R
rikkinäinen
Vieras
Mitä mieltä tällaisesta kommunikoinnista? Normaalia parisuhderiitelyä erossa?
Mitä mieltä jotakuinkin tällaisesta kommunikoinnista? Onko tällainen ihan normaalia, kun on tunteet pinnassa (minusta ei)? Sitä paitsi tällainen alkoi jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja siihen liittyi uhkailu erolla.
Mitä haukkumiseen ja syyttämiseen tulee, niin sillä mahtaa tässä viitata minun toiveisiini hänen työllistymisestään vuosien työttömyyden, hirveiden ulosottovelkojen ym. vuoksi sekä halustani rutiineihin (joita ei halunnut antaa, etten voisi elää kaksoiselämää, vaan hän tuli ja meni miten halusi minun voimatta siihen vaikuttaa).
"Miten jumalauta voisit olla rakkauden kohde, kun teet juuri kaikkein eniten minua ihmisenä polkevimmalla tavalla kaikki??????
Painu minun elämästäni vittuun saatanan riivaaja.
Aikanne te saatanat riivaatte, mutta loppuu sekin aikanaan.
Itse sinä sairaasti teet jättämällä toisen selkäsi taakse joten tee ja tee.
Mutta jätä minut ulkopuolelle.
Saat sen huoltajuus sodan jos jatkat pelkän haukun ja syyttämisen linjalla.
Sinä et ota ketään huomioon on vain pieni hienostoprinsessa voi voi voi.
Nauti vallastasi."
Sitten, kun olen jättänyt rauhaan, niin on kuitenkin hyvin mustasukkainen ja yrittää olla yhteydessä itse kaikin mahdollisin tavoin minun kanssani ja syyttää minua siitä, että olen jättänyt hänet elämässä liian yksin.