Mitä IHMETTÄ mä teen ton uhmaikäsen kanssa??

[mielenterveys menee]

Meillä uhmaikänen 2v3kk.. Aivan mahdoton tapaus!! Ei usko mitään, rikkoo kaiken, heittelee tavaroita, koskee kaikkeen mihin ei saa koskea, muksii pikkusisarustaan (lyö,nipistelee,läpsii,makaa päällä,tökkii silmiin) ym..

Esimerkkinä pari juttua: Tekee kaikkea tuhoa: repii verhot, levittelee vessapaperia, kaivelee laatikot ja levittelee tavarat, heittelee tavaroita päin, hakkaa millon milläkin ikkunoita/seiniä/tasoja, tunkee vessanpönttöön kaikkea, siis KAIKKEA mitä vaan voi taapero keksiä. Sitten ongelman ytimeen, lapsi ei usko MITÄÄN, EI YHTÄÄN MITÄÄN. Kielletään ensin napakasti, ei usko, jatkaa vaan mitä on tekemässä, kielletään uudestaa, ei usko, kolmannen kieltokerran jälkeen lähtee omaan huoneeseen jäähylle, jää sinne huutamaan, tulee pois hetken päästä ja tekee uudelleen. Ja pikkusisarustaan tosiaan muksii, menee päälle makaamaan, ym. Kaikki asiat mitä kielletään, tekee uudelleen hetken päästä/tunnin päästä/viimeistään seuraavana päivänä. Ja ei se mitään jos joskus tekis tuhoja, mutta kun tekee niitä 12h hereillä oloajasta n. 10tuntia. Ja siis eniten tämä, kun ei usko, ei minua, ei isäänsä..

Alkaa järki mennä tuon kanssa pikkuhiljaa, ei ole kiva kieltää ja raivota ja jäähyttää kokoajan, mutta minkäs teet? Ulkoilemme säännöllisesti ja leikimme, joten uskoisin ettei kyse ole mistään energian purkamisestakaan, ja tuollainen on on ollut jo ennenkun pikkusisarus syntyi, joten voiko johtua enää edes mustasukkaisuudesta, koska molemmat saavat samanverran huomioo ja hellyyttä..

 

["vieras"]

Sillä ei ole tarpeeksi oman kehitystasonsa mukaista mielekästä tekemistä.

 

[No,]

huh,onneks meiän ei oo tuollainen.
Menetkö kieltäessäsi alas lapsen tasalle kyykkyyn ja otat katsekontaktin? Yritätkö antaa myönteistä huomiota,hellyyttä ja kehuja? juu,varmaan vaikeempi juttu jos toinen ihan kokoajan on hankala.Onko kahdenkeskeistä aikaa äitin/isän kanssa milloin voisi saada täyden huomion?

 

["Mamma"]

Ihan ekaksi, voimia sulle!
Mieti miten voit muuttaa tilannetta... miten voit kieltää ja rankaista toisin. Meillä toimii parhaiten "laumasta" erottaminen, eli pikkuriiviö toiseen huoneeseen erilleen muista. Ei liian pitkäksi aikaa ja kun tilanne rauhoittuu, asia sovitaan (pyydetään anteeksi, halitaan) ja selvitetään mikä meni väärin.

Lapsen mielenkiinto olisi hyvä ohjata johonkin järkevään leikkiin, tekemiseen tms. Meillä on erilaisia porkkanoita, esim. xylitolipurkka jota saa kun on kiltisti.

Älä uhkaa lasta muilla kuin asioilla jotka voit oikeasti toteuttaa. Olen joskus sanonut lapselle, että jos temppuilee, niin sitten ei pääse mukaan... olen sitten jättänyt pukematta ja mennyt itse ulos, aika pian olen palannut tsekkaamaan tilanteen, ja on saatu sovinnossa pukea ja lähteä. Olenkohan kerran jättänyt naperon pois matkasta ja silloin teini hoiti poikaa kotona sen aikaa.

Ole looginen. Kun kiellät jotain, niin pidä se asia kiellettynä, eli ei niin että joskus saa laittaa paperia pönttöön ja joskus ei. Kun lapsi kasvaa, kasvaa ymmärryskin ja sitten on helpompi selittää MIKSI jotain saa tehdä ja jotain ei.

Saattaa olla että isompi kaipaa huomiota, kehu ja palkitse häntä. Järjestä itsellesi ja hänelle laatuhetkiä ja kahdenkeskistä tekemistä jolloin teillä on hauskaa yhdessä.

Ota isompi mukaan pienemmän hoitoon ja kotitöihin, pyydä apua ja anna lapselle sopivia tehtäviä... tee hänen olonsa tärkeäksi. Kehu ja kiitä!

Toivottavasti tästä apua.

 

[alkuperäinen]

kiitos näistä. Tosiaan kahdenkeskistä aikaa meillä on, usein menemme puistoon kahdestaan, leikimme, käymme kaupassa, teemme paljon asioita niin että pienempi sisarus ei ole mukana.

Aina kun lyö/potki yms tekee sisarukselleen jotain, joutuu jäähylle, jonka jälkeen pyydetään anteeksi. Se sujuu. Joskus saattaa tulla pyytämään anteeksi, ja heti perään läppäsee..

Useimmiten myös saa olla mukana ruoanlaitossa, siivouksessa ym.. Jotenkin juuri tämän takia tuntuu tosi turhauttavalta kun vaikka on noita edellämainittuja juttuja, niin silti tuo lapsi on niin tuholainen.. Onko sit joku ikävaihe, vai onko vaan jotenkin luonne tuommoinen.

Lapsi käy kerhossa 2x/vko 2.5h, jotta saisi ikäistään seuraa. Päiväkotia emme ole miettineet koska itse olen kotona, joskin se voisi olla juuri tuolle hyvä kun on niin touhukas ja kaipaa paljon virikkeitä. Ehkä helpottaa tuo kun pienempi sisarus kasvaa ja on leikkikaveriksi.. Tuntuu tosi kurjalta kun tuntuu että kommunikointimme on pelkkää ei sanaa ja jäähyilyä..

 

[alkuperäinen]

tosiaan kehuja saa, aina kun on aihetta. Esimerkiksi antaa sisarukselle leluja, tuo vaipan, vie jotain roskiin, tekee hienon tornin tms.. Siis joka asiassa saa kehuja, ja olemme lisänneet paljon kehuja josko se auttaisi tilannetta, mutta ei..

 

[No,]

en nyt osaa muuta neuvoo enään antaa,mutta hyvältä äidiltä kuulostat,toivottavasti on vaan joku "vaihe" joka menis pikkuhiljaa ohi.Voimia sulle,taaperot on joskus aika "rasittavia".

 

[MIRKAMÖRKÖ]

oisko auktoriteetin puutetta tai jopa TYLSYYTTÄ? sun tekstistä ei oikeen saanu selvää mitä touhuutte päivän mittaan j.n.e

 

["vieras"]

Jäähyltä ei lähdetä pois ennenkuin annetaan lupa ja tuon ikäsen jäähy on penkillä ei omassa huoneessa missä on liikaa tekemistä.

 

["popp"]

Mä säästän hermojani lapsen kanssa sillä tavalla, että jos hän vaikkapa ottaa jotakin luvatonta laatikosta, jolle ei ole mitään asiaa (tänään viimeksi koiran trimmivälineet), en kiellä. Enkä varsinkaan ala korottaa ääntä, sillä molemmat menevät kuin kuuroille korville. Sen sijaan sanon, että "laitapa se tavara laatikkoon" ja kiitän heti, kun pikku käsi ojentuu tekemään mitä sanoin. Sitten sanon, että "laita se laatikko kiinni" ja taas saa kehuja. Laatikko kyllä käy auki ja tavara pikku kätösessä, mutta koko sisältö ei leviä lattialle, minä selviän puheella ja muksu toivottavasti oppii laittamaan tavarat sinne mistä ne otti.

Sen sijaan pyytäminen ei toimi. On ihan eri asia sanoa uhmikselle, että "laita ovi kiinni" kuin "laittaisitko oven kiinni, jooko." Jälkimmäinen lause antaa lapselle varaa päättää itse, sulkeako ovi vai ei, ja senhän arvaa, minkä vaihtoehdon uhmis valitsee...

 

[alkuperäinen]

meillä kyllä sanotaan heti napakasti että laita tavara laatikkoon, koskaan ei kielletä kysymysmuodossa,napakasti käsketään ja kielletään. Usein ekan kiellon jälkeen tuo vaan irvistelee. Sitten tuosta kun esim otan ruoanlaittoon mukaan, saa seistä tuolilla vieressä kun äiti kuorii perunoita, hetken jaksaa olla ja sitten alkaa kaivamaan astiakaappia tai maustekaappia ja repii sieltä tavaraa lattialle. Ja tosiaan tuo kiipeilee kaikella joka paikkaan, lelulaatikoilla, ym, olemme takavarikoineet kaikki millä voi kiipeillä.. Laitteli mikroja ja kahvinkeitintä päälle yms.. Lapsihan on tyytyväinen jos istun lastenhuoneen lattialla 24/7. Ei siit halua hetkeäkään leikkiä yksin. Ja pikkusisarus on kovin vaativaa sorttia, joten ei ole mahdollistakaan leikittää isompaa kokoajan. Ulkoilemme ja leikimme kyllä, joka päivä. Leipomiseen otan mukaan, saa tehdä omia pullia, joskin sekin menee tovin päästä siihen että taikinaa lentelee seinille. Joka asiassa aina pitää tehdä jotain ilkeää.

 

["äippä"]

no tuota meillä on sellainen 6vuotias että ei usko mitään, pieniä seesteisiä kausia ollut mutta sellanen 5vuotta 6kuukautta ollaan tässä kestetty,viimeiset 2vuotta ollut pahinta aikaa. minusta tollanen päälle 2vuotias on vielä ihan normaali käytöstä, mutta meill äsitä on 12tunnin hereillä oloajasta se 10tuntia tuon 6vuotiaan kanssa. 2vuotiaamme no se menee ihan helposti siinä sivussa.

ymmärrän turhautumisesi ja väsymyksen mutta teillä on toivoa että asiat muuttuu helpommaksi iän myötä, meillä menee vaan vaikeammaksi kun ikää tulee lisää.#ja sitten niille viisastelijoille jotka tulee lässyttää kasvatuksesta,niin uskokaa pois tätä 6vuotiasta on kyllä kasvatettu varmaan 3lapsen edestä,ei auta.

 

[samassa veneessä]

Meillä tuollaista käytöstä esiintyy ajoittain, ja se johtuu tuolla lapsella huomionkipeydestä. Pahinta on päästää tilanne negatiivisuuden kierteeseen ja koettaa lopettaa sitä huutamalla ja torumalla. Usein paras keino on lukea kirja, koska samalla lapsi saa syliä ja muuta ajateltavaa. Toimisko teilläkin?

Tahallisesta sotkemisesta laitan lapsen siivoamaan jotta hän oppii tekojen seurauksia. Heittelystä tavara joutuu jäähylle, aina. Vessanpönttöön laittaisin lukkoklipsin ihan hermojen säästämiseksi. Sisaren huonoon kohteluun puuttusin kertomalla, kuinka vauva tykkää ja ihailee sisartaan, mutta ei halua olla kaveri, jos veli/sisko kiusaa. Se on meillä toiminut tosi hyvin, kun vauva on näin muuttunut puhumattomasta möykystä persoonaksi, jolla on mielipiteitä, olkoonkin vain äidin keksimiä

 

["Lissu"]

Tässä on tullut paljon hyviä vinkkejä, joten lisään vaan sen että olkaa mahdollisimman paljon ulkona. Säästää kaikkien hermoja kun ei tarvi koko ajan juosta perässä hokemassa että älä koske siihen, älä tyhjennä sitä laatikkoa, älä mene sinne. Ulkona voi olla paljon vapaammin.

 

[leijona76]

[QUOTE="vieras";22264135]Jäähyltä ei lähdetä pois ennenkuin annetaan lupa ja tuon ikäsen jäähy on penkillä ei omassa huoneessa missä on liikaa tekemistä.[/QUOTE]

Samaa mieltä. Mulla 2v11kk ja jäähy toimii. Paikka on tylsä ja pois saa tulla luvan perästä(kello pirisee ) jonka perästä asia puhutaan. Mut se on vaatinut sitkeää toistoa jotta lapsi on sisäistäny arestin ja sen että siellä todella ollaan sillon ku on tehy sellasta mistä istumaan viedään.

 

["Mamma"]

Lapsilla on tosiaan hyvin erilaiset tempperamentit, meillä isompi, tyttö, on ollut helppo ja taipuisa, mutta nuorempi reilu 2v, poika, on ihan hurjan sitkeä ja omapäinen. Joskus joudumme toistamaan rangaistusta useamman kerran ja joskus meinaa mennä omat hermot... silloin pyrin poistumaan paikalta. Pyrin ilmaisemaan tunteitani niin että lapsikin ymmärtää, että nyt äiti pahoitti mielensä. Mutta välillä tuntuu että keinot on vähissä... kiipeilyyn on tepsinyt, kun on saanut vähän satuttaa itseään, en ole poistanut kaikkia kiipeilymahdollisuuksia... kun putoaa ja vähän satuttaa, niin oppii varovaisemmaksi. Siinä on vaan ongelma ja haaste miten opettelee, ilman kohtuutonta vaaraa sattumisesta, jos suojaan ja varmistan asiaa, miten teen sen niin ettei lapsi hoksaa äidin suojelevan, eli luulee saavansa tehdä itse haluamallaan tavalla ja oppia siten virheestään. Välillä auttaa asioiden kääntäminen ihan päinvastaiseksi, eli kun äiti haluaa pukea, niin katson vaatteet valmiiksi ja ilmoitan että enpäs puekkaan sinua. Kohta napero tulee ja tuo vaatteet ja pyytää pukemaan, kun taas jos sanon että puetaan, niin juoksee karkuun. Sen olen todennut yksi keino tai tapa ei toimi, pitää olla luova ja yrittää löytää ne asiat joista poikani tykkää ja joiden kautta asiat menee perille, tapoja on vaihdeltava. Haastavaa on. Meillekkin tulee pikkuinen, joten saapas nähdä miten juttu kehittyy... Mutta näen kyllä lapsessa kehitystä parempaan suuntaan... Työtä on riittänyt ja riittää. Yritän kääntää positiiviseksi tilanteita, joissa tulee ongelmia. Joskus joudun korottamaan ääntä, mutta sitäkin yritän välttää. Ja yritän olla selkeä rajoissa, jotta lapsi ymmärtää mikä on oikein ja mikä väärin.