Meillä oli samanlainen tilanne, kun esikoinen oli vielä pieni. Mies ei suostunut edes keskustelemaan saati sitten hetkeäkään harkinnut tulevansa mun kanssa terapiaan tai mihinkään muuallekaan. Seksiä harrastettiin vain muutaman kerran vuodessa, sekin aina mun alotteestani. Suurimmaksi osaksi mun lähentely-yritykset kyllä torjuttiin. Puolen vuoden seksittömyyden jälkeen hyppäsin vieraaseen sänkyyn, eikä mies tiedä vieläkään. En aio kertoa, kun siitä on jo niin kauan.
Pettämiseni jälkeen tilanne kärjistyi niin pahaksi, että mies meinasi käydä käsiksi, kun hermostui niin pahasti mun "ainaisesta valituksesta", jolloin sanoin että herra on hyvä ja lähtee, tossa on ovi. Reaktio oli aika yllättävä, kun sanoin että oon tosissani etten jaksa enää katsella tollasta ja että turhaan se täällä asuu jos ei sitä edes kiinnosta. Vasta siinä kohtaa mies ymmärsi, että hänessäkin vois olla jotain vikaa, itki ja aneli etten jättäisi. Lupasi muuttua ja muuttui. Pari vuotta sen jälkeen mentiin naimisiin ja saatiin toinenkin lapsi, mutta mies on edelleen muuttunut.
Jos on kotona oppinut lapsena siihen, ettei hellyyttä osoiteta lähes ollenkaan (tai erittäin satunnaisesti), äiti hoitaa kodin ja töiden ohella lapsetkin, ei voi miehen olettaa tekevän muutoin ellei tee ihan tosissaan selväksi ettei sellanen peli vetele. Meillä miehen äiti on todella dominoiva ja muutenkin sellanen, etten ihmettele miksi mies aluksi alkoi käyttäytyä niin ku käyttäyty.
Summa summarum: Jos mies rakastaa sua, niin luulisi ihan tosissaan että sen käytös voisi muuttua, jos herra niin itse haluaisi. Sen vaan pitäisi saada haluamaan sitä. Entäs jos sanotkin, että jos ei tahti muutu niin sinä lähdet ja lapset jäisi hänelle? Lapsellista uhkailua tietysti, mutta jos sillä miehellä on sydän paikallaan ja jos ei ihan tosissaan eron jälkeen mukamas niitä lapsia tahtoisi tavata niin luulis jotain tapahtuvan.
eikö se oo aivan kamala homma?[/QUOTE]