Mitä jos lähden vaan kävelemään?

["harmaana"]

Mä en jaksa tätä perhe-elämää, välillä on ihan kivaa ja kaikki on hyvin, sitten tulee romahdus. Tuntuu että olen vankilassa. Lapset ovat 1- ja 2-vuotiaat, olen heidän kanssaan kotona. Mies käy töissä, lähtee 8 aikaan aamulla (auttaa kyllä aamutoimissa) ja tulee kotiin 6 jälkeen illalla, usein vasta klo 19. Yhtenä iltana viikossa hänellä on iltameno töiden takia, silloin olen koko päivän lasten kanssa.

Minulla on opinnot loppusuoralla ja tarvitsisin energiaa ja aikaa niihin, mutta tuntuu että aina kun aikaa järjestetään, en saa mitään aikaan kun haluaisin vain nukkua.

Lähden kohta kävelemään tästä suhteesta, en ole edes varma rakastanko miestä enää. Argh. Miten voin lähteä pois lähtemättä kuitenkaan kokonaan lasten elämästä? En halua heille mitään hylätyksi tulemisen kokemusta kuten varmaan itselleni on tullut isäni lähdettyä ollessani 2-vuotias. Myös rahallisesti olen tällä hetkellä riippuvainen miehestä. Hän on oikein hyvä isä, mutta meidän keskinäiset välit on aika kalseat nykyään.

 

[HoitoonVaan]

Mä ymmärrän sua tosi hyvin, toi ois mulle ainakin aivan liian ahdistava tilanne! Mulle tulis masennus ja alkais pipo kiristää päätä ihan satasella! Onko sulla mitään sukulaisia lähellä edes avuksi? Sun ois saatava kanssa omaa aikaa ja tuulettua ainakin kerran viikossa ilman lapsia, mielellään sit vielä toinen kerta sen puolison kanssa että muistasit taas miksi olet hänen kanssaan lapsia tehnyt. Koita ottaa asia ainakin puolison kanssa puheeksi. Tuossa vaiheessa kun lapset on noin pieniä, avioerot on just kaikkein yleisimpiä, mutta jos "selviätte" tuosta pari vuotta eteenpäin niin alkaa jo helpottaa. Mutta jotain ulkopuolisia apuvoimia siihen kyllä varmasti tarttisit!

 

["vieras"]

No ei mikään ihme jos on kalseat välit, sulla on elämä pienten lasten, väsymyksen ja opiskelus takia ihan liian tiukilla! Joko etsit itsellesi aikaa ja voimavaroja rutistaa ne opintos loppuun ja lepäät sen jälkeen laakereillas, tai sitten odotat että lapset kasvaa ja saat ne päiväkotiin ja opiskelet sitten loppuun! (mä tein gradunin odottaessani kakkosta, esikoinen oli 2 kk "puolipäivähoidossa" kaverilla)

Ei kaikkea voi saada yhtä aikaa!

 

[e ei]

no elä lähde. Kadut loppuelämäsi. Puhu ja kerro miehellesi miltä sinusta tuntuu. Kyllä ne asiat selviää. Sinä tarvit nyt pikkasen vain relausta ja ne opinnot pois jaloista. Sitten elämä taas alkaa olemaan päivänpaistetta. Avoimuus suhteessa ennenkaikkea.

 

[harmaa ap]

Mulla on enää muutama kurssi jäljellä, gradu tehty, kansia vaille valmis. Tein sen kakkosta odottaessani, ykkönen oli hetken meillä myös osapäivähoidossa siinä välissä.

Mies kyllä auttaa minkä ehtii, hänkin on varmasti kovilla kyllä. Yhteistä aikaa ei oikein tunnu löytyvän, vaikka vänhempani asuvat lähellä ja puhuvat kyllä kovasti auttavansa, mutta jostain syystä sitten vähän vielä jännittävät tuota pienempää ottaa hoitoon. Yötä hän ei ole vielä hoidossa ollut, itse olen ollut kerran viikonlopun maalla ilman lapsia, jolloin mies oli heidän kanssaan kotona.

Tuo on kyllä ihan totta, että tässä on unohtanut, että miksi me yhdessä edes ollaan. Kaksi viikkoa sitten oltiin kaksin syömässä ja vielä ulkonakin vähän ja se oli kyllä ihan mukavaa. Vaikka aluksi olikin vaikea keksiä puheenaiheita jotka ei kaikki liittyisi lapsiin..

Hoh, kun vaan saisin itsestäni rutistettua nuo puuttuvat opinnot ulos niin voisin nauttia lapsista ihan rauhassa kotona. Tosin, mies juuri sanoi että sittenhän minä voin mennä töihin että saadaan kaksi ansaitsemaan rahaa, eli juuri kun alkaisi helpottaa, aletaan taas tehdä vaikeimman kautta.

 

[harmaa ap]

Niin ja kiitoksia teille, heti tuli vähän vahvempi olo kun ajattelin että ehkä olen oikeasti aika kovilla eikä tämä ole vain laiskuutta ja kiukuttelua

 

[HoitoonVaan]

Kyllä sä selvät! Me kaikki lapsen saaneet ollaan varmaan siinä ekan parin vuoden aikana kohdattu tollasia tuntemuksia, pitää vaan ajatella että se on vain pieni vaihe elämässä ja sit lapset alkaa olla itsenäisempiä, voivat olla hoidossa ja teillä on aikaa enemmän toisillenne. Älä luovuta! :hug:

 

["AleXAN"]

Kannatan myös tuota että vietätte miehen kans kahden keskistä aikaa. Jos ei lasten yökyläily onnistu niin viette lapset aamulla vanhemmillesi ja haette sitten illalla.
Tai jos yökyläily onnistuu niin hotelliyö jossain muualla, ei tarvii sitten ajatella kotitöitä ym. ja saatte keskittyä toisiinne.

 

["evis"]

Tosin, mies juuri sanoi että sittenhän minä voin mennä töihin että saadaan kaksi ansaitsemaan rahaa, eli juuri kun alkaisi helpottaa, aletaan taas tehdä vaikeimman kautta.

En ymmärrä tuota, että kun olet väsynyt lasten kanssa olemisesta, niin sitten kuitenkin haluaisitkin olla lasten kanssa etkä mennä töihin. Kyllä minuakin kirpaisi kun piti viedä 1,5-vuotias hoitoon, mutta niinpä vain olen ollut energisempi ja jaksavaisempi kun saa 8 h päivässä keskittyä muihin asiohin kuin lapseen. Minun elämäni ainakin helpottui tuosta, mutta kahden kanssa on tietysti kaikki viemiset hankalampia.

 

[harmaa ap]

[QUOTE="evis";25078249]En ymmärrä tuota, että kun olet väsynyt lasten kanssa olemisesta, niin sitten kuitenkin haluaisitkin olla lasten kanssa etkä mennä töihin. Kyllä minuakin kirpaisi kun piti viedä 1,5-vuotias hoitoon, mutta niinpä vain olen ollut energisempi ja jaksavaisempi kun saa 8 h päivässä keskittyä muihin asiohin kuin lapseen. Minun elämäni ainakin helpottui tuosta, mutta kahden kanssa on tietysti kaikki viemiset hankalampia.[/QUOTE]

No mulla kun ei ole oman alan töitä, työsuhde myymälässä on, mutta se työ ei juurikaan virkistä mieltä. Enkä mä oikeastaan pelkästään lasten kanssa olemiseen ole kyllästynyt, se on tää koko paletti yöheräämisineen, pyykkivuorineen ja opiskelupakkoineen. Tähän kun vielä ajattelen jonkun elämää tylsemmän myymälätyön lisäksi niin ei ei ei ei... Ja lapset on kuitenkin vain kerran pieniä, en haluaisi tuhlata sitä aikaa työssä, josta saan 1/8 korvauksen miehen tuntuipalkkaan verrattuna.

Kun pääsisin valmistumaan ja saisin oman alan töitä niin aivan varmasti sitten menen töihin. Mutta sekin vasta, kun lapset ovat isompia. Tuo esikoinen oli tosiaan päivähoidossa 11kk-1v4kk vanhana ja se oli aivan kamalaa, en halua toistaa sitä virhettä toisen kohdalla. Ja hän täytti juuri 1v, eli ei ihan vielä. 1,5v on ihan eri asia jo.

 

["alkup."]

Nostelen tämän vanhan ketjun kun taas on sellaiset angstit että huh.

Meidät oli kutsuttu syömään, mutta mies nyt lähti sinne lasten kanssa, koska minä en voi ajatella muuta kun nukkumista! Inhoan miestä ja myös niitä ihmisiä kenen luo olisi pitänyt mennä. Sekä muita sinne kutsuttuja ihmisiä.

Sanoin miehelle, että haluan pois, että haluan jättää heidät ja lähteä, rakentaa oman elämän uudelleen jossain muualla. En tietenkään voisi tehdä sitä lapsille, he ovat syyttömiä tähän ahdistukseen, mutta en ymmärrä miten tämä helpottaa??! Jos vaan nukun ja nukun niin ehkä tämä olotila menisi pois?

 

["vieras"]

Mitä jos nyt suosiolla lykkäät niitä opintoja myöhemmäksi, etkä tässä vaiheessa edes ajattele niitä. Ensi syksynä lapset ovat jo isompia, niin silloin voi olla parempi aika sen suhteen. Itselläni oli yhden lapsen kanssa opinnot kesken eikä ne onnistuneet siinä sivussa. Kun lapsi täytti 2-v, niin hän meni osa-aikahoitoon ja sain tehtyä opinnot loppuun parissa kuukaudessa.

 

["alkup."]

No opinnot itseasiassa ovat nyt siinä vaiheessa, että tänä vuonna on enää yksi tentti. Sen jälkeen ei ole enää mitään stressaavaa, yksi helppo harrastusmielessä otettava kurssi (josta arvostelu hyväksytty/hylätty ja läpi pääsee osallistumalla) jonne menen oikein mielelläni. Sitten voisikin jo alkaa hakemaan töitä.

Eli opinnot ei ehkä tässä enää aiheuta paljoakaan stressiä. Jotenkin vaan tuo nukkumattomuus (olen alkanut heräilemään aamuyöllä kokonaan ylös jos lapset herättävät niin en saa enää itse unta) ja väsymys tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Ja mies vaan ärsyttää, kuten oikeastaan todella monet ihmiset, sellaisetkin joista olen enne pitänyt paljon.

Tein juuri kaksi masennustestiä (DEPS ja Beck) ja sain molemmista tulokseksi keskivaikea masennus. Miten tästä edetään? Ja kun olen miehellekin ollut jo monta viikkoa (tai jopa monta kuukautta) ihan kamala niin tuskin hänkään enää haluaa minun kanssani olla.. Ja lapsetkin varmaan ihmettelevät, kun äitiä ei enää kiinnosta mikään. Jos mies on kotona niin yritän vaan nukkua.

 

[vier]

Jos noin vähästä on kiinni niin kannattaa suorittaa opinnot loppuun nyt. Masentuneelta kuulostat, olisiko lääkärin paikka? Kuulutko opiskelijaterveydenhuollon piiriin, niillä on joskus sellaisia vertaistukiryhmiä, joissa keskusteleminen voisi auttaa.

 

["alkup."]

Jos noin vähästä on kiinni niin kannattaa suorittaa opinnot loppuun nyt. Masentuneelta kuulostat, olisiko lääkärin paikka? Kuulutko opiskelijaterveydenhuollon piiriin, niillä on joskus sellaisia vertaistukiryhmiä, joissa keskusteleminen voisi auttaa.

Joo ajattelin, että tässä vaiheessa ei ehkä enää kannata noita lykätä.
Opiskelijaterveydenhuollon piiriin kuulun, mutta koska koulu on toisessa kaupungissa, luulisin että olisi helpompi mennä ihan kunnalista kautta.
Varmaan ajanvaraus vaan omalääkärille.

Kävin keväällä jo kerran juttelemassa tuollaisessa kriisikeskuksessa, sain siis sinne ajan ja kahdesti kävin juttelemassa psykologin kanssa. Hän oli silloin sitä mieltä, että olen vain väsynyt ja kun saan nukuttua niin mielikin paranee. Näin ei kuitenkaan käynyt, tai itseasiassa nyt kun mietin niin kävi kyllä, silloin kun sain nukkua. Mutta heti kun yöt alkoivat taas olla repaleisia, meni mieliala takaisin alas. Ja nyt taas ihan pohjamudissa mennään.

Ja mikä siinä on, että miehelle tekee mieli "kostaa" koko ajan? Parhaansa hän yrittää, mutta minä vain kaadan lokaa hänenkin niskaansa Kaikki suututtaa.

 

["vieras"]

Joku mielialalääkitys voisi auttaa, jotta saisit nukuttua. Sen lisäksi nukahtamislääkkeet ovat hyvä apu ainakin alkuun. Itse olen syönyt aikoinani lääkkeitä vuoden ajan ja oma kokemukseni niistä oli hyvä.

Unen puute vaikuttaa tosi paljon mielialaan ja kaikkeen jaksamiseen. Masentuneena ei kannata lähteä kävelemään eikä tehdä muitakaan hätiköityjä ratkaisuja.

 

[vier]

Unettomuus vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin todella kokonaisvaltaisesti. Jos kerran olet käynyt jo juttelemassa psykologin kanssa, niin voisitko saada sinne uudestaan ajan? Ja kertoisit, että tilanne ei ole parantunut.

Joskus sitä vaan kostaa pahan olonsa läheisimmilleen, reiluahan se ei todellakaan ole niinkuin itsekin olet tiedostanut. Voisitteko käydä yhdessä juttelemassa jollekin ammattilaiselle? Kartoittaisitte neutraalissa ympäristössä perheenne tilannetta ja toiveitanne tulevaisuuden suhteen.

 

[tervemenoa]

Ehkä olis parempi, et ap lähtisit vaan menemään. Parempi lapsilleskin etteivät joudu elämään äidin kanssa joka ei heitä tai normaalia perhe elämää jaksa.

 

["alkup."]

Tuo olikin muuten hyvä idea, voisinkin heti huomenna soittaa sinne missä kävin jo. Heillä varmaan joku "jälki" käynneistäni, jos ei tarvitsisi ihan nollasta aloittaa. Ja miehen mukaan ottaminen ei varmaankaan olisi ihan huono asia, jos vaikka molemmat ymmärrettäisiin että miksi toimin miten toimin.
Nukahtamislääkkeitä en varmaankaan voi käyttää, kun lasten takia on joskus herättävä yöllä kuitenkin. Illalla saan kyllä ihan hyvin yleensä unta, mutta sitten jos lapset herättävät aamuyöstä niin vaikka he nukahtavat takaisin, en enää itse saa unta ja valvon aamuun asti. Mies on hoitanut jo kauan pääasiassa kaikki yöherätykset, mutta silti herään myös itse. Ja hän ei ihan aina ole kotona, tosin voisinhan varmaan olla ottamatta sitä lääkettä silloin kun olen yksin lasten kanssa, mutta ottaa sen silloin kun mies on kotona ja hoitaa yön.

Kiitos teille kommenteista, vähän selkiyttää omia ajatuksia kun alkaa miettimään että ehkä en ole vain vittumainen ämmä vaan ehkä tässä on jotain takana...

 

["alkup."]

Ehkä olis parempi, et ap lähtisit vaan menemään. Parempi lapsilleskin etteivät joudu elämään äidin kanssa joka ei heitä tai normaalia perhe elämää jaksa.

No enpä usko.

 

[meah]

[QUOTE="alkup.";25171575]Ja mikä siinä on, että miehelle tekee mieli "kostaa" koko ajan? Parhaansa hän yrittää, mutta minä vain kaadan lokaa hänenkin niskaansa Kaikki suututtaa.[/QUOTE]

Uskoisin, että siinä on se, ettet itse uskalla tehdä ratkaisua.
Olet miehelle hankala, v*ttumainen, ja kaadat kaiken sen niskaan siinä alitajuisessa toivossa, että lopulta se kyllä tekee ratkaisun ja laittaa sut lähtemään/lähtee itse.
Silloin sun ei itse tarvitse tehdä sitä ratkaisua joka nyt tuntuu ainoalta pakotieltä, etkä myöskään itse saa niskoillesi syytä perheen rikkomisesta.

 

["vieras"]

Minullla oli vuoden ajan mielialalääkitys ja nukahtamislääkkeitä käytin useamman vuoden ajan aina silloin tällöin. Nukahtamislääkkeet eivät vieneet kokonaan tajua, vaan hyvin pystyin heräämään ja hoitamaan lapsia, jos he tarvitsivat minua yöllä. Lääkkeen vaikutus kestää 4 tuntia, joten jos aamuyöstä joutuu ottamaan lääkkeen, niin on syytä katsoa, että vaikutus ehtii häipymään yön aikana.