H
"harmaana"
Vieras
Mä en jaksa tätä perhe-elämää, välillä on ihan kivaa ja kaikki on hyvin, sitten tulee romahdus. Tuntuu että olen vankilassa. Lapset ovat 1- ja 2-vuotiaat, olen heidän kanssaan kotona. Mies käy töissä, lähtee 8 aikaan aamulla (auttaa kyllä aamutoimissa) ja tulee kotiin 6 jälkeen illalla, usein vasta klo 19. Yhtenä iltana viikossa hänellä on iltameno töiden takia, silloin olen koko päivän lasten kanssa.
Minulla on opinnot loppusuoralla ja tarvitsisin energiaa ja aikaa niihin, mutta tuntuu että aina kun aikaa järjestetään, en saa mitään aikaan kun haluaisin vain nukkua.
Lähden kohta kävelemään tästä suhteesta, en ole edes varma rakastanko miestä enää. Argh. Miten voin lähteä pois lähtemättä kuitenkaan kokonaan lasten elämästä? En halua heille mitään hylätyksi tulemisen kokemusta kuten varmaan itselleni on tullut isäni lähdettyä ollessani 2-vuotias. Myös rahallisesti olen tällä hetkellä riippuvainen miehestä. Hän on oikein hyvä isä, mutta meidän keskinäiset välit on aika kalseat nykyään.
Minulla on opinnot loppusuoralla ja tarvitsisin energiaa ja aikaa niihin, mutta tuntuu että aina kun aikaa järjestetään, en saa mitään aikaan kun haluaisin vain nukkua.
Lähden kohta kävelemään tästä suhteesta, en ole edes varma rakastanko miestä enää. Argh. Miten voin lähteä pois lähtemättä kuitenkaan kokonaan lasten elämästä? En halua heille mitään hylätyksi tulemisen kokemusta kuten varmaan itselleni on tullut isäni lähdettyä ollessani 2-vuotias. Myös rahallisesti olen tällä hetkellä riippuvainen miehestä. Hän on oikein hyvä isä, mutta meidän keskinäiset välit on aika kalseat nykyään.