mitä mun parisuhteelle on tapahtunut?!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surullinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

surullinen

Vieras
mä en ole näiden vuosien aikana muuttunu miksikään mäkättäväksi ämmäksi, mutta mun mies on vissiin kyllästyny muhun ja se tuntuu niin saatanan pahalta.
kohta kaks viikkoo se on illat pois, pelaamassa jääkiekkoo tai muuten vaan kavereilla tai jossain. tänäänkin lähti yhdeksän aikaan "nopeesti yhdelle" (lähti kyl autolla ja sillon tiedän et se tulee autolla myös takasin) mut eipä taas herraa näy ja taas mä olen yksin. niin vitun yksin.
mä huomioin sitä, hemmottelen sitä, kyselen siltä asioita vaikkei mua vois vähempää kiinnostaa ko.asiat, mut tiedän et se tykkää niistä.
mä en ymmärrä miten voisin toimia toisin.
olen mieheltä kysynyt, mutta se sanoo et en mä tee mitää väärin ja "oot ihana ja rakastan sua." miksei se sit näy missään?!
minä rakastan ja mies menee.
mä en kestä jos tää suhde kaatuu ilman mitään järkeenkäypää syytä, mä en ymmärrä... muhun sattuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rigel:
No onko tilanne ollut aiemmin toisenlainen - parempi?

on. en mä muuten kysyis et mitä on tapahtunut..
ei olla kumpikaan kovin kotikeskeisiä, tykätään mennä ja ollaan liikkuvaa sorttia. kumpikin menee paljon omien kavereidensa kanssa, mutta sitten vastapainoksi ollaan myös yhdessä -joko kotona tai liikenteessä.
tai siis oltiin.

ja edelliselle vieraalle tiedoksi, mä kirjoitin et olen kysynyt. tottakai mä olen puhunut mun miehen kanssa.
tiedän et täältä en saa vastausta, mutta halusin jonnekin kirjoittaa, on niin paha ja yksinäinen olo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mieti :
Autolla lähti " nopeesti yhdelle."....minneköhän lähti?

ei nyt mitään "toinen nainen"-teoriaa, ei varmasti ole kyse siitä. pistän pääni pantiksi. ja ei, en ole tyhmä ja sinisilmäinen hölmö, mutta olen silti aivan varma että siitä ei ole kyse. jos siis sitä tarkoitit.
 
musta tuntuu et monessa (ei kaikissa!) pitkissä suhteissa on jossain vaiheessa 'taantumakausi' jossa haetaan vähän omaa tilaa ja sen sellaista, toivotaan,että menee ohi. Joku kerran sanoikin,että kun taantumakauden selviää niin suhde kestää..tie sitten
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Tee sinä samoin. Lähde vaikka ei huvittaiskaan "yhdelle" tms. Älä vaan rupee roikkumaan ja kyselemään. Se ahdistaa toista!!!

niin mä olen mennytkin ja ihan on huvittanutkin mennä.
mutta ihan samanlailla kun ennenkin.
en roiku, mutta kyllä mä vähän kyselen kun menot lisääntyneet tuplasti ja yhteistä aikaa ei enää ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja daea:
musta tuntuu et monessa (ei kaikissa!) pitkissä suhteissa on jossain vaiheessa 'taantumakausi' jossa haetaan vähän omaa tilaa ja sen sellaista, toivotaan,että menee ohi. Joku kerran sanoikin,että kun taantumakauden selviää niin suhde kestää..tie sitten

Mä taas olen sitä mieltä, että kun kumppanin kanssa säilyy keskusteluyhteys, niin mitään taantumakausia ei tule. Menee tietenkin joskus huonommin ja toinen ärsyttää, mutta mitään "vapauden kaipuuta" en usko tulevan kun toisen kanssa on hitsannut suhteen tiiviiksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja daea:
musta tuntuu et monessa (ei kaikissa!) pitkissä suhteissa on jossain vaiheessa 'taantumakausi' jossa haetaan vähän omaa tilaa ja sen sellaista, toivotaan,että menee ohi. Joku kerran sanoikin,että kun taantumakauden selviää niin suhde kestää..tie sitten

Mä taas olen sitä mieltä, että kun kumppanin kanssa säilyy keskusteluyhteys, niin mitään taantumakausia ei tule. Menee tietenkin joskus huonommin ja toinen ärsyttää, mutta mitään "vapauden kaipuuta" en usko tulevan kun toisen kanssa on hitsannut suhteen tiiviiksi.

eivät vapauden kaipuu ja oman tilan tarve ole mielestäni välttämättä sama asia.
Itse näen suhteen sellaisena samalla tiellä kulkemisena. Välillä kuljetaan käsikkäin tai kaulakkain hyvin tiiviisti lähekkäin, välillä askeltaen epätasatahtiin. . toinen kenties hiukan edellä- tai tien vastakkaisilla puolillakin- mutta samaan suuntaan kuitenkin.. kunnes taas tulee vaihe, jolloin huomaa astelevansa likemmäksi toista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ultramariini:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja daea:
musta tuntuu et monessa (ei kaikissa!) pitkissä suhteissa on jossain vaiheessa 'taantumakausi' jossa haetaan vähän omaa tilaa ja sen sellaista, toivotaan,että menee ohi. Joku kerran sanoikin,että kun taantumakauden selviää niin suhde kestää..tie sitten

Mä taas olen sitä mieltä, että kun kumppanin kanssa säilyy keskusteluyhteys, niin mitään taantumakausia ei tule. Menee tietenkin joskus huonommin ja toinen ärsyttää, mutta mitään "vapauden kaipuuta" en usko tulevan kun toisen kanssa on hitsannut suhteen tiiviiksi.

eivät vapauden kaipuu ja oman tilan tarve ole mielestäni välttämättä sama asia.
Itse näen suhteen sellaisena samalla tiellä kulkemisena. Välillä kuljetaan käsikkäin tai kaulakkain hyvin tiiviisti lähekkäin, välillä askeltaen epätasatahtiin. . toinen kenties hiukan edellä- tai tien vastakkaisilla puolillakin- mutta samaan suuntaan kuitenkin.. kunnes taas tulee vaihe, jolloin huomaa astelevansa likemmäksi toista.

Olipas hienosti kirjoitettu :) Samaa mieltä olen. Sitähän se on, ei toisiinsa tuijottamista vaan samaan suuntaan katsomista.
 
Joo, meilläkin tämmöstä. Ja just ajattelin että hemmetti soikoon kun ketuttaa mut en viiti uutta avausta asiasta tehdä.
Siellä se ukko taas viilettää, ei passanu vaan minua odottaa että olisin ehtinyt suihkun jälkeen kuivata tukkani ja lähteä mukaan. Olen niin väsynyt kun hän ottaa vain oman hyvän olon huomioon ja omat mielitekonsa (tosin pari kaljaa juonu niin arvaahan sen mitä siitä tulee)- ja omat kaverit tuntuu tällä hetkellä olevan tärkein, enkä minä vaikka kovin väittää. Miksi sitten se ei näy, tosiaan. Olen hänelle kertonut miten väsynyt olen tähän kaikeen, ja sen perään tuli hellyyspäivä. Mutta entäs nyt kun on viikonloppu? On se ihme kun oli niin kiire, liekö baariin ovat menossa? Pitää itsestäänselvyytenä, mutta meikäpä nukkuu taas sohvalla ja odottaa että mies ikävöi ja tulee minun luo. Suositten tätä tapaa, älä roiku hänessä-vaikka mieli tekisi. Kipeää se tekee, mutta kun tarpeeksi usein näin hylätään-niin enää en jaksa edes itkeä.

Eipä tiennyt tyttörukka
sydämen turhaan kai antoi.
Prinssini tänään mut unhoitti
särkynyt on sydämeni.
Kohta taas korjaat sen,
noidankehää ajelen.
En tiedä mitä tehdä
pää pyörällä
sydän syrjällään.
Ei tiennyt tyttörukka.

Odottaa silti huomiseen
toivoo taas sen auringonsäteen.
Rakastavat silmät
halauksen.
Sen taian sä aina mulle teet.
Onnea ei voi pakottaa
mut noidankehää mä aina ajan vaan.

Tossa joku runo joka piti sen hetkisen fiiliksen mukaan kirjottaa joskus tälle palstalle...
Kyllä asiat järjestyy, ja ne näyttää vielä joku päivä valoisemmilta.
Tai tää nyt menee vähän hömpötyksen puolelle mutta kaikella on loppujen lopuksi kuitenkin tarkoituksensa. Näin minä ajattelen.
 

Yhteistyössä