Mitä sanoa ystävälle, joka soittaa vain kun tarvitsee jotain?

["mollamaija"]

Toivon asiallisia vastauksia, olen tosi surullinen tilanteesta, johon ystävyytemme on ajautunut

Olemme tunteneet kauan ystäväni kanssa, kumpikin olemme nyt perheellisiä. Hänen elämässään on ollut paljon kriisejä ja lapsuuden traumoista johtuvia ongelmia. Olen aina ollut hänen tukenaan näissä asioissa ja kokenut myös, että itsekin olen voinut hänelle soittaa, kun on murheita. Viime vuosina kaikki on kääntynyt siten, että ystäväni ottaa yhteyttä vain, kun on jokin ”tilanne päällä”, kriisi menossa, mutta muuten hän ei minua tai seuraani kaipaa. Minä olen se, joka pitää yhteyttä.

Kaksi viikkoa sitten soitin ja kysyin lähtisikö hän viikonloppuna kanssani kahville. Vastaus oli: ”viikonloput on aina hankalia.. on niin paljon kaikkea, ystäviä tulee kylään ym.” Mietin mielessäni, että mikäköhän minä sitten olen.. No, hän lupasi kuitenkin soittaa viikonloppuna, tästä on nyt kulunut kaksi viikkoa.

Tuntuisi TYHMÄLTÄ ja alentuvalta soittaa hänelle. Toisaalta tiedän, että seuraavan kriisin tullen hän soittaa minulle muina naisina. Mietin, että mitä sanon hänelle silloin. Olen niin kiltti ihminen, että tällainen on pohdittava valmiiksi, muuten kuuntelen häntä kiltisti kuten aina ennenkin. Jonkin herätyksen hän tarvitsee, sillä minä en koe saavani ystävyydestä enää mitään positiivista..

 

["..."]

No seuraavan kerran kun hän soittaa, vastaat ystävällisesti mutta lyhyesti, että "nyt on ikävä kyllä pakko lopettaa, kun on ystäviä tulossa käymään. Soitellaan myöhemmin".

 

["jaa-a"]

Jos et pysty sanomaan tuota kirjoittamaasi puhelimessa, niin voisitko kirjoittaa hänelle tuon sähköpostilla? KErtoa, että miltä sinusta tuntuu.

 

[ap.]

[QUOTE="...";30346234]No seuraavan kerran kun hän soittaa, vastaat ystävällisesti mutta lyhyesti, että "nyt on ikävä kyllä pakko lopettaa, kun on ystäviä tulossa käymään. Soitellaan myöhemmin".[/QUOTE]

Hei juuri jotain tällaista hain. Haluan säilyttää ystävällisen sävyn, mutta samalla etäisen. Hän soittaa aina varmana siitä, että minulla on aikaa - tai teen aikaa - hänelle, alkaa toimittamaan asiaansa sen kummemmin kyselemättä voinko kenties keskustella. Ehkä on aika palauttaa hänet maan pinnalle ja lopettaa puhelu lyhyeen toteamalla, että soitellaan myöhemmin. Niinhän hänkin sanoo - koskaan kuitenkaan soittamatta.

 

[vierass]

On jo kertonut sinulle mihin luokkaan olet pudonnut. Jospa vaan lopetat anelun kokonaan.

 

[ap.]

[QUOTE="jaa-a";30346236]Jos et pysty sanomaan tuota kirjoittamaasi puhelimessa, niin voisitko kirjoittaa hänelle tuon sähköpostilla? KErtoa, että miltä sinusta tuntuu.[/QUOTE]

Jotenkaan en haluaisi syyllistää häntä, jotta hän sitten alkaisi käyttäytyä eri tavalla. Selkeästi hän ei kaipaa minua eikä seuraani muutoin, kuin jonkun draaman keskellä. En jaksa alkaa vaatimaan tai syyllistämään toista olemaan yhteyksissä jos hän ei muutoin sitä tee..

 

[2 ihmistä]

99% ihmissuhteista perustuu siihen että odotetaan/tarvitaan jotain toiselta.

Tokihan voit ottaa etäisyyttä ja kääntää hänelle selän heti seuraavan kriisin puhjetessa. Teidän suhteen dynamiikka on jostain syystä alkanut tuolla asetelmalla, ei sitä helposti muuteta.
Mieti että miten itse olet käyttäytynyt ja mitä sanonut, että tilanne on päässyt tuohon suuntaan. Ehkä olet tuntenut tarvetta olla kuuntelija ja olkapää, ja sellaiseksi olet muuntunut.

Suhteeseen tarvitaan aina 2 osapuolta. Kaverisi on tottunut purkamaan sinulle huoliaan, olet ilmeisesti hyvä kuuntelija. Vastavuoroisesti et ole itse tehnyt selväksi omia tarpeitasi ystävyyden suhteen.

Puhu asiasta reilusti tai anna ihmissuhteen kuolla hiljalleen pois.

 

[ap.]

On jo kertonut sinulle mihin luokkaan olet pudonnut. Jospa vaan lopetat anelun kokonaan.

Minkä anelun? Kysyin ystävää kahville.

Seuraavan kriisin tullen hän soittaa minulle – sekö on anelua?

 

[ap.]

99% ihmissuhteista perustuu siihen että odotetaan/tarvitaan jotain toiselta.

Tokihan voit ottaa etäisyyttä ja kääntää hänelle selän heti seuraavan kriisin puhjetessa. Teidän suhteen dynamiikka on jostain syystä alkanut tuolla asetelmalla, ei sitä helposti muuteta.
Mieti että miten itse olet käyttäytynyt ja mitä sanonut, että tilanne on päässyt tuohon suuntaan. Ehkä olet tuntenut tarvetta olla kuuntelija ja olkapää, ja sellaiseksi olet muuntunut.

Suhteeseen tarvitaan aina 2 osapuolta. Kaverisi on tottunut purkamaan sinulle huoliaan, olet ilmeisesti hyvä kuuntelija. Vastavuoroisesti et ole itse tehnyt selväksi omia tarpeitasi ystävyyden suhteen.

Puhu asiasta reilusti tai anna ihmissuhteen kuolla hiljalleen pois.

On totta, että ihmissuhteissa annetaan ja saadaan – se on ok niin kauan kuin vaaka pysyy jollain lailla tasapainossa.

No, minun helmasynti on olla liian kiltti. Siitä syystä tilanne on päässyt näin pitkälle. Olen niellyt kiltisti lukuisat oharit, unohdetut lupaukset ja ollut kuuntelijana ja olkapäänä kriiseissä.

Ehkä minun pitää suojella itseäni tässä ja antaa ystävyyden mennä.

 

[Samaa kokenut]

Mä olen vastaavassa tilanteessa tullut siihen johtopäätelmään että mun seura ei kiinnosta, eli en ole sitä enää tyrkyttänyt. Olen jättänyt pois yhteydenotot omalta osaltani.

Siinä vaiheessa kun kaveri sitten soittaa että hänellä on joku kriisi ja haluaisi jutella, olen vastannut samaan tyyliin että sori vaan mutta tänään en kerkeä kun tapaan Kaisan töiden jälkeen. Huomenna meille tulee vieraita ja viikonlopuksikin on ohjelmaa mut mä voin vaikka soittaa sulle sunnuntaina. Ja unohdan sen soiton.

Mä voin tukea ja kuunnella ystäviä, mutta silloin haluan sen olevan molemminpuolista, eli että ystäväkin tukee ja kuuntelee mua. Noiden kriisijuttujen lisäksi toivon että voitaisiin nähdä joskus muutenkin.

 

[bbierass]

Näin se vaan menee, ystävyyksiä tulee ja menee, ja jossain vaiheessa voi vaan olla tuollainen tilanne, että tarpeet eivät kohtaa. Se ei tavallan ole kummankaan vika. Silloin pitää jäädä odottavalle kannalle, josko tarve ottaa yhteyttä vielä tulee. Ehkä kiva vastaus olisi seuraavan kerran kun hän soittaa, että sinulla on nyt jotain (vaikka ruuanlaitto tms) kesken, mutta nähdäänkö ensi viikolla ehdottamanasi ajankohtana ja paikassa ja jutellaan lisää. Jos tapaatte, kuuntelet aikasi ja sopivassa vaiheessa vaihdat puheenaihett tyyliin "mitäs muuta sinulle kuuluu" ja alat kertoa myös omia kuulumisiasi.

 

[Eräs näkökulma]

No, minun helmasynti on olla liian kiltti. Siitä syystä tilanne on päässyt näin pitkälle. Olen niellyt kiltisti lukuisat oharit, unohdetut lupaukset ja ollut kuuntelijana ja olkapäänä kriiseissä.

Ehkä minun pitää suojella itseäni tässä ja antaa ystävyyden mennä.

Kuten sanottua, ihmissuhde on aina kahden kauppa. Molemmat teistä ovat tehneet virheitä, sinä et ole rehellisesti pystynyt ilmaisemaan omia tarpeitasi ja todellista minääsi, ja toinen on tulkinnut tilanteen niin että vastoinkäymiset lähentävät teitä. Kun kuulijaa ei tarvita, hän tukeutuu muihin ihmisiin.

Sinun kannattaisi ottaa tämä ihmissuhde oppikokemuksena, se että peittelet todellista minääsi ja olet liian kiltti, nielet kaiken, ei ole avoimuutta eikä rehellisyyttä. Haluat olla jotakin muuta kuin olet.
Opettele näyttämään tunteesi, ilmaise harmistuksesi suoraan jos joku mielestäsi kohtelee sinua huonosti. Opettele puhumaan. Jos ihmissuhde kaatuu siihen ettei toinen kestä totuutta sinulta, suhde tulisi kaatumaan joka tapauksessa.

Tosi ystävyys tarvitsee rakennuspalikoikseen sen että molemmat voivat olla levollisesti omia itsejään, mitään pitelemättä tai peittelemättä.

Toivotan onnea muille ihmissuhteillesi. Kasvun paikka nyt.

 

[ap.]

Mä voin tukea ja kuunnella ystäviä, mutta silloin haluan sen olevan molemminpuolista, eli että ystäväkin tukee ja kuuntelee mua. Noiden kriisijuttujen lisäksi toivon että voitaisiin nähdä joskus muutenkin.

Aivan samoilla linjoilla olen! Pääpaino tuolla loppulausahduksella: "Noiden kriisijuttujen lisäksi toivon että voitaisiin nähdä joskus muutenkin." Tässä ystävyydessä (ainakaan enää) tuo ei toteudu. Kaikki yhteydenpito pyörii hänen kriiseilynsä ja draamojensa puimisen ympärillä. Ja aina puhelimessa, koskaan ei ole aikaa / energiaa / halua tavata.

 

[Samanlaisen kaveri]

Tuo on tosi vaikeaa . Silloin kun ystävällä on kriisi päällä, tuntuu tosi julmalta ottaa puheeksi että hei, huomaatko että oot aina multa vaille jotain. Ja sitten kun se on ohi, tuntuisi tyhmältä alkaa "jälkikäteen" ottamaan asiaa esille.

Mulla on kans yksi tuollainen ystävä, enkä ole hyvää ratkaisua keksinyt. Edellisessä kriisissään jättäydyin nyt tietoisesti vähemmälle kommentoinnille, enkä alkanut keksiä hänelle sen kummemmin ratkaisuja tilanteeseen. Kommentoin vaan tyyliin "sepä tosi harmi, kyllä se siitä". Ja lipesin keskustelusta jollain tekosyyllä pois heti kun se oli suinkin mahdollista olematta töykeä.

Tiedän itsekin että olen hyvä kuuntelija ja tsemppaaja ja sen takia näin on käynyt - mutta ei se silti oikein ole, että toisen hyviä puolia käytetään vain hyväkseen. Vähän kuin jos toinen on hyvä neulomaan, niin ei se oikeuta sitä että häneen otetaan yhteyttä vain silloin, kun halutaan että hän neuloo jotain. Surullista, mutta tänkin kaverin kohdalla näyttää siltä, että kun "otin pois" sen mitä hän oli vailla, niin mun seuraa tai yhteydenotot ei kiinnosta enää sitäkään vähää. Siinä kai se ystävyys punnitaan; kun lakkaa "neulomasta", niin onko toisella enää mitään asiaa. Harmittaa tosi paljon, koska me on tunnettu ihan vauvasta saakka. Mutta ei kai sillä ystävyydellä oikeaa, todellista arvoa sitten ollut, jos se on vain sitä että minä annan ja hän ottaa.

 

[ap.]

Tuo on tosi vaikeaa . Silloin kun ystävällä on kriisi päällä, tuntuu tosi julmalta ottaa puheeksi että hei, huomaatko että oot aina multa vaille jotain. Ja sitten kun se on ohi, tuntuisi tyhmältä alkaa "jälkikäteen" ottamaan asiaa esille.

Mulla on kans yksi tuollainen ystävä, enkä ole hyvää ratkaisua keksinyt. Edellisessä kriisissään jättäydyin nyt tietoisesti vähemmälle kommentoinnille, enkä alkanut keksiä hänelle sen kummemmin ratkaisuja tilanteeseen. Kommentoin vaan tyyliin "sepä tosi harmi, kyllä se siitä". Ja lipesin keskustelusta jollain tekosyyllä pois heti kun se oli suinkin mahdollista olematta töykeä.

Tiedän itsekin että olen hyvä kuuntelija ja tsemppaaja ja sen takia näin on käynyt - mutta ei se silti oikein ole, että toisen hyviä puolia käytetään vain hyväkseen. Vähän kuin jos toinen on hyvä neulomaan, niin ei se oikeuta sitä että häneen otetaan yhteyttä vain silloin, kun halutaan että hän neuloo jotain. Surullista, mutta tänkin kaverin kohdalla näyttää siltä, että kun "otin pois" sen mitä hän oli vailla, niin mun seuraa tai yhteydenotot ei kiinnosta enää sitäkään vähää. Siinä kai se ystävyys punnitaan; kun lakkaa "neulomasta", niin onko toisella enää mitään asiaa. Harmittaa tosi paljon, koska me on tunnettu ihan vauvasta saakka. Mutta ei kai sillä ystävyydellä oikeaa, todellista arvoa sitten ollut, jos se on vain sitä että minä annan ja hän ottaa.

Hei naulan kantaan! Juuri näinhän se on, ei oikein toisen kriisin keskellä viitsi alkaa avautua omista tunteistaan, se tuntuisi julmalta. Sitten jälkikäteen se taas on ikään kuin muistelua ja jättää ikävän kuvan. Enkä muutenkaan tykkää mistään katkerasta avautumisesta, se ei mielestäni johda mihinkään. Jos toinen ei oikeasti vapaaehtoisesti halua nähdä vaikka kahvilla taikka muuten, niin eipä se katkera tilitys yksipuolisuudesta oikein siihen apua tuo.

Tuo neulomisvertauskuva on oikein osuva, ei kai mikään oikeuta toista vain hyödyntämään tarpeen tullen – edes se, että toinen on niin loistava kuuntelija. Tyyliin, mitäs kuuntelit ja tsemppasit, oma vika.

Ikävää, että sun ystävä ei ymmärtänyt arvostaa teidän ystävyyttä. Tässä kohtaa taitaa käydä samoin.

 

[Samanlaisen kaveri]

Juuri näinhän se on, ei oikein toisen kriisin keskellä viitsi alkaa avautua omista tunteistaan, se tuntuisi julmalta. Sitten jälkikäteen se taas on ikään kuin muistelua ja jättää ikävän kuvan.

Niinpä. Tyyliin "silloin kun viimeksi lohdutin sua, niin mä vaan näyttelin, oikeasti mua ärsytti kun taas käytät minua hyväksi". Eihän niin voi vaan sanoa, ja vaikea keksiä miten sen voisi muuten ilmaista.

Jos toinen ei oikeasti vapaaehtoisesti halua nähdä vaikka kahvilla taikka muuten, niin eipä se katkera tilitys yksipuolisuudesta oikein siihen apua tuo.

Minäkään en oikein usko, että kannettu vesi kaivossa pysyisi. Jos toinen ei oikeasti kaipaa ystävyydeltä muuta, niin ei sanominen siihen taida auttaa.

Ikävää, että sun ystävä ei ymmärtänyt arvostaa teidän ystävyyttä. Tässä kohtaa taitaa käydä samoin.

Jep . Mä kokeilen nyt vielä kerran, kun hänen kriisinsä on ohi, kohdella häntä kuin "normaalia" kaveria. Eli jutella muista asioista jne, ja katsoa, löytyykö innostusta yhteydenpitoon muutenkin kuin "hän valittaa ja minä tsemppaan" pohjalta. Jos ei, niin sitten on turha enää yrittää. Oon kuitenkin tätä sietänyt jo.. ööö.. ainakin viitisen vuotta :/.

 

[ap.]

Niinpä. Tyyliin "silloin kun viimeksi lohdutin sua, niin mä vaan näyttelin, oikeasti mua ärsytti kun taas käytät minua hyväksi". Eihän niin voi vaan sanoa, ja vaikea keksiä miten sen voisi muuten ilmaista.


Minäkään en oikein usko, että kannettu vesi kaivossa pysyisi. Jos toinen ei oikeasti kaipaa ystävyydeltä muuta, niin ei sanominen siihen taida auttaa.


Jep . Mä kokeilen nyt vielä kerran, kun hänen kriisinsä on ohi, kohdella häntä kuin "normaalia" kaveria. Eli jutella muista asioista jne, ja katsoa, löytyykö innostusta yhteydenpitoon muutenkin kuin "hän valittaa ja minä tsemppaan" pohjalta. Jos ei, niin sitten on turha enää yrittää. Oon kuitenkin tätä sietänyt jo.. ööö.. ainakin viitisen vuotta :/.

Toivottavasti ystäväsi silmät aukeaisivat ja hän näkisi millaisen ystävän sinussa menettää, jos jatkaa samalla tavalla. Vaikutat tekstiesi perusteella tajuavalta ja ajattelevalta ihmiseltä.

Minä kokeilen samaa, seuraavan kerran kun ystäväni soittaa jonkun kriisin takia, niin ohitan asian hienovaraisesti ja yritän jatkaa keskustelua tavallisella linjalla. Jos se ei auta niin sitten ei voi mitään.

Jännä juttu tässä on se, että kyseinen ystäväni valittaa itse usein erään toisen kaverinsa negatiivisuudesta ja siitä, miten tämä toistuvasti kaataa hänen niskaansa omia kriisejään. Mutta hän ei huomaa toimivansa itse aivan samalla tavalla.

 

[Samaa kokenut]

Tietysti on vaikea ruveta ottamaan esille sitä että mä koen sun vaan käyttävän mua pelkkänä kuuntelijana silloin kun toinen soittaa jotain ongelmaansa purkaakseen. Ja jälkikäteenkin se tuntuu vähän hölmöltä, vaikeaakin jos toista ei kiinnosta silloin edes jutella.

Siksi mun mielestä on vaan helpompi todeta et sori, olis ollut kiva kuunnella mutta ikävä kyllä mulla on just nyt muuta menoa, katellaan joku toinen kerta.

Tossa ei ole mitään syytöstä, mutta se tekee toiselle selväksi että tuo ihminen ei olekaan pelkästään mun huoliani varten vaan sillä on muutakin elämää ja muita ystäviä. Jos tämä huolissaan purkaja on kuitenkin vielä sillä kannalla että haluaa säilyttämiseen ystävyyden, pitää hänenkin alkaa tehdä jotain sen eteen. Antaa sitä omaa aikaansa ja huomioida toistakin osapuolta. Jos hän sen sijaan suuttuu, loukkaantuu tai jopa katkaisee välit niin et ole mitään menettänyt.

Mulle se kaveri kenestä eka kommentoida kirjoitin jäi siinä vaiheessa kun mä en enää ollutkaan jatkuvasti käytettävissä ja hyvä niin. Pariin otteeseen olen muille kavereilla tai ystäville kokeillut tota samaa kun olen huomannut suhteemme menevän tuohon suuntaan. He ovat päinvastoin tsempanneet ja alkaneet huomioida paremmin mua.