mitä miehelleni tapahtui?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
ennen kaikki oli hyvin, nykyisin ei. Mihenei jäi tyttömäksi vakityöstä, nykyisin valvoo yöt päivät nukkuu, mikään ei kiinnosta mikään ei huvita, millään ei oo väliä. Lihonut aika paljon, liikunta ei kiinnosta, käytöstävat välillä mitä on ja kotona hermona ja vihaisena tai pelleillee ja heittää jotain typerää läppää, tuntuu kun hänkin olisi lapsi. jos yritän ehdottaa hänelle jotain tekemistä ei hän jaksa eikä kiinnosta. Ei ole enään yhtään sellainen kun ennen ja mitä enemmän hän muuttuu sitä vähemmään minua kiinnostaa ja tuntuu että rakkaus häviää. Onko mitään tehtävissä.
 
Ihan selvästi masentunut. Olen elänyt itse tuon ja rankkaa on ollut, mutta tyytyväinen olen, että en lähtenyt kävelemään, vaan ehdottelin uusia ratkaisuja kaikkeen, vaikka ne vastaukset oli kyllä just tollasia nihkeitä. Talousasiat kun menee nurin niin miehet on tosi helposti itsetuhon partaalla.
 
Vaikean masennuksen oireet juuri kuvasit tuohon. Jotenkin se sinun miehesi pitäisi saada terveyskeskukseen hankkimaan lähetettä psykiatrille lääkkeitä ja mahdollista terapiaa varten. Miehet valitettavasti tuntuvat vieroksuvan pykiatrian alaa ja häpeävän muutenkin omaa heikkouttaan. Silti ei masennukseen oikein muukaan auta lääkkeiden lisäksi ja nekin alkavat vaikuttaa vasta muutaman viikon päästä. Ulkoilukehoitukset ym., mitä kuulee, ovat täyttä peetä, sillä ei masentunut saa itseään innostumaan lenkkeilystä/hyötyliikunnasta tms. Tuo olotila myöskin vain pahenee ilman hoitoa, joten käykää vaikka päiväajelulla tk:ssa.
 
kiitos vastauksista, mitä sanon tk ssa? Mitä jos eivät anna aikaa? Mieheni mielestä hänellä ei ole mitään vikaa joten varmaan joudun itse varata hänelle sen ajan. Pääseekö masennuslääkkeistä eroon jos sattuisi että parantuisi ja hänen ei tarvitsisi niitä syödä enää myöhemmin?
 
Masennuslääkkeiden lopettaminen tapahtuu hiljalleen, annoksia pienentämällä. Jos yhtäkkiä tuntuu siltä, että on parantunut, ei kannata lopettaa heti, voi iskeä helposti takaisin. Usein masennus kun ei ole samanlainen moni muu sairaus: otetaan lääkettä ja paranee. Eli jos miehesi saa lääkettä, toivottavasti oikeasti kuuntelee lääkäriä ja kysyy lääkäriltä neuvoja lopettamiseen.
 
miehesi kuulostaa masentuneelta. Mutta en kyllä heti lähtisi mitään lääkkeitä hakemaan. Kyllä sieltä voi nousta omin avuinkin ylös. Lääkkeeitä vasta kun muu ei auta. Puhukaa ja onko miehellä mitään harrastuksia. Jos saisi jonkun kaverinsa mukaan. Ja anna miehesi tunte itsensä tärkeäksi vaikka työtön olisikin.
 
Miehesi tarvitsee nyt sinun taholtasi pitkämielisyyttä ja paljon rakkautta.
Tiedän tunteen,kun jää tai on uhka jäädä työttömäksi.Tuntuu tosi pahalta,kun on tunne,etten kelpaa mihinkään.Se masentaa.Sinun pitäisi nyt vaan jaksaa kannustaa työnhakuun ja jos työtä ei löydy,miehesi on edelleen mies.Nykyaikana on paljon työttömiä,ei hän yksin ole.
 
Neuvoisin hakemaan apua ammattilaiselta, sillä miehesi masennus vaikuttaa jo aika vakavalta (avunhuudolta). Aika ei tällaisessa tapauksessa enää välttämättä paranna vaan pahentaa. Voit tykönäsi miettiä, mitä pahenemisen seuraukset ovat.
Ensin olisi hyvä yrittää saada keskusteluyhteys, jotta voisitte ponnistella yhteistuumin eteenpäin. Ja sinun pitäisi ottaa yhteys asiantuntijoihin.

 

Similar threads

V
Viestiä
2
Luettu
284
V
H
Viestiä
5
Luettu
269
V
V
Viestiä
7
Luettu
434
?
S
Viestiä
57
Luettu
4K
Aihe vapaa
Leukistinen aksolotli
L

Yhteistyössä