Mitä sanoisit ihmiselle, joka (Jacksonin hautajaisista)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
MJ teki muuten eniten hyvätekeväisyyttä kaikista tähdistä. Ja taiteensa kautta pystyi vaikuttamaan myös asenteisiin faneissaan. Että ei ollut mikään pieni tekijä jos vertaa vaikka nyt Martti Ahtisaareen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ulkopuolinen:
Itse oon käyny mm. yliopistossa musiikin historiaa käsittelevän "kurssin", eikä sen jälkeen voi olla muuta mieltä kuin et MJ oli popin kuningas.

:D Ai kun sä olet käynyt jopa yliopistossa musiikin historiaa käsittelevän kurssiin, niin mun pitää täällä tajuta Suuren Kuninkaan Mickelsonin suuruus, upeus ja mahtavavuus - ja nyt ilmeisesti surra kovasti. Ja leikata lehtileikkeitä lapsilleni, jotta he tietävät kuka Hän oli. Noh. En jaksa. Ehkä mä en ole kovin suuri musiikinharrastaja, kuuntelen määrättyjä bändejä, joiden musiikista tulee hyvä fiilis, poistaa stressiä jne. enkä näistäkään bändeistä/laulajista ajattele mitään suuria. Se on MULLE vain musiikkia.

Toivottavasti se, että kaikki eivät ole niin tietoisia Hänen suuruudestaan, ei käy sulle liian raskaaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minttu:

Arvasin et joku tarttuu tähänkin, todennäköisesti jopa amis. :laugh:

mut se pointti oli siinä, et hyvä niitä mielipiteitään vetää hatusta jos ei ole aiheeseen edes perehtyny.
Että ota vaan se moreeni pois pillusta. Vaikka et ite tykkää ko. tyypin musiikista tai siitä itsestään, on ihan naurettavaa vähätellä hänen saavutuksiaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ulkopuolinen:
Alkuperäinen kirjoittaja Piipa:
Alkuperäinen kirjoittaja huhuu:
Alkuperäinen kirjoittaja Piipa:
Mä oon just sellanen ihminen joka ei tajua miten siitä nousi niin hulabaloo. Joku Prinsessa Diana on vähän eri sarjassa, kun taustalla on historian havinaa, kuningashuonetta, draamaa ja tragediaa, mutta että Michael Jackson? Mitä se on tehnyt niin ihmeellistä? Piti hanskaa vasemmassa kädessä? Kiljahteli hi-hhii? Tanssi? Moonwalkkasi?

Et ilmeisesti pysty käsittämään MJ:n vaikutusta musiikin historiassa. Hienoa.

No en. Toisaalta hän edustaa eri genreä kuin mihin minä olen kasvanut. Mutta popmusiikkia ajatellen, tuskin nykypäivän musiikki olisi erilaista ilman MJ:n vaikutusta. En usko.

Saanko kysyä kuinka vanha olet?
MJ oli ensimmäisiä yleisesti hyväksyttyjä tumma ihoisia pop-muusikoita. Hän uudisti myös musiikkivideo-genren täysin. Ootko ikinä edes perehtynyt asiaan yhtään? Itse oon käyny mm. yliopistossa musiikin historiaa käsittelevän "kurssin", eikä sen jälkeen voi olla muuta mieltä kuin et MJ oli popin kuningas.

peesi...olin 10v kun näin ekan kerran thillerin sen jälkeen olen fanittanut.

sama juttu on elviksen kanssa ei moni ymmärrä miksi elvis on rockin kuningas, ellei ole lukenut elviksen elämästä.
 
Piipa:

Kuka sanoo että mä heitä sen kummemmin kunnioitankaan?

Okei, et ilmeisesti ollut sinä, joka sanoi kunnioittavansa Ahtisaarta ja Mandelaa, mutta Dianasta sanoit, että on ihan eri luokkaa.

Eli sinäkö siis et erityisesti kunnioita ketään saavutustensa perusteella? Se on ihan ok, olisit sanonut sen heti alussa. Tässä ketjussa käsitettiin asenteesi siten, että kunnioitat monia muita, mutta et missään tapauksessa MJ:a.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minttu:
Toivottavasti se, että kaikki eivät ole niin tietoisia Hänen suuruudestaan, ei käy sulle liian raskaaksi.

Joskus se on ylitsepääsemättömän raskasta huomata, että kaikki muut ei arvosta samoja asioita samalla tavalla kuin itse....
 
Alkuperäinen kirjoittaja anku:
Siis miten saatte tappelun aikaan Michaelista?? Olen fani mutta kunnioitan myös muiden mielipiteitä. Jos jollekin tämä ei ole suuri juttu niin mitä sitten?

Jos ei ole suuri juttu - ei mitään.
Mut jos ei noteeraa mitenkään MJ:n vaikutusta musiikkiin - on tyhmä.
 
Missä te uber-fanit olitte viimeiset kymmenen vuotta? Häh? Joka päivä kuuntelitte levyjä kotona ja säälitte lääkeriippuvaista miestä, jota epäiltiin pedofiliasta vai?
Miksi te nyt yhtäkkiä ylistätte häntä? Mitä se ylistys häntä enää auttaa?

Oikeasti, kaikkia ei vain jaksa kiinnostaa hänen kuolemansa. Juu, tekihän hän musiikin saralla vaikka mitä hienoa, silloin kauan sitten. Ja that's it. Miksi juuri nyt pitäisi kauheasti ylistää? Ja medianko teidän mielestänne pitää kuvata Jacksonin lapsia nyt yötäpäivää, jotta te fanit voitte myötäelää surussa ja tukea henkisestä hänen lapsiaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ulkopuolinen:
Alkuperäinen kirjoittaja Minttu:
Alkuperäinen kirjoittaja ulkopuolinen:
Itse oon käyny mm. yliopistossa musiikin historiaa käsittelevän "kurssin", eikä sen jälkeen voi olla muuta mieltä kuin et MJ oli popin kuningas.

:D Ai kun sä olet käynyt jopa yliopistossa musiikin historiaa käsittelevän kurssiin, niin mun pitää täällä tajuta Suuren Kuninkaan Mickelsonin suuruus, upeus ja mahtavavuus - ja nyt ilmeisesti surra kovasti. Ja leikata lehtileikkeitä lapsilleni, jotta he tietävät kuka Hän oli. Noh. En jaksa. Ehkä mä en ole kovin suuri musiikinharrastaja, kuuntelen määrättyjä bändejä, joiden musiikista tulee hyvä fiilis, poistaa stressiä jne. enkä näistäkään bändeistä/laulajista ajattele mitään suuria. Se on MULLE vain musiikkia.

Toivottavasti se, että kaikki eivät ole niin tietoisia Hänen suuruudestaan, ei käy sulle liian raskaaksi.

Arvasin et joku tarttuu tähänkin, todennäköisesti jopa amis. :laugh:

mut se pointti oli siinä, et hyvä niitä mielipiteitään vetää hatusta jos ei ole aiheeseen edes perehtyny.
Että ota vaan se moreeni pois pillusta. Vaikka et ite tykkää ko. tyypin musiikista tai siitä itsestään, on ihan naurettavaa vähätellä hänen saavutuksiaan.

No, tota..aatellaan vaikka niin, että ole amis kun siitä tulee sulle kuitenkin parempi ja ylempiarvoisempi fiilis eikös vaan. Ja nuo sun täysin asiattomat kommentit moreenist ja pillusta on varmaan seurausta sun kauheesta pahasta olosta, kun KUKAAN VITTU EI TAJUA MJ:N SUURUUTTA, vaikka sä millä tavoin (myös mm. haukkumalla) yrität sitä selittää.
Ehkä mua ei kiinnosta sen saavutukset. Ehkä se ei ole mulle tärkeetä. Ehkä se ei liitty mun elämään. Ehkä se ei muuta mun elämän suuntaa mihnkään suuntaan.
Mutta sähän saat olla kiinnostunut, ei sekään mua kiinnosta eikä perususta kalva.
 
Muuten vaan ite takerruit aiheeseen ja aloit aukomaan päätäs ensin. Eli ei vai sun persusta kalva? :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Mistä sä tiedät missä fanit on ollu ja mitä tehny? Ehkä nyt kun Jacko on uutisissa, myös fanit noteerataan paremmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja huh:
Alkuperäinen kirjoittaja anku:
Siis miten saatte tappelun aikaan Michaelista?? Olen fani mutta kunnioitan myös muiden mielipiteitä. Jos jollekin tämä ei ole suuri juttu niin mitä sitten?

Jos ei ole suuri juttu - ei mitään.
Mut jos ei noteeraa mitenkään MJ:n vaikutusta musiikkiin - on tyhmä.

Siis mm. mut leimataan nyt tyhmäksi jonkun laulajan vuoksi. Huh huh, alkaa mennä vähän liian paksuksi. Ootko sä ihan selvillä, missä menet?
 
Alkuperäinen kirjoittaja appa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Missä te uber-fanit olitte viimeiset kymmenen vuotta? Häh? Joka päivä kuuntelitte levyjä kotona ja säälitte lääkeriippuvaista miestä, jota epäiltiin pedofiliasta vai?
Miksi te nyt yhtäkkiä ylistätte häntä? Mitä se ylistys häntä enää auttaa?

Oikeasti, kaikkia ei vain jaksa kiinnostaa hänen kuolemansa. Juu, tekihän hän musiikin saralla vaikka mitä hienoa, silloin kauan sitten. Ja that's it. Miksi juuri nyt pitäisi kauheasti ylistää? Ja medianko teidän mielestänne pitää kuvata Jacksonin lapsia nyt yötäpäivää, jotta te fanit voitte myötäelää surussa ja tukea henkisestä hänen lapsiaan?

Mistä sä tiedät missä fanit on ollu ja mitä tehny? Ehkä nyt kun Jacko on uutisissa, myös fanit noteerataan paremmin.

No enhän mä tiedäkään, juuri siksihän esitin kysymyksen teille faneille!

vieras:
Missä te uber-fanit olitte viimeiset kymmenen vuotta? Häh? Joka päivä kuuntelitte levyjä kotona ja säälitte lääkeriippuvaista miestä, jota epäiltiin pedofiliasta vai?
Miksi te nyt yhtäkkiä ylistätte häntä? Mitä se ylistys häntä enää auttaa?

Oikeasti, kaikkia ei vain jaksa kiinnostaa hänen kuolemansa. Juu, tekihän hän musiikin saralla vaikka mitä hienoa, silloin kauan sitten. Ja that's it. Miksi juuri nyt pitäisi kauheasti ylistää? Ja medianko teidän mielestänne pitää kuvata Jacksonin lapsia nyt yötäpäivää, jotta te fanit voitte myötäelää surussa ja tukea henkisestä hänen lapsiaan?

Miten niin, missä fanit olivat? Itse en ole fani, en omista yhtään levyä, enkä musiikista perusta, mutta kyllä minun mielestäni MJ:a on hehkutettu ihan hänen elinaikanaankin. Mitäs niiden fanien olisi siis pitänyt tehdä miehen elinaikana?
 
En ole fani, mutta en sitä voi kiistääkään etteikö hän nimensä ja maineensa veroinen olisi ollut!
Onkohan maailmassa yhtäkään ihmistä, joka ei jossain määrin olisi kuullut MJ:stä?! Tuskin.

Toki kurjaa on se, miten nämä ihmiset joutuvat elämänsä elämään. Ja miten media tätä showta pyörittää. MJ oli kuitenkin suuri uranuurtaja omalla sarallaan, eikä todennäköistä ole toista samanlaista saada. Hän eli elämänsä kuten parhaiten taisi, sille miellyttääkö se kaikkia ei voi mitään.
Muistotilaisuus oli kaunis ja koskettava kunnianosoitus edesmenneelle ihmiselle. Minusta MJ todella ansaitsi sen. Hän teki paljon hyvääkin, mutta todellinen MJ on meillä täysin tuntematon. Media antaa vain sen kuvan minkä haluaa. Van harva tietää todellisuuden tästäkin ihmisestä. Minulla ei ole varaa aliarvioida tai vähätellä kenenkään elämää, varsinkaan todella henkilökohtaisesti tuntematta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ulkopuolinen:
Alkuperäinen kirjoittaja Minttu:
Alkuperäinen kirjoittaja ulkopuolinen:
Alkuperäinen kirjoittaja Minttu:
Alkuperäinen kirjoittaja ulkopuolinen:
Itse oon käyny mm. yliopistossa musiikin historiaa käsittelevän "kurssin", eikä sen jälkeen voi olla muuta mieltä kuin et MJ oli popin kuningas.

:D Ai kun sä olet käynyt jopa yliopistossa musiikin historiaa käsittelevän kurssiin, niin mun pitää täällä tajuta Suuren Kuninkaan Mickelsonin suuruus, upeus ja mahtavavuus - ja nyt ilmeisesti surra kovasti. Ja leikata lehtileikkeitä lapsilleni, jotta he tietävät kuka Hän oli. Noh. En jaksa. Ehkä mä en ole kovin suuri musiikinharrastaja, kuuntelen määrättyjä bändejä, joiden musiikista tulee hyvä fiilis, poistaa stressiä jne. enkä näistäkään bändeistä/laulajista ajattele mitään suuria. Se on MULLE vain musiikkia.

Toivottavasti se, että kaikki eivät ole niin tietoisia Hänen suuruudestaan, ei käy sulle liian raskaaksi.

Arvasin et joku tarttuu tähänkin, todennäköisesti jopa amis. :laugh:

mut se pointti oli siinä, et hyvä niitä mielipiteitään vetää hatusta jos ei ole aiheeseen edes perehtyny.
Että ota vaan se moreeni pois pillusta. Vaikka et ite tykkää ko. tyypin musiikista tai siitä itsestään, on ihan naurettavaa vähätellä hänen saavutuksiaan.

No, tota..aatellaan vaikka niin, että ole amis kun siitä tulee sulle kuitenkin parempi ja ylempiarvoisempi fiilis eikös vaan. Ja nuo sun täysin asiattomat kommentit moreenist ja pillusta on varmaan seurausta sun kauheesta pahasta olosta, kun KUKAAN VITTU EI TAJUA MJ:N SUURUUTTA, vaikka sä millä tavoin (myös mm. haukkumalla) yrität sitä selittää.
Ehkä mua ei kiinnosta sen saavutukset. Ehkä se ei ole mulle tärkeetä. Ehkä se ei liitty mun elämään. Ehkä se ei muuta mun elämän suuntaa mihnkään suuntaan.
Mutta sähän saat olla kiinnostunut, ei sekään mua kiinnosta eikä perususta kalva.

Muuten vaan ite takerruit aiheeseen ja aloit aukomaan päätäs ensin. Eli ei vai sun persusta kalva? :D

Joo, sä oot provo. Antaa olla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
vieras:
Missä te uber-fanit olitte viimeiset kymmenen vuotta? Häh? Joka päivä kuuntelitte levyjä kotona ja säälitte lääkeriippuvaista miestä, jota epäiltiin pedofiliasta vai?
Miksi te nyt yhtäkkiä ylistätte häntä? Mitä se ylistys häntä enää auttaa?

Oikeasti, kaikkia ei vain jaksa kiinnostaa hänen kuolemansa. Juu, tekihän hän musiikin saralla vaikka mitä hienoa, silloin kauan sitten. Ja that's it. Miksi juuri nyt pitäisi kauheasti ylistää? Ja medianko teidän mielestänne pitää kuvata Jacksonin lapsia nyt yötäpäivää, jotta te fanit voitte myötäelää surussa ja tukea henkisestä hänen lapsiaan?

Miten niin, missä fanit olivat? Itse en ole fani, en omista yhtään levyä, enkä musiikista perusta, mutta kyllä minun mielestäni MJ:a on hehkutettu ihan hänen elinaikanaankin. Mitäs niiden fanien olisi siis pitänyt tehdä miehen elinaikana?

No ei ole hehkutettu tähän malliin. Tämä median reaktio on ihan älytön. Hänen perheensä tässä kärsii. Sairasta. Ja fanit menee perässä ja kinuaa paparazzien kuvia...
 
Hirveesti ei voi kotiäiti suomesta autta Michaelia hänen koetuksissaan, mutta nyt voi sentä muistella ja ylistää suurta tähteä. kai sinäkin muistelet kuolleiden sinulle tärkeiden ihmisten elämää ja olemista, vai unohdatko kaikki saman tien kun kuolema korjaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Piipa:
Mä oon just sellanen ihminen joka ei tajua miten siitä nousi niin hulabaloo. Joku Prinsessa Diana on vähän eri sarjassa, kun taustalla on historian havinaa, kuningashuonetta, draamaa ja tragediaa, mutta että Michael Jackson? Mitä se on tehnyt niin ihmeellistä? Piti hanskaa vasemmassa kädessä? Kiljahteli hi-hhii? Tanssi? Moonwalkkasi?

Et taida ihan olla perillä koko urasta, joka alkoi kun Michael oli 5.

http://www.youtube.com/watch?v=lYVT3Gg_rek&feature=related

Oletko tietoinen Michaelin osuudesta Etiopian nälänhädän auttamisessa 1985??

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
vieras:
Missä te uber-fanit olitte viimeiset kymmenen vuotta? Häh? Joka päivä kuuntelitte levyjä kotona ja säälitte lääkeriippuvaista miestä, jota epäiltiin pedofiliasta vai?
Miksi te nyt yhtäkkiä ylistätte häntä? Mitä se ylistys häntä enää auttaa?

Oikeasti, kaikkia ei vain jaksa kiinnostaa hänen kuolemansa. Juu, tekihän hän musiikin saralla vaikka mitä hienoa, silloin kauan sitten. Ja that's it. Miksi juuri nyt pitäisi kauheasti ylistää? Ja medianko teidän mielestänne pitää kuvata Jacksonin lapsia nyt yötäpäivää, jotta te fanit voitte myötäelää surussa ja tukea henkisestä hänen lapsiaan?

Miten niin, missä fanit olivat? Itse en ole fani, en omista yhtään levyä, enkä musiikista perusta, mutta kyllä minun mielestäni MJ:a on hehkutettu ihan hänen elinaikanaankin. Mitäs niiden fanien olisi siis pitänyt tehdä miehen elinaikana?

No ei ole hehkutettu tähän malliin. Tämä median reaktio on ihan älytön. Hänen perheensä tässä kärsii. Sairasta. Ja fanit menee perässä ja kinuaa paparazzien kuvia...

No jos oletetaan tilanne että MJ olisi tullut Suomeen, niin kyllä ihan tasan tarkkaan siitä olisi hehkutettu joka päivä konserttipäivän varmistumisen jälkeen ja kauan sen jälkeen. Ihan niin kuin Madonnankin keikkaa hehkutetaan tälläkin hetkellä.

Tässä nyt on kuitenkin kyse ihmisen kuolemasta, joka tapahtuu vain kerran ja vaikuttaa kaikkiin faneihin yhtä aikaa (toisin kuin esim konserttikiertue). Tämän jälkeen mies ei enää tee urallaan yhtään mitään, joten hänen uraansa muistellaan nyt, kun sen loppuminen on ajankohtaista.

Kyllähän tavisihmisiäkin ja heidän tekemisiään muistellaan kuoleman jälkeen ja hautajaisten yhteydessä. Isojen julkkisten kohdalla se tapahtuu vain vähän isommassa mittakaavassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Piipa:
Mä oon just sellanen ihminen joka ei tajua miten siitä nousi niin hulabaloo. Joku Prinsessa Diana on vähän eri sarjassa, kun taustalla on historian havinaa, kuningashuonetta, draamaa ja tragediaa, mutta että Michael Jackson? Mitä se on tehnyt niin ihmeellistä? Piti hanskaa vasemmassa kädessä? Kiljahteli hi-hhii? Tanssi? Moonwalkkasi?

:o ootko tosissas, kannattaa vähän sitten paneutua asiaan jos et ton enempää tiedä ja siksi olet valmis teilaaamaan koko "äijän"
 
Yhteistyössä