Mitä kun lapsi ei vaan syö? Kokemusta kenelläkään :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Turhautunut"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Juuri tuota minäkin pelkään. Välillä haaveilen yösyöyyöjen lopettamisesta kun olen niin lopen väsynyt tähän valvomiseen ja syöttämiseen. Sitten pelkään että hänen paino putoaa jo liikaa kun mennään jo -2 käyrillä. Toisin lääkärilläsi oli hyvä pointti.
Oikeastaan tämä oli aika rohkaiseva kommentti tohon rinnan vähennyksen yritykseen... :)

meilläkin mentiin miinuskäyrillä, mutta tasasesti kuitenkin mentiin. neuvolassakaan ei oltu huolissaan koska lapsi kasvoi omalla käyrällään, ei siis kokoajan mennyt kaikki käyrät alaspäin. kasvua tuli siis kokoajan lisää, vaikkakin vähän kerrallaan ja suht tasaisesti.

tuohon hampaidentuloon vielä, kolmoselle olen jo surutta osannut antaa särkylääkettä kun yhtään kärttyilee ja yhtään hampaita epäilen. tuolle eka lapselle en "uskaltanut" sitä niin helposti antaa, ja luulen että hänellä oli osittain tuo syömättömyys myös tuota hampaiden tuloa..
 
[QUOTE="Kaisa";24498268]toinen mitä vois kokeilla on se, et ruokailu tilanne tapahtuu jossain aivan muualla kuin pöydän ääressä, esim. keittiön lattialla[/QUOTE]

maustamaton jogurtti menee välillä soseen joukossa. Voita jos laittaa ruokaan niin ei kelpaa. Ja paikka ei tunnu syömiseen vaikuttavan. Se on sinänsä outoa koska heti kun tyttö suotuu vähänkin jotain syömään niin on paljon paremmalla tuulella niin luulisi huomaavan että ruoka=hyvä olo
 
[QUOTE="jep jep";24498195]meillä oli samantapaista. itse stressasin miten käy kun vieroitan rinnasta, millä sitten elää? noh, kuten meidän lääkärikin jo sanoi, lapset ei ole tyhmiä, eli ne ei halua vaihtaa huonompaan; ihanaa rintamaitoa kiinteisiin. kun lopetin yösyötöt, ruoka alkoi maittamaan hiukan paremmin. ja mitä vähemmän sai rintaa, niin sitä paremmin kelpasi kiinteät. oikeastaan lapsi alkoi syömään kunnolla vasta kun lopetin imetyksen kokonaan. syönyt sen jälkeen aina hyvin, sairaanakin. imetin siis 1v 2kk ikään asti kun pelkäsin ettei saa ravinteita enää mistään jos imetyksen lopetan.

Tsemppiä! muistan tunteen..[/QUOTE]

Yösyötöt kannattaa tosiaan jättää pois, niin johan alkaa päivisin maistumaan.
 
Tässä välissä


HUOM!

Te olette muuten aika ihania ihmisiä täällä kun koitatte keksiä ratkaisua tähän(kin) ongelmaan.
Olen oikeasti todella kiitollinen <3 Teidänlaisia saisi olla lisääkin!
 
[QUOTE="jep jep";24498289]meilläkin mentiin miinuskäyrillä, mutta tasasesti kuitenkin mentiin. neuvolassakaan ei oltu huolissaan koska lapsi kasvoi omalla käyrällään, ei siis kokoajan mennyt kaikki käyrät alaspäin. kasvua tuli siis kokoajan lisää, vaikkakin vähän kerrallaan ja suht tasaisesti.

tuohon hampaidentuloon vielä, kolmoselle olen jo surutta osannut antaa särkylääkettä kun yhtään kärttyilee ja yhtään hampaita epäilen. tuolle eka lapselle en "uskaltanut" sitä niin helposti antaa, ja luulen että hänellä oli osittain tuo syömättömyys myös tuota hampaiden tuloa..[/QUOTE]

Meillä kyllä vähän kurkkaa ylä ykköset ja kakkoset. Voisi uskaltaa koittaa särkylääkettä siihen jos vaikuttaisi syömiseen kun tänään on taas ollut ennätyksellisen huono päivä syömisessä kun ei periaatteessa ole syönyt mitään.
 
Minä luulen, että se on juuri noissa yösyömisissä. Meillä myös tyttö oli vuoden ikäisenä vielä kova tisuttelemaan öisin, mutta ihan muutamassa yössä päästiin yösyömisestä eroon, kun vaan niin päätettiin. Jos vauva syö rintaa usein päivälläkin, niin hän ei tavallaan "kaipaa" muuta ruokaa vaikka ravitsemuksellisesti jo tarvitsisikin kiinteämpää ruokaa. Meillä ruokahalut ja ruokarytmi parani huomattavasti, kun yösyötöt jäivät pois.
 
Jospa siis ottaisi tämän sotasuunnitelman. Pöytään kikkakolmonen eli viihdykettä. Sitten se kamala hirveä ikävä inhoittava yösyöttövieroitus. Isi yövuoroon ja äiti evakkoon niin voi äiti ja tyttö itkeä yhdessä yöt. Pekko tähän on jotain tehdä kun itse olen kuolemanväsy ja tyttö pahalla päällä kun ei syö eikä nuku.

Ja sitten tarjotaan alkuun lemppareita ja uusi makuja sitten vähitellen.

Nyt sitten suostuttelemaan miestä tuohon valvomiseen.... :D
 
Se valvominen, oikeasti kannattaa! Meil mun piti puhua MIES YMPÄRI et sain jättää meidän 1v6kk ikäiseltä tutin + tuttipullon pois, sitten ku urakka oli ohi. Mies tuumas et ihana ku lasta ei tartte enään yöllä viihyttää tutilla/pullolla.

Ootteko kokeillu kelpaako ruoka muilta jos sulta ei kelpaa?
 
[QUOTE="Kaisa";24498366]Se valvominen, oikeasti kannattaa! Meil mun piti puhua MIES YMPÄRI et sain jättää meidän 1v6kk ikäiseltä tutin + tuttipullon pois, sitten ku urakka oli ohi. Mies tuumas et ihana ku lasta ei tartte enään yöllä viihyttää tutilla/pullolla.

Ootteko kokeillu kelpaako ruoka muilta jos sulta ei kelpaa?[/QUOTE]

Mä olen ihan varma että miedän pikkanen vielä kuolee omaan huutoonsa tai traumatisoituu lopuksi elämäkseen... Pakko se on siosäistää että se on kuitenkin parempi kaikille se vieroitus.

Mieheltä syö tosiaan helpommin kun ei ole niitä tissejä kiusana. Muutenkin saattaa olla ihan tyytyväinen ja heti kun minä tulen huoneeseen kontaa mun jalkoihin ja alkaa armoton ja oikein käskevä kitinä. Mammantyttö... :D
 
Voi pientä :( Meillä nuorempi ei syönyt kun hampaita teki. Saattoi kuukaudenkin sinnitellä tosi vähällä ruualla, käytännössä vain tissi kelpasi. Ei edes suosikkisoseita ottanut kuin joitakin lusikallisia. Kokeiltiin kaikki koostumukset ja lämpötilat sekä maut, ei apua. Syömälakko loppui samantien kun vaivannut hammas puhkesi näkösälle. Ja näitä lakkoja siis oli kahteen otteeseen. Painokontrolleissa sitten juostiin neuvolassa kun paino ei noussut, taisi jopa laskea.

Tuli mieleen että ehkä teilläkin tehdään hampaita, mutta toisaalta jos miehen syöttämänä syö paremmin (vai jopa kunnolla?) niin ehkä se on sittenkin vain sinkkurointia...
 
Ei varmaan lohduta tämä mun kirjoitus tähän hetkeen mutta halusin vaan kertoa että meillä on ollut samanlainen tttö. Ei syönyt, ei sitten millään. Usein itkettiin molemmat ruoka-aikoina. Tiedän joo, itse ei sais läheä siihen peliin mukaan mutta on se vaan niin turhauttavaa.

Meillä syömättömyys kesti n. puolitoista vuotiaaksi. Nyt, vähän ylii 2v, syö välillä vieläkin huonosti mutta pääosin ihan jees. Mä en usko että siihen auttaa mikään muu kuin aika. Mä olin huolesta kipeenä ja ravattiin kans lääkäreillä. Mutta terve ja iloinen tyttö on joka vaan syö kuin hiiri. Eli yritä olla stressaamatta ja tarjoat vaan sinnikkäästi. Meillä tyttö söi pullosta lisämaitoa vuoden ikään sti ja sit jätettiin sekin pois..
 
Mitä ap:lle kuuluu?

Ei se lapsi siitä traumatisoidu vaik vähän itkettääki, vaikeampaa se on se et jos ite huudata lapselta tissin pois, eikä lapsi ymmärrä sitä miksi ei saa maitoa ja maito kuitenki haisee koko ajan nokkaan.

Kun tulee ruoka-aika kokeilkaa että syöttäjänä ois mahdollisuuksien mukaan joku muu kuin sinä. Tehkää muutos heti ei sitten kun!!!
 

Yhteistyössä