja tiedän etten mä minnekkään lähde mut en tiedä paljonko huonoa onnea ihminen kestää ennenkä lopullisesti murtuu

Mitä se onni on, olla vaan onneton...

 

[vieras]

Oma asennoituminen vaikuttaa myös siihen onnen tuntemiseen, kannattaa oppia iloitsemaan pienistä asioista.
Ja jos nyt jo on vaikeeta, miksi vielä vauva siihen pitäis tehdä? Ei se teidän elämää helpota ainakaan yhtään. Voimia teille

 

[tuulen sydän]

toivon, että se helpotti sua ees hiukan purkaa ajatuksia kirjoittamalla. Mulle on jäänyt sellanen vaikutelma, että vaikeuksilla on jostain syystä tapana kasautua ja sitten kun vyyhti alkaa jostain nurkasta selvitä, voi myös monta ongelmaa selvitä kerralla. Sun tekstiä lukiessa jää sellanen tunne, että oot hieman alamaissa tai masentunut. En tunne sinua, joten en osaa sanoa, tarvistsisiko sun käydä juttelemassa jollekin ammattilaiselle vai pääsetkö siitä yli ilman. Itse sen varmaan paremmin tiedät. Mua on auttanut vaikeina kausina jutteleminen tai kirjoittelu jonkun ystävän kanssa - selvittää ajatuksia, oman ajan ottaminen, jolloin pohdin ratkaisua vaihtoehtoja, miten pääsee tästä eteenpäin ja päiväkirjan pitäminen, johon oon kirjottanut sen hetkisen päivän tunteet, kysymykset ja tunnelmat, pienet tapahtumat, jotka on tuntuneet sillä hetkellä tärkeiltä - sekä positiivisia, että negatiivisia juttuja. Mä en oo koskaan puoltanut "pakko positiivisuutta", mutta tollai kirjottamalla oon paremmin itse huomannut niitä pieniä positiivisia asioita (on se sitten joku hassu lapsen oivallus tai vauvan hymy, tai kevään eka kukkanen jne)joista hetkeks tulee hyvä mieli. Jotenkin kun ne kirjottamalla paremmin tiedostaa, niin silloin jaksaa paremmin sen rankan elämänvaiheen yli siihen hetkeen, kun elämässä on taas helpompi hengittää. Tsemppiä sulle!

 

[pettynyt]

Ei vauvaa olla hätäpäissään tekemässä. Alkuyrittämisen aikaan kaikki vielä oli hyvin. Nyt vaikeudet, pettymykset ruenneet kasautuu. Tilanasiat ahdistaa. Ei ole normityö vaan kaikki on kiinni säästä johon ei voi vaikuttaa...
Pahalle on tuntunut ne suunnitellut lomat, pienet irtiotot arjesta perheen kesken jotka ovat aina peruuntuneet ja niitä mahtuu useita tähän puoleen vuoteen. Ei ole rahaa, ei aikaa, ei mahdollisuutta, sattuu jotain yllättävää ja taas pettymys. Pahalle tuntuu kun lapset saa pettyä. Odottavat niin kovasti esim kylpylään pääsyä mut emme pysty heitä sinne edes viemään. Nyt olisi ollut rahaa mutta minun luomenpoistot epäonnistui ja haavat repesivät auki eli en pääse uimaan. Mies ei yksin halua lähteä...Eli kaikki pienetkin yhteisethetket kaatuu ja niitä mä just tartteisin. Arkimasentaa kun ei näe mitään postiivista, ei mitään mitä odottaa. Juu olen masentunut ja päälle vielä joku 30:n vuoden kriisi. Tuntuu etten oloe mitään. Olis mulla vakipaikka mut en voi sinne lähteä ellei jostain saataisi kotiin uutta "äitiä" pitämään kotipystyssä, ruokkimaan työntekijät, hoitamaan kuljetuksia, hoitamaan lapsia ym. En ole käynyt kuin lukion ja koen siitä alemmuutta vaikka toisaalta olen ylpeä kotiäiti ja tiedän tekeväni kokpäivä työtä kotona ja tilalla... Mutta en ole niin masentunut et tartteisin siihen ammattiapua, nää kirjoittelut auttaa vaikka kukaan ei niitä kommentoisikaan

 

[Marsupilami--]

Jos sua helpottais sellanen asia, että minulla on ystävä pariskunta, jotka yrittivät lasta 2 vuotta. Juoksivat kokeissa, mutta kummastakaan ei löytynyt vikaa.

Sitten lopettivat yrittämisen. Päättivät hääpäivän ja alkoivat keskittyä suunnitteluun.
Siitä meni 2 kiertoa, ja tuli raskaaksi.

:hug:
Se on oikeasti totta, että mitä enemmän yrittää ja ajattelee sitä vauvaa, sen hankalampaa se on.