MITÄ haittaa, jos naapurin lapset leikkivät pihallasi?!?!??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja naapurska
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vai niin. Tämä on omakotialuetta, jokaisella on siis oma piha. Eikö todellakaan edes seuraava asiat haittaa, jos naapurin lapset leikkivät pihallasi?

-Paitsi että leikkivät pihalla, menevät omin lupinensa myös suljettuihin rakennuksiin sisälle! Esimerkiksi varastoon ja autotalliin.
-Kutsuvat myös muita naapurin lapsia leikkimään siihen samalle pihalle, joka ei ole heidän oma pihansa.
-Monesti vaikka piilosta leikkiessään marssivat vain toisten pihalle ja hyppäävät siellä jonnekkin pensaaseen piiloon. Pensaatkin ovat joskus kärsineet. Tai sitten menevät rakennuksiin piiloon.
-Kävelevät toisten ihmisten kukkapenkkien läpi. Kukkapenkkejä on tuhoutunut.
-Poimivat ja syövät omin lupinensa toisten ihmisten kasvatettua ruokaa (esim. marjat, omenat, vihannesmaat).

Ja kyllä. Kaikkia noita olen ollut todistamassa naapuruston ja lähiseudun lasten toimesta. Yhteyttä on otettu jopa lasten vanhempiin, koska tuollaisessa toiminnassa mennään jo lain väärälle puolellekkin.
 
Mä oon aina luullut, että oma piha ja rauha on se syy hankkia omakotitalo.

Se oli ainakin meillä se syy ja ollaan kyllä ihan rauhassa saatu olla. Naapureiden kanssa asialliset välit, joskus kokataankin jopa yhdessä (kerran vuoteen) ja kesällä lapset pari kertaa leikkivät yhdessä (vielä pienet lapset), mutta ei muuta. Toisten pihoille ei todellakaan mennä ilman lupaa, eikä kukaan tule meidän puolelle. En vaihtais tätä rauhaa mihinkään :)
 
Minäkin uskon, että aloittaja provoilee, mutta vastaan silti..

En tykkää siitä, jos naapurin lapset leikkivät meidän pihassa ilman lupaa. Meidän piha on MEIDÄN piha eikä sinne ole kenelläkään ilman lupaa asiaa. En myöskään tykkää, että naapurin mies on kiinnittänyt meidän pihalla olevaan sähkötolppaan oman linnunpönttönsä ja käy sitä siivoamassa vaikka talomme edellinen omistaja onkin antanut siihen luvan. En tykkää myöskään, että toisen naapurin koira juoksee meidän pihassa irrallaan.

Täällä on ollut tilanteita, jolloin naapurin lapset ovat leikkineet piilosta ja ovat tulleet rajojen yli meidän pihan puolelle mm. puuvajaan piiloon. Silloin kävin komentamassa omalle tontille. Ei meidän puuvaja ole mikään yleinen leikkipaikka. Edes omilla lapsilla ei ole sinne asiaa, koska siellä on miehen työkaluja ja muutenkin vaarallista.

Jos kuulisin, että naapurin tenavat ovat hyppineet meidän trampalla meidän poissaollessa, niin antaisin kyllä kuulla kunniansa. Ilman lupaa on meidän pihaan turha tulla, varsinkin jos ei edes olla itse kotona.

Ehkä olen niuho, mutta olen tarkka omasta yksityisyydestäni ja minulle oma koti ja oma tontti on pyhä. Kunnioitan myös muiden pihoja enkä anna lasteni mennä naapuriin ilman heidän lupaansa.
 
Miten täällä on näin höynäytettävää porukkaa?
Ap nauttii kun ketju vaan kasvaa ja porukka on ihan tosissaan :))

En minä vastannut aloittajalle, mulle on ihan sama mitä hänen pihallaan tapahtuu enkä edes usko, että hän on tosissaan. Mutta mielenkiintoista on silti lukea muiden suhtautumisesta omaan pihaan, miksi kuopata kättelyssä hyvää aihetta, vaikka aloittaja olisikin provo? :)
 
[QUOTE="vieras";28877460]En minä vastannut aloittajalle, mulle on ihan sama mitä hänen pihallaan tapahtuu enkä edes usko, että hän on tosissaan. Mutta mielenkiintoista on silti lukea muiden suhtautumisesta omaan pihaan, miksi kuopata kättelyssä hyvää aihetta, vaikka aloittaja olisikin provo? :)[/QUOTE]

Harva vaan ottaa tämmösessä ketjussa juttuja tosissaan :(
 
On noita pöllöjä vanhempia olemassa, vaikkei aloitus aito oliskaan.

Se on mahtavaa kun olen jo lopputalvesta esikasvattanut kasvejani, jotka sitten pihalla myöhemmin kukkivat tai tuottavat satoa.. niin parin talon päästä tulee vieraat kakarat niitä repimään tai syömään. :( Eikä auta sanominen.. kun aikuisilla on tuo ap:n asenne. "miksi niitä laitat houkuttimeksi pihallesi sitten?!" oli viimeksi tuohtunut vastaus.. ja en kuulemma ymmärrä lapsen tarvetta ilahduttaa äitään kukkasin.. jessus!
Meillä ei harmi ole sellaista koiraa, joka räyhäis. Ehkä harkitsen rotua tarkemmin jatkossa, jos 3. koira hankitaan.. :D
 
Menen aina pelmuamaan naapurini pihalle, kun vaan satun olemaan kotosalla. Välillä pitää mennä töihin, mutta kyllä muuten vietän aikaani siellä naapurin Joukon ja Maaritin mukavalla ulkoterassilla ja pelailen persposket paistaen palloa vaimoni Ella-Maijan kanssa siinä Joukon ja Maaritin nurmikentällä, kun se on niin paljon isompi kuin meidän. En tajua, en vaan millään tajua miksi ne Joke ja Maikku ovat viritelleet niitä piikkilanka-aitoja sinne ympäriinsä ja mitä se poliisi on ruvennut meitä vainoamaan, vaikka ihan kiltisti siinä leikitään. Aina tulevat repimään takaisin omaan pihaan ja selittävät jotain kotirauhan rikkomisesta. En vaan tajua.

Tiedän, että ap. laittoi viestinsä provona, koska on joutunut itse naapurin kakaroiden ahdistamaksi, mutta pakkohan tässä on vääntää veistä niiden tollojen haavassa, jotka päästävät riekkuperseensä naapureiden pihoille, eivätkä sitten millään tajua, miksi naapurit eivät pidä heistä.
 
Minäkin uskon, että aloittaja provoilee, mutta vastaan silti..

En tykkää siitä, jos naapurin lapset leikkivät meidän pihassa ilman lupaa. Meidän piha on MEIDÄN piha eikä sinne ole kenelläkään ilman lupaa asiaa. En myöskään tykkää, että naapurin mies on kiinnittänyt meidän pihalla olevaan sähkötolppaan oman linnunpönttönsä ja käy sitä siivoamassa vaikka talomme edellinen omistaja onkin antanut siihen luvan. En tykkää myöskään, että toisen naapurin koira juoksee meidän pihassa irrallaan.

Täällä on ollut tilanteita, jolloin naapurin lapset ovat leikkineet piilosta ja ovat tulleet rajojen yli meidän pihan puolelle mm. puuvajaan piiloon. Silloin kävin komentamassa omalle tontille. Ei meidän puuvaja ole mikään yleinen leikkipaikka. Edes omilla lapsilla ei ole sinne asiaa, koska siellä on miehen työkaluja ja muutenkin vaarallista.

Jos kuulisin, että naapurin tenavat ovat hyppineet meidän trampalla meidän poissaollessa, niin antaisin kyllä kuulla kunniansa. Ilman lupaa on meidän pihaan turha tulla, varsinkin jos ei edes olla itse kotona.

Ehkä olen niuho, mutta olen tarkka omasta yksityisyydestäni ja minulle oma koti ja oma tontti on pyhä. Kunnioitan myös muiden pihoja enkä anna lasteni mennä naapuriin ilman heidän lupaansa.

Peesi viimeiselle kappaleelle. Oma koti ja tontti ja piha on pyhä asia. Samoin kotirauha. En ollenkaan kuvittelle, että omat lapseni olisivat toivottuja vieraita kutsumatta yhtään minnekään. Jos olisi pelkoa että ovat kenellekään millään tavalla häiriöksi tai kutsumatta kenenkään pihalla leikkimässä, niin eivät liikkuisi sisältä minnekään, aivan varmasti. Siihen saakka vahtisin, kunnes osaavat olla ihmisiksi ja kunnioittaa muita ihmisiä, oli se ikä sitten 2v tai 18v.

Mitenkäs ap on kasvatettu? Toisten pihoila kuninkaana kulkien vai?
 
Alkuperäinen kirjoittaja tsiisus sentään;28877381:
Jos olet tosissasi, niin sinulta on pahasti vanhemmuus hukassa. Yksinkertaisesti kiellät lapsiasi. Vai eivätkö he tottele sinua? Jos eivät tottele, niin sitten lapset arestiin loppupäiväksi joka ikinen kerta, kun menevät naapurin puolelle. Tai joku muu rangaistus, joka tehoaa lapsiisi.

Taidat vain olla niin laiska, ettet viitsi vahtia lapsiasi ja päästät heidät naapuriesi riesaksi. Meillä puhuisi jo koivuniemen herra, jos kiellosta huolimatta tunkisivat pihalleni.

peesi
 
Ap nyt on pelkkä provo, mutta silti. Meidän pihaan noin periaatteessa naapurin lapset saavat vapaasti tulla, kunhan eivät odota meidän heitä sitten vahtivan. Jos pihalla on uima-allas tai moottorisaha, on naapurin asia vahtia ettei lapsensa heitä henkeään. Samoin jos meillä on menoa, niin me lähdetään vaikka naapurin lapsi jäisi pihaan yksinään. Tietysti tuossa vaiheessa kehottaisin lasta joka tapauksessa lampsimaan kotiinsa. Mutta jos naapurin lapsi vaikka keinuisi meidän pihassa tai hyppisi trampoliinilla niin ihan vapaasti, kunhan on naapurin vastuulla eikä tee tuhoja.
 
a
En tajua, en kerta kaikkiaan tajua! Eihän se piha siitä mihinkään kulu! Silti naapuri näyttää aina hapanta naamaa tai taluttaa lapsiani takaisin "omalle pihalle siitä". Aina vaan äkeämmin. Prkl. Ehkä lapseni katkovat täydellistä nurmikkoa? Tai saattavat hiekkalaatikon epäjärjestykseen? :D

Meillä siis lapset 2,3 ja 5vee ja asutaan omakotialueella. En hoksaa mitä se haittaa kun lapseni joskus leikkivät naapurin pihan hiekkalaatikolla tai kävelevät pihalla? Ei se piha siitä kulu! Naapuri sanoi, ettei jaksa joka päivä "palauttaa" lapsiani pihalleen, mutta miksi pitäisi palauttaa???? Onko muita jotka ei ymmärrä!?
 
Heh provohan tämä aloitus on mutta laitan silti.
Meidän ok- talon pihalle ei kellään ole minkäänlaista asiaa ilman lupaamme. Lapsemme kaverit toki voivat leikkiä siellä silloin kun OMA lapsemme on pihalla leikkimässä. Muuten on turha edes kuvitella että mukulat saisivat tulla juoksentelemaan pihallemme. Tämä nyt vain on niin itsestäänselvyys että....! Eikä tulisi omalle lapselleni mieleenkään mennä kenenkään tontille ilman lupaa ikinä! Kyllä on vanhemmissa vikaa ja pahasti jos pitävät normaalina sitä, että mukulansa voivat juoksennella vapaasti naapurien omistamien tonttien sisällä. Huhhuh.
 
Kyllä nyt vaan huomaa tästäkin, miten epäsosiaalisia ja piittamattomia suomalaiset on. :eek: Vaikka ap oliskin provo, niin siltikin vastaukset on kauheita! Mieluummin tuollaista avoimuutta niinkun ap:lla kuin suvaitsemattomuutta. Olette kaikki varmaakin rasistiporukkaakin. Ja kyse on LAPSISTA! Eli mitä haittaa, ihan aikuisten oikeesti, voi olla jos muidenkin lapset leikkii teidän pihalla???? Muut syyt kun itsekkyys ei tule mieleen. :whistle: Vähän yhteisöllisyyttä, välittämistä toivoisi jopa suomalaisiltakin! Mutta on kai liikaa odotettu. Suomalaiset... :love:
 

Yhteistyössä