Mitä luulette, pääsenkö 3. jonotuspaikalta yliopistoon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ITKU
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Riippuu ihan alasta mitä olet hakenut lukemaan. Onko sitä tarjolla monessa yliopistossa yms. Monihan on voinut saada opiskelupaikan useasta eri yliopistosta ja valitsee sitten mieleisensä paikan. Kolme peruutusta tarvitaan ni saat sen paikan :D
 
Itse hain yli kymmenen vuotta sitten. Jäin toiselle varasijalle enkä päässyt. Hain seuraavana vuonna uudelleen ja jäin kolmannelle varasijalle. Pääsin sisään. Ja opiskelijoita otettiin 25. Eli kaikki on aina mahdollista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja itkua varmaan:
en usko, että pääsee, mutta toivottavasti olen väärässä.

Tätä minäkin pelkään tai siis olen siihen valmistautunut - ei muuta kuin pänttäämään, että ensi vuonna saisi ne pari ratkaisevaa pistettä enemmän. Ärsyttää kyllä, mutta olisi pitänyt menestyä paremmin, eipä se voivottelulla valitettavasti parane. :/
 
Mullakin on tuttuja päässyt varasijoilta opiskelemaan, mutta useimmissa tapauksissa ollut niin, että samalla pääsykokeella on voinut hakea muihinkin yliopistoihin, jolloin jonotuspaikalta sisäänpääseminen on todennäköisempää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ITKU:
Mullakin on tuttuja päässyt varasijoilta opiskelemaan, mutta useimmissa tapauksissa ollut niin, että samalla pääsykokeella on voinut hakea muihinkin yliopistoihin, jolloin jonotuspaikalta sisäänpääseminen on todennäköisempää.

No tuolla ei ollut. Siis mun kaverilla. Haki Joensuun yliopistoon (...ei kyllä kaikkein suosituin yo, monet haki ainakin silloin sinne ja samaan aikaan muualle).
 
Itse hain aikanaan Turkuun lukemaan pohjoismaista filologiaa ja olisin päässyt sisään 7. varasijalta, mutten ottanut kyseistä opiskelupaikkaa vastaan, koska pääsin opiskelemaan oikeustieteelliseen.
 

Yhteistyössä