Kun lapset ovat paikalla, en kerta kaikkiaan pysty keskittymään mieheeni millään tavalla...

[takakireä?]

Tajusin sen eilen kun lapset menivät pitkästä aikaa yökylään mummolaan. Muutuin parissa tunnissa siitä miestään poistyöntävästä, seksihaluttomasta, rasittuneesta kotiäidistä nauravaksi, flirttailevaksi ja miehenkin mukaan omaksi itsekseni.

Älkää ymmärtäkö väärin. Rakastan lapsiani, olen hyvä ja kärsivällinen äiti joka jaksaa myös leikkiä lastensa kanssa. Lasten läsnä ollessa en kuitenkaan saa aikaa riittämään miehelle. Mua suorastaan ärsyttää kun se koskeekin muhun! Tuntuu vaan että on niin kiire ja paljon tehtävää silloin kun lapset on siinä. Hermot ja aika ei kerta kaikkiaan riitä enää miehelle.

Olen välillä jopa miettinyt rakastanko miestä enää, mutta eilen kun lapset olivat poissa ja rentouduin miehen kanssa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, tajusin että rakastan ja tämä kaikki johtuu ihan vain minusta itsestäni...

Kuinka voisin saada itsestäni sen suorittajan vähän hellitämään? Kuinka tajuaisin, että vaikka ne lapset ovat siinä vahdittavina ja leikitettävinä ja ruuat pitää laittaa ja pyykit pestä ja hups taas tippui maljakko... niin se maailma ei kaadu vaikka soisin miehellenikin pienen hellyyden hetken päivässä? Puoli voittoa on kai kun ongelman tajuaa...

 

[...]

äkkiäkös se mies tollasesta suhteesta lähtee...

 

[ok]

näin kävi minullekkin... huomasin et oon ihminen sittenkin enkä kaamee kana.. pitää opetella vaan hellittänään.. ei lasten kaa tarvi koko ajan leikkiä.. ja pika lomia useammin miehen kaa .)

 

[okko]

äkkiäkös se mies tollasesta suhteesta lähtee...

oot sinäkin pintaliitäjä.. onneksi kaikki miehet ei oo "kevytkenkäisiä "...

 

[ap]

näin kävi minullekkin... huomasin et oon ihminen sittenkin enkä kaamee kana.. pitää opetella vaan hellittänään.. ei lasten kaa tarvi koko ajan leikkiä.. ja pika lomia useammin miehen kaa .)

Kiva tietää etten ole ainoa. Tätä on vaan jatkunut nyt oikeastaan esikoisen syntymästä lähtien eli kolmisen vuotta... Tuntuu että mennyt kakkosen syntymän jälkeen vaan pahemmaksi! Vaikka oli tuo eilinen sellainen ahaa-elämys ja tavallaan helpotuskin. Kun tajuaa että kyllä edelleen haluaa elää tuon ihmisen kanssa, jotain on vaan vialla oman pään sisällä... Pitäisiköhän asiasta puhua neuvolassa...

 

[joo]

näin kävi minullekkin... huomasin et oon ihminen sittenkin enkä kaamee kana.. pitää opetella vaan hellittänään.. ei lasten kaa tarvi koko ajan leikkiä.. ja pika lomia useammin miehen kaa .)

onneks mieheni tajusi viedä lapsen hoitoon, aloin olla jo kurkkuani myöten täynnä sen uhmaa ja sitä ettei antanut mulle hetken rauhaa. Huusin jo pää punasena välillä reppanalle. Nyt pitää vaan sopia menoista ettei lapsi ole kokoajan tossa, et mun pää ei räjähdä ja että sinne sit sopii muutakin kuin lapsi. Sekava sepostus, mut mulla tilanne meni jo siihen etten enää ollut mikään ihanne äiti, enkä kyllä ihanne vaimokaan. Jospa se tästä, tsemppiä sulle!

 

[PSTKS]

Meillä oli myös lapsi hoidossa eilen, mutta mies päätti käyttää vapaaillan seksistä riitelyyn
Ajattele, jos olis ollut hiljaa niin olis saattanut olla yhtä kivaa kun teilläkin ja multakin olis se pilke löytynyut sinne silmäkulmaan. Mutta ei.

 

[up]

up