Mitä olen tehnyt väärin, kun arvostelua tulee joka tuutista?

["pah"]

En kyllä ajattele että nelikymppinen on jalka haudassa. Mutta totuus se on, että nelikymppinen on 20 vuotta vanhempi kuin kaksikymppinen, fysiologinen fakta, jota ei voi kiistää. Totta kai nelikymppinen varmasti pystyy huolehtimaan lapsesta, niin huolehti minunkin äiti minusta. Mutta vetosin omaan kokemukseeni, ja sanoin että oma äitini ei jaksanut olla niin läsnä juuri silloin kun olisin häntä tarvinnut. Hänen voimansa meni työssäkäymiseen ja muihin perusjuttuihin, joiden hoitamisen jälkeen ei oikein aikaa esimerkiksi jollekin kivan tekemiselle riittänyt. Olisin halunnut seikkailla hänen kanssa metsässä, käydä tapahtumissa jne, mutta hänellä ei ollut siihen voimia. Jollakin muulla varmaan on, ei siinä.
.

Niin sunhan ei siis tarvitse töihin mennä kun lapsi on vaikka sen 10 vuotta?? Sulla on aikaa leikki metsässä ja olla "lapsellinen"? Sun ei tartte perusjuttuja hoitaa lainkaan? Ja kovin hyvin tunnut tietävän työn rasittavuuden, ottaen huomioon että et ole sellaista varsinaisesti vuoikausia vielä tehnyt... Tule kertomaan kun olt 30 vuotias ja lapsei sen 10-12... kun olet tehnyt 10 vuotta töitä putkeen, 8h/pvä, 5pvä/vko. Kuskaillut lastai hoitoon aikansa ja sitten järjestellyt kouluunliittyvät jutu ymymym. Toki jos kovin rikas olet niin eihän sinun tarvitse noita juttuja tehdä...mutmut...

 

[ap.]

Ja voihan se olla, että joskus mietin millaista olisi ollut jos olisin hankkinut lapsen myöhemmin. Varmasti myös vanhemmat äidit miettivät, että olisiko pitänyt tehdä lapset aiemmin. Jokainen miettii elämäänsä ja sitä miten olisi voinut olla. Mielestäni siinä vaan ei hirveästi ole järkeä, koska ne ratkaisut on jo tehty, eikä niitä voi muuttaa.

En kyllä usko, että tulen tätä ratkaisua koskaan katumaan. Olen myös sen verran itsekäs, että haluan viettää aikuisuuttani niin, että lapsi on jo muuttanut pois kotoa. Nuoruuttanikin vietin muutaman vuoden ilman lasta, nuoruuden ja nuoren aikuisen elämää elän lapsen kanssa Mutta en sitä ainakaan nyt osaa kyseenalaistaa, koska lapseni on minulle tärkeintä maailmassa, enkä koe menettäväni mitään. Olen täynnä rakkautta ja syviä äidillisiä tunteita kaikkine murheineen, tämä on ehkä paras tunne maailmassa. Kuinka tätä voisi katua?

 

["mama"]

Minusta on hassua että nämä vanhat mammat oikein painostavat että kyllä sun on nyt ajateltava että vituiks meni elämä, vaikka toinen yrittää kertoa olevansa tyytyväinen elämäänsä.
Älä ap välitä, minä olin myös nuori äiti ja voin jälkiviisaanakin todeta tehneeni oikeat ratkaisut. Olen ollut sekä nuori, että vanhempi äiti ja kyllä sitä nuorena jaksoi enemmän ja otin asiat myös positiivisessa mielessä rennommin. Kateellisista ei tarvitse välittää.

Minä ainakin eloin nuoruuttani johon kuului lapset ja joskus kävin toki myös ulkona. Suosittelen kaikille ottamaan sitä omaa aikaa. Ei aikuisuuden täydy tarkoittaa kotona homehtumista. MEnkää tulkaa, harrastakaa ja ottakaa myös sitä omaa aikaa! Ei tarvitse elää missään lokeroissa joissa mennään asia kerrallaan. Elämää voi myös hieman sekoittaa ja lapset kuuluvat elämään! Sehän tuntuu monia vanhempia äitejä ärsyttävän (olen keskustelua kuunnellut) se, että nuoret äidit onnistuivat ihan samoissa asioissa kuin vanhemmatkin, vaikka kuvittelivat tekevänsä asiat enemmän "oikein".
Ja nuori äiti saa vielä olla se hehkuvinkin siinä samassa.

Oikeasti uskon monilla olevan syynä puhdas kateus, eivät TIETENKÄÄN myönnä sitä.

Joillakin mennyt huonosti ja kuvittelevat sen johtuvan yksin nuoresta iästä, mutta mitäs heidän tarina meihin vaikuttaa? Nuori äitiys on positiivinen asia, siitä ei päästä mihinkään. Ikäviä tarinoita olen kuullut kaikeikäisistä. Viimeksi katui lapsetekoa ikäiseni nainen. Ihme ettei nämä "niinpä liian nuirena teki" -ihmiset sillon sanoneet, että niinpä liian vanhana teit. Sittenhän se olikin kuulemma normaali tunne. Huomaatko ristiriidan?

 

[ap.]

Ja juu, kyllä mun täytyy joskus mennä töihin, menenkin Mutta opiskelen sellaiseen ammattiin, joka ei oikeastaan edes käy työstä vaan on intohimo. Ja olen töitäkin kerennyt tekemään ennen lasta, eli on minulla siitäkin kokemusta (ei tosin niin paljoa kuin useimmilla). No, silloin kun lapseni on 10, minä olen 28 ja ihmettelen kyllä suuresti jos työssäkäynti vie voimiani niin paljon etten jaksa viikonloppuisin lähteä metsäretkelle.

 

["sama"]

[QUOTE="mama";26596554]Minusta on hassua että nämä vanhat mammat oikein painostavat että kyllä sun on nyt ajateltava että vituiks meni elämä, vaikka toinen yrittää kertoa olevansa tyytyväinen elämäänsä.
Älä ap välitä, minä olin myös nuori äiti ja voin jälkiviisaanakin todeta tehneeni oikeat ratkaisut. Olen ollut sekä nuori, että vanhempi äiti ja kyllä sitä nuorena jaksoi enemmän ja otin asiat myös positiivisessa mielessä rennommin. Kateellisista ei tarvitse välittää.

Minä ainakin eloin nuoruuttani johon kuului lapset ja joskus kävin toki myös ulkona. Suosittelen kaikille ottamaan sitä omaa aikaa. Ei aikuisuuden täydy tarkoittaa kotona homehtumista. MEnkää tulkaa, harrastakaa ja ottakaa myös sitä omaa aikaa! Ei tarvitse elää missään lokeroissa joissa mennään asia kerrallaan. Elämää voi myös hieman sekoittaa ja lapset kuuluvat elämään! Sehän tuntuu monia vanhempia äitejä ärsyttävän (olen keskustelua kuunnellut) se, että nuoret äidit onnistuivat ihan samoissa asioissa kuin vanhemmatkin, vaikka kuvittelivat tekevänsä asiat enemmän "oikein".
Ja nuori äiti saa vielä olla se hehkuvinkin siinä samassa.

Oikeasti uskon monilla olevan syynä puhdas kateus, eivät TIETENKÄÄN myönnä sitä.

Joillakin mennyt huonosti ja kuvittelevat sen johtuvan yksin nuoresta iästä, mutta mitäs heidän tarina meihin vaikuttaa? Nuori äitiys on positiivinen asia, siitä ei päästä mihinkään. Ikäviä tarinoita olen kuullut kaikeikäisistä. Viimeksi katui lapsetekoa ikäiseni nainen. Ihme ettei nämä "niinpä liian nuirena teki" -ihmiset sillon sanoneet, että niinpä liian vanhana teit. Sittenhän se olikin kuulemma normaali tunne. Huomaatko ristiriidan? [/QUOTE]

Pahoittelut näppäilyvirheistä, en ole omalla koneella ja näppäimistö erilainen. Huti menee kun nopeasti kirjoitan.

 

[entinen nuori äiti]

Älä ota arvosteluista itseesi. Niin kuin kirjoitin, voi olla että huomaat asioita vasta vuosien päästä, mutta mitä sitten.
Tilanne on nyt kuitenkin se, että sinulla on lapsi ja sillä siisti. Ymmärrän jos joku varoittelee ennen raskautta nuoruuden menettämisestä, mutta tässä vaiheessa täytyy vaan tukea ja antaa rohkaisevaa palautetta. Eri asia tietenkin nyt kun tulit oikein erikseen palstalle kysymään ja selityksiä pyytämään..

Minäkin olin ns. varhaiskypsä ja varmaan ihan fiksukin ikäisekseni. Ei se silti poista sitä että kaikelle on aikansa eikä minulla ole esimerkiksi enää koskaan mahdollista elää nuoren aikuisen riippumatonta elämää ilman lapsia ja opiskelua. Sen olen menettänyt, mutta ei auta itku markkinoilla. Jos voisin kääntää kelloa tekisin asioita toisin, mutta eihän sitä voi kääntää eli näillä mennään.

Ja muuten. Enemmän aikaa minulla on ollut metsäretkille ja muille nuoremman lapseni kanssa kuin ensimmäisen. En todellakaan kaipaa aikaa jolloin opiskelin öisin jotta aikaa jäisi edes vähän lapselle. Rankkaa oli.
Nykyään kun on jo ammatti ja tietenkin rahaakin vähän enemmän, on ajokortti ja auto jne.. elämä vaan on helpompaa. Kyllä olin väsyneempi 17v äitinä kuin nyt toisen lapsen kanssa. Onnellinen olin kyllä silloinkin, se tietenkin tärkeintä.

 

[rietas]

Ei kai moni muukaan nuori ihminen osaa vielä ihan ajatella millaista elämä on nelikymppisenä, miksi juuri ap:n pitäisi? Se seikka nyt ei hänen äitiyteensä vaikuta mitenkään. Ja minusta hän kuitenkin peilaa asiaa omaan äitiinsä, ei niinkään yleistäen, että kaikki "vanhemmat äidit" olisivat ihan väsyneitä. Hmm, ja jos hänelle tuputetaan arvostelua tyyliin "kaikki nuoret äidit on semmoisia ja tämmöisiä" niin miksei saisi vastaavasti tokaista samanlaisen yleistyksen vanhemmista äideistä sitten takaisin?

 

["mam"]

Ja voihan se olla, että joskus mietin millaista olisi ollut jos olisin hankkinut lapsen myöhemmin. Varmasti myös vanhemmat äidit miettivät, että olisiko pitänyt tehdä lapset aiemmin. Jokainen miettii elämäänsä ja sitä miten olisi voinut olla. Mielestäni siinä vaan ei hirveästi ole järkeä, koska ne ratkaisut on jo tehty, eikä niitä voi muuttaa.

En kyllä usko, että tulen tätä ratkaisua koskaan katumaan. Olen myös sen verran itsekäs, että haluan viettää aikuisuuttani niin, että lapsi on jo muuttanut pois kotoa. Nuoruuttanikin vietin muutaman vuoden ilman lasta, nuoruuden ja nuoren aikuisen elämää elän lapsen kanssa Mutta en sitä ainakaan nyt osaa kyseenalaistaa, koska lapseni on minulle tärkeintä maailmassa, enkä koe menettäväni mitään. Olen täynnä rakkautta ja syviä äidillisiä tunteita kaikkine murheineen, tämä on ehkä paras tunne maailmassa. Kuinka tätä voisi katua?

Olen itseasiassa kuullut paljon useammin äideiltä, miksi eivät tehneet lapsia aikaisemmin, kuin nuorilta, että miksi ei myöhemmin. Ihan normaaleja pohdintoja. Ja kyllä meillä vanhemmillakin tulee joskus mieleen pahimpina hetkinä, että miksi tein lapsia perkele, elämä pilalla! Vaikka tyytyväinen muuten olisikin, mutta joskus!

 

[peesi]

Ei kai moni muukaan nuori ihminen osaa vielä ihan ajatella millaista elämä on nelikymppisenä, miksi juuri ap:n pitäisi? Se seikka nyt ei hänen äitiyteensä vaikuta mitenkään. Ja minusta hän kuitenkin peilaa asiaa omaan äitiinsä, ei niinkään yleistäen, että kaikki "vanhemmat äidit" olisivat ihan väsyneitä. Hmm, ja jos hänelle tuputetaan arvostelua tyyliin "kaikki nuoret äidit on semmoisia ja tämmöisiä" niin miksei saisi vastaavasti tokaista samanlaisen yleistyksen vanhemmista äideistä sitten takaisin?

peesi

 

[ap.]

Kiitos mama, helpotti vähän Ihmisen mieli on tosiaan välillä ristiriitainen.

Eräs tuntemani ihminen (sukulainen) sai esikoisensa 32-vuotiaana ja on myöhemmin minulle sanonut, että lapsi on tehnyt pelkkää pahaa... Siitä tuli kyllä todella surullinen olo, mutta eniten ihmettelin sitä että haluaa minua kuitenkin arvostella (tai ehkö juuri siksi kun itse halusi rakentaa idyllin, talon, koulutus, hyvä työpaikka ja sitten lapsi) eikä se sitten mennytkään niin kuin piti. Minä tein kaiken toisinpäin ja onnellinen olen.

Olen edelleen sitä mieltä, että nelikymppisenä ei ehkä jaksa niin paljon kuin parikymppisenä. Voin tulla kertomaan sitten 20 vuoden päästä miltä tuntuu

 

[peesi]

Kiitos mama, helpotti vähän Ihmisen mieli on tosiaan välillä ristiriitainen.

Eräs tuntemani ihminen (sukulainen) sai esikoisensa 32-vuotiaana ja on myöhemmin minulle sanonut, että lapsi on tehnyt pelkkää pahaa... Siitä tuli kyllä todella surullinen olo, mutta eniten ihmettelin sitä että haluaa minua kuitenkin arvostella (tai ehkö juuri siksi kun itse halusi rakentaa idyllin, talon, koulutus, hyvä työpaikka ja sitten lapsi) eikä se sitten mennytkään niin kuin piti. Minä tein kaiken toisinpäin ja onnellinen olen.

Olen edelleen sitä mieltä, että nelikymppisenä ei ehkä jaksa niin paljon kuin parikymppisenä. Voin tulla kertomaan sitten 20 vuoden päästä miltä tuntuu

Ei jaksakaan. Varmasti jaksaa hyvin silloinkin, mutta jos vertaa parikymppisen jaksamiseen, niin kyllä mitä todennäköisemmin jaksaa nuorena paremmin. Ketään vähättelemättä.

 

[geneology]

Hei ap, älä välitä arvostelijoista. Vanhemmat ihmiset eivät näe asioita kuten me nuoremmat; meidän sukupolvemme on kasvanut erilaisessa ympäristössä kuin he aikoinaan ja näemme/koemme asiat ihan eri tavalla. Nuoressa sukupolvessa on sellaista herkkyyttä, mikä vanhemmilta puuttuu ja kykyä kyseenalaistaa nyky-yhteiskunnan normiajattelu. Vanhemmat ihmiset näkevät asiat mustavalkoisesti ja jokainen, joka poikkeaa linjasta "opiskelut-työ-naimisiin-lapsia", on oletusluontoisesti epäilyttävä. Nuoria äitejä tykätään arvostella ja heiltä oletetaan asioita, jotka eivät ole itselläkään välttämättä olleet helppoja: aikaisemmissa viesteissä vaaditaan elämään virheettömästi nelikymppiseksi ennenkuin voisit kehua itseäsi! Ei saisi erota, ei muuttaa, ei bilettää...kuinkahan moni vanhempi ihminen on vapaa näistä "synneistä"?

 

[peesi]

Hei ap, älä välitä arvostelijoista. Vanhemmat ihmiset eivät näe asioita kuten me nuoremmat; meidän sukupolvemme on kasvanut erilaisessa ympäristössä kuin he aikoinaan ja näemme/koemme asiat ihan eri tavalla. Nuoressa sukupolvessa on sellaista herkkyyttä, mikä vanhemmilta puuttuu ja kykyä kyseenalaistaa nyky-yhteiskunnan normiajattelu. Vanhemmat ihmiset näkevät asiat mustavalkoisesti ja jokainen, joka poikkeaa linjasta "opiskelut-työ-naimisiin-lapsia", on oletusluontoisesti epäilyttävä. Nuoria äitejä tykätään arvostella ja heiltä oletetaan asioita, jotka eivät ole itselläkään välttämättä olleet helppoja: aikaisemmissa viesteissä vaaditaan elämään virheettömästi nelikymppiseksi ennenkuin voisit kehua itseäsi! Ei saisi erota, ei muuttaa, ei bilettää...kuinkahan moni vanhempi ihminen on vapaa näistä "synneistä"?

Pirun hyvin sanottu!

 

["vieras"]

Mukava kuulla että sulla on elämä mennyt hyvin ja kaikki on kunnossa.

Itse olen nähnyt hyvin surullisia kohtaloita kahdella teiniäidillä ja tiedän miten pahoja paikkoja ne voi olla jos ei kaikki menekään suunnitellusti.

Silti toivoisin että itsekin lopettaisit tuon keskittymisen ikään ja näkisit myös sinua vanhemmat äidit yksilöinä.
Huomaat iän myötä mitkä ne asiat ovat jotka perheenäideistä imee mehut ja se ei ole ikä.

 

[äp.]

Tiedän itsekin yhden teiniäidin jonka elämä on pelkkää ryyppäämistä ja isä hoitaa lapsen kokonaan. Tiedän myös monia alkoholistiperheiden lapsia, joiden vanhemmat vetelee viimeisiään eivätkä koskaan ole lapsilleen mitään kovinkaan hyvää antaneet. Jotkut lisääntyneet nuorena ja jotkut kolmenkympin kieppeillä tai ylikin.

Se kai se pointti mulla olikin, etten ymmärrä miksi se ikä ja opiskelemattomuus on niin kamala asia. Kun näitä tapauksia löytyy niin nuorista kuin vanhoistakin.

Ja minä en niputa kaikkia vanhempia äitejä samanlaisiksi. Mutta vanheneminen ei ole mikään myytti, se on ihan täyttä totta.

 

[heihei mutsit]

Ja juu, kyllä mun täytyy joskus mennä töihin, menenkin Mutta opiskelen sellaiseen ammattiin, joka ei oikeastaan edes käy työstä vaan on intohimo. Ja olen töitäkin kerennyt tekemään ennen lasta, eli on minulla siitäkin kokemusta (ei tosin niin paljoa kuin useimmilla). No, silloin kun lapseni on 10, minä olen 28 ja ihmettelen kyllä suuresti jos työssäkäynti vie voimiani niin paljon etten jaksa viikonloppuisin lähteä metsäretkelle.

En tosiaankaan halua arvostella sinua, ja minusta on hienoa että olet onnellinen - se on tärkeintä iästä ja valinnoista huolimatta! Ja se, että lapsellasi on varmasti hyvä olla.

Luulen, että osa arvostelusta (ainakin tällä palstalla) kumpuaa tuosta "väärästä" varmuudestasi, joka kielii nuoresta iästäsi. Esim. tuo työasia: usko pois, vaikka se kuinka olisi intohimosi, se tuskin on sitä enää viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden työuran jälkeen. Kai näitäkin on, mutta valitettavan usein rakkaan "harrastuksen" tai intohimon muuttuminen työksi tappaa siihen tekemiseen liittyvän innon ja hehkun tai ainakin laimentaa sitä niin, että töitä tehdessään varmasti tuntee tekevänsä _töitä_. Opinnot eivät myöskään takaa työllistymistä, ja usein juuri nämä "intohimoalat" ovat niitä epävarmimpia työllistäjiä, ja niitä opiskelleet päätyvät lopulta tekemään työkseen jotain aivan muuta.

Uskon kyllä, että tulet näitä itsekin ajatelleeksi, mutta vastauksissasi se ei näy. Siksi lukija helposti yleistää ja näkee sinut tyypillisenä nuorena, joka ajattelee niin kuin nuoren kuuluu: että ei tuo koskaan koske minua, elämäni menee toisin, en tule tuollaista miettimään jne.

Kun ei sitä vaan voi tietää. Voi tulla vaikka mitä, joka heikentää jaksamistasi ja intoasi. Totta kai toivon, ettei tule, mutta älä silti suunnittele elämääsi liian valmiiksi sinäkään (että _sitten_ jaksan / alkaa oma, vapaa ja itsekäs aikuisuuteni). Sitä suunnittelemistahan (työt, talot jne.) sinä niiden vanhempien äitien kohdallakin rivien välistä kritisoit.

 

[ap.]

Puhut aivan totta,en voi tietää millaista minulla tulee olemaan parinkymmenen vuoden päästä. Työ voi muuttua paskaksi jne. En toki voikaan suunnitella tulevaa varmaksi, on vain viitteita ja toiveita.

Olen myös sen verran kurja, etten suostu tekemään työtä jota inhoan Tuleva alani on minua varten, mutta se on sen verran fyysinen etten varmaan pysty tekemään sitä koko loppuikääni. Eli todennäköisesti tulen jossain vaheessa vaihtamaan alaa Eikä se ole ongelma minulle.

Minun puolestani ihmiset saavat lisääntyä vaikka viisikymppisinä kera talon, työpaikan ja kultaisen noutajan, jos siltä tuntuu. Mutta en minä ole hiljaa jos minun valintojani morkataan, kyllä minä puolustaudun ja sanon ettei ne asiat ihan niin mustavalkoisia ole.

 

["vieras"]

Tuntuu, että nykyään sitä nuoruutta pitäisi elää jonnekin kolmevitoseksi ennen kuin edes miettii lasten tekoa. Itse en vain ymmärrä,miten sitä nuoruutta sitten kuuluisi viettää. Miksi lapsi jotenkin pilaa nuoruuden? Minusta on ihan päinvastoin.

Mulle ainakin nuoruus tarkoittaa vapautta. Mä olen 21 ja asunut useassa eri maassa, matkustellut paljon, käynyt paljon konserteissa ja muissa tapahtumissa. Opiskellut ja huomannut ettei se ollutkaan oma alani ja vaihtanut alaa. Kyllä lapsi olisi estänyt suuren osan näistä asioista. Mutta jos itseä ei kiinnosta mikään mitä ei lapsen kanssa voi tehdä niin ei kai se lapsi sitten pilaa nuoruutta mitenkään. Mun nuoruuden varmasti olisi pilannut, en olisi voinut tehdä niitä asioita mistä olen aina unelmoinut.

 

[ap.]

Niin, ymmärrän toki Itse olen ollut aikalailla koti-ihminen, nautin suunnattomasti kodin laittamisesta, kokkaamisesta, kauniista kattauksista, lukemisesta ja kirjoittamisesta. Eli kaikki mistä eniten nautin, ovat kotona Nuorempana kävin toki festareilla, keikoilla ja tapauhtumissa, nykyäänkin voin käydä jos haluan. Matkustaminen ei koskaan ole ollut minulle intohimo.

Meitä on erilaisia, ja sinun tapauksessa ymmärrän että lapsi tuntuisi rajoittavalta (ja varmaan olisikin). Ystävälläni on 2-vuotias lapsi ja ovat nytkin ulkomailla. Hän halusi sovittaa matkustelun ja perheen yhteen, tuntuu sopivan heille oikein hyvin. Mutta kuten sanoin, meitä on niin moneen junaan

 

["lumi"]

En tosiaankaan halua arvostella sinua, ja minusta on hienoa että olet onnellinen - se on tärkeintä iästä ja valinnoista huolimatta! Ja se, että lapsellasi on varmasti hyvä olla.

Luulen, että osa arvostelusta (ainakin tällä palstalla) kumpuaa tuosta "väärästä" varmuudestasi, joka kielii nuoresta iästäsi. Esim. tuo työasia: usko pois, vaikka se kuinka olisi intohimosi, se tuskin on sitä enää viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden työuran jälkeen. Kai näitäkin on, mutta valitettavan usein rakkaan "harrastuksen" tai intohimon muuttuminen työksi tappaa siihen tekemiseen liittyvän innon ja hehkun tai ainakin laimentaa sitä niin, että töitä tehdessään varmasti tuntee tekevänsä _töitä_. Opinnot eivät myöskään takaa työllistymistä, ja usein juuri nämä "intohimoalat" ovat niitä epävarmimpia työllistäjiä, ja niitä opiskelleet päätyvät lopulta tekemään työkseen jotain aivan muuta.

Uskon kyllä, että tulet näitä itsekin ajatelleeksi, mutta vastauksissasi se ei näy. Siksi lukija helposti yleistää ja näkee sinut tyypillisenä nuorena, joka ajattelee niin kuin nuoren kuuluu: että ei tuo koskaan koske minua, elämäni menee toisin, en tule tuollaista miettimään jne.

Kun ei sitä vaan voi tietää. Voi tulla vaikka mitä, joka heikentää jaksamistasi ja intoasi. Totta kai toivon, ettei tule, mutta älä silti suunnittele elämääsi liian valmiiksi sinäkään (että _sitten_ jaksan / alkaa oma, vapaa ja itsekäs aikuisuuteni). Sitä suunnittelemistahan (työt, talot jne.) sinä niiden vanhempien äitien kohdallakin rivien välistä kritisoit.

Peesi juurikin tälle. Se kuuluu tyypillisesti tuohon ikään että tunnutaan tietävän kaikesta kaikki. 2 vuoden asuminen "omillaan" => ollaan oikein tekijöitä. Muutama työskentely kuukausi palkkatyössä=> tiedetään mitä työelämä on. Opiskelu ja lapsi=> niin helppoa...

Olen itse ollut ap:n kaltainen aikanaan, sain esikoisen silloin. Tiesin niin äärettömän paljon kaikesta. Ja koin toisin ajattelevat - siis ne jotka minua varoitteli ja koitti selvittä - arvostelijoiksi. Mitä he minusta tietävät?

Mutta sitten kun se arki oikeasti alkoi. Opiskelua öisin, viikonlopputyöt, korvatulehduskierteinen lapsi. Rahat kokoajan loppu, vaikka mitään ylimääräistä ei osettu. Mies joka lähti 24 vuotiaana baari-iloittelujen saloihin ja sinne jäi. YH-elämä kahden lapsen kanssa. Olin niin loppu jo 25 vuotiaana. Samaan aikaan lapsuuden ystäväni oli juuri valmistunut. Elänyt opiskelija elämää, tienannut sen verran että pystyi hyvin matkustelemaan. Ostamaan uusia vaatteita, käymään kampaajalla ja hierojalla. Minä koin siinä rinnalla olevani ikäloppu, arjen nuuduttaman. Vaikka kuinka rakkautta elämässä olikin lapsia kohtaa - oli kateellinen siitä vapaudesta mitä hän oli saannut kokea.

AP ne arvostelijat ovat kuule ihan oikeassa - he yrittävät auttaa sinua, omien kokemustensa ja jo eletyn kautta. Ehkä heitä kannattaa osin kuunnella ja lopetta "kaikkitietävä" asenne. Ei sun toiki pidä ajatella että elämäsi on pilalla, ei. Mutta ymmrätää se että nämä ihmiset puhuvat kokemuksesta. Oikeasta sellaisesta.

 

["vanha"]

Minulle tulee teiniäitiydestä aina ensimmäisenä mieleen "Äh, miksi tehdä asiat vaikean kautta?"

Jokainen saa tehdä tietysti lain puitteissa asiat juuri niinkuin haluaa, mutta itse mietin usein sitä, miksi tehdä vaikeamman kautta?
Muutaman vuoden odotus täysi-ikäiseksi tulemisen jälkeen tuskin huomattavasti verottaa jaksamista, sillä 18-vuotiaana lapsen saamiselle on MUITAKIN vaihtoehtoja kuin saada lapsi yli 30v.

Esimerkiksi 23-vuoden iässä on helposti jo käytynä esimerkiksi lukio ja ammattikorkeakoulu tai ammattikoulu ja tehty jo kovasti töitä. Lisäksi siinä on ehtinyt työelämästä saada kokemusta jo ainakin 5 vuoden ajalta + alaikäisenä tehty työ. Opintojen puitteissa pääsee vaikka ulkomaille opiskelemaan ja näkemään maailmaa sitten siltä kantilta.

Tuo 5 vuotta on mahdottoman hyvä aika kerätä vaikka minkälaista kokemusta ja elää sitä omaa nuoruutta. Siltikään ei ihmisen pitäisi olla vielä ihan kehäraakki lapsia saamaan.
Ja sen lisäksi uskoisin sen 18-vuotiaana hyvän äidin olevan vähintäänkin yhtä hyvä äiti silloin 23-vuotiaana, jos päättää siirtää lapsen saamisen hieman myöhemmäksi.

Minusta siis varsinaisesti ei ole mitään perusteita saada lapsi mielummin 18-vuoden iässä kuin esim reiluna 20-vuotiaana. Niihin muutamaan vuoteen saattaa helposti mahtua paljon sellaista, josta on pelkästään etua sitten lasten kanssa. Ja tosiaan, en tunne ketään reilua 20-vuotiasta joka olisi merkittävästi väsyneempi tai vähemmän jaksava kuin 18-vuotias...

 

["vieras"]

Viu viu. Itsehän syyllistyt ihan samaan arvosteluun tietämättä asiasta tai toisista ihmisistä sen enempää. Ehkäpä asenteesi kertoo omaa tarinaansa.

 

["vieras"]

Niin, ymmärrän toki Itse olen ollut aikalailla koti-ihminen, nautin suunnattomasti kodin laittamisesta, kokkaamisesta, kauniista kattauksista, lukemisesta ja kirjoittamisesta. Eli kaikki mistä eniten nautin, ovat kotona Nuorempana kävin toki festareilla, keikoilla ja tapauhtumissa, nykyäänkin voin käydä jos haluan. Matkustaminen ei koskaan ole ollut minulle intohimo.

Meitä on erilaisia, ja sinun tapauksessa ymmärrän että lapsi tuntuisi rajoittavalta (ja varmaan olisikin). Ystävälläni on 2-vuotias lapsi ja ovat nytkin ulkomailla. Hän halusi sovittaa matkustelun ja perheen yhteen, tuntuu sopivan heille oikein hyvin. Mutta kuten sanoin, meitä on niin moneen junaan

Kyllähän lapsenkin kanssa pääsee ulkomaille mutta vaikeuttaahan se asiaa. Varsinkin jos lapsi on jo kouluiässä. Ja minäkin kun saatan olla yhdessä maassa vain puoli vuotta ja taas muutetaan toiseen maahaan niin ei se oikein lapsen kanssa onnistuisi, koska yksin kun olen niin pitäisi aina laittaa lapsi päiväkotiin uuteen maahan vieraalla kielellä.

Onnistuuhan myös keikoilla käyminen, mutta onhan se vähän vaikeampi lähteä hetken mielijohteesta kolmen päivän keikkareissulle toiselle puolelle Eurooppaa. Mun elämää lapsi ihan varmasti rajottaisi. Mutta tosiaan meitä on niin erilaisia, jos sä tykkäät enemmän kotihommista ja pääset kuitenkin myös omiin menoihin kun haluat niin en mä kyllä ymmärrä miksi lapsi haittaisi sun nuoruutta mitenkään

 

[ttt]

Niin, ymmärrän toki Itse olen ollut aikalailla koti-ihminen, nautin suunnattomasti kodin laittamisesta, kokkaamisesta, kauniista kattauksista, lukemisesta ja kirjoittamisesta. Eli kaikki mistä eniten nautin, ovat kotona Nuorempana kävin toki festareilla, keikoilla ja tapauhtumissa, nykyäänkin voin käydä jos haluan. Matkustaminen ei koskaan ole ollut minulle intohimo.

Meitä on erilaisia, ja sinun tapauksessa ymmärrän että lapsi tuntuisi rajoittavalta (ja varmaan olisikin). Ystävälläni on 2-vuotias lapsi ja ovat nytkin ulkomailla. Hän halusi sovittaa matkustelun ja perheen yhteen, tuntuu sopivan heille oikein hyvin. Mutta kuten sanoin, meitä on niin moneen junaan

Voi jessus lopeta nyt, teet itsestäsi naurettavan. "nuorempana kävin festareilla". Et sä mikään nuori ollut, sä olit kakara.

Se että sä nautit nyt kotisleikistä, ei taakaa yhtään mitään vielä. Luovuppa nyt ensimmäisenä tuosta "Minä ytiedän jo kaiketa kaiken" aseteesta. Voi helpottaa kummasti, noin että arvostelijatkin lakkaa arvostelemasta. Ihmekö että arvostelee kun olet noin "tietäjä" minimalistisella kokemuksella.

 

[ap.]

Ikävää, että minusta tuli kaikkitietävä kuva.

Juuri tuossa äsken kirjoitin, etten tietenkään voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Kyllä voin jäädä yyhooksi. Kyllä, lapseni voi sairastua. Kyllä, voin olla persaukinen, voin olla väsynyt, voin olla masentunut, voin vaikka kuolla huomenna.

Miten se liittyy minun ikääni? Eikö vanhemmille äideille koskaan sitten tapahdu mitään? Hekö voivat kirjoittaa elämänsä puhtaaksi, mutta nuorille tottakai tapahtuu kaikki kauheudet ja sitten päästään huutelemaan että mitäs minä sanoin. Huoh.

Sitä se oli jo raskausaikana, odotapas vaan niin sille tulee koliikki, et jaksa käydä viikkoon suihkussa, kämppä on läävä ja mies jättää ja ja ja. Anteeksi vain, minulla on positiivinen asenne elämään ja kun jotain sattuu, niin mietin sitä enemmän sitten enkä murehdi että mitäs jos nyt musta tulee köyhä opiskelija yh jne. No sitten tulee, kyllä siitä selvitään. Ikääni se ei kuitenkaan liity mitenkään