S
surusilmä
Vieras
Avioliitto voi periaatteessa hyvin. Asiat on enimmäkseen kunnossa. Kuitenkin kärsin ja haaveilen elosta yksin lasten kanssa. Mies on kovin itsekeskeinen ja toisaalta minä alistuva. Tiedän että päälleni tallotaan enkä silti osaa puolustautua. Kuitenkin motkotan ja leikin marttyyriä koittaen sillä saada miehen ymmärtämään että hän tekee väärin.
Olen kotipiika ja se joka hoitaa täysin perheemme asiat. Ja sekös miehelle sopii. Hänelle ei tuota ongelmia maata sohvalla samaan aikaan kun minä väännän kovalla kiireellä ruokaa, siivoan, pyykkään ja kaitsen samalla lapsia. Näin se kuuluukin mieheni mielestä olla.
Seksi ei kiinnosta. Useimmiten olen väsymyksestä puhki iltaisin enkä lämpene mieheni yrityksille. Ei tee mieli. Hellyyttä ei ole oikeastaan nimeksikään muuta kuin jos mies vonkaa seksiä.
Tappelemme paljon, jopa niin paljon että isommat lapset asiasta huomauttelee. Ja pahaa oloa tulee myös purettua lapsiin tiuskimalla ja olemalla ärtyisä.
Lapset tulevat kärsimään mahdollisesta erosta valtavasti ja minä menetän ystävän mieheni muodossa. Läheiset ympärillämme järkyttyvät ja surevat. Taloudellisesti joudun erittäin tiukille ja unelmat yhteisestä tulevaisuudesta ja meidän suunnitelmista kaatuu.
Onko tässä tilanteessa järkeä erota? Tuntuu että rakkaus on hiipunut mutta silti itkettää ajatellakin eroa. Kuitenkin tuntuu pahalta jatkaakin ja mielessäni näen tulevaisuuden helpompana ilman miestäni. Saisin vapaa-aikaa lasten ollessa miehelläni ja minulla olisi yksi huollettava vähemmän.
Mitä tekisitte tilanteessani?
Olen kotipiika ja se joka hoitaa täysin perheemme asiat. Ja sekös miehelle sopii. Hänelle ei tuota ongelmia maata sohvalla samaan aikaan kun minä väännän kovalla kiireellä ruokaa, siivoan, pyykkään ja kaitsen samalla lapsia. Näin se kuuluukin mieheni mielestä olla.
Seksi ei kiinnosta. Useimmiten olen väsymyksestä puhki iltaisin enkä lämpene mieheni yrityksille. Ei tee mieli. Hellyyttä ei ole oikeastaan nimeksikään muuta kuin jos mies vonkaa seksiä.
Tappelemme paljon, jopa niin paljon että isommat lapset asiasta huomauttelee. Ja pahaa oloa tulee myös purettua lapsiin tiuskimalla ja olemalla ärtyisä.
Lapset tulevat kärsimään mahdollisesta erosta valtavasti ja minä menetän ystävän mieheni muodossa. Läheiset ympärillämme järkyttyvät ja surevat. Taloudellisesti joudun erittäin tiukille ja unelmat yhteisestä tulevaisuudesta ja meidän suunnitelmista kaatuu.
Onko tässä tilanteessa järkeä erota? Tuntuu että rakkaus on hiipunut mutta silti itkettää ajatellakin eroa. Kuitenkin tuntuu pahalta jatkaakin ja mielessäni näen tulevaisuuden helpompana ilman miestäni. Saisin vapaa-aikaa lasten ollessa miehelläni ja minulla olisi yksi huollettava vähemmän.
Mitä tekisitte tilanteessani?